paniikki

-80 luvun veneiden myyjiin. Voi perskele Bavaria minkä teit. Varsinkin B 30. Miks ei aika vanha palaa? Purjeveneiden hinnat vain nousivat vaikka tuli ikää lisää. Kysyntä/tarjonta. Nyt vain nimi tilauspaperiin ja odottamaan uutta Bavariaa.

Mutta jos niitä haukkuis? Ei sekään auta. Onko nyt pakko tiputtaa veneeni hintaa? Mukavasti näyttää samat veneet olevan myynnissä koko ajan.

Kiitos, Bavaria.
188869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jonkun lehden otsikoissa oli "Siisti vene myy itsensä". Ja niin kävi minullekin. Vm -82 vene meni ensimmäiselle soittajalle. Kauppahinta oli minkä pyysin, tosin en tähtitieteellisiä pyytänytkään, markkinoiden keskiarvoa.

Mutta on tosiaan muutamia veneitä myynnissä vuodesta toiseen. Kävin erästä vaihdokkia itselle katsomassa. Ko vene oli ollut myynnissä lähes vuoden. Ja nähtyäni sen ymmärsin yskän. Kuvissa vene näytti siistiltä, mutta karu totuus oli ihan jotain muuta.

Äänestä
  • eipä ainakaan itseäni kosketa millään lailla mutta voishan tuohon jotain kommentoida. Jos se johonkin vaikuttaa niin sitten näihin käytettyihin joiden hinta on 60 kiloeuroa. Sitten voi tieten tarkkaan miettiä kummasta saa paremmin rahoilleen vastinetta ... siitä käytetystä vai löytyskö vielä jostain parikymppiä lisää rahaa ja sais uuden bavarian. Sen ratkaisun tekeepi sitten jokainen omien mieltymystensä mukaan.
    Mutta tokkopa tuo nyt kovin tulee vaikuttamaan tähän suureen joukkoon veneitä jotka ovat siinä 20 kiloeuron molemmin puolin. Hyvät yksilöt myyvät siinä missä ennenkin, sitä kuitenkaan monellakaan purjehdusta aloittelevalla on pistää 60 kiloeuroa uuden harrastuksen aloitukseen.
    Siitä en sitten tiedä miten on tilanne vaikka kahden vuoden kuluttua. Jos se bava on maineensa veroinen niin sittenhän täällä on suomi pullollaan uudehkoja bavoja siinä 20 kiloeuron hujakoilla ... niin sitten tieten tulee aloittajalla se valinnan vaikeus että ostaako vanha, tukeva ja meriä nahnyt käytetty vaiko sitten uudenkarhea bava (tää on sitten jo provo)

    Äänestä

Suomiveneen pari viikkoa sitten.
Sain vähän enemmän, kuin olin -99 maksanut.
Myös minulla ensimmäinen soittaja osti ja maksoi, mitä pyysin.
Niin, että turha panikoida.

Äänestä

käytettyjen hintatasoon ei bavarialla ole mitään vaikutusta.paitsi ehkä se ikävä vaikutus bavarian kannalta,että ne harvat vanhat bavarita,jotka on rakennettu siihen aikaan kun bavaria varustamokin vielä teki kunnon veneitä,saavat ansaitsematonta arvonalennusta joidenkin silmissä.tosin niidenkään hinnat eivät putoa,vaan aina löytyy alan miehiä,jotka tietävät,että laatu maksaa ja siksi vanhasta bavariasta kannattaa maksaa enemmän kuin uudesta.
suomalaisten ja ruotsalaisten laatuveneiden hintataso tulee säilymään käytettynäkin.eihän ladan markkinoille tulo laskenut mersun hintaa? tai ovatko swanit ja hr:t halventuneet kun halvempiakin on myyty jo vuosikymmeniä? käytettyjen hinnat elävät omaa elämäänsä uusista bavarioista välittämättä ja kysynnän sekä tarjonnan laki määrää hintatasoa.kuranttia tavaraa pyörii vähän palstoilla ja monet myydään suusta suuhen.älä siis ole turhan toiveikas,että pääsisit halvalla kiinni kunnon veneseen,vaan säästä vaan ja osta se bavariasi (ei ne ihan halpoja kuitenkaan ole nekään).

Äänestä

tietää, monelleko vaihtoehtoina oikeasti on esim. B30 hintaluokka varusteineen 70-80 k€ tai vastaavasti -80 luvun vene, joka tuossa hintaluokassa on 34-36 jalkaa, joskus jopa suurempi (Sirena 38). -80 luvun 30 jalkaisethan ovat huomattavasti halvempia kuin B30 uutena, joten ostajakunta ei varmaankaan ole sama.

Ainakaan minun kohdalle eivät ole vaihtoehtoja. Ehkä sellaiselle veneilijälle ovat vaihtoehoja, joka ostaa uivan kesämökin, jolla mukavasti voi käydä Saaristomeren vierassatamissa. Onhan B30:ssä asumistilat lähes vastaavat, kuin esim. Sirena 38:ssa, joka kuitenkin todellisuudessa on B30:seen verrattuna iso vene ja siinä on todellista volyymiä paljon enemmän. Itselläni ei muuten ole Sirenaa, enkä sellaista koskaan osta.

Äänestä

Suomeen ei 90-luvulla juurikaan myyty uusia asuttavia purjeveneitä. Tottakai tämä näkyi käytettyjen markkinoilla tarjonnan puutteena, joka nosti hintoja.

Viime vuosina uusien kauppa on käynnistynyt muutenkin kuin Bavarian osalta. Näitä alkaa tulla myyntiin käytettynä ja tottakai tarjonnan lisääntyminen heijastuu vanhempien hintoihin.

Äänestä
  • Olen n. vuoden etsinyt käytettyä venettä.
    Tuntuu että esim. välittäjät keinotekoisesti
    pyrkivät pitämään hintatasoa korkeana, jolloin
    yksityiset myös huomatessaan korkeat hinnat
    laittavat korkean hintapyynnön.
    Viime keväänä esim. käytetyistä Maestroista
    pyydettiin 70-80k€, mutta käsittääkseni ainakin
    kaksi myytiin reippaasti alle 70k€. Turussa Sirena 38 lähtöhinta oli 74k€ kesällä hinta tippunut jo 55k€:oon.
    Välittäjällä oleva Hr 352 hintapyyntö viime
    syksynä oli päälle 100000€. nyt pyyntö on 87k€.
    (millä summalla mahtaa mennä kaupaksi?)
    Samaisella välittäjällä oli myynnissä
    Comfortina 32. Aluksi hinta oli päälle 60k€
    ja vene myytiin hintaan 45k€.
    Toisella välittäjällä oli Sirena pedrik kovaan hintaan. Kuulopuheiden perusteella veneestä
    ei tehty yhtään tarjousta.

    Tuntuu että jos joku laittaa kovan hintapyynnön,
    toiset seuraavat perässä. Eli ei kannata ostaa
    kovaan hintaan. Kyllä ne hinnat alkavat pudota.

    Äänestä

  • ainakin siltä tuntuu kirjoitti:

    Olen n. vuoden etsinyt käytettyä venettä.

    BAVARIA - NIIN EI TARVI MUREHTIA JATKOSSAKAAN HYVÄSTÄ JÄLLEENMYYNTIARVOSTA ! MAINITSEMASI VENEET OLIVAT TOISAALTA 20 V VANHOJA JA NIIDEN OSALTA TAITAA AIKA PIKKUHILJAA AJAA OHI.

    Äänestä

  • SINÄ kirjoitti:

    BAVARIA - NIIN EI TARVI MUREHTIA JATKOSSAKAAN HYVÄSTÄ JÄLLEENMYYNTIARVOSTA ! MAINITSEMASI VENEET OLIVAT TOISAALTA 20 V VANHOJA JA NIIDEN OSALTA TAITAA AIKA PIKKUHILJAA AJAA OHI.

    Myin juuri 4 kesää ajetun Bavariani ja sain
    melkein omat pois. Vene oli hyvä, mutta vaihdan isompaan.
    En tosin tiedä saako muista merkeistä käytettynä
    enemmän, kuin uutena ? Puhutaan nyt vaikka alle 5-vuotiaista.

    Äänestä

  • Nimittäin veneilyn harrastajamäärät ovat nousseet niin kovaa vauhtia, että veneiden tarjonta on väistämättä jäljessä (koska ei monillakaan todella ole varaa aloittaa uudella veneellä). Siksi on ilmeistä, että hintataso niin purje- kuin moottoriveneiden puolella on vääristynyt ylöspäin (sitä tukee sekin, että hintataso on jonkin verran muuta Eurooppaa korkeampi, vaikka veneiden hinnoissa ei esim. ole merkittävää veroelementtiä kuten autoissa).
    Purjeveneiden puolella oletettavasti hintojen korjautumisprosessi kestää pidempään, koska niiden määrä on vain pieni murto-osa moottoriveneistä => moottorivenepuolella on jopa uutena ostettavissa paljon, paljon laajempi kirjo käyttötarkoituksen ja hintatason mukaan.

    Esimerkkinä voi mainita, että n. 15 000 eurolla irtoaa kyllä uutenakin moottorivene, jolla 3-4 -henkinen perhe voi harrastaa retkeilyä lähisaaristossa, kalastelua ja vaikkapa kesämökin yhteysliikennettä, tai sitten melko lailla monipuolisempia käytettyjä. Montako uutta purjevenettä sillä rahalla lähtee? Ja vastaavasti, montako ja minkäkokoista käytettyä purjevenettä on tarjolla?

    Mutta toivotaan, että tilanne tasaantuu ja hinnat järkevöityvät. Bavarian avaus on joka tapauksessa itseisarvoisesti hyvä juttu: on loistavaa, että uudet asuttavankokoiset veneet tulevat edes vähän paremmin tavallisten palkansaajien ulottuville.

    Äänestä

  • kyllä tässä alkaa olla hieman paniikkitunnelmaa, jos miettii miten kohta markkinoille tulevat käytetyt bavariat hintatasoon vaikuttavat. Arvon säilyminen vaikuttaa ainakin oheisen blocket.se ilmoituksen hinnan perusteella olevan hieman kyseenalaista - en tosin lähde spekuloimaan myyjän syistä ja kiireisen myynnin tarpeellisuudesta.

    Jag säljer nu min nya Bavaria 30. Denna nya, populära och efterfrågade modell levererades i maj -05. Båten har bl.a. följande utrustning:

    Rullgenua, dusch med varmvatten ute och inne, ugn, kylbox, landström, värmare, kartplotter, stereo med CD, fart- och djuplogg, vindmätare, komplett köksutrustning, plogankare, fendrar, förtöjningsvirke m.m.

    Nypris för denna båt med utrustning är ca 700.000:-. Båten säljes nu för endast 595.000:- och visas på Lidingö fr.o.m. söndag 28/8.

    Äänestä

  • 30 vuotiaan veneen omistaja kirjoitti:

    kyllä tässä alkaa olla hieman paniikkitunnelmaa, jos miettii miten kohta markkinoille tulevat käytetyt bavariat hintatasoon vaikuttavat. Arvon säilyminen vaikuttaa ainakin oheisen blocket.se ilmoituksen hinnan perusteella olevan hieman kyseenalaista - en tosin lähde spekuloimaan myyjän syistä ja kiireisen myynnin tarpeellisuudesta.

    Jag säljer nu min nya Bavaria 30. Denna nya, populära och efterfrågade modell levererades i maj -05. Båten har bl.a. följande utrustning:

    Rullgenua, dusch med varmvatten ute och inne, ugn, kylbox, landström, värmare, kartplotter, stereo med CD, fart- och djuplogg, vindmätare, komplett köksutrustning, plogankare, fendrar, förtöjningsvirke m.m.

    Nypris för denna båt med utrustning är ca 700.000:-. Båten säljes nu för endast 595.000:- och visas på Lidingö fr.o.m. söndag 28/8.

    hintahan on tippunut kesän yli jo vaikka kuin..
    Ei perkele uskalla ostaa Bavariaa ennenkuin tilanne selviää..

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Nimittäin veneilyn harrastajamäärät ovat nousseet niin kovaa vauhtia, että veneiden tarjonta on väistämättä jäljessä (koska ei monillakaan todella ole varaa aloittaa uudella veneellä). Siksi on ilmeistä, että hintataso niin purje- kuin moottoriveneiden puolella on vääristynyt ylöspäin (sitä tukee sekin, että hintataso on jonkin verran muuta Eurooppaa korkeampi, vaikka veneiden hinnoissa ei esim. ole merkittävää veroelementtiä kuten autoissa).
    Purjeveneiden puolella oletettavasti hintojen korjautumisprosessi kestää pidempään, koska niiden määrä on vain pieni murto-osa moottoriveneistä => moottorivenepuolella on jopa uutena ostettavissa paljon, paljon laajempi kirjo käyttötarkoituksen ja hintatason mukaan.

    Esimerkkinä voi mainita, että n. 15 000 eurolla irtoaa kyllä uutenakin moottorivene, jolla 3-4 -henkinen perhe voi harrastaa retkeilyä lähisaaristossa, kalastelua ja vaikkapa kesämökin yhteysliikennettä, tai sitten melko lailla monipuolisempia käytettyjä. Montako uutta purjevenettä sillä rahalla lähtee? Ja vastaavasti, montako ja minkäkokoista käytettyä purjevenettä on tarjolla?

    Mutta toivotaan, että tilanne tasaantuu ja hinnat järkevöityvät. Bavarian avaus on joka tapauksessa itseisarvoisesti hyvä juttu: on loistavaa, että uudet asuttavankokoiset veneet tulevat edes vähän paremmin tavallisten palkansaajien ulottuville.

    Viikko sitten katselin Gullkronassa purjehtijoiden ikää noin vain arvioden. Suurin osa oli noin vain eläkeiän kynnyksellä. Ainoa poikkeus oli nuoripari, joka purjehti uudella ehkä ranskalaisella veneellä.
    Mistä ne harrastajamäärät nousevat jos ei saada nuorisoa mukaan tähän meidän hienoon harrastukseen.

    Äänestä

  • nousseet kirjoitti:

    Meilläkin papat lykkäsivät varmuuen vuoksi satasen lisää seuran liittymismaksuun ja saman verran venepaikan perustamismaksuun ettei vaan niitä nuoria kurittomine kakaroineen ja vanhoine veneneineen tulisi seuraaan.

    Itse pääsin puolenkymmentä vuotta sitten ihan "kohtuuhinnalla" sisään mutta nyt harkitsisin jos joutuisin ensimmäisenä vuonna maksamaan vajaan tonnin starttirahaa.

    Äänestä

  • nousseet kirjoitti:

    Viikko sitten katselin Gullkronassa purjehtijoiden ikää noin vain arvioden. Suurin osa oli noin vain eläkeiän kynnyksellä. Ainoa poikkeus oli nuoripari, joka purjehti uudella ehkä ranskalaisella veneellä.
    Mistä ne harrastajamäärät nousevat jos ei saada nuorisoa mukaan tähän meidän hienoon harrastukseen.

    elokuun puolenvälin jälkeen liikkeellä ovatkin vain eläkeläiset...

    toisaalta ongelma on se ettei koulujen alettua tahdo enää mistään löytyä palveluja. syyskuussa sauna ja kunnon lämmin suiku ovat ihan toisessa arvossa kun kesähelteillä

    toisaalta toukokuussa sama ongelma...

    yrittäjät valittaa, että sesonki on lyhyt ja me purjehtijat puolestamme ihmettelemme miksei palveluja tarjota ???

    Äänestä

  • pommi1 kirjoitti:

    hintahan on tippunut kesän yli jo vaikka kuin..
    Ei perkele uskalla ostaa Bavariaa ennenkuin tilanne selviää..

    No eihän tuossa 595000 hinnassa mitään ihmeellistä ole. Kaveri varmaan pyytää sitä mitä on itse siitä maksanut...
    Siitähän tulee n. 64000 €. ?
    Tehdashinta veroineen ruotsissa n. 58000,00 €

    En yhtyisi kommenttiin
    "hintahan on tippunut kesän yli jo vaikka kuin.. "

    Mutta varmaan selvä tarve myydä, jos herralla ei ole suurempaa voitontavoittelua...

    Äänestä

Aika vähän on kuitenkin vanhoja veneitä myynnissä siihen nähden jos omistajat nyt paniikissa ovat myymässä omiaan pois niin kaun kuin niistä saa mitään. Jos auto puolelta saa ottaa esimerkkiä eräästä toisesta halvasta saksalaisesta, niin epäilen ettei monikaan Trabantin omistaja murehtinut jälleenmyyntiarvosta jättäessän kärryn tienposkeen kun tuli mahdolliseksi hankkia esim vanha mersu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iskee kirjoitti:

-80 luvun veneiden myyjiin. Voi perskele Bavaria minkä teit. Varsinkin B 30. Miks ei aika vanha palaa? Purjeveneiden hinnat vain nousivat vaikka tuli ikää lisää. Kysyntä/tarjonta. Nyt vain nimi tilauspaperiin ja odottamaan uutta Bavariaa.

Mutta jos niitä haukkuis? Ei sekään auta. Onko nyt pakko tiputtaa veneeni hintaa? Mukavasti näyttää samat veneet olevan myynnissä koko ajan.

Kiitos, Bavaria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu