Muumien loppu =(

Prologi.

Muumilaakso ei ollut kuin ennen. Kevään tultua kauan kauan sitten, Nuuskamuikkunen ei ollutkaan tapansa mukaan palannut etelän matkaltaan. Niisku oli saanut valmiiksi suuren lentohärvelinsä, johon mahtui satoja muumilaaksolaisia. Muumipeikko oli ehdottanut Niiskulle suurta matkaa etelään. Muumipeikko halusi näet löytää Nuuskamuikkusen. Niisku suostui matkaan ja mukaan lähtivät Niisku, muumipappa, muumimamma, muumipeikko, niiskuneiti, pikku- Myy ja Hemuli. Nipsu oli ainoa joka ei lähtenyt. Häntä pelotti korkealla taivaalla. Niinpä he lähtivät. Kului vuosia, eivätkä he palanneet. Nipsu jäi yksin. Aikojen mittaan muumilaakso autioitui. Kaikki muuttivat. Nipsu oli ainoa joka jäi. Hän elätti vuosien aikaan toivoa muumien paluusta. He eivät palanneet.

1.   Nipsu heräsi aamulla pienessä mökissään, joka sijaitsi metsikössä lähellä muumitaloa. Aamu oli kaunis. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, eikä pilviä näkynyt missään. Nipsu nousi hitaasti ylös ja rupesi valmistamaan itselleen purtavaa. Ennen hänen ei tarvinnut tehdä ruokaa, kun muumimamma teki sen. Voi kun hän ikävöi muumimamman keitoksia. Voi kun hän ikävöi muumimammaa. Voi kun hän ikävöi heitä kaikkia. Nipsu ei käsittänyt miksi he olivat hänet jättäneet. Siitä oli jo vuosia. Hän katui joka päivä sitä ettei hän ollut lähtenyt mukaan. Muumien lähdön jälkeen Nipsusta oli tullut itsenäisempi. Hän teki ruuat itse ja siivosi itse. Syötyään pannukakkuja, joiden reseptit hän oli löytänyt muumitalosta, lähti hän muumitalolle.
2.   Muumitalo oli surkeassa kunnossa. Se oli vuosien saatossa menettänyt sinisen värinsä. Ikkunat olivat hajalla ja katossa oli isoja reikiä. Etuovi oli irronnut. Nipsu seisoi kukkulan päällä kauempana katselemassa taloa. Sen kunto sai Nipsun masentumaan. Hän lähti talolle ja pihalle tultuaan hänen mieleensä tuli muistoja tuhansista leikeistä, joita hän leikki yhdessä Myyn, Muumipeikon, Niiskuneidin ja joskus Nuuskamuikkusen kanssa. Siinä heidän leikkiessään Muumipappa joi teetä kuistilla ja Muumimamma valmisti ruokaa keittiössä. Nipsua rupesi itkettämään. Hän tiesi ettei ne ajat palaisi. Joka tapauksessa hän elätti toivoa muumien paluusta. Hän astui sisään oviaukosta. Muutama pulu lehahti lentoon savupiipusta. Ne poistuivat talosta. Olohuone oli kuin myrskyn jäljiltä. Sohva oli koin syömä. Lattia oli pölykerroksen peittämä. Pölyn päällä oli tuhoutuneita vaaseja ja astioita. Olohuone ei ollut mitään mitä se oli ollut joskus kauan sitten. Nipsu istahti sohvalle ja rupesi muistelemaan. Näin hänellä oli tapana tehdä melkein joka päivä. Äkkiä hän rupesi kuvittelemaan, että mikään ei olisi muuttunut. Että muumit olisivat vielä paikalla. Hän oli näkevinään Muumipeikon, Muumimamman, papan, Myyn, Niiskuneidin ja Nuuskamuikkusen. Hän oli juttelevinaan ja leikkivinään heidän kanssa. He leikkivät piilosta. Muumipeikko oli etsijä. Nipsu lähti juoksemaan ylös narisevia rappuja. Hän piiloutui Muumipapan sängyn alle. Hetken kuluttua hän kuvitteli miten muumipeikko löysi hänet. Nipsu lähti kävelemään Muumipeikon perässä alakertaan. Nipsu kompastui rappusten yläpäässä ja lähti vierimään alas. Tämä rikkoi hänen kuvittelunsa. Hän loukkasi jalkansa melko pahasti. Hän laahusti sohvalle.
3.   Nipsu oli jäänyt muumitalon edessä olevalle nurmikolle makailemaan. Hän muisteli menneitä. Nykyaika ei merkinnyt Nipsulle enää mitään. Siinä makaillessa hän nukahti ja alkoi nähdä unta. Unessa hän näki muumien lentelevän Niiskun lentohärvelillä. He olivat korkealla pilvien yläpuolella. Aurinko paistoi kaukana oikealla. Nipsu näki miten muumipeikko tähysteli alhaalla olevaa maata. Äkkiä muumipeikko käänsi kasvonsa Nipsua kohti ja sanoi:” Nipsu me tulemme… Älä ole huolissasi.” Äkkiä Nipsu heräsi unestaan kovaan sateeseen. Hän lähti juoksemaan kohti mökkiään. Sade yltyi ja yltyi. Nipsu oli likomärkä kun hän pääsi sisälle. Hän rupesi kuivaamaan itseään likaisella pyyhkeellä. Hän ei voinut olla miettimättä näkemäänsä unta. Hän ei voinut olla miettimättä Muumipeikon sanoja. ”Nipsu me tulemme.. Älä ole huolissasi.” Hän kuiskasi itselleen. ” Mitä jos he tosiaan tulevat?” Hän jatkoi. Nipsu meni pitkälleen sängylle ja rupesi jälleen miettimään näkemäänsä unta.
4.   Sateen lakattua Nipsu päätti lähteä kalaan. Sateen jälkeen kala syö parhaiten. Sen hän oli oppinut Nuuskamuikkuselta vuosia sitten. Hän oli käynyt kalassa siitä lähtien kun muumit olivat lähteneet. Hän kalasti tutun uimarannan kallioilla. Uimarannalta oli myös ihania muistoja. Nipsu muisti miten he olivat yhdessä Muumipeikon, Niiskuneidin ja pikku- Myyn kanssa olleet rannalla keräämässä näkinkenkiä. Hän muisti myös miten he olivat löytäneet rannalta vanhan laivan hylyn ja kunnostaneet sen. Ennen Nipsu ei voinut mennä rannalle kalaan koska häntä rupesi aina itkettämään siellä olo. Nykyään hän meni vain ja ainoastaan sinne kalaan. Rannalla oli tuulista. Taivas oli vielä harmaa. Aallot iskeytyivät kallioiden reunaan. Hiekkarannalla aallot pyrkivät hiekalle. Vanha uimavajakaan ei ollut parhaassa kunnossa. Rannalla Nipsulle tuli aina yksinäinen olo, mutta ihme kyllä hän nautti siitä, mutta todella vähän. Mieluummin hän olisi kalassa muumien ja Myyn kanssa. Voi miten hän kaipasi myös pikku- Myytä. Pikku- Myy oli aina kiusannut Nipsua. Mutta nyt Nipsu kaipasi sitä kiusaamista. Ei mennyt kauaa kun Nipsu sai pyydystettyä pari suurta vonkaletta. Hän lähti oitis mökkiinsä valmistamaan ruokaa. Matkalla kotiin hän poimi vielä muutamia marjoja metsästä. Sinä iltana hän söi parhaan ateriansa päiviin. ” Alan vetää vertoja jo Muumimammalle.” Hän sanoi syötyään. Sitten hän naurahti ja sanoi: ”En nyt sentään.” Aurinko alkoi jo laskea ja Nipsu meni nukkumaan. Hän alkoi nähdä taas unta Niiskun ilmalaivasta. Tälläkin kertaa Muumit olivat kannella katselemassa maisemia. Hetken kuluttua Muumipeikko sanoi taas Nipsulle: ” Nipsu… Valmistaudu… Me tulemme… Valmistaudu Nipsu.” Kun muumi oli tämän sanonut, jäi Nipsu paikalleen leijumaan Niiskun lentohärvelin jatkaessa matkaa pilvien halki. ” Odottakaa! Pyydän odottakaa… Kiltit!” Nipsu huusi ja rupesi vispaamaan käsillään päästäkseen eteenpäin. Äkkiä hän heräsi. Oli aamu. Hän istui vuoteellaan katsellen eteenpäin kuin olisi äkkiä muistanut jotain merkittävää. ” He tulevat!” Hän huusi onnellisena. Hän ponkaisi pystyyn ja juoksi onnellisena ulos. Hän jätti mökkinsä oven auki. Kukapa sinne nyt menisi. Nipsu oli ainoa asukas muumilaaksossa. Hän juoksi ja pomppi onnellisena. Samalla hän huuteli: ” He tulevat! He tulevat!” Kaksi lintua katsoi Nipsua kuin hullua. Nipsu pysähtyi lintujen eteen ja huusi niille: ” Kuulitteko? Muumit palaavat… He palaavat ja kaikki on niin kuin ennen.” Linnut pelästyivät ja lensivät pois. Nipsu tuli muumitalolle ja pysähtyi sen eteen. ” Mitähän muumit ajattelevat kun näkevät talonsa?” Silloin hän sai idean. Hän maalaisi ja kunnostaisi talon. Muumien palattua talo olisi ennallaan. Ja kyllä he vielä palaisivat. Siitä Nipsu oli aivan varma.

Jatkoa luvassa. Mitä piditte alusta?