Avopuolisollani on edellisestä liitosta 5-vuotias lapsi. Olen tullut aina hyvin toimeen lapsen kanssa, mutta nyt raskaana ollessani minulla on paljon mustasukkaisuuden tunteita ja muitakin pelkoja.
Esimerkisi.. Pystyykö mieheni ottamaan minut ja vauvan tarpeeksi hyvin huomioon jatkossa vai meneekö ns. viikonloppulapsi etusijalle? Joudummeko siis vauvan kanssa "unohduksiin" viikonlopun ajaksi vai saammeko tarvitsemamme huomion..
Pelkään myös, että lapsella esiintyy mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan. Miten siitä sitten selvitään.
En tiedä. Monet näistä saattaa olla turhia pelkoja, mutta tunnen ne kuitenkin aika realistisiksi. Lähtökohtana tietty tulee olla puolisoni kanssa keskustelu, mutta haluan ensin tutkiskella omaa olotilaani ja mahdollisesti kuulla kokemuksia muilta tällaisista tilanteista.
Esimerkisi.. Pystyykö mieheni ottamaan minut ja vauvan tarpeeksi hyvin huomioon jatkossa vai meneekö ns. viikonloppulapsi etusijalle? Joudummeko siis vauvan kanssa "unohduksiin" viikonlopun ajaksi vai saammeko tarvitsemamme huomion..
Pelkään myös, että lapsella esiintyy mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan. Miten siitä sitten selvitään.
En tiedä. Monet näistä saattaa olla turhia pelkoja, mutta tunnen ne kuitenkin aika realistisiksi. Lähtökohtana tietty tulee olla puolisoni kanssa keskustelu, mutta haluan ensin tutkiskella omaa olotilaani ja mahdollisesti kuulla kokemuksia muilta tällaisista tilanteista.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eiköhän se ole niin, että se pieni tyttö voi tuntea mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan. Sehän elää koko ajan isän kanssa. Jomman kumman teistä ( siis 5-vuotiaan tai sun ) pitää kyetä olemaan aikuinen.
Uusperheenperustajalla pitää olla suurisydän ja joustava luonne. Mustasukkaisuudella ei suhde kauas kanna. Viikonloppuisälläkin on huono omatunto yleensä ja hän koittaa silloin hyvittää lapselle muulloista poissaoloonsa, ymmärrätkö?
Ne pelot olisi pitänyt käsitellä ennen yhteisen lapsen tekemistä, riittääkö rahkeet jakaa niihin asioihin mistä olet huolissasi. Samassa tilanteessa en ole aivan ollut mutta pystyn kuitenkin aistiin huolenaiheesi. On noita isiä jotka eivät paljoo viihdy kotona, silloin kun siellä on pieniä lapsia, muutenkaan vaikka olisi ydinperhe jotenka joustoo sinulta vaaditaan tai muuten olet yksinhuoltaja aika pian.
Minä olisin miettinyt asioita ennen lapsen tekoo eikä sen jälkeen. Harvat miehet edes tykkää vauvan hoidosta ja tykkäävät jos tykkäävät lapsista vasta sen jälkeen kun ne ovat omatoimisempia ja ei niin työläitä kuin vauvat.
Tosiasia on kuitenkin se että kumppanillasi on jo lapsi eikä sitä voi sivuuttaa mikään. Olet ollut lapsesta tietoinen joten et voi valittaa enään jälkikäteen jos miehesi antaa aikaansa sitä harvaa mitä on niin viikonloppulapselle. Sillä ethän itsekkään haluaisi isätöntä lasta tehdä?
Olisihan ne pelot aikasemmin käsitelty jos niitä olisi ollut.
Jaa että yksinhuoltajiksi tullaan jos yrittää käsitellä ajatuksiaan? En nyt kuitenkaan usko, että siinä pisteessä vielä ollaan. Ja kyllä minusta sitä joustavuutta löytyy, mutta meinaatko, että etälapsi menee aina muun perheen edelle?
En todellakaan ole tekemässä kenestäkään isätöntä. On se kumma että aina ajatellaan pahinta jos on Täysin normaaleja mustasukkasuuden ja pelon tunteita. Täältä olen hakemassa lähinnä neuvoja ja kokemuksia aiheen suhteen.
Näitä tälläisiä lapsellisia kirjoituksia on aina hauska lukea, kun ollaan niin niin peloissaan ja kysellään mitä pitää tehdä! Jos pelottaa miski tehdä lapsia, miksi ottaa isä jolla on lapsia, jos pelottaa? On kumma että ensin tehdään asioita ja sitten vasta mietitään. Noh se voi olla tavallaan kehumistakin että minua hirmusti pelottaa!!!!
Mua ei koskaan ole pelottanut lapsen odotus ja lasten kanssa olo, eikä mies ole pelottanut... En ymmärrä mikä siinä pelottaa...?
Juu puhu puolisosi kanssa, jos sitä ei pelota? mitäs jos sitäkin pelottaa? Pelkäätte sitten yhdessä? Juu juu...heh...
Lapsellisia ihmisiä riittää aina. Henkinen kapsiteetti ei riitä siihen mitä on tekemässä. Tehdään enemmän mihinkä ollaan todellisuudessa valmiita. Jos lapsia tehdään heppoisin perustein niin sitä en ymmärrä. Jos lasta haluaa on varauduttava siihen että voi käydä niin että voi tulevaisuudessa käydä niin että sen joutuu yksin hoitaan ja elättään. Minä miettisin kaikki mahdolliset asiat aina etukäteen ja punnitsisin sen mukaan mihinkä olisin valmis tarpeen tullessa. En koskaan laskisi mitään toisen varaan. Sillä olen itsenäinen ihminen enkä ole mistään riippuvainen. Aikuinen ihminen kykenee ottaan rasitteita itselleen sen verran vaan mitä jaksaa kantaa. Silloin ei tarvitse mitään pelätä jos on tasan tarkkaan kaikki asiat punninnut joka näkökulmasta, ei vaan omasta näkökulmasta vaan muidenkin. Eipä paljoo naurata kun tietää kuinka paljon noita tolloja on jotka eivät ajattele yhtään mitään!!! Kun nykyään voi olla viisas jo etukäteen eikä vasta jälkikäteen, milloin ei ole enään tehtävissä mitään!!!
Kannattais nimittäin vähän sinunkin miettiä, ennen kuin kirjoittelet tänne tuollaista soopaa. Toisaalta, kirjoittele vaan, että saa sitten muut taas nauraa. Ihmiset on erilaisia.
Mut alkuperäiselle, juttele nyt hyvänen aika miehes kanssa! Mitä sitä turhia pelkäämään. Mies on sut valinnut, eikä varmaan halua että toistuu sama kuvio kuin edellisessäkin suhteessa. Muista sanoa mitä itsekin tarvitset, ja muista antaa lasten ajalla isän olla myös täysillä lastensa kanssa. Kun on miehen ottanut, millä niitä lapsia on, täytyy osata antaa se hetki ajastaan miehen ja lasten väliseen olemiseen mitä sitä miehelle on suotu. Jos miehen lapset asuu teillä, sitten tietysti edellytät kaikkien lasten kanssa samaa käytäntöä, ja otat itse irti niistä viikonlopuista kun lapset ovat äidillään. Niin se menee ihan missä tahansa pikkulapsiperheessä, kahdenkeskiset yhteiset ajat yms. täytyy erikseen sopia. Pikkulapsiperhe-elämä on rankkaa ja aikaa vievää, mutta myös ah niin antoisaa ;) Kaikkea hyvää sinulle!
... Voi olla myös niin, että nuo raskausajan hormonit vaan hämmentää mieltä. Mulla oli myös ihan omituisia pelkoja (ei sillä, että sun pelot olis omituisia)ja muuten outoja ajatuksia rask. aikana.
Mieli tasaantui ns. normaaliksi oikeestan vasta, kun lapsi oli muutaman kk:n ikäinen..
Sillä naisillahan nyt hormoonit heittelee aina. Ei kaikkee voida lyödä hormoonien viaksi jos yläpäässä on vikaa jo entuudestaan. Tasapainottomuuden, epävarmuuden ja pelkojen syy ei ole hormooneissa vaan siinä että suhde joka on kovin heppoisesti perustettu ei ehkä kestäkkään. Sillä lapsen avulla ei suhde toimi, ei sitä vähääkään mitä oli ennen toiminut. Nainen alkaa pelätä jos se mies jonka hän aikoo sitoo lapsen avulla itseensä ei ehkä toimikkaan suunnitellulla tavalla varsinkin jos miehellä on lapsesta huolimatta jo mennyt edellinenkin suhde pilalle. Nainen kun sopivan miehen löytää haluaa heti raskaaksi, tuntematta koko kumppaniaan perin juurin, (tuntemiseen tarvitaan ainakin yli 5 vuotta seurustelua, eikä sekään riitä...) niin onkin luonnollista tuntee pelkoo. On aivan naurettavaa pelot laittaa muka hormoonien syyksi. Uusperheessä ei tunnu naisen mieli ikinä tasaantuvan sillä seuraavaksi on taas kerran mustasukkaisuus jne. Mikään ei helpota ellei mies jätä kokonaan tapaamatta edellisestä suhteesta syntynyttä lastaan. Karu totuus, mutta se on totuus!
...Oli nyt lähinnä kyse siitä, että ne ihan oikeat ja ehkä aiheellisetkin pelot voi kasvaa suhteettoman suuriksi..
Kyllä on kauhea huoli, että jos te ette saa tarpeeksi huomiota, vaan joku varastaa sitä 4/30.
Sinä 26 pv:nä isä voi antaa teille sitä rajattomasti. Muista nyt, että se lapsi on todella tärkeä isälle ja hän antaa muutamana päivänä sen koko kuukauden satsin.
Muista myös kääntäen, entä jos sinun lapsesi menisi isän luo ja siellä olisi joku nyxä vinkumassa huomiota.
Kuinkahan pärjäät, jos miehesi katkaisee jalkansa ja on viikon sairaalassa, huoh.
sillä saattaisin hetken päästä olla se ex ja unohdettu. Miltä se tuntuisi jos isällä ei ole aikaa lapselleen? Taas jälleen uusi tuttavuus alkaisi heti tekeen lasta ja yrittäisi häätää edelliset lapset pois miehen elämästä. Minä koittaisin pitää miehen ja sen tuoman koko katraan elämässäni jotta ei taas tarvitsisi vaihtaa uuteen mieheen. Jos kerran ottaa miehen jolla on lapsi tai lapsia pitää kestää loppuun asti. Uusperheen perustaminen ei sovi kaikille. Siinä pitää olla sosiaalinen suvaitsevainen ja itsenäinen luonne. Toiseen ihmiseen takertuvaiselle ja uusavuttomalle itsenäisyyteen tottumattomalle se kuvio ei sovi.
Ymmärrän tilanteesi hyvin, koska itselläni oli aikoinaan sama tilanne ja raskauden aikana samantyyliset pelot. Mitään neuvoja en silti osaa antaa. Ehkä kuitenkin sen, että yritä nyt vain täysillä keskittyä itseesi ja tulevaan lapseesi. Nauti raskausajasta, keksi nimiä tulevalle lapsellesi, suunnittele lapsen huonetta tai mikä nyt sinut saakin hyvälle mielelle. Puhu miehellesi, mikäli vain teillä keskusteluyhteys pelaa, sillä se luultavasti helpottaa oloasi. Muutoin ei kannata murehtia asioista, kun et tällä hetkellä voi niihin enempää vaikuttaa.
Aikaimoisia katkeria kommentteja sait luettavaksesi (luultavasti katkeria exiä). Älä välitä niistä. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja lapseesi. Helpottaa varmasti, jos saa keskustella asioista ihmisten kanssa, jotka eivät ensimmäiseksi tuomitse, joten alla linkki, jossa on asiallisempaa keskustelua näistä asioista.
http://www.stresscode.fi/forums/supli/
En ymmärrä sitä että pitää raskauden ajan elää jossain peloissa? silloin ei olisi kannattanut tehdä lasta ollenkaan jos mieli ei ole turvallinen jo alun alkaenkaan. Pelkotilat vaan osoittaa sen ettei ole harkinnut asioita loppuun asti. Mitään neuvoja et kuitenkaan uskalla antaa jos olet itse tehnyt samat virheet aikoinaan? Olet ilmeisesti tekstistäsi päätellen katunut tekoosi jälkeenpäin. Ja noin radikaaleista ratkaisuista pitää miehen kanssa aina neuvotella etukäteen eikä vaan jälkikäteen mtta ei ole mikään ihmekkään jos tulee pelkotiloja jos asioita ei ole ruodittu ja käsitelty tarpeeksi tai ei ollenkaan etukäteen. Edestään löytää sen minkä taakseen jättää! Petos ei kaus kanna, sillä on lyhyet siivet. Se joka pelaa rehellisin keinoin ja avoimesti, ei tarvitse mitään pelätäkkään!
Nää toisten lasten isien viejät pelkää sitä että mies palaa takasin paremman vaimon luo. Mut vaimot ovat niin viisaita ettei ne perheenrikkojia huoli takaisin. Toikin sano et pelkää et mies tykkää enemmän ensimmäisestä lapsesta. Totta hitossa tykkää. Niinhän sen pitää ollakin.
Ja sun logiikalla "ydinperheen" lapsistakin se ensimmäinen on sitten tärkein ja muut pelkkää jäännöskamaa???
Aivan, muttei mun logiikalla. Järkeviin j aoikeisiin ajatuksiin kuuluu omat lapset ja yksi avioliitto. Muut ovat korvikkeita.
Mutta mitäs jos löydätkin joskus elämäsi miehen? Vieläkö haikailet silti sen pölhökustaa-exän perään ja hylkäät huippukosijan? Ihan periaatteen takia?
Heh. Lissu se täällä vaan jaksaa katkeruuttaan purkaa ulkopuolisiin ihmisiin. Mee kuule hoitoon jo kiiren vilkkaa. Tuolla sun logiikalla ei ilmeisesti saisi erota ollenkaan, vaikka avioliitto olisi kuinka huono tahansa. Ilmeisesti taidat olla joku jeesus friikki tmv. löyhäpää. Ne muut avioliitot eivät ole mitään korvikkeita, vaan rakkaudesta solmittuja suhteita. Samoin ne toisesta avo-/avioliitosta syntyneet lapset ovat näin isälle ihan yhtä rakkaita, kuin ensimmäisestäkin. Ei lapsiaan kohtaan tuntemassa rakkaudessa tehdä jakoa, ovatko ne ensimmäisestä vai toisesta avioliitosta. Omat lapset ovat aina yhtä rakkaita, riipumatta siitä kuka heidän äitinsä on. Sen sijaan sitä ensimmäistä kumppania kohtaan ei todellakaan tarvitse tuntea enää mitään tunteita. Mulle ainakin exä ei vois juuri yhdentekevämpi ihminen maailmassa olla. Väleissä voi ja on hyvä ollakin, mutta minkäänlaisia tunteita ei kyllä ole.
Samoin uuden kumppanin lapsiin voi kiintyä ja tuntea heitä kohtaan myöskin rakkautta ja välittämistä. Se ei ole pois omilta lapsilta mitenkään. Ei rakkautta ja välittämistä ole mitenkään määrättyä määrää olemassa, josta voisi antaa kullekin kuuluvan siivun, mutta ei enempää. Kyllä rakkaus ja välittäminen on ääretöntä.
...mikäs se nainen oli joka täällä aikoja sitten kirjoitteli ihan käsittämätöntä soopaa? Jotain kuinka ex-miehelle se ensimmäinen perhe on aina tärkein jne. Olis mukavaa, jos joku muistais sen höyrypään nimimerkin, vois hakee ne viestiketjut ja saada hyvät naurut!!
Pelko on normaali tunne, joka kuuluu normaalin ihmisen elämään mitä erilaisemmissa elämäntilanteissa. On tervettä tuntea pelkoa uuden asian edessä; oli se sitten työpaikan vaihto, lapsen odotus (mielestäni aika suuri elämänmuutos), opiskelemaan lähtö, sokkotreffeille meno jne. Pelkoa voi olla monen tasoista aina huolesta kuolemankauhuun. Se ei välttämättä kuitenkaan ole edes negatiisita - pelko siis.
Pelko valmistaa tulevaan ja herättää ihmiseen suunnitelemaan kyseistä asiaa.
Mielestäni taas olisi pelottavaa se, ettei joku ihminen tunne pelkoa koskaan. Se kielii lähinnä tunnekoyhyydestä / -kylmyydestä ja psykopatiasta.
nämä kirjoittajat tässä ketjussa. Mikä teitä vaivaa ihmiset kun ette osaa vastata asiallisesti, vaan yritätte valmiiksi syyllistää. Kyllä minulla ainakin oli valitettavasti kaikenlaisia epämiellyttäviä ajatuksia raskausaikana ja varsinkin sen jälkeen. Ja se oli selkeästi hormonien aiheuttamaa. Esim. toisen lapseni synnyttyä tunsin yhtäkkiä käsittämätöntä vastenmielisyyttä ensimmäistä lastani kohtaan (silloin 3-vuotias). Se meni onneksi aikanaan ohi mutta tunsin hirveää syyllisyyttä siitä, että olin voinut hylkiä omaa lastani.
Isommat sisarukset ovat lähes aina jossain vaiheessa mustasukkaisia pienemmälle. Meillä nuorimmat tappelivat raivokkaasti keskenään vanhempien ja yleensä kenen hyvänsä huomiosta. Tämä pätee niin ydinperheessä kuin uusperheessäkin.
Muista että voi auttaa paljon, jos annat 5-vuotiaan osallistua vauvan hoitamiseen. Muistakaa myös liikkua ja leikkiä yhdessä perheenä, ei niin että jakaudutte kahtia (isä ja vanhempi lapsi/sinä ja vauva). Mieheni etälapsi (nyt jo aikuinen) oli myös 5-vuotias kun ensimmäinen yhteisemme syntyi ja hän oli hyvin innokas auttamaan vauvanhoidossa. Vietimme muutenkin paljon aikaa kaikki yhdessä.
oikeassa Elli. En ymmärrä ettei osata asiallisesti vastata asialliseen kysymykseen!! Kyllä huomaa että taas on ihmisillä paha olo ja yritetään kiertää, vääntää ja kääntää toisen sanominen miten päin itsestä hyvältä tuntuu. Hohhoijaa, ei näillä ihmisillä hyvin mene!