Te, jotka allekirjoittaisitte otsikon väitteen, olisi kiva kuulla, miksi.
Täällä tuntuu useimmat kirjoittajat kauheasti katuvan aborttiaan, mutta on varmaan niitäkin, joille se oli helpotus. Kirjoittaisitte, ja kertoisitte muillekin kokemuksestanne, joka oli enempi positiivinen kuin henkilökohtainen katastrofi.
Tai jos koko tapaus on jo melkein unohtunut, kirjoita siitäkin. Täällä pelotellaan koko ajan, ettei aborttia voi ikinä unohtaa, ja että sen tehneet katuvat lopun ikänsä ja menevät sekaisin ja sairastuvat syöpään ja muuhun.
Positiivisia kokemuksia - tarvitsemme niitä. Varmaan niitäkin on!
(Ja te ituprojektilaiset: pysykää poissa tästä ketjusta, please!)
Täällä tuntuu useimmat kirjoittajat kauheasti katuvan aborttiaan, mutta on varmaan niitäkin, joille se oli helpotus. Kirjoittaisitte, ja kertoisitte muillekin kokemuksestanne, joka oli enempi positiivinen kuin henkilökohtainen katastrofi.
Tai jos koko tapaus on jo melkein unohtunut, kirjoita siitäkin. Täällä pelotellaan koko ajan, ettei aborttia voi ikinä unohtaa, ja että sen tehneet katuvat lopun ikänsä ja menevät sekaisin ja sairastuvat syöpään ja muuhun.
Positiivisia kokemuksia - tarvitsemme niitä. Varmaan niitäkin on!
(Ja te ituprojektilaiset: pysykää poissa tästä ketjusta, please!)
Vastaukset 12
Vanhimmat
noh, aborttiinhan on jokaisella omat syynsä ja itse kokeneena, se on kuitenkin niin iso ja raskas asia että ei se todellakaan unohdu varmaan ikinä mutta mun mielestä se osoittaa vain sitä että ihmisillä on oikeasti tunteet ja sydäntä..
Kyllähän itsekkin ensin kun päädyin tähän keskeytysratkaisuun niin luulin sen helpoksi minulle. Mutta sitten kun aikaa kului,raskausviikkoja enemmän ja keskeytys edessä. pohjimmiltaan oikein en tehnyt mutta tämä elämäntilanteeni:kamppailua oman mielenterveyden kanssa, ei vakituista miesystävää ja opiskelut alussa.. mielestäni lapsi olisi ollut vain niin iso ja vaikea asia tähänhetkiseen elämäntilanteeseeni, oikein tein tilanteeni nähden mutta sydämestäni tämä ei unohdu ikinä. aina tulen kaipaamaan.
Mutta uskon että vielä minulla tulee monta mahdollisuutta olla äiti pikkuisille :)
minäkään en usko että pystyn ikinä unohtamaan, mutta miksi pitäisi? suru on osa elämää. olen käsitellyt asian ja hyväksynyt tekoni. näin oli parasta tässä elämäntilanteessa. olen onnellinen ja tulen uskon että tulevaisuudessa tulen myös olemaan..=)
Joskus eksyin sattumalta tälle palstalle, ja olen vieraillut silloin tällöin, usein humorimielellä, joidenkin kiihkoilijoiden vaahtoamisen huvittamana, joskus vihastuttamana.
Tietysti muistan teettämäni abortin silloin, kun keskustelen asiasta, muutoin olin tyystin unohtanut koko jutun, enkä ole ikinä katunut, tuntenut syyllisyyttä tai miettinyt, että minulla pitäisi olla toinen lapsi.
En kuitenkaan voi sanoa, etä juttu olisi ollut yhdentekevä, kyllä olin aivan shokissa kuultuani raskaudestani ja itkeskelin yön yli. Tietysti sairaalaan menokin pelotti.
Mutta kun kaikki oli ohitse, oli olo aivan hyvä, ei mitään ongelmia fyysisellä eikä psyykkisellä puolella. Esimmäisenä iltana teki hirmuisesti mieli berliininmunkkeja, mikä lie hormonimyrsky.
Ainoa juttu joka vähän nolottaa oli se, että kahden päivän päästä operaatiosta menin ystäväni kanssa pizzalle ja join pari isoa tuoppia. Nukutusainetta oli täytynyt olla vielä elimistössäni, sillä oli kännissä kuin käki!
Tästä tapahtumasta on nyt noin 20 vuotta, olin muistaakseni 22- tai 23-vuotias yhden lapsen eronnut yh-äiti.
Oma tapaus on melkein unohtunut. Keskeytys oli lääkkeellinen ja syynä se, ettei vauva kertakaikkiaan ollut tulossa hyvään aikaan. Suhde oli vasta alkutaipaleella, uusi paikkakunta, työkuviot ihan rempallaan ja ehkäisy petti. Ratkaisu oli meille paras, enkä ole sitä katunut. Mitään psyykkisiä tai fyysisiä komplikaatioita ei jälkikäteen ole ollut.
Muistan keskeytyksen lähinnä vain siitä, kun lääkärihuoneessa oli useita ihmisiä ja joku haparoiva opiskelija paineli vatsaani. Muuten kaikki sujui ok. Vuotopäivä oltiin kotona, kipuja ei juuri ollut.
Nyt perheenlisäystä toivotaan hartaammin, mutta tulee kun on tullakseen... :)
miksi opiskelija paineli vatsaasi?
Täällä on sairaalassa (TYKS) aina opiskelijoita jossain luuraamassa... :) Sillä kerralla opiskelija paineli kohtua samalla tavalla kuin lääkäri yleensäkin tekee, kun tehdään gynistarkastus. Kokemus ei kyllä ollut mikään miellyttävä..! Vähän haparoivaa toimintaa, mutta kai niiden vaan on pakko jossain harjoitella.
abortti oli tavallaan äitini päätös. Hän sanoi että rupean olemaan isän kanssa tai kotiin ei ole tulemista. Olin silloin opiskelija ja kävin koulua kotoa käsin. Silloin itkin, huusin ja inhosin koko maailmaa. Kerroin asian myös lapsen isälle, joka oli silloin toisen naisen kanssa. Kun tulin abortin jälkeen kotiin ja menin silloiseen matkahuoltoon, "isä" istui siellä ja kysyi ootko nyt tehny sen abortin?? Toivottavasti.
Jälkeenpäin ajatellen hyvä ratkaisu... Isä on ollut usein linnassa mm. rattijuopumuksista, taposta ja pahoinpitelyistä. Joten mihin sitä olisin itseni laittanutkaan, ei sitä "rakkauden" huumassa teini-ikäinen ajattele yhtään.
Kyllä minä olen "isää" nähnyt usein, joskun hän kysyy että minkä ikäinen meidän lapsi olisi?? Lapsi olisi kohta 14 vuotias. Kyllä se silloin riipasee.
Ehdottomasti oli minulle paras ratkaisu. Kirjoitin tämän siis siksi, että meitä todellakin on, abortti ei ole tuonut mitään negatiivisia jälkioireita kipujen loppumisen jälkeen, olen siis jo lähes kolmekymppinen. Aikaa on kulunut reilu vuosi, noin... Noloa, mutta minulle se oli niin "merkityksetön" juttu, etten juuri osaa mitään siitä sanoa, en muista päivämääriä tai mitään muutakaan. Epämiellyttävyydessään sen kuitenkin opetti, että muille en suosittele, enkä toiste itse joudu.
Miksi oli paras ratkaisu?
Yksinhuoltaja, alkoholisti/narkomaani, raiskattu???
Abortti oli vain "pakko tehdä", en siitä päässyt yli enkä ympäri.
Lapsi ei vain voinut syntyä, jos olisi oma elämäni (ja poikani) olisi vain mennyt AIVAN sekaisin.
Lapsen isä kun ei kykene sitoutumaan, tavallaan, joten yh:na osasin välttää jo tällaisen tapauksen, että mies on se joka viime kädessä "pystyy lähtemään", ja jatkamaan tavallista elämää ilman murhetta ja huolta lapsestaan, jos jotain naisen ja miehen välillä sattuu(= ero).
Rankkaa on lapsen hoito, ja yh:na koen että varsinkin kun yksi lapsi aina oli ja on ollut haaveeni (poika, ja minulla on nyt poika) OLEN ENEMMÄN kuin tyytyväinen.
Toinen lapsi ei sovi minulle.
Mitä se kenellekään kuuluu, miksi joku tekee abortin? Oli syy mikä tahansa, hän sanoo, ettei kadu sitä. Joten miksi härkkimään?
Tein abortin hetki sitten. Ratkaisu oli sillä hetkellä oikea ja tekisin saman ratkaisun edelleen. Elämäntilanne ja tuleva äiti ja isä eivät olisi olleet lapsen kannalta katsottuna oikeita. Abortti surettaa ja lapsen menetys vaikka vielä surun keskelläkin päätyisin samaan ratkaisuun. Abortti ei siis päätöksenä kaduta vaan enemmänkin se, että ylipäänsä olen joutunut tilanteeseen missä joudun päättämään teenkö abortin vai en.