havaintoja

Kannattaa pitää migreenipäiväkirjaa! Aloimme pitää migreenipäiväkirjaa mieheni migreeneistä ja nyt puolentoista vuoden kuluttua siitä voi huomata kaikenlaista. Näyttää siltä, että hänellä on tuplasti migreeneitä silloin, kun ilman kosteus on suurimmillaan heinä- elokuulla ja myös silloin kun ilmankosteus on alimmillaan maaliskuussa. Kuukausittain uuden kuun ja täysikuun paikkeilla on aika, jolloin kuu vetää maata puoleensa tavallista enemmän noin viikon ajan ja näihin aikoihin hänelle tulee useimmat migreenit (paitsi silloin, kun niitä tulee hyvin paljon). Nämä viikot on merkitty kalankuvin ns. Kalastajan kalenteriin, koska niillä viikoilla kala liikkuu ja syö! Olen tosissani.
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minullakin on heinä-elokuussa tiuhaan migreenikohtauksia - ollut jo kolmena kesänä - mutta yhdistän sen kuumuuteen ja nestehukkaan. Jos makuuhuone on liian lämmin, aamulla on väistämättä kohtaus herätessä. Ja kesällä kun sitä ei tahdo saada jäähdytettyä niin kärsimiseksihän ne kesät, etenkin hellejaksot, tahtovat mennä. Myös kirkas auringonpaiste aiheuttaa "keväthankimigreeniä".

Äänestä
  • Joo, riittävästi pitää juoda muuten tulee päänsärkyä, vaikka ei olisi migreeniäkään. Nesteytyksellä ja migreenillä on ehkä joku yhteys. Jotkut sanovat, että migreeni voi mennä ohikin jos juo paljon ja mulla on tuttava, joka sanoo, että hän saa aina migreenin, jos hän kuivuu. Ja kuumuus voi tehdä migreeniä, saunominen laukaisee migreenin monilla ja liika saunominen tekee päänsärkyä kaikille.

    Mutta moni pärjää hämmästyttävän hyvin lomilla esim. Välimeren rannalla, jossa on kuuma, mutta ei kosteaa. Suuri ilman kosteus tekee hapen saamisen hankalammaksi.

    Minusta on hyvä, jos mietitään migreenin syitä välillä vähän laajemmastakin perspektiivistä, katsotaan mitä sieltä löytyy.

    Kerran näin artikkelin, johon oli koottu tuloksia tutkimuksesta sään vaikutuksesta migreeniin ja siellä mainittiin muistaakseni ainakin suuret muutokset säässä, kova tuuli (liittyy usein suuriin muutoksiin säässä,) suuri kosteus/kuivuus, kova kuumuus/kylmyys ja ilmanpaineisiin liittyviä juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesiheinä kirjoitti:

Kannattaa pitää migreenipäiväkirjaa! Aloimme pitää migreenipäiväkirjaa mieheni migreeneistä ja nyt puolentoista vuoden kuluttua siitä voi huomata kaikenlaista. Näyttää siltä, että hänellä on tuplasti migreeneitä silloin, kun ilman kosteus on suurimmillaan heinä- elokuulla ja myös silloin kun ilmankosteus on alimmillaan maaliskuussa. Kuukausittain uuden kuun ja täysikuun paikkeilla on aika, jolloin kuu vetää maata puoleensa tavallista enemmän noin viikon ajan ja näihin aikoihin hänelle tulee useimmat migreenit (paitsi silloin, kun niitä tulee hyvin paljon). Nämä viikot on merkitty kalankuvin ns. Kalastajan kalenteriin, koska niillä viikoilla kala liikkuu ja syö! Olen tosissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu