Onko muita, jotka eivät sukuloi,en tunne minkäänlaista vetovoimaa sinne,mistä joskus niin nuorena joutui lähtemään.Äiti ja isä ovat maan povessa ,samoin kun mummut ja vaarit.Sisaria ja veljiä kyllä siellä olisi,en tiedä olenko vain niin "OUTO" eläjä.Olisi ihan kiva tietää,löytyykö,muita "outoja"?
ei sukulaisrakas
nuorekas
171181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mutta en niin outo.
Veri on vettä sakeampaa.
olla sellainen kuin on ,outouksineenkin, mutta hämmästyttävää "outoutta" ja varmaan todella harvinaista , että vaikka tietää jossain olevan sisaria ja veljiä, ei halua pitää yhteyttä.
Minulla on serkkuja Rovaniemellä ja Pierarsaaressa ja soittelen heille säännöllisesti, samoin he minulle ja siskolleni.
Tuossa edellä nimimerkki "nuorekas", on varmaan sitten niin menevä ja nuorekas, että sukulaisille ei liikene aikaa!
Jokainen tavallaan, emmehän kaikki ole samanlaisia, eikä tarvitsekaan olla.
Asun 250-300km päässä sisaristani. Koko 40v ajan olen ollut minä joka olen pitänyt yhteyttä heihin, soitellut ja kyläillytkin. Eivät he vaivaudu ottamaan yhteyttä, kysyvät vain miksi et ole soittanut?
En ole koskaan ymmärtänyt heidän asennoitumistaan. Vaikka olen perheen nuorin ei se edellytä minun nöyryyttämistä, siksi sen koen. Nykyisin en pidä kuin nimeksi yhteyttä.
Lasten ja parin serkun kanssa soitellaan toisillemme viikottain. Hyvät välit läheisiin on kullanarvoinen asia, mutta kun ei toimi sisaruksien kanssa.
minullekin läheisempiä kuin omat sisareni.
Helpottavaa, kun toisillakin on sellaisia siskoja jotka eivät pidä yhteyttä.
Mutta kun on viisi siskoa ja yksi veli, vain yhden kanssa olen kaveri.
On surullista, mutta en tiedä mikä on.
yksi veli perheineen ollut "kadoksissa" kohta 30v ei soita, ei laula. Sisko soitti viimeksi kun äiti kuoli 3v sitten, veli ei silloinkaan. Hautajaisissa hätäisesti tavattiin.
Serkut on kuin maa ois nielly, samoin jäljellä olevat tädit. Kummallista, mistä johtuu? Onko ollut "sotia" joista emme tiedä mitään, vai mikä on.
Toisaalta, ei tupata, kun ei kerran tykätä!
Molempien vanhemmat kuolleet.
Veljeni asuu samalla paikkakunnalla mutta jos sattumoisin kohtaamme juoksee hän pakoon. Johtusikohan siitä, että äitimme pesän selvityksessä hän 'virtsasi minua ögaan'!?
Vaimon veli on paikkakunnalla mutta elämäntilanteemme ja tapamme poikkeavat hyvin paljon joten yhteydet jäävät 1 - 2 krt/vuosi.
Serkkuja on paikkakunnalla, ei yhteyksiä.
Vaimon sisar perheineen 150km:n päässä. He katkaisvat yhteydet kun tiedotimme heille heidän tyttärensä ja hänen ystävänsä sikailusta ja jätöksistään espanjan asunnollamme.
Minusta aika luonnollinen olotila.
Ainoa harmittava asia on vaimon sisaren ja hänen miehensä, mielestämme epäoikeudenmukainen suhtautumisensa epsanjan asiaan.
En kaipaile sisariani, enkä pidä heihin yhteyttä.
Ei vain jaksa kiinnostaa heidän elämänsä millään tavalla. Vanhemmat ovat jo maan povessa minullakin.
Hautajaisissa viimeksi tavattiin.
En muutenkaan ole ihmisistä niin kovin kiinnostunut.
Taidan olla vielä vähän oudompi lintu kuin viestin aloittaja. Tykkään olla vain perheeni kanssa ja paljon yksin.
Olen onnellinen näin!
Meistä useat ovat eläneet ilman sukulaisiaan,
jostain syystä mitään yhteistä meillä ei ole.
Minusta näin on hyvä,
Johtuu varmaan siitä että molemmat vanhempani elävät vielä, käyn noin joka toinen viikko heitä katsomassa ja samalla veljiäni ja sisartani jotka asuvat siellä, matkaa minulle tulee vähän yli parisataa kilometriä.
lapsenlapset pitävät meitä toisina vanhempina,näen ilmeen kun suunnittelevat jo ennen menoa mitä ne ostattaa meillä, sitten kuljetaan kaupoissa ja molemmilla on hauskaa ei tietenkään papalla joka joutuu maksamaan,mennään vastaan kouluun ja pienempänä piti kantaa koulusta joskus,oli mukava olla korkealla papan sylissä,kun kaverit käveli vieressä,
mökillä eletään samassa taloudessa ,tv,ohjelmista saattaa tulla ottelu jos urheilut lasteohjelmien aikaan, uimiset marjanpoimimiset yhdessä ,halkojen pinoamiset pitää maksaa ym,nuy sitten kilpa kuka tietskassa,,
siskoja eikä veljiä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat kuolleet jo. Serkkuja minulla on viisi kappaletta, mutta emme sukuloi toistemme luona, paitsi silloin kun joku täyttää 50, 60, 70 tai 80 vuotta. Joulukortteja lähetämme toisillemme.
Entä onko puoliso ja hänen sukulaisiaan?
Eivät tule meikäläisen kotiin koskaan omat sukulaiset,kun ne alkuaankin tuntuivat olevan kovin epätoivottuja ja mitättömiä.
Puolison sukulaisia saa kyllä sietää, kotonakin.
Tasan eivät käy onnen lahjat näissäkään asioissa.
Jep,niinhän se oli, kun naimisiin aikoinaan menin, niin minun sukulaisilla ei ollut mitään asiaa, kerran tai pari, taisivat käydä,yli 20v avioliiton aikana;ja muistampa nyt että hänen sukulaisiaan kävi ain silloin tällöin, kun olivat kulussa täälläpäin. Tänään ei enää tälläinen peli vetelisi. Siitähän se vieraantuminen niistä sukulaisista juontaa juurensa. Selvisi ainakin osittain.
mielestäni myönteisestisukulaisien kanssakäymisiin ,koska itse olen pitänyt yhteyttä.
Muutin tänne Ruotsiin n20v sitten ja sisko oli täälä ja tyttäreni oli tullut minua 5v aikaisemmin . Suomeen jäi pojan tytär ja hän on ollut mummulle tosi tärkeä henkilö, oli tosi tosi
ikävää jättää hänet sinne koska olimme asuneet lähellä toisiamme . Alku-aikoina kävin jopa 5-6 kertaa vuodessa Suomessa .Ehkä juuri siitä syystä en nykyään mielelläni kulje Suomen laivoilla mutta kun silloin kun on pakko.Nyt kun olen vanha en jaksa enään sukuloida .Ja läheiset ovatkin minun lähelläni .Serkut ovat jääneet unohduksiin.
Minulle lähin suku on tärkeä. Se tarkoittaa sitä, että esim. opiskelemaan menevät lastenlapseni tietävät, että vaimoni ja minä olemme heidän takanaan.
Meillä on sellainen suhde. Nuoret tulevat meidän lähellemme, koska tietävät, että me rakastamme heitä. Ja he tietävät, että vaikeuksissaan he aina voivat kääntyä meidän puoleemme.
Tiedän, kun näin sanoin, että joku ajattelee: taas leuhkivat. Ei tuollaista ole.
On sitä. On.
välillä vähemmän mukavia,on eräitä joista saan verenpaineen kohoamaan,vaan pakko kestää siskon mies,no toiset menettelee,meilläpäin vierailla ei ole kiirettä varsinkaan jos niillä ei ole tv,tä istuvat illan ,saattavat tulla jo aamupäivällä niinkuin se olisi päivänselvää että ei ole muuta menoa ja tekemistä,olen oppinut sen läksyn että paneudun ,rauhassa vain olemaan ja jaarituksiin vastaamaan,puhelemaan kaiki asiat mitä lähimailla on tapahtunut,niin kauan kun kaikki on käsitelty , kyllä se päivä menee ja aika kuluu,
omaan syntymäpaikkani minulla on sllainen suhde että kun kävelen ohitse siitä kohti missä pirtin sänky on ollut missä olen syntunyt niin tiedän mistä olen ,ja elämän lyhyys ja katoavaisuus käyvät mielessä,haluan olla useasti lähellä sukua siitä saa jotenkin voimaa ja näkee taakseppäin,