anoreksia

Olen aina ollut hoikka. Pari vuotta sitten itsetuntoni laski, kun minua haukuttiin koulussa (eräät pojat haukkuivat). En tiedä miksi ne haukkuivat, ehkä se oli vain jokin vitsi, mutta sain silloin jostain päähäni, että se johtui siitä, että olen ruma ja läski. Kauan mielessäni kyti ajatus laihduttamisesta, kunnes aloin laihduttamaan. Kaiket päivät vain hypin ja pompin kotona ollessani ja kävelin kaikki matkat mitkä ennen kuljin bussilla jne... Söin päivässä vain yhden pienen lautasellisen päivällistä. Äidille vain väitin syöneeni koulussa niin paljon, etten jaksanut siksi kotona syödä, tai että olin syönyt kaverin luona tai käynyt hesessä tms... Laihduin ulkoisesti, mutta paino ei laskenut, koska lihasmassan määrä kasvoi kuntoillessani. Pidin edelleen itseäni läskinä, enkä myöntänyt että minulla oli anoreksia vaikka kaverit kyselivät. Jossain vaiheessa tajusin, että "ei helvetti! mulla on anoreksia!". Se loppui siihen. Oli vaikeaa alkaa taas syömään, mutta pikkuhiljaa lisäsin syömistä ja liikunnan ylenmääräinen harrastaminenkin loppui. Lihoin taas normaaleihin mittoihini, ja olen edelleenkin hoikka. Oli outoa kun ensin ajatteli koko ajan ruokaa ja liikkumista ja yhtäkkiä ajattelikin kaikkea muuta ja syömisestä tuli ihan normaali-rutiini jälleen. En siis kaivannut mitään ulkopuolista apua missään vaiheessa. Vähän aikaa sitten pelästyin kun huomasin, että aloin taas vähentää syömistäni ja harrastamaan liikunta, tiedostamattani. Tälläkin hetkellä syön hieman normaalia vähemmän, ja pelkään, että se sama juttu alkaa uudelleen. En todellakaan halua sitä, mutta ei sille pysty tekemään mitään... Tuskin sittenkään olen ex-anorektikko...
1593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen huolissani puolestasi...!
Koeta hakea hoitoa..mene edes jonkun terapeutin tai psykiatrin juttusille tai jos et tee sitä..niin puhu EDES JOLLEKKIN!!
Itse olen tällä hetkellä hoidossa psykiatrisella osastolla anoreksian takia..ja olen vieläkin ihan helve..in läski...Siis se vi..ttaa kun ne líhottaa,mut ihan sairaan lihavaksi..en kestä sitä,mutta kun en pääse muutenkaan pois,niin pakko kai se on! Tsemppiä sulle,koeta selvitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-anorektikko kirjoitti:

Olen aina ollut hoikka. Pari vuotta sitten itsetuntoni laski, kun minua haukuttiin koulussa (eräät pojat haukkuivat). En tiedä miksi ne haukkuivat, ehkä se oli vain jokin vitsi, mutta sain silloin jostain päähäni, että se johtui siitä, että olen ruma ja läski. Kauan mielessäni kyti ajatus laihduttamisesta, kunnes aloin laihduttamaan. Kaiket päivät vain hypin ja pompin kotona ollessani ja kävelin kaikki matkat mitkä ennen kuljin bussilla jne... Söin päivässä vain yhden pienen lautasellisen päivällistä. Äidille vain väitin syöneeni koulussa niin paljon, etten jaksanut siksi kotona syödä, tai että olin syönyt kaverin luona tai käynyt hesessä tms... Laihduin ulkoisesti, mutta paino ei laskenut, koska lihasmassan määrä kasvoi kuntoillessani. Pidin edelleen itseäni läskinä, enkä myöntänyt että minulla oli anoreksia vaikka kaverit kyselivät. Jossain vaiheessa tajusin, että "ei helvetti! mulla on anoreksia!". Se loppui siihen. Oli vaikeaa alkaa taas syömään, mutta pikkuhiljaa lisäsin syömistä ja liikunnan ylenmääräinen harrastaminenkin loppui. Lihoin taas normaaleihin mittoihini, ja olen edelleenkin hoikka. Oli outoa kun ensin ajatteli koko ajan ruokaa ja liikkumista ja yhtäkkiä ajattelikin kaikkea muuta ja syömisestä tuli ihan normaali-rutiini jälleen. En siis kaivannut mitään ulkopuolista apua missään vaiheessa. Vähän aikaa sitten pelästyin kun huomasin, että aloin taas vähentää syömistäni ja harrastamaan liikunta, tiedostamattani. Tälläkin hetkellä syön hieman normaalia vähemmän, ja pelkään, että se sama juttu alkaa uudelleen. En todellakaan halua sitä, mutta ei sille pysty tekemään mitään... Tuskin sittenkään olen ex-anorektikko...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu