keiju-uni

näin viime yönä hassua unta.

Olin unessa keskellä jonkun näytelmän lavastuksia ja minut oli palkattu maskeeraajaksi, vaikka en ollut pätevä virkaan. Olin aivan ymmälläni kun ympärilläni pyöri pienikokoisia ihmisiä pukeutuneena vihreisiin ja ruskeisiin pukuihin.

Pian joku hihkaisi että minun pitäisi meikata eräs keiju, joka sattui olemaan eräs tuttuni. Hänellä kuitenkin oli kauhea kiire, eikä malttanut odottaa niin kauaa että olisin saanut meikin valmiiksi, vaan häipyi naama puoliksi meikattuna.

Sain tarpeeksi ja lähdin. Pian löysin itseni rautatieasemalta ja menin ostamaan matkalipun. Hämmästyksekseni se maksoi vain 1.33€. En kuitenkaan muista että mihin olin matkalla.

kiitos jos joku jaksaisi tulkita tämän unen, koska se on häirinnyt minua koko päivän. =)
1881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unesi voi vihjata oman elämäsi näytelmään. Sinun pitäisi maskeerata (peittää, kaunistella, muuttaa) vaikket oikein tunne olevasi siihen pätevä. Ehkä et haluaisi oikeasti esittää muuta kuin olet, tunnet kenties myös, että lopputulos jää kuitenkin puolinaiseksi, totuus näkyy jostakin tai ainakin joillekin. Ja se on oikeasti hyvä asia. Sillä itselleen siinä vain lopulta haittaa tekee, jos omaa elämäänsä alkaa esittämään, siinä katoaa jossain vaiheessa helposti jopa itseltä se oikea minä ja elämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miumau kirjoitti:

näin viime yönä hassua unta.

Olin unessa keskellä jonkun näytelmän lavastuksia ja minut oli palkattu maskeeraajaksi, vaikka en ollut pätevä virkaan. Olin aivan ymmälläni kun ympärilläni pyöri pienikokoisia ihmisiä pukeutuneena vihreisiin ja ruskeisiin pukuihin.

Pian joku hihkaisi että minun pitäisi meikata eräs keiju, joka sattui olemaan eräs tuttuni. Hänellä kuitenkin oli kauhea kiire, eikä malttanut odottaa niin kauaa että olisin saanut meikin valmiiksi, vaan häipyi naama puoliksi meikattuna.

Sain tarpeeksi ja lähdin. Pian löysin itseni rautatieasemalta ja menin ostamaan matkalipun. Hämmästyksekseni se maksoi vain 1.33€. En kuitenkaan muista että mihin olin matkalla.

kiitos jos joku jaksaisi tulkita tämän unen, koska se on häirinnyt minua koko päivän. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu