Aina kun rakastun, niin se on vain pelkkaa tuskaa. Mustasukkaisuutta, huolta.. miettimista, pahkailya. Enemmankin tuntuu etta pitaisi valttaa rakastumista aina loppuun asti, tai jos rakastuu niin pysya kaukana siita ihmisesta, ettei satuttaisi itseaan. Oli niin helppoa seurustella vuosi miehen kanssa, keta en koskaan rakastanut. Valitin, kivaa oli, mutta siina kaikki. Miten mina sitten taas selvian jos tamakin rakkaus menee monkaan? Jos menee niin voitte olla varmoja etta sen jalkeen valtan ihmisia kehen voisin rakastua koko loppuelamani. Miksi aina vaan sattuu ja sattuu ja sattuu.. ja kuitenkin sillon kun ei satu, olo on kuin olisi maailman onnekkain ihminen, mutta kohta taas sattuu..miettii, pahkailee.. kai sita pitaisi vaan potkia pakoon ja laittaa luukut kiinni ettei rakkauteni minua enaa koskaan tavoittaisi. Mutta enhan mina voi kun rakastan! Tama rakkaus.. en tieda onko siunaus vai rangaistus. Sitten kuitenkin jos olisin yksin, aina miettisin miten ihanaa olisi kun joku mua rakastaisi, jota rakastaisin ja paijaisin pitkat illat, kelle puhua kaikki, jakaa kaikki..
aina vain tuskaa
miksi niin
0182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.