Mistä hankitte huonekalut?

Ihmettelevä

Yritin tuossa saada käytettyjä mutta hyväkuntoisia huonekaluja myydyksi lehti-ilmoituksilla. Tulos: yksi lipasto meni kaupaksi ja sekin ilmeisesti vain siksi että näytti tyylihuonekalulta.
Koitin tarjota jobbareillekin, mutteivät ottaneet edes ilmaiseksi kun eivät kuulemma mene kaupaksi.
Onko nykyajan nuorilla siis niin paljon rahaa, että voivat hankkia täysin uudet huonekalut ensiasuntoonsa tai kustantavatko vanhemmat automaattisesti uudet huonekalut? Jäin vain ihmettelemään kun ei hyvä tavara kelpaa. Itse olisin aikanaan ollut tosi onnellinen jos olisin saanut näinkin hyväkuntoisia huonekaluja! Niin ne ajat muuttuu.

16

2814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opiskelija

      Itse etsin jonkin aikaa käytettyjä kalusteita ensiasuntooni, opiskeluaikaiseen kämppään. No, huomasin että kohtuu edullisesti saa tavaraa liikkeestäkin. Ostin Askosta ison lepotuolin hintaan 149e. Sellaisia ei oikein käytettyinä ole edes myynnissä. On tietysti ihmeellistä jos et saanut hyvää tavaraa kaupatuksi. Ehkei lehti-ilmoitus ollut houkutteleva tai tavara ei ollut ihan ostajien mieleen? Uskoisin, että nuorille on aika tärkeää kuitenkin se, että kämpästä tulee "oman näköisensä". Kirpputoritavarakin syynätään siis tarkkaan. Ison osan huonekaluista vein tietysti omasta kotoa, huoneestani. Sängyn ja sen lepotuolin ostin uutena, sekä sellaisen keittiön apupöydän. Ei kannata ainakaan loukkaantua siitä ettei tavara mennyt kaupaksi, niin hyväkuntoista kuin se onkin. Muuttavilla ihmisillä kun on usein omasta takaakin niin paljon turhaksi käynyttä tavaraa joka tulee tarpeeseen sitten uudessa kodissa. Erikoisempia kalusteita sitten on harvoin käytettynä myynnissä, eli sellaiset ostetaan uutena.

    • Junn.u

      Uutena ostetaan, koska kenenkään vanhat paskaiset kalut eivät kiinnosta, aivan sama maksavatko vanhemmat vai itse (vaikka tietenkin vanhempien asiahan se on ensimmäiseen asuntoon).

      • ikä kysymystä

        ei se ole iästä kii ostaako ja mistä ostaa. miksi nuorien pitäs huolia kaikki paska mitä tarjotaan. olen ite 20 vuotias omistan auton talon ja mitään näistä en saisi omistaa koska eihän nuorilla ole kiire mihkään. nyky nuorilla on koska velat ja muiden velat jää meidän kontolle jos ei aloita heti velanottoa ja sen maksamista. sit pitäs vielä kustantaa eläkkeet ja uudet tiet ja torpat. Jos sulle ei kelpaa eikä kukaan osta niin eiköhän se oo selvä viesti. Itelläni kaikki on antiikkia ja en ole maksanut mistään 50 euroa enempää.


    • Dragon

      Mitään ei olisi tarvinu ostaa kun poikakamun kans laitettin alkuvuodesta "kimpsut ja kampsut" saman katon alle.

      Parisänky ja sohva ovat poikakaverin äidin vanhoja (poikaystävän vanhemmat eronneet kauan sitten, joten parisänky oli tarpeeton). Ruokapöytä ja makuuhuoneen tv-pöytä tulivat mun vanhemmilta (tv on poikakaverin vanha mutta toimiva pikku-tv..)

      Vaatekaapit täällä asunnossa oli jo valmiina. Hyllyjä kirjoille tuotiin sekä mun että poikaystävän vanhoista huoneista, kuten myös tietokonepöytä.

      Olohuoneen ison tv-tasohyllystön ostin uutena yo-rahoillani (200e), vaikka jonkinlaisia hyllyjä olisi ollutkin tarjolla sukulaisten ullakoilta, ym. Tv ostettiin poikaystävän kanssa puoliksi jostain tarjouksesta 139e, 21 tuumaa.

      Kotoa toin huoneestani joululahjaksi saadut videot ja yo-lahjaksi saadun DVD-soittimen. Poikaystävällä oli kesätyörahoilla ostetut stereot ja kaikenmaailman kaiuttimia.

      Pyykkikone saatiin myös ilmaiseksi poikaystävän isältä, olivat ostaneet itselleen uuden vaikka tuo vanhakin on ihan toimiva.

      Kodinkoneita, kuten mikro, kahvinkeitin, ym. oli molemmille kerääntynyt vuosien mittaan, joten niitäkään ei tarvinut ostaa. Onneksi molempien sukulaisilla on ollut tapana antaa hyödyllisiä syntymäpäivä- ja joululahjoja...

      Niin että huomaatkos, jos on onnekas, niin ei tarvitse juuri mitään ostaa opiskelijakämppäänkään... :)

    • ostaa

      nykyajan nuorille kaiken valmiiksi. näin on.

    • asuu yksin

      Itse ostin huonekaluista uutena ruokapöydän 4tuolia,lepotuolin,sohvapöydän ja atk-pöydän. Sängyn,tv-alustan ja yöpöydän sain vanhemmiltani,sillä ne ovat hyväkuntoisia. Hyllyt sain perintönä,kun yks kaukainen sukulainen kuoli. Sitten jouduin kaikenlaista pientä tavaraa ostamaan,mutta niistä vanhemmat ja kummit maksoivat suurimman osan. Eli voisi sanoa,että jos hyvin käy,niin ei tarvitse itse ostaa mitään. Useimmiten kuitenkin joutuu jotain itse ostamaan,ja se on ihan hyvä juttu,koska kodista pitää tulla asujansa näköinen. Itse olen sisustanut kodin romanttiseksi,koska tykkään kauniista,vaaleista väreistä. On minulla jotain tummaakin,mutta suurin osa kodistani on vaaleita värejä.

    • Opiskelija

      Minullakin näytti vielä viime keväänä että pitää aika paljon ostaa uutena tai jostain kirppareilta,mutta sitten alkukesästä äitini ukki kuoli,ja sieltä sain perintönä kaiken tarpeellisen televisiosta keittiönpöytään ja verhoista mattoihin asti.. Pyykinpesukoneenkin sain,ja videot..
      Vanhan tietokoneen kotoa ja oman sänkyni ja kirjotuspöytäni vein mukanani.. ja hyllyn..
      Muuta ei tarvinnut ostaa kun pieni pöytä tietokoneelle ja uusi kirjoituspyödän tuoli,kun entinen oli niin rikki ettei sitä kannattanut ottaa mukaan..
      Ja tämä oli vain yksi esimerkki mistä niitä huonekaluja voi hankkia..
      Minullakin on kyllä melkeimpä kaikki nyt tulevaa oikeaa omaa kotiakin varten,eikä pelkästään opiskelijakämppää varten..
      Että tulevaisuus näyttää hyvältä..
      Ja mummoni jo sanoi,kun se on muuttamassa toiselle paikkakunnalle,että saan siltäkin niitä romppeita sieltä vanhasta suuresta asunnosta..
      Kyllä ei paljoa tarvitse ostaa..!! =)

    • opiskelija myös

      Mä muutan niin pieneen asuntoon, että sinne ei edes mahdu paljon huonekaluja! ;)

      Kirjoituspöydän (joka toimii samalla ruoka- ja tietokonepöytänä) saan isäni veljeltä, nojatuolin tuon omasta huoneesta. Tv-tason otan myös mukaan omasta huoneestani, mitäpä mä sillä teen täällä, kun ei mulla sit enää tv:täkään ole..

      Isä osti mulle sängyn poistomyynnistä, sai tosi halvalla sellasen runkopatjasängyn(?)
      Kun en tarvii erikseen mitään ruokapöytiä yms tilaa vieviä niin eihän se niin kalliiksi tule.

      En kyllä vielä ole nähnyt asuntoani, että mahtuisko sinne sitten jotain muutakin.
      Jos mahtuu niin käyn sitten kirppiksillä ja kierrätyskeskuksissa etsimässä jos jotain sopivaa löytyisi.

      MUTTA, vaikka opiskelija olenkin, niin en suostu ottamaan mitä vain tavaroita, haluan että ne sopii mun kämppään ja tykkään niistä.
      Esim. veljeni sai vuosi sitten kun muutti, meidän vanhan (19-vuotiaan, tosi vanhan siis) mikron, sellasen ruman ruskean, hyi, hyi. Itse en sellasta ottaisi, vaikka ilmaseksi saisikin. Maksan mielummin sen viitisen kymppiä sellaisesta uudesta, josta pidän.

      Kyllä mun mielestä opiskeluaikanakin täytyy voida elää omannäköisessään asunnossa, tietysti turha snobbailu ja nirsous pitää unohtaa, eli mitään plasmatelkkareita ei kyllä ole vara ostaa! :)

      • Jenna

        Aika hyvin tuntuu teillä menevän, kun saatte lähes kaikki huonekalut ym. tarpeellisen sukulaisiltanne. Itse "jouduin" aikoinaan ostamaan kaikki itse. Kolusin kaikki mahdolliset paikat missä vain oli huonekaluja, käytettyjä siis ja hyväkuntoisia. Miksi pitäisi ostaa uutena kaikki. Pikkuisen näkee vaivaa puhdistamiseen niin ovat kuin uusia :) Kahvinkeittimen sain tuparilahjaksi ja on käytössä vielä tänäkin päivänä, 10 vuotta hvyin palvelleena.


      • ...
        Jenna kirjoitti:

        Aika hyvin tuntuu teillä menevän, kun saatte lähes kaikki huonekalut ym. tarpeellisen sukulaisiltanne. Itse "jouduin" aikoinaan ostamaan kaikki itse. Kolusin kaikki mahdolliset paikat missä vain oli huonekaluja, käytettyjä siis ja hyväkuntoisia. Miksi pitäisi ostaa uutena kaikki. Pikkuisen näkee vaivaa puhdistamiseen niin ovat kuin uusia :) Kahvinkeittimen sain tuparilahjaksi ja on käytössä vielä tänäkin päivänä, 10 vuotta hvyin palvelleena.

        Jos mä joutuisin itse hankkimaan, siis etsimään ja maksamaan kaikki huonekaluni, niin varmasti jäisi aika paljon ostamatta. Ja varmasti etsisin käytettyjä.
        Nyt mulla on hakusessa joku vanha pyöränräppänä, kun ei tulevan asuntoni taloyhtiössä ole ollenkaan lukittua varastoa pyörille(!) enkä haluisi maastopyörääni viedä sinne varkaitten armoille. Ajattelin pistää ilmotuksen kaupan ilmotustaululle, josko jollain pyörisi nurkissa joku mummon vanha "kauppakassi"...


    • usm

      En osaa ottaa kantaa siihen kuka (vanhemmat vai itse) maksaa opiskelijan kalusteet, kun sain itse (lähes) kaikki kalusteet kotoa ilmaiseksi. Se taitaa olla 50-60 Nykästä mukaillen... =)

      Tosiaan, itse kun muutin kotoa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ei minun asuntoon tarvinnut ostaa juuri mitään uutta. Lähes kaikki kalusteet sain kotoa tai tutuilta (mitä kaikkea löytyykään varastoista ja vinteiltä...). Ainoa ostettava kaluste tais olla mikroaaltouuni, ja sekin ostettiin kirppikseltä.

      • essi

        Minä taas olen ostellut kaikkea kivaa kotiini jo pitkän aikaa. Esimerkiksi astiat olen saanut kerättyä, kun lahjaksi olen niitä toivonut. Samoin mulla on sänky, lipasto, tv, tv-tasot, lakanoita, pyyhkeitä, valaisimia, vaatekaappi, mattoja. oikeastaan mun täytyy ostaa vain sohva, ruokailuryhmä ja verhot. Ja niihnkin olen laittanut rahaa säästöön. Kun vähän suunnittelee, ja keräilee pikkuhiljaa...


    • olette?

      En ymmärrä...ite olen normaalintuloinen 22vuotias ja omaan asuntoon muutin 3 vuotta sitten. Kaikki mitä kämppääni olen kantanut, olen itse maksanut ja kaiken haluamani olen myöskin saanut, niin ja uutena!
      Ryyppäättekö te rahanne, vai mikä on kun kirppareita pitää koluta? Niin, onhan se viina tärkeämpää kuin OMA KOTI!

      • sitten

        Minä olen saanut sukulaisilta jotain nurkissa pyörineitä romuja ja kunnostanut mieleisekseni. Ainoastaan yhden lipaston olen ostanut, sekin oli sikahalpa, kun oli esittelykappale. Muutenkin elän ja olen aina elänyt nuukasti. Enkä käytä lainkaan alkoholia.

        No mihin ne rahat sitten menee... Etkö ole ikinä kuullut sanaa säästäminen? Olen kaikenlaisten kulutustavaroiden ostelun sijaan sijoittanut rahani. Siellä ne kasvavat "korkoa" ja odottavat sitä, kun tässä pian alan rakentaa omaa ok-taloa. Sinne kyllä sitten ostan uusia kalusteita, mutta edelleenkin vanhat kelpaa, jos löytyy kivoja ja hyväkuntoisia/kunnostettavissa olevia.


      • siulle
        sitten kirjoitti:

        Minä olen saanut sukulaisilta jotain nurkissa pyörineitä romuja ja kunnostanut mieleisekseni. Ainoastaan yhden lipaston olen ostanut, sekin oli sikahalpa, kun oli esittelykappale. Muutenkin elän ja olen aina elänyt nuukasti. Enkä käytä lainkaan alkoholia.

        No mihin ne rahat sitten menee... Etkö ole ikinä kuullut sanaa säästäminen? Olen kaikenlaisten kulutustavaroiden ostelun sijaan sijoittanut rahani. Siellä ne kasvavat "korkoa" ja odottavat sitä, kun tässä pian alan rakentaa omaa ok-taloa. Sinne kyllä sitten ostan uusia kalusteita, mutta edelleenkin vanhat kelpaa, jos löytyy kivoja ja hyväkuntoisia/kunnostettavissa olevia.

        mutta kuulut varmastikin vähemmistöön.


    • koti

      Itse ostin kaikki huonekaluni uusina ja OMILLA rahoillani. Mielestäni kodin pitäisi olla asujalleen mieluisa. Estetikkona olin valmis investoimaan rahaa kestäviin ja kohtuu hintaisiin huonekaluihin. Sisustus on nyt itseni näköistä ja kaikki huonekalut sopisivat myös toisen malliseen tai kokoiseen kotiin. Opiskelunkin tulisi olla täysipainotteista elämää, joka minulle tarkoittaa viihtyisää kotia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16973
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4694
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2676
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      138
      1954
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1569
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1429
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      19
      1155
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1079
    Aihe