päänsärkyä

onko paljonkin ihmisiä jotka kärsivät päivittäisestä päänsärystä. lisänä huimaus, valonarkuus silmissä, pahoinvointi, silmissä tuntuu sumenevan. jne..joskus tuntuu niskassakin joitain pistoja ja päätä vihlookin välillä. kasvain?
61250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oikealle palstalle olet löytänyt.tutut oireet on.

Äänestä
  • pään magneettikuvassa. itse haluaisin mennä kunhan ensin saan lähetteen. jatkuva päänsärky on todella rasittavaa ja haluan tietää syyn mistä se johtuu.nuo oireet mitä selitin liittyisivät kasvaimeen.

    Äänestä

Hei!
Minä kärsin vuosi sitten lähes puolivuotta jatkuvasta pääkivusta. Oo oli todellakin hutera. pahoinvointia, huimaustakin, valoarkuutta, ääniyliherkkyyttä korvissa jne...lopulta kun olin turhaan syönyt Buranaa päätin tilata ajan neurologille. hän tutki aikansa ja totesi minulla olevan ns. sekapääkipu. Eli osittain migreeniä ja loput olivat jännityspääkipua. Sain tehokkaan migreeniestolääkkeen puoleksivuodeksi ja autuus alkoi noin viikon kuluttua siitä kun aloitin popsimaan lääkkeitä. Eli apuakin saa kunhan vain lähtee hakemaan. Tsemppiä sinulle! Harvoin se pääkipu sinällään on ´mitään hengenvaarallista, mutta kiusallista ja voimia vievää kylläkin.

Äänestä
  • mietin vain kun minun pääkipuni alkoi eräänä yönä kun heräsin siihen kun pää meinasi suoraan sanottuna räjähtää.siitä asti on jatkunut joka päivä.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    mietin vain kun minun pääkipuni alkoi eräänä yönä kun heräsin siihen kun pää meinasi suoraan sanottuna räjähtää.siitä asti on jatkunut joka päivä.

    Mene ihmeessä noin äkillisen päänsäryn kanssa lääkäriin: myös hidas veren tihkuminen suonesta voi aiheuttaa tuollaista. Aivoverenvuoto ei aina vie ihmistä kertalaakista.

    Päänsärky on "haitattominta" silloin, kun se tulee tasaisin tai vaihtelevin väliajoin - ei siis ole jatkuvaa - ja kun särky ei ole voimistuvaa vaan aina samantapaista.

    Äänestä

  • sitten sait joka tehosi? kiitti jos vastaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päivittäin kirjoitti:

onko paljonkin ihmisiä jotka kärsivät päivittäisestä päänsärystä. lisänä huimaus, valonarkuus silmissä, pahoinvointi, silmissä tuntuu sumenevan. jne..joskus tuntuu niskassakin joitain pistoja ja päätä vihlookin välillä. kasvain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu