Mielestäni ultimate fighting on se "laji" josta näkee, mitkä tekniikat OIKEASTI toimivat. Kaksi miestä heitetään häkkiin ja sääntöjä on tuskin lainkaan. Typerä hippakarate (jota itsekin olen harrastanut) ei ole mitään tämän rinnalla, jos puhutaan nyt tehokkaasta tappelemisesta.
Ultimatessa lähestulkoon kaikki tilanteet alkavat iskujen ja potkujen vaihtamisella. Sen jälkeen siirrytään nopeasti lähikontaktiin ja pian toinen on matossa. Ottelu päättyy aika nopeasti joko lukkoon tai siihen että toinen niittaa vastustajan maassa nyrkeillään.
Näinhän se luultavasti menee oikeassakin tilanteessa - itselläni ei ole siitä kokemusta. Jos haluaa pärjätä kadulla, toimivat ultimate-tekniikat varmasti. Näin minä uskon.
Entä sitten ottelijat? Isoja ja lihaksikkaita. Ainakin ne jotka pärjäävät. Minua suorastaan ärsyttää tämä ip-lajien harrastajiin levinnyt käsitys, että tositilanteessa pärjää vahvemmallekin, jos on oikea tekniikka. Toki tekniikka auttaa paljon mutta kyllä se on voima joka jyllää. Iso ja vahva voittaa pienen ja heikon vaikka jälkimmäisellä olisi kuinka hyvä tekniikka. Olen vähitellen alkanut tämän tajuta. Totuus on kaikessa brutaaliudessaan tämä.
Olen miettinyt, miten itse pärjäisin Lennox Lewisia vastaan (älkää huolestuko. En ole hullu, tämä on vain ajatusleikki ;) En ole keksinyt keinoa. Kautta aikojen hänenlaisensa on ollut paras mahdollinen soturi: iso, vahva ja taitava. Ei tällaisella 172/65 kaverilla ole mitään mahdollisuuksia. Se on luonnonlaki, vai mitä?
Kyllä tässä on vähitellen pakko alkaa uskoa, että hippakaratetreeneistä ei ole mitään hyötyä todellisuutta ajatellen. On oltava vahva vaikkei iso olisikaan ja vastustaja on jyrättävä ultimate fighting -tyyliin, jos oikeasti haluaa selvitä voittajana tositilanteesta.
Toivon, että kaikki joilla on jotain sanottavaa, kertoisivat mielipiteensä aiheesta.
Ultimatessa lähestulkoon kaikki tilanteet alkavat iskujen ja potkujen vaihtamisella. Sen jälkeen siirrytään nopeasti lähikontaktiin ja pian toinen on matossa. Ottelu päättyy aika nopeasti joko lukkoon tai siihen että toinen niittaa vastustajan maassa nyrkeillään.
Näinhän se luultavasti menee oikeassakin tilanteessa - itselläni ei ole siitä kokemusta. Jos haluaa pärjätä kadulla, toimivat ultimate-tekniikat varmasti. Näin minä uskon.
Entä sitten ottelijat? Isoja ja lihaksikkaita. Ainakin ne jotka pärjäävät. Minua suorastaan ärsyttää tämä ip-lajien harrastajiin levinnyt käsitys, että tositilanteessa pärjää vahvemmallekin, jos on oikea tekniikka. Toki tekniikka auttaa paljon mutta kyllä se on voima joka jyllää. Iso ja vahva voittaa pienen ja heikon vaikka jälkimmäisellä olisi kuinka hyvä tekniikka. Olen vähitellen alkanut tämän tajuta. Totuus on kaikessa brutaaliudessaan tämä.
Olen miettinyt, miten itse pärjäisin Lennox Lewisia vastaan (älkää huolestuko. En ole hullu, tämä on vain ajatusleikki ;) En ole keksinyt keinoa. Kautta aikojen hänenlaisensa on ollut paras mahdollinen soturi: iso, vahva ja taitava. Ei tällaisella 172/65 kaverilla ole mitään mahdollisuuksia. Se on luonnonlaki, vai mitä?
Kyllä tässä on vähitellen pakko alkaa uskoa, että hippakaratetreeneistä ei ole mitään hyötyä todellisuutta ajatellen. On oltava vahva vaikkei iso olisikaan ja vastustaja on jyrättävä ultimate fighting -tyyliin, jos oikeasti haluaa selvitä voittajana tositilanteesta.
Toivon, että kaikki joilla on jotain sanottavaa, kertoisivat mielipiteensä aiheesta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllä siellä on ollut niitä pienempiäkin kavereita jotka on mattoon vienyt ne isot kaverit. Tosin tuo kirjoittamas on taas jossittelua kun ei siellä ultimatessakaan kaikki oo sallittua. Mut minäkin oon tullut sille kannalle ett se paini on aika tehokasta, mut kyllä ne pienetkin pärjää.
Kyllä ultimate fighting on varmaan oikea laji, jos haluaa selvittää mitkä tekniikat toimivat yksi yhtä vastaan ilman aseita -häkkitappelussa. Itsepuolustuksen kanssa sillä ei ole hirveästi tekemistä.
* Ultimatessa ei käytetä aseita eikä siinä joudu puolustautumaan useampaa hyökkääjää vastaan. Siinähän väännät maassa hyökkääjälle lukkoa, kun hyökkääjän kaveri monottaa sinua päähän. Ja puukko saa aikaan melko ikävää jälkeä sellaisessakin kaverissa, joka ottaa keskivertonyrkiniskun vastaan naureskellen.
* Ultimatessa vastustaja ei ole alkoholin tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena (kipukynnys, arvaamattomuus).
* Ultimate-otteluun valmistaudutaan huolellisesti ennakolta. Katutilanne tulee yllättäen. Kadulla kimppuusi voidaan käydä myös takaapäin jne.
* Ultimatessa tähdätään vastustajan voittamiseen, itsepuolustuksessa tilanteesta selviämiseen ehjin nahoin.
* Ultimatessa ottelijat ovat suunnilleen tasavertaisia. Mitä järkeä kenenkään on otella (jossain määrin vaarallisessa lajissa) jos todennäköisesti häviää? Kadulla sen sijaan kukaan ei käy selvin päin (eikä välttämättä humalassakaan) kimppuusi, ellei usko voittavansa sinua -> hyökkääjä on melko todennäköisesti isompi ja vahvempi. On tärkeää pystyä puolustautumaan isompaa ja lihaksikkaampaa hyökääjää vastaan, ja sitä ultimate ei testaa.
* Ultimatessa ei testata pehmeitä tekniikoita. Jos humalainen 15-vuotias käy kadulla kimppuun, ei ehkä ole tarkoituksenmukaista murskata siltä ihan jokaista luuta. Ultimatessa vastustaja osaa kaatua oikein, kadulla se ei ole taattua. Heiton/kaadon/lyönnin/potkun seurauksena voi pahimmassa tapauksessa olla pään osuminen voimakkaasti asvalttiin ja kuolema.
Kyllähän ultimate fighting on "hippakaratea" realistisempaa, mutta ei sekään mikään ihmelaji ole. Kehä ja katu ovat kaksi eri paikkaa. Ultimate-tappelija pärjää epäilemättä tietyissä ip-tilanteissa melkoisen hyvin, mutta itsepuolustus ja kilpailu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Teräviä huomioita. Taitaa tosiaan olla niin, että itsepuolustukseen ja kamppailuun olisi suhtauduttava kuin ne olisivat kaksi aivan eri asiaa. Ehkä niitä olisi arvostettava harjoittelussa tasapuolisesti, jotta pärjäisi todennäköisemmin taistelutilanteessa - oli se itsepuolustusta kadulla tai kamppailua jossain muualla. Jään miettimään. Kiitos kommentistasi.
Kerrohan nyt mikä se "ihme"laji mahtaa olla? Mulle on jääny mystiseksi miten selvitä useasta vastustajasta ku tulee yhdeltäkin pannuun. Ja vieläpä maassa alimmaisena. Helpottuuko tilanne kun vastustajien määrä kasvaa vai mikä on siinä se pointti kun siihen ns.itsepuolustus-lajien taitajat aina vetoavat?
Yllätys yllätys: mitään ihmelajia ei olekaan. Tarkoitin kommentillani sitä, että ultimate fighting ym. vapaaottelulajit eivät ole niin ihmeellisiä tai realistisia kuin usein sanotaan. (Sama pätee myös moniin ip-lajeihin.) Jotkut lajit ovat parempia kuin toiset, mutta mikään laji ei tee kenestäkään kuolematonta. Ip-lajien harjoituksetkaan eivät vastaa katutilannetta, mutta ne ovat kuitenkin lähempänä sitä kuin kehässä otteleminen.
Useampaa vastustajaa vastaan on tietysti hiukkasen vaikea pärjätä, vaikka olisi kuinka kova ip-lajiharrastaja. Kysymys on vain siitä, että ip-lajeissa kyseisiä tilanteita harjoitellaan, kilpalajeissa ei, joten ip-harrastajalla on paremmat (mutta ei todellakaan takuuvarmat) mahdollisuudet selvitä ehjin nahoin.
Kerro edes mitä ne paremmat lajit on jos ns.vapaaottelulajit eivät niitä ole. Mitkä ne tekniikat/temput mitkä lajeista parempia? Eikö ole että parempi voit harjoitella joka harjoituksessa täydella teholla tosissaan vastaan panevaan vastustajaan näitä vaarattomampia(lue:vapaaotteluteknikoita tms.) kuin se että tehdä tosi kuolettavia temppuja kaveriin kuka on taistelevinaan vastaan. Voi ihan oikeasti tulla äiti mieleen ku yrittää tehä jotain näppärää kaverille kuka haluaa antaa vain nyrkkiä. Ja saman jännityksen kanssa taistelet kisoissa kuin kadullakin, ei se tilanne siitä miksikään muutu. Itseasiassa jännitys ei vaivaa ollenkaa kun toiminta alkaa vaan ennen sitä.
"Ultimatessa vastustaja ei ole alkoholin tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena (kipukynnys, arvaamattomuus)"
tuo muiden aineiden vaikutus on aika hämärää nykyisin. vaikka kyllä suuremmissa kisoissa nykyään testataan amfetamiini yms. kipu/raivolääkkeet mutta mutta jos katselee ottelijoita niin eivät kaikki sinne ihan kaurapuuron voimalla mene.
katsokaapas tätä vasemman puoleista "mitään en oo ottanu" herrasmiestä. ja ei muuta kuin käsilukkoa vääntämään sille.
http://www.sherdog.com/fightfinder/sherdogsfightpics.cfm?matchId=7154
En tiedä sinusta, mutta minä olen hieman kiinnostunut hermopistetekniikoista; siitä, että voisiko niitä oikeasti käyttää ip-tilanteissa ja kuinka hyvin ne tehoaisivat. Pieni tyyppi ei välttämättä onnistu lukottamaan isoa öykkäriä, joka yrittää tarjota nyrkkiään kadulla, mutta mahtaisiko jokin tarkka tekniikka hermopisteeseen ajaa asian?
Tai jos vielä leikitään ajatuksilla, niin olisikohan kyusho jutsusta mitään hyötyä ip-tilanteissa? Sehän olisi pirun kätevää kun vain heilauttais sormiaan ja raivelissa kiinni oleva kaveri nukahtaisi :) Tosi jedi-meininkiä vai mitä?
Mulla on oma mielipide tuosta hermopiste meiningistä. Ja sanottakkoon nyt näin kauniisti, että mielestäni siinä on piirteitä TV-SHOP mainoksista. Ainoa oikea tehokas tapa saada hyvä kunto ja osaaminen on raaka harjoittelu. Ei 1 ei 2 eikä kolmekaan vuotta riitä siihen. Paiski lujaa hommia sellaset yli 5 vuotta, niin alkaa näkyä. Tämä ihan pelkästään kommenttina näkemääni esitykseen kyseisestä lajista.
Jos täällä on kyseisen lajin edustajaia Sorry, ei millään niin pahalla. Itse tiedän esim. Judon olevan kaikkein eniten urheilumuoto. Vasta sitten ns. ip-laji.
ottelutilanteessa hermopistetekniikoiden toimivuutta kuvastaa yksi hauska käytännön esimerkki jota jotkut treenaajat ovat joskus tehneet. kaverisi ottaa käteensä juomapullon ja sinä kynän ja yrität pujottaa kynän pullon sisään kaverisi liikkuessa. eli todella toimivaa ja helppoa.
IP tilanteessa tilanne voi olla hieman toinen mutta mutta...
Eräs tuttu kertoi armeijassa kokeneensa hermopisteitten toimivuuden. Shorinji kempon harrastajan, 1. danin, kimppuun oli koemielessä hyökännyt ja löytänyt itsensä maasta liikuntakyvyttömänä kun tämä musta vyö oli hermopisteestä pitänyt halvaantuneena häntä paikoillaan. Ja tämä tuttu oli huomattavasti isokokoisempi kuin kyseinen musta vyö ja vielä varsin pätevä tappelemaankin(kokemusta on;).
Sitä en väitä etteikö hermopisteiden hyödyntäminen tositilanteessa olisi vaikeata. Mutta kyllä ne toimivat.
Ei minulla ole mitään normaalia sparrausta vastaan. Vapaaottelulajeissa ongelmana vain on, että siihen se sitten jääkin.
Ip-lajissakin voi olla paljon vapaaottelun tyylistä sparrausta, mutta siinä on lisäksi harjoittelua aseita vastaan, useampaa vastustajaa vastaan jne. (Ja nekin voivat olla sparrauksenomaista - esim. vapaalla tekniikalla puolustautumista kumipuukkoa vastaan tms.)
Itselläni on hitusen kokemusta hermopistetekniikoista, ja voisimpa väittää että ovat erittäin käteviä tietyissä tilanteissa.
Tarkoitus ei useimmissa tekniikoissa ole todellakaan mystisesti nukuttaa kaveria, vaan tuottaa sietämättömästi kipua kohdistamalla painetta kohtaan, jossa hermojen tiedetään olevan pinnassa.
Tosiasia näissäkin tekniikoissa on vaan se, että meitä ihmisiä on niin moneksi. Joku saattaa kipristellä tekniikasta tuskissaan, kun toista se vaan kutittaa. Jälkimmäisiä tosin on harvassa.
Ian-ikuisen mikä laji, milloin missäkin ja kuinka.
Inhoan näitä väittelyjä, mutta olkoon.
Ajatelmia :
-Budo tms laji ei tee yhtään ketään teräsmieheksi. Puolin ja toisin joku "voittaa" kenetkin ja minkäkin lajin. Ihan ja pelkästään fyysisillä ominaisuuksillaan.
-Kilpailitilanteissa on painoluokat hyvästä syystä. Miksi mennä kilpailemaan 65 kiloisena 130 kiloista vastaan, jos lopputulos on selvä ja loukkantumisriski ! ilmeinen. Otteluissa on aina säännöt ks. loukkantumisriski. OHO "yllättäen" emme kilpaile, jotta voisimme tahallisesti ja tarkoituksellisesti loukata jotakuta. Se kieltää jo lakikin.
-Paras itsepuolustus on JÄRKI ! Älä tuputa itseäsi ehdoin tahdoin ikävyyksiin vain ja ainoastaan sen takia, että olet "mestari"
Tällä ip. menetelmällä pärjää yllättävän pitkälle normaalielämässä.
-Olkoon sitten niin, että joku laji toimisi turvavyönä kun nyt sitten joku käy kimppuusi kaikesta huolimatta. Yllätyksellisyys ja päättäväisyys toimii tässä ! (puolin JA toisin) Ne äärettömän harvat kerrat, kun itse olen ollut ahdisteltuna = kraivelista kiinni ja "onk röökii" olen pärjännyt päättäväisellä ! irottautumisella ja kertomalla jämäkästi, että en polta. En siis karjunut naama punasena ja niitannut päin näköä niimpal ku lähtee.
Ja just näistä tilanteista lähdetään sitten reippaasti POIS ! EI jäädä kinamaan ja kattomaan kumpi voittaa. Mitä väliä sillä on ? Sekö, että voit kertoa 75-vuotiaana lapsenlapsille kuinka pieksit jonkun ?
Loppukommenttina kysymys :Mitä sitten kun 45 kiloinen henkilä lyö 130 kiloista kuulamörssäriä takaapäin ISOLLA ja kovalla halolla lujaa ja täysin yllättäen päähän. Onko näin halko paras ip. menetelmä ja kuulantyöntö sieltä syvältä. Mikäköhän laji olisi estänyt kallonmurtuman ?
Tietenkin kirjoitin tarkoituksella hieman provosoivasti, jotta olisin saanut vastauksia. Mutta mielestäni se ei ole osoitus asennevammaisuudesta, jos pohtii miten tällainen pieni kaveri voisi nujertaa isomman. Juttuhan on niin, että asiat on selvennettävä itselleen ensin mielessään, jotta niitä voisi soveltaa käytäntöön.
Ja mistä käytännöstä nyt puhun?
-Itsepuolustustilanteessa on mielestäni lähdettävä siitä, että oma henki on vaarassa. Silloin käytetään niitä keinoja, mitä tarvitaan selviämiseen. Kaunis tekniikka tai pelkkiin nyrkkeihin luottaminen ei kannata. "Do what it takes", kuten amerikkalainen sanoisi. Eli ei muuta kuin baarijakkaralla ohimoon - mikäli muuta vaihtoehtoa ei ole. Tällöin pienemmälläkin on mahdollisuus pärjätä.
-Mutta kamppailutilanne on eri asia. Tunnen suunnatonta halua olla hyväksymättä sitä asiaa, että isompi kaveri voittaa minut rajatulla alueella mies miestä vastaan -kamppailussa, kuin se olisi joku luonnonlaki. Olen kallistunut sen käsityksen kannalle, että ultimate fighter tai ammattinyrkkeilijä tms. voittaa aina pienemmän. Mutta en edelleenkään tahtoisi hyväksyä sitä. Siksi etsin keinoa, tekniikkaa, lajia, joka antaisi mahdollisuuden pärjätä isompaa vastaan.
Ilman aseita.
Olenko vain hölmö joka ei osaa hyväksyä tosiasioita ja tuhlaa aikaansa turhan asian pohdiskeluun? Vai olenko järkevä miettiessäni mahdollisuuksiani? Ainakin sen tiedän, etten ole maailmanhistoriassa ainoa, joka näitä asioita on ajatellut.
Kaks asiaa:
-Ottaa nää lajit ihan pelkkinä urheilumuotoina ?
- Nujertaa halu olla "voittamaton", koska sellaista asiaa ei yksinkertaisesti ole.
Eli toistan taas itseäni, mutta tuskin uimarikaan joka tilanteessa mietti miten pärjää jos vene, laiva tai kanootti kaatuu. Kannattaako uida kroolia vai perhosta.
Tottakai ! kukaan meistä ei halua tulla pahoinpidellyksi, mutta riski on aika pieni..kuitenkin. Ja kuten sanoin järjen käytöllä pärjää normaalielämässä pitkälle.
Senverran nyt sitten, että tietysti uimari pärjää vedessä paremmin, kuin ei uimari. Ja eiköhän viikottaiset treenit 5* viikossa sentään jotakin hyötyä....kin anna ;)
itse olin viikko sitten katsomassa thaiboxin-otteluita htbc:n tiloissa. illan pääottelussa oli vastakkain petri martinez ja jarkko stenius. molemmat ovat ammattilaisia ja mailmanmestarin ykköshaastajia.molemmat ottelijat ovat alle 100 kg, mutta silti kokoeroa ottelioilta löytyi noin 30 kg ja 10 cm Steniuksen eduksi. tästä huolimatta martinez voitti ottelun lähes näytös tyyliin kikkailemalla...
lisätietoa voit lukea muaythai.fi sivuilta kohdasta uutiset ja 12.6
eli vaikka koko vaikuttaakin, tekniikka ratkaisee...
...että jos ei ole voimaa, ei pelkällä tekniikalla pärjää.
Itse olen harrastanut Ultimate Fighting -henkistä karatea. Siinä kun sparraili jonkun kookaamman taistelijan kanssa ja sai hänet esim. käsilukkoon niin hän vahvempana rimpuili siitä irti. Eli hän pääsi voimalla siitä luokosta irti, voi olla ettei mun tekniikkakaan ollut ihan puhdas mutta pointti tuli silloin selväksi.
Mutta kyllä pienenmpikokoilempikin pärjää isompaa vastaan, kunhan vaan osaa iskeä oikeaan paikkaan/ väistää isku ja tehdä siitä vastaisku.
Itse kävin vuonna 1979 karaten alkeiskurssit joiden kesto oli kolme harjoitusta viikossa kolmen kuukauden ajan. Tämän jälkeen luulin itseäni kaiken hallitsevaksi taistelijaksi. No luulot rapisivat aika nopeasti ja vasta reilun vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen totesin jo osaavani jotakin. Kuten muutamassa jutussa on mainittu harjoitellut uimari selviää haaksirikosta todennäköisesti paremmin kuin uimataidoton! Olen joutunut tilanteisiin joissa oppimistani taidoista on ollut hyötyä, tiedät tilanteen ja kuinka toimit jos se ajautuu konfliktiin, useimmin asiat ovat selvinneet keskustelemalla ei provosoimalla. Itse olen kokenut saavutetun itsevarmuuden ja sitä myöten tilanteen hallinnan erinomaisena apuna. Muutaman kerran olen kuitenkin joutunut toimimaan ja tällöin pitkäaikainen harjoittelu on luonut automaattiset toimintamallit selkäytimeen jonka avulla olen voinut puolustautua erinomaisesti. Tässä ei ole mitään ihmeellisyyksiä ja oikopolkuja vaan armoton ja jatkuva harjoittelu joka automatisoi liikeradat jolloin saavutetaan tiedostamaton nopeus.
Kävin poikani kanssa Krav Magan viikonloppu leirillä tutustumassa kyseiseen lajiin joka erittäin mielenkiintoinen! Se on israelin armeijan kehittämä itsepuolustuslaji ja se on testattu käytännössä! Liikkeet perustuivat luonnollisuuteen ja refleksinomaisuuteen. Siinä oli irrottautumisia otteista joista en ollut uskonut päästävän irti, vaan kylläpä pystyi irrottautumaan. Pitempään harjoitelleet olivat poikkeuksetta ”skinejä”! Mietin vähän, että mitä porukkaa, mutta se selvisi varsin pian ja nämä ”skinit” vielä vahvistivat asian, kun ensimmäisen kerran kaverin kourassa on paksu tuppo hiuksiasi on parempi luopua tästä tarttumispinnasta! Lajia ei voinut sanoa hippakarateksi ja päätin vielä joskus aloittaa kyseisen lajin opettelun kunhan vain löydän siihen aikaa ja suosittelen sitä muillekin.
http://www.suomenkravmagaliitto.fi/krav_maga.htm
En tiedä onko tämä jo mainittu, mutta eihän Ultimate fightingissa, tai muissa vale tudo jutuissa ole kaikki sallittua! On todella monta lajia, joiden tekniikat perustuvat nimenomaan kurkkuuu/silmiin/korviin kohdistettuihin juttuihin, ja niitä todellakin käytetään kadulla.
Mielestäni on parempi olla erittäin hyvä yhdessä lajissa, kun taas jos omaa monia lajeja ja tekniikoita, ja ei osaa niitä kunnolla.
Lukekaas kaikki niitä Geoff Thompsonin kirjoja, niissä on hyviä juttuja.
Toki myönnän että UF on tietenkin suht realistista...jossain häkkiolosuhteissa. Mutta katutappelun kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä
Erilaisten potku- nyrkkeily- ja painilajien har-
joittelu taatusti auttaa. Sekä suojaamaan itseään,
että vahingoittamaan vastustajaa. Harjoitustilan-
teissa ei kuitenkaan yleensä voi harjoitella riit-
tävän julmia tekniikoita, jotka kohdistuvat..kuten
Bruce kirjoitti... silmiin ( siis silmien kaivamista
ulos ) tai kurkkuun ( henkitorven murskaamista )
tai kaulan repimistä puremalla... Tuskin ihminen
sen sitkeämpää on kuin huonosti kypsennetty jänis :-).
...tai niskan katkaisemista. Ei ainakaan siten, että
saisi varman tunteen ja tiedon siitä, että homma
onnistuu.
Nuo kamppailulajithan siis antaa pelivaraa, että
ei hätätilanteessakaan tarvitse turvautua kovin
julmiin ja varmasti pysyvän vamman aiheuttavaan
tekoon. Siinä mielessä siis lajien harrastajat ovat
hyvin humaaneja ja mukavia ihmisiä. Näkevät paljon
vaivaa, että voisivat puolustautua mahdollisimman
siististi ja tuottaa vain vähäisiä vammoja.Sitäpaitsi
ainakaan kaikki minun kanssa onneaan koettaneet ovat
olleet kokeilunhalusiia kakaroita tai kännissä
örveltäviä idiootteja.
Olen itse harrastanut judoa 10-vuotiaasta, nyt olen 24, vaikkakin nyt on ollut 1,5 vuoden tauko, jonka ajan olen treenannut brassia. Ja siltikin katutilanne on todella yllättävä ja erilainen.
Annan esimerkin joka tapahtui jokin aika sitten. Meitä oli kolme kaverusta, ja olimme baari-illan jälkeen syömässä hampurilaisbaarissa. Yhdellä kavereistani oli ollut baarissa sanaharkkaa jonkun kanssa, mutta ei sitä enää siinä mietitty. Yhtäkkiä tämän kaverini kurkussa on kuristamassa takaapäin tämä hänen riitakumppaminsa, ja kuristajan kaverit kävivät meidän kahden kimppuun. Tilanne tuli niin nopeasti, ja kun olin vielä humalassa, etten muuta huomannut kuin että olin kaatunut tuolilla, ja ympärillä hirveä tohina. En ole varma kaaduinko lyönnin ansiosta vai samalla kun pöytä kaatui. Kun pääsin ylös huomasin että ystäväni perääntyy taakseppäin ja kolme tyyppiä tulee häntä kohti. Kaverini on ehkä nuorempana harrastanut enintään vuoden karatea, ja painoa hänellä on 65 kiloa, siltikin hän perääntyessään hoiteli samalla tarkoilla, ja myös ihmeen voimakkailla vuorottaisilla etu-ja takakäden suorilla vastustajat. Sen jälkeen minä taas vein yhden näistä tyypeistä maahan, ja otin hallintaan, jonka jälkeen järjestysmiehiä oli paikalla.
Tarina oli aika pitkä, mutta yritin kuvailla sen niinkuin se tapahtui. Opetuksena siinä oli mielestäni se että kadulla, ja varsinkin kun me suomalaiset tappelemme vain humalassa, tärkein yksittäinen tekijä on asenne. Olisihan etukäteen luullut että minulla olisi ollut parhaat edellytykset ottaa tilanne haltuun, mutta käytännössä minun ei tarvinnut kuin siivota jälkiä.
Please, älkää vastatko, että olisiko tilanteen voinut hoitaa ilman väkivaltaa. Ehkä olisi voinut, mutta todellisuudessa tilanteissa täytyy tehdä päätökset sekunnin kymmenesosissa. Ja oyama juurikin halusi tietää mitä tapahtuu, kun neuvottelut ei toimi. Attitude, Sepulturan biisi, jonka videossa on Royce Gracie, kertoo mitä katutilanteessa tarvitaan.