kuuntelin radiopookia perjantaina 19.8 klo 17 aikaan kun kuulin haastattelun oululaisesta bändistä jonka nimeä en kuulut. kappaleet olivat hienoja ja olisin halunnut kuulla lisää tästä oulun uudesta bändistä. Ensimmäinen kappale taisi olla jari sillanpään satulinna espanjaksi käännettynä ja toista en tuntenut. onko kukaan kuullut kyseistä haastattelua ja mikä bändi on kyseessä.Help me.
satulinna
espanja
2380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä kuulin myös sen haastattelun. Sen bändin nimi on muuten Los Rocieros. Se eka oli Satulinna eli Castillo. Se toinen biisi oli varmaan Anna Eriksonin esittämä Kaikista kasvoista espanjaksi laulettuna. Tunnistin sen kertosäkeestä vaikka siihen menikin vähän aikaa.
Bändin nimi on tullut jo tutuksi, koska olen kuullut sitä soitettavan jonkun verran radiossa (ainakin Oulun Ylellä). Tykkään bändistä. Siinä on hyvä laulaja ja mielenkiintoiset sovitukset jo tutuista kappaleista. Mun mielestä espanjan kieli kuullostaa mahtavalta laulettuna. Toivottavasti bändiltä tulee vielä lisää biisejä. Se tuo mielestäni tanssijalkaa vipattavalla erilaisella rytmillään mukavaa vaihtelua muuhun kotimaiseen musiikki tarjontaan.
Vielä semmonen lisäys, että olen kuullut bändin olevan mukana Hittiparaati 10 levyllä.