olen todella maissa ollut jo pidemmän aikaa..tuntuu että ei millää jaksaisi tätä elontietä.
ystäviä ei ole koska exä kielsi ne silloin ku olin hänenkanssaan vielä yhdessä ja niin kaverit jäi ja nyttemmin niitä ei ole siunaantunut koska olen niin ujo..
ainut mikä pitää tällähetkellä vielä intoa pitää elämästä kiinni on oma avopuolisoni sekä kaksi todella muvaa lasta..
mitä näitä juttuja on lueskellut täällä nii useimmiten väsymys ja masennus on ollut naisilla.
ihmettelen että eikö miehet uskalla kirjoittaa väsymyksestä ja masennuksestansa vai mikä on ku ei kummemmin kuule/lue että jollain miehilläkin olisi väsymystä ja masennusta..
itse olen sitä mieltä että kyllä miestenkin kannattaisi kertoa omasta väsymyksestä ja masennuksesta ei se iske pelkästään naisiin..
vaikkakin itsekkään en ole kertonut omasta olotilasta puolisolleni..yritän vain jaksaa..heh taidan siis itsekkin olla tyypillinen mies..mutta kuinka kauan tätä jaksaa se on taas toinen asia mitä ei voi tietää..
ystäviä ei ole koska exä kielsi ne silloin ku olin hänenkanssaan vielä yhdessä ja niin kaverit jäi ja nyttemmin niitä ei ole siunaantunut koska olen niin ujo..
ainut mikä pitää tällähetkellä vielä intoa pitää elämästä kiinni on oma avopuolisoni sekä kaksi todella muvaa lasta..
mitä näitä juttuja on lueskellut täällä nii useimmiten väsymys ja masennus on ollut naisilla.
ihmettelen että eikö miehet uskalla kirjoittaa väsymyksestä ja masennuksestansa vai mikä on ku ei kummemmin kuule/lue että jollain miehilläkin olisi väsymystä ja masennusta..
itse olen sitä mieltä että kyllä miestenkin kannattaisi kertoa omasta väsymyksestä ja masennuksesta ei se iske pelkästään naisiin..
vaikkakin itsekkään en ole kertonut omasta olotilasta puolisolleni..yritän vain jaksaa..heh taidan siis itsekkin olla tyypillinen mies..mutta kuinka kauan tätä jaksaa se on taas toinen asia mitä ei voi tietää..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmaan samat neuvot sopivat kuitenkin miehen masennukseen kuin naisenkin. Pitää nöyrtyä sen verran, että hakee apua. Terveyskeskuslääkäri ohjaa eteenpäin. Toinen paikka on perheneuvola, josta saa keskusteluapua. HAe apua, se on sinun etusi ja lasten/puolison etu. Ei se ole heikkouden osoitus, että pitää itsestään huolta.
Hei! Kerro heti puolisollesi väsymyksestäsi. Oma mieheni ei uskaltanut/halunnut myöntää minulle ettei jaksa enää. Ja niin siinä kävi, että hän poltti itsensä totaalisesti loppuun. Käytiin lääkäreillä tuli pitkä sairasloma jonka jälkeen töihin meno ei onnistunut. Viimein ahdistus ja masennus yltyi niin, että mieheni lähti lepäämään psyk.osastolle. sielä kuukausi ja avohoidossa jatkettiin. Aikaa on kulunut, mutta ei vieläkään kunnossa. Koko ajan harmittelee miksei kertonut tilanteestaan ajoissa. Enää harmittelu ei auta vaan täytyy keksiä keinoja selvitä eteen päin. Kaikki tämä on ollut todella rankkaa kaikille läheisille. Tsemppiä sinulle, älä aikaile. Vannon, että puolisosi ymmärtää.
muuten voisin kertoa kyllä mutta emäntäni potee masennusta itsekkin niin en viitsisi tuottaa lisää paineita sille..itse huomasin emännän masennuksen ku sitä ei enää kiinnostanut mikään ja näytti aivan kuitilta ja sit hän myönsi että on masentunu..perheessämme on sattunut vastoin käymisiä lyhyessä ajassa todella paljon niin rahallisesti kuin todella läheisen sukulaisen kuolema ja nyt ollaa yritetty setviä kuolinpesän irtaimistoakin ja yritetty selviä raha asioita..
pelkäämme jokapäivä että mitäköhän tänään sattuu..
jotenkii on vaa niin vaikeata lähtä hakemaan ulkopuolista apua..en sit tiiä et johtuuko siitä että olen mies..nii tiettävästi miehet yrittävät jaksaa eteen päin vaikka mikä olisi..mutta kyllä olet siinä oikeassa että kyllä tätä asiaa pitäisi saada menemään jollakin konstin eteenpäin..
perheneuvolaan ja keskustelkaa siellä asioistanne, masennuksesta ja teidän välisestä suhteesta, luulisi siitä jotain hyötyä olevan, kun ulkopuolinen kuuntelee ja ehkä osaa auttaa ja antaa uusia virikkeitä ja keinoja masennuksesta selviämiseen. Kyllähän se masennus jo varmaan vaikuttaa myös keskinäiseen suhteeseenne aika paljon. Kokeilkaa.
Minun mieheni sairastui vakavaan masennukseen. En oikeen osaa sanoa koska, mutta ainakin viimeiset 6 kk on ollut tosi vaikeita. Huom, tosi vaikeita. Mieheni kävi ihan oma-aloitteisesti lääkärissä puhumassa oireistaan ja sai mielialalääkkeet unilääkkeet. Mutta joko lääkkeet olivat väärät tai annostus ei ollut oikea tai jonkin sortin terapia olisi ollut tarpeen. Mies meni vain huonompaan suuntaan... Lopulta lopetti lääkkeet. Ja meni vieläkin huonommin. Mielialat vaihteli laidasta laitaan, sängyssä maattiin iltapäivään, mitään ei tehnyt työttömänä vaikka olikin-ei hoitanut kotia tai lapsia tai ylipäätään tehnyt mitään...Tunnemaailma katosi, hän kykeni ajattelemaan vain itseään ja sitäkin huonosti... Lopulta jouduimme eroamaan. 2kk meni, ei juuri nähty (ei halunnut tavata minua)... nyt yhdessä mietitään pystyykö tätä kaikkea enää korjaamaan ja aloittamaan "alusta"....
Kannattaa mennä ajoissa lääkärille, ne kirjoittavat "helposti" lääkkeet. Ei tarvi vakuutella jne.
vaikka jotkut ovat sitä mieltä ettei ettei lääkkeistä ole mitään hyötyä.
Kannataa vain testata toista lääkettä, jos ensimmäinen ei auta...
...vuosi sitten vakavasti fyysisesti. Hänellä oli myös vakava työuupumus ja on edelleen. Avun hakeminen on vaan jostain ihmeen syystä tosi vaikeaa. Itse `pimahdin´ syksyllä täysin. Yritin itsemurhaa ja sen jälkeen olin sairaalassa psyk.osastolla.Elämä on taloudellisesti romahtanut, mutta silti meillä on vielä toisemme.Pitäisi aina yrittää löytää asioista niin hyvät kuin huonot puoletkin. Eihän se ole helppoa. Mutta ei elämä koskaan ole.