Hylje

Heh. tuli sitten hylje vastaan tuossa kasnäs:stä noin 3mpk pohjoiseen paraisten väylällä.
Enpä ole ennen nähnyt. onkos muut?
61120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kolmen viimeisen kesän aikana on havainnot lisäätyneet - ei tarvitse enää lähteä grimsöarnille katsomaan ( eikä enää saakkaan kun alue rauhoitettiin)

nähty saaristomerellä mm. pensarin eteläpuolella, peimarin selällä aika ylhällä ja airistolla väärämaan rannassa

ei todellakaan ole enää mikään harvinaisuus

Äänestä

Saatiin kuvattua kala suussa oleva hylje Vepsän ja Lapilan välissä. Pari muuta bongausta Seilin eteläpuolella ja Pärnäisten salmen pohjoispäässä.
Merikotkia väitetään olevan runsaasti, omalle kohdalle ei ole tänä kesänä osunut. Suurehkoa kalaa kuljettava kalasääski sentään saatin kuvattua Ominaisilla.

Äänestä

Merenkurkussa nähtiin useita yksilöitä päivän aikana. Täysin peilityyni meri auttoi tunnistamaan nämä "kaasupullot" kauaskin... Veikeä otus vaikka kalastajat eivät niistä perustakaan...

Äänestä
  • Kotiin tullessa nähtiin keskellä Airistoa! Luulin ensin, että joltain oli pudonnut veneestä jotain, mutta lähempää möykky osoittautui selvästi hylkeeksi. Vaimo oli ruffissa käymässä, eikä tietenkään uskonut. Noin minuutin päästä nähtiin hylje uudelleen keulasta oikealle. Kerkisin napata pari kuvaakin, mutta tosin melko kaukaa. Melkoinen uimari, sillä meillä oli spinnu ylhäällä ja 7 solmua vauhtia. Saattoihan noita olla tietysti useampiakin, eli havainnot olisivat olleet eri yksilöistä.

    Äänestä

Aika usein kalassa ollessani olen Airistolla hylkeitä nähnyt, jopa ihan tosiaan Vepsän ja Erikvallan nurkilla asti. Hauskan ysityiskohdan olen huomannut, et osaavat toisin kuin tuolla ulompana esim. Ahvenanmaan ulkopuolella, nostaa vain hieman kuononsa pään veden yläpuolelle hengittäessään. Eipä moni edes varmaan huomaa viiksivalluja aaltojen joukosta. Mikä lie pelottanut ja opettanut moiseen käytökseen..
Merikotkiakin näkyy todella paljon jo nykyään.
Houskarissa nähtiin viisi merikotkaa kerralla pari viikkoa sitten. Taisi olla koko perhe liitelyä opettelemassa. Mahtavan näköisiä lintuja. Hienoa että keinoruokinta on onnistunut kasvattamaan kannan jo melkein sukupuutton uhasta tällaiseksi.

Äänestä

Mekin koettiin kesällä mukava yllätys, kun nähtiin useita hylkeitä peilityynellä Kihdillä. Alkoi kummasti lapsiakin kiinnostaa ulapalle tähyily ;) Samalla legillä nähtiin myös merikotka Tjuvön edustalla. Pieni terävä aallokkokin kyllä vaikeuttaa jo hylkeen havaitsemista meressä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cossu2 kirjoitti:

Heh. tuli sitten hylje vastaan tuossa kasnäs:stä noin 3mpk pohjoiseen paraisten väylällä.
Enpä ole ennen nähnyt. onkos muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu