Poikaystäväkin sanoo: "sun pitää olla enemmän sun kavereiden kanssa." Mitkä kaverit? Ei niitä ole.
Kun peruskoulu loppu tuntui että nyt vois alkaa se elämä mennä kohdalleen. Mutta ei se ole. Vitut se koskaan niin mene. Oli mulla pari kaveria mutta luottamus meni. Ei kukaan halua olla mun kanssa. Ei kukaan koskaan soita mulle ja kysy lähdenkö jonnekin. Ei kukaan. Ei koskaan. En mä jaksa olla aina se joka kyselee, ja kuuntelee tekosyyt miksi ei käy. En mä jaksa alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin. En mä edes kerkiä tutustumaan. On niin paha olla että on pakko ylikuormittaa itsensä ettei paha olo tunnu niin pahalta. Kun tekee hirveästi töitä ja opiskelee niin sen pahan unohtaa. Ja sen ettei niitä kavereita ole. Poikaystävä on aina kavereittensa kanssa. Olen sille kateellinen.
Mutta niinhän se on. Paskalla ihmisellä on paska elämä. Ei siitä mihinkään pääse. Olen tehnyt niin paljon pahaa ihan kaikille tässä maailmassa että en edes ansaitse kaveria. En voi koskaan kertoa tekosistani kenellekään (en kuitenkaan ole mikään murhaaja...pieniä loppuenlopuksi) Jos en voi kertoa itsestäni kaikkea niin silloin en pysty olemaan läheinen kenenkään kanssa.
Olen tottunut tavallaan yksinäisyyteen. Perheen ainut lapsi. Sekin unohdettu. Asun syrjässä muista.. mitä vielä?
Tavallaan siihen tottuu. Sitä vaan alkaa itse ihmettelemään että miksi itken. Kun iltaisin katselen huoneen ikkunasta järvelle ihmettelen miksi alan itkeä. Mutta ei sille mitään mahda. Se tuska vaan kasvaa sydämmessä ja lopulta se on liian iso. Sisäinen kuolema ei enään riitä.
Kun peruskoulu loppu tuntui että nyt vois alkaa se elämä mennä kohdalleen. Mutta ei se ole. Vitut se koskaan niin mene. Oli mulla pari kaveria mutta luottamus meni. Ei kukaan halua olla mun kanssa. Ei kukaan koskaan soita mulle ja kysy lähdenkö jonnekin. Ei kukaan. Ei koskaan. En mä jaksa olla aina se joka kyselee, ja kuuntelee tekosyyt miksi ei käy. En mä jaksa alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin. En mä edes kerkiä tutustumaan. On niin paha olla että on pakko ylikuormittaa itsensä ettei paha olo tunnu niin pahalta. Kun tekee hirveästi töitä ja opiskelee niin sen pahan unohtaa. Ja sen ettei niitä kavereita ole. Poikaystävä on aina kavereittensa kanssa. Olen sille kateellinen.
Mutta niinhän se on. Paskalla ihmisellä on paska elämä. Ei siitä mihinkään pääse. Olen tehnyt niin paljon pahaa ihan kaikille tässä maailmassa että en edes ansaitse kaveria. En voi koskaan kertoa tekosistani kenellekään (en kuitenkaan ole mikään murhaaja...pieniä loppuenlopuksi) Jos en voi kertoa itsestäni kaikkea niin silloin en pysty olemaan läheinen kenenkään kanssa.
Olen tottunut tavallaan yksinäisyyteen. Perheen ainut lapsi. Sekin unohdettu. Asun syrjässä muista.. mitä vielä?
Tavallaan siihen tottuu. Sitä vaan alkaa itse ihmettelemään että miksi itken. Kun iltaisin katselen huoneen ikkunasta järvelle ihmettelen miksi alan itkeä. Mutta ei sille mitään mahda. Se tuska vaan kasvaa sydämmessä ja lopulta se on liian iso. Sisäinen kuolema ei enään riitä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mulla oli myös samanlaisia kokemuksia peruskoulun jälkeen... Mullakaan ei ollut ketään kavereita sen jälkeen kun peruskoulusta lähdettiin kuka mihinkin päin opiskelemaan... Nykyään on yksi hyvä ystävä, joka tosin asuu aika kaukana... Eli nähdään ehkä parhaimmillaan 3-4 kertaa kuukaudessa...
Sit mulla on myös poikaystävä, joka on todella ymmärtäväinen...
Samoin sanoi poikaystävänikin alussa "voithan olla kavereidesi kanssa..." ajttelin samoin "keiden kavereiden?" Eli meillä on aika samanlaiset taustat, vai?
Jos haluat mailailla enemmän tässä olis osoite...
[email protected]
Toivon että otat pian yhteyttä jos vaikka saisimme toisistamme kaverit... =)
nimimerkki: "aina yksin"
viestin aloitus: "Poikaystäväkin sanoo"
Kun yrittää tahallaan vääristellä asioita epätotuudenmukaiseen suuntaan pessimistisellä tavalla, ei ole mikään ihme että siitä tulee huono olo.
Mistä sinä tiedät mikä on epätotuuden mukaista? Poikaystävälläni on aina ollut kaikki niin saatanan hyvin (kuten myös sulla ilmeisesti) on kavereita ym.. niin helppo kai sitä on sanoa että ole kavereittes kanssa. Kun ei sitä kaikki ymmärrä että niitä ei ole. Mutta tuskin sinä sieltä mitään näet. Ihmisiä varmasti ympärillä kuin maan mutaa. Mutta ei mun sulle tarvii selittää. Kun sitä joskus kaipaa niitä ystäviä, ei poikaystävää. Mä näen sen totuuden ja ei sitä tarvitse mitenkään alkaa vääristää: ei ole ketään, ei näy ihmisiä, ei näy kavereita. Siinä sulle totuus. Ja luuletko sä vielä että mä tahallaa haluan olla yksin? Siinä ei ole mitään epätotuudenmukaista.
Sen ainakin tietää aivan varmasti, että tekstissäsi on ainakin jotain epätotuudenmukaista, mutta vaikeampi on sanoa mikä siinä ei ole täysin totta. Esim. nimimerkkisi voi olla epärehellinen ("aina yksin") tai sekin voi olla valhetta että sinulla olisi poikaystävä. On myös mahdollista että tarkoituksesi on vain tahallaan ärsyttää niitä (kuten minua) joilla ei ole sen enempää kavereita kuin edes elämänkumppania.
Luulisi sinun sitten tietävän mistä on kysymys jos ei kerta ole ystäviä tai elämänkumppania? Miksi sitten tahallaan haluat täällä alkaa kinata ihmisten kanssa? Ei ihme ettei ole ketään.. anteeksi vaan.
Ja mistä sitä voi tietää vaikka itse olisit sellainen valehtelija, joka haluaa tulla tänne ärsyttämään ihmisiä joilla ei ole ketään? Et ainakaan kovin ymmärtäväiseltä vaikuta. Voi olla ettet tiedä mitä se on, että vaikka on poikaystävä niin silti voi olla hyvin yksin. Poikaystävälläni on kavereita vaikka kuinka paljon, se on niiden kanssa. Ja olen sille kateellinen. Sitä välillä kaipaa jotain muuta kun sitä rakkautta omalta kullaltaan. Kaipaa niitä oikeita ystäviä. Ja oliko tekstissäni jotain ärsyttävää? Mikä sinua siinä sitten ärsytti? Taitaa sulla olla jokin asenne-ongelma, kun kaikessa on jotain epärehellistä. Näen asiat niin miten kirjoitin, näet sinä ne sitten miten haluat. Ihmettelen vain mikä sä olet sanomaan miten mun asiat ovat, kun et edes mitenkään tunne. Mikä on totta ja mikä ei.
..ikävä kyllä...
Kun luin kirjoituksesi, tunsin lukevani omaa tekstiäni. Se on kumma, minulla on myös poikaystävä muta olen silti niin pirun yksinäinen. Myös minun poikaystäväni vain hke minulle että ole kavereidesi kanssa, mutta kuinka se voisi ymmärtää, sillä kun niitä kavereita riittää. Poikaystäväni on paljon poissa, nytkin koko kesän poissa täältä. Minä lojun kämpillä yksin, käyn kahviloissa yksin, bailaamassa yksin, elokuvissa yksin.. Kyllähän niitä kavereita oli silloin kun asuin kotona, mutta se oli siellä kaukana pissa. Ja kun kaikki lähtivät opiskelemaan, niin välit viilenivät eikä nykyään muuta kuin kirjoitellaan sähköpostia n. kerran vuodessa.
Olenhan minä yrittänyt ystävystyä täällä ihmisiin, mutta kaikillaon jo ystäviä, eivät he minua enää joukkoonsa tarvitse.
Kummallista että elämä voi mennä näin ja jättää toiset yksinäiseksi suuren ihmisjoukon keskelle.
Toisinaan lähden poikaystäväni kanssa kun hän menee kavereidensa kanssa ulos, mutta silloin tunnen itseni vielä yksinäisemmäksi, mitä hän ei voi ymmärtää. Mutta enhän minä edes ymmärrä mistä he puhuvat ja saan istua koko illan hiljaa kuunnelle heidän hepreaansa..
tsemppiä kaikille yksinäisille!
meidän pitäisi kokoontua, ehkä saisimme toisistamme ystäviä
Jos haluat tutustua niin laita sähköpostisi tänne niin kirjoitan sulle =) Voisí olla meille molemmille mukavaa tutustua
Moi!
Olipa iloinen yllätys kun lueskelin jälleen näitä. Tässä sähköpostiosoitteeni: [email protected]
mullakin on sama tilanne, tosin ilman sitä jätkäkaveria. Täälläkin kaikilla on valmiit ympyrät, enkä mä jaksa aina olla se joka kysyy ja kysyy saisko tulla mukaan. Kun mä tierän kúiteski ettei ne mua sinne oikeesti halua.
Niin mutta takasin siis siihen miks mä vastasin. Koska tossa viimisessä oli oikeesti ideaa, et kokonnuttas jonnekin. Päätettäs vaikka että mennään kaikki jonnekin samaan paikkaan ja ketään ei käsketä pois, mulkoilla tai kuiskita vieressä. Jos tollanen ois mahdollista niin se olisi tosi hienoa. Kesää on kuiteskin vielä paljon jäljellä.
neilikka
[email protected]
Todentotta. Kun oikein ajattelee niin ideahan voisi todellakin olla hyvä!
Sovittaisiin jokin paikka minne jokaisen olisi helppo tulla, vaikka tapahtuma tms. Ja jokainen olisi sinne tervetullut, ikään ,sukupuoleen ulkonäköön tms. katsomatta!
Asiaa voisi pohtia pidemmältikin!
Kesäähän todellakin on vielä paljon jäljellä!
Multa puuttuu kerta kaikkiaan taito tutustua ihmisiin silleen, että heistä saisi ystäviä. Lukiossa mulla oli muutama hyvä ystävä - sieltä viisi vuotta sitten lähdettyäni olen ollut yksinäinen. Mullakin kaveri kyllä tutustuu ihmisiin, musta tuntuu usein että sillä on paljon hauskempaa kun olen poissa kotoa enkä ole "vaatimassa" että pitäisi mulle kotona seuraa.. Minä en ymmärrä, minusta tuntuu että kaikille muille on niin helppo saada kavereita uudessa paikassa. Minä olen nyt asunut täällä vuoden, eikä mulle kyllä kukaan soita pyytääkseen ulos tai kahville tai lenkille tai ihan mitä vaan... Koira nyt lähtee ulos milloin vain, se on mun tärkein lohduttajani kun en ole töissä tai opiskelemassa. Ja musiikki. Voin tuntea hetken aikaa olevani oikeasti elossa kun laitan stereot täysille - mutta ei mulla ole ketään jakamassa sitä iloa. Poikakaverikin on tavallaan eri planeetalta kuin minä, ja kun nyt taas muutan (pakenen ehkä yksinäisyyttäni muualle?), niin sitten olen aivan ilman ihmistä lähelläni.
Minua itkettää iltaisin kun katson valoisaa kesämaisemaa, vehreyttä, sinistä merta - maailma on niin mielettömän kaunis, mutta sisällä tuntuu ihan autiolta. Mun kaverilla on kanssa ihan sama ohje: mene ulos tutustumaan muihin nuoriin. Keneen? Niillähän on kaikilla omat piirinsä ja juttunsa. En saa sanottua heille mitään.
Haluaisitko tutustua? Laita mailisi tänne niin voin mailata sulle? Olisi mukavaa saada postia iltojen synkkyyteen....
..asenteena halu päästä parempaan. Kun haluat tutustua ihmisiin. Kirjoita ihmeessä [email protected]
Mun mielestäni tuo tapaaminen oli todella hyvä idea. Miksi me kaikki kärsimme niin paljon yksinäisyydestä, kun meillä voisi olla toisemme! Mukava olisi tutustua uusiin ihmisiin! MItäpä olette mieltä?
Mikä olisi teidän mielestä paras ajankohta-ja paikka? Siirrytään kerrankin puheista tekoihin..
Aivan! Miksi emme todellakin ryhtyisi sanoista tekoihin ja toteuttaisi tapaamista, silloin emme ehkä enää olisi niin yksin!
Olisiko tapaamis paikka helpointa järjestää esim Helsinkiin? vai keskisuomeen? Ehdotuksia!
Itse ainakin lähtisin mielelläni!
Ehkäpä heinäkuu olisi paras ajankohta, useimmilla on silloin lomaa ja ehtii vielä järjestää itselleen aikaa lähteä?
tapaaminen olisi ihan hyvä ajatus. Itse vaan olen sen verran arka että en tiedä olisinko lopulta lähtijäksi. Mutta näillä näkymin se kävisi paremmin helsinkiin. Keski-suomeen on minun kovin vaikea päästä. Ja ensi kuu menee aikalailla töissä... loppu kuusta olisi vasta aikaa =(
Miten te muut?
Huomasit varmaan jo että heitin ilmaan ajatuksen tuolla ihan omalle foorumille. Ajattelin mieleni rohkaiseena että ehkä tosiaan tällainen tapaaminen olisi hyvä toteuttaa. Heinäkuut ja Hesaa pohdin itsekkin, tosin minulle siinä heinäkuun puolenvälin tinoilla sopisi kaikkein parhaimmin. Mutta lähde mukaa keskustelemaan lisää paikasta ja ajankohdasta tuolla ylempänä!
Tai kirjoita sähköpostia