"Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten."
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten."
Vastaukset 18
Vanhimmat
Komea on runosi. Muistan kuitenkin, että joku muukin on samannimisen runon kirjoittanut. Olenko väärässä?
minun runoni. Sehän on Eino Leinon. Halusin vain kuulla mitä siitä pidetään!
"Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista."
Eino Leinoa.
Onko noin kuten runo sanoo?
se on niin!
runoista tuli mieleeni muutama säe - en muista mikä tämä runo on, mutta Eino Leinoa kylläkin:
"Yksi tuli sieltä ja toinen täältä,
idästä, lännestä, pohjan päältä.
Yksi tuli hevosin ja välkkyvin valjain,
toinen tuli kävellen ja kyynärpäin paljain.
Eri oli matka ja eri oli määrä, kellä oli oikea, kellä oli väärä."
Niin laiskalla päällä olen, että en viitsi mennä hakemaan mitään Eino Leinon runokirjaa esille, mutta osasin joskus ulkoa lukuisia pitkiäkn Leinon runoja.
Jos tuo yllä oleva ei ole Eino Leinon tuotantoa, niin oikaiskaa minua!
Eino Leinon ja muidenkin runoilijoiden. "Räikkö Räähkä" oli kauhea:"Tuo turilas, Räikkö Räähkä neuvoi tien vihollisille kahden kallion välistä syksy-yönä hiljaisena..." Sitten Aleksis Kiveä kuvaava runo: "Syntyi lapsi syksyllä, tuulet niin vinhasti vinkui, tuult' oli koko elämä, nähnyt ei kesää, ei kevättä, - eli vain syksystä jouluun. - Syksyn lapsilla kiire on, päre pihdissä sammuu, aatos rientävi, aivot takoo, veri paksuna päähän sakoo. Ovella Sylvester vuottaa."
Kyllä ihmettelin tuota Sylvesteriä ja kysyinkin äidiltä, että kukahan se oli. Äiti vastasi, että Aleksis Kivi kuoli vuoden viimeisenä päivänä, 31.12. ja se oli Sylvesterin päivä.( ----Tuntuu hassulta, että kaikki pysyy muistissa.) "Tumma" oli yksi ja paljon muita.
Myös Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja niissä erityisesti Sven Tuuva, jonka edelleen osaan ulkoa.
Kalevalasta muistan, miten Lemminkäisen äiti meni pelastamaan poikaansa Tuonelan joesta. Kun hän juoksi, niin "mäet mätkyi mennessänsä, notkot nousi, vaarat vaipui ylhäiset maat aleni, alhaiset maat yleni..." kun sitä mentiin Pohjolaa kohti.( Äidinrakkauden valtavaa voimaa kuvattiin hyvin, mielestäni.)
Sitten koulussa opin niitä lasten runoja, Oiva Paloheimon monia ja äidin kirjoittama jouluruno on vieläkin "repertuaarissani", olin vakioesiintyjä koulun juhlissa.
Elämän tarkoituksen haku on kai ihmisluonnolle ominaista.
Mutta on filosofeja ja kirjailijoita, joitten mielestä elämän tarkoituksen hakeminen ja miettiminen on turhaa. Heidän mielestään ongelma/kysymys on "teko-ongelma".
Emmehän pysty edes ajattelemaan universumin suuruutta eikä iäisyyden pituutta, kuinka pystyisimme saamaan jostakin apua suurimpiin kysymyksiimme?
Eino Leinon "Hymni tulelle" on mielestäni Leinon yritys kuvailla elämämme tarkoitusta tai sitä kuinka meidän tulisi tämä aikamme maan päällä käyttää.
...on elämän tarkoitus. Syvempi miettiminen on turhaa kysymykseen, johon ei ole olemassa vastausta;-)
Eräässä tuntemassani henkilössä ruumiillistui mielestäni Eino Leinon runo Tumma:
"Tuo oli tumma maammon marja,
syntymässä säikähtänyt.
Näki kauhut kaikkialla..."
Ikäännyttyään maammon marja tavoitti jonkinlaisen mielen tasapainon. Loppusäkeet menevät suunnilleen näin:
"Niin eli ikänsä kaiken.
Ei iloiten, eikä surren,
pannen päivät päälletysten.
Niin paremmat, kuin pahemmat.
Päällimmäisiksi parahat."
(sanatarkasti en runoa muista)
minullakin.~~
Kun Ella Eronen aikoinaan esitti "Alla kasvon kaikkivallan", olin aivan vaikuttunut, vaikka olin vasta tytönhuitake.~~
Paljon nuorempana, kun olin menettänyt tärkeän ihmissuhteen, löysin Aila Meriluodon runon, joka teki minuun suuren vaikutuksen:
"Jälkeenpäin
Olen polkuni päässä,
tuhansista erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmistä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla lauennut lie.
Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen."
niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon,viinanhöyryisestä elämästä on löytänyt muillekkin elon ohjeita,
on kirjoittanut runon "Verkossa". Sehän sopii vaikka allekirjoittaneelle ja se kuuluu näin:
"Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmiäni edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!
Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.
Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
- Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla."
Sellainen elämä on sarkikalalla kun se on joutunut verkkoon! :-e
ja saanut tälläkin viikolla aikaisiksi monta tärkeää työtä ja laiskemmille "keljuilen" Uuno Kailasta siteeraten:
"Kesäpäivänä peräti hyvällä miellä
tapas hyttynen murahaisen tiellä.
Se hyttynen hyrisi iloista virttä,
ja se muurahainen raahasi hirttä.
-Mihin sellainen hoppu? -
Mä rakennan pesää.
- Mitä turhia! Leikkkisit. Vielä on kesää!
Ei, en syyllistä laiskempiakaan, mutta
olen kyllä tehnyt viime päivinä paljon.
Pakkokin on ollut touhuta ,sillä illalla vietämme yhdistettyä rapu/sadonkorjuujuhlaa.
Kaikki on oltava viimeisen päältä ja enhän minä aivan yksin ole selvinnyt näissä järjestelyissä.
Apulaiset - sukulaistyttö miehineen tulivat
yhdeksältä ja itse relaan vähän tässä koneella.
Särkikala tarvitsee verkosta päästäjän, joka suomu suomulta irroittaa verkon langat ympäriltä. Ne haavat paranevat, kun siteet on päästetty. Ja särkikala pääsee uimaan taas kirkkaisiin vesiin ja iloitsemaan vapaudesta.
Aina on toivoa kun on elämääkin.
muistiinmerkitty suomalainen runo: 1600,luvulta
jos mun tuttuni tulisi,
ennennähtyni näkyisi,
sille suuta suikkajaisin,
vakka olisi suu suen veressä,
sille kättä kääppäjäisin ,
vaik ois käärme kämmenpäällä,
ja karhusta lisää,,en muista,
mutta
- kiinni kaulahan kapuisin
jos ois kalma kauluksessa
vielä vierehen viruisin
jos ois vierus verta täynnä.
Vaan ei ole kullallani
ei ole suu suen veressä
käet käärmehen talissa
kaula kalman tarttumissa.
Suu on rasvasta sulasta
huulet kuin hunajameestä
käet kultaiset, koriat
kaula kuin kanervan varsi.
naiset hunajaiseen suuhun ja kanervaisiin käsiin langenneet,minusta kaunis runo karuudessaan,
olisin eino leinon tavannut mielellään se oli pohjoisessakin ,sau herran, vieraana,vaan halusi helsingin huvielämään sieltä, sau herra olisi pitänyt pitempäänkin savukoskella einoa,aavisti että hänessä on jotain kuolematonta
Yrjö Jylhä:
Joku haavoissaan vain hiljaa huokaa:
veljet, vesitilkka tuokaa.