Mä aloin laihduttamaan viime kesänä. Se oli 3.6.
Päätin vain yhtäkkiä että nyt mä aijon laihtua! Olen koko ikäni ollut sellanen pullero pollero. Heti ensimmäisen viikon kuluessa "sairastuin" lievään anoreksiaan. En syönyt mitään 2 viikkoon mutta en siltikään laihtunut ja oloni vain paheni... Kuitenkin aloin sitten syödä vaikka ajatus ruoasta oksetti. Ja hups! Olinkin yhtäkkiä laihtunut! Ja laihduin koko kesän. Kuitenkin yhtenä yönä heräsin siihen, kun sain kamalan kohtauksen. Verensokerini oli laskenut niin alas, että luulin kuolevani. Silmissä pimeni, oksetti, en pysynyt pystyssä, tärisin aivan kauttaaltaan. Kaikki vain heilui ja valitin pitkän aikaa. Se jotenkin herätti minut ja "paranin".
Tänä keväänä kaikki alkoi uudestaan, mutta tällä kertaa se olikin bulimia.
Nyt olen kuitenkin ihan "normaalisti". Laihdutan ihan normaalisti. Se on omituista. En jotenkin voi käsittää sitä, että voi laihduttaa vaikkei olisikaan mitään syömishäiriötä. Toivon vain, että tämä kierre katoaa elämästäni. Ettei se tule koko ajan vain pahempana.
Onnea
Päätin vain yhtäkkiä että nyt mä aijon laihtua! Olen koko ikäni ollut sellanen pullero pollero. Heti ensimmäisen viikon kuluessa "sairastuin" lievään anoreksiaan. En syönyt mitään 2 viikkoon mutta en siltikään laihtunut ja oloni vain paheni... Kuitenkin aloin sitten syödä vaikka ajatus ruoasta oksetti. Ja hups! Olinkin yhtäkkiä laihtunut! Ja laihduin koko kesän. Kuitenkin yhtenä yönä heräsin siihen, kun sain kamalan kohtauksen. Verensokerini oli laskenut niin alas, että luulin kuolevani. Silmissä pimeni, oksetti, en pysynyt pystyssä, tärisin aivan kauttaaltaan. Kaikki vain heilui ja valitin pitkän aikaa. Se jotenkin herätti minut ja "paranin".
Tänä keväänä kaikki alkoi uudestaan, mutta tällä kertaa se olikin bulimia.
Nyt olen kuitenkin ihan "normaalisti". Laihdutan ihan normaalisti. Se on omituista. En jotenkin voi käsittää sitä, että voi laihduttaa vaikkei olisikaan mitään syömishäiriötä. Toivon vain, että tämä kierre katoaa elämästäni. Ettei se tule koko ajan vain pahempana.
Onnea
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä on tekstistä jossa pohditaan riippuvuutta, erintoten alkoholia, mutta siinä sivutetaan yhtä riippuvuuta nimeltä RUOKA. Jossa epäterve syöminen muuttaa tunnekeskusta. Ja kierteenä voi olla ANOREKSIA/BULIMIA
Muuten nälkiintyminen – kuten anoreksiassa – kun ihminen vakavasti rajoittaa syömänsä ruoan kokonaismäärää ja kun he syövät se on usein sokeria/hiilihydraatteja, aiheuttaen heille hyvänolon tunnetta. Nälkiintyminen johtaa elimistössä tilaan, jota kutsutaan ketoosiksi, joka saa myös ihmisen tuntemaan olonsa huppeliksi. Näin ruoka, erityisesti sokeri ja hiilihydraatit, voivat olla riippuvuutta aiheuttavia. Käyttäytyminen – treenaus, pelaaminen, seksi ja työ voivat myös aiheuttaa kemiallisia muutoksia tunnekeskuksessa johtaen klassiseen riippuvuuteen.
Mulla itsellä on ollut jotakuinkin samanlainen tilanne, mutta jo seitsemän vuotta. Olin ylipainoinen ja olen edelleenkin. Sitten koulukiusauksen seurauksena jätin koulun kesken ja rupesin dieetille ensin muutaman viikkoo se oli harmitonta ruokavalio dieettiä, mutta kun tuloksia ei alkanut näkymään niin annokset pienenivät ja lopulta en syönyt juuri mitään ja laihduin neljässä kuukaudessa 32 kg, mut eihän sitä loputtomiin jaksa olla lähes syömättä niin keksin oksentelun, ahmin ja oksentelin ja luulin, että tällä tavoin voin syödä mitä tahansa, mutta jotenkin se ei vaan mennytkään niin vaan lihoin takaisin samoihin lukemiin hetkessä, tätä kierrettä on nyt jatkunut seitsemän vuotta ja edelleen opinnot kesken, kun en ihmisten ilmoilla halua näyttäytyä tämän näköisenä. Nyt on taas vaihteex paasto päällä, tiedän, että tämä ei johda mihinkään paitsi huonoon oloon, mutten silti pysty lopettamaan tätä kierrettä sillä ainoa unelmani on olla laiha!
Niinpä, sä otit esille ton asian, joka mullakin osaltaan auttoi syömishäiriön esiin putkahtamista. Eli, koulukiusaus. Olin pienenä ylipainoinen ja sain kyllä siitä myös kuulla. Ei todellakaan ollut kivaa vuosittaisten terveystarkastusten jälkeen kuulla myös opettajan naljailua, että jokohan luokan pojat alkaa mennä vähitellen mun ohi, vai vieläkö mä painan eniten.
Koko helvetin lapsuus oli yhtä yksinäisyyttä ja kiusaamista. Mä päätin jo ekalla luokalla, että en syö, kun mua haukutaan lihavaksi. Ne varsinaiset syömisongelmat tuli kuitenkin yläasteella, kun en enää ollut edes lihava. Sama meininki jatkui lukion ja yliopiston ajan ja jatkuu nyt vielä työelämässäkin.
Lasten ja nuorten maailma on uskomattoman julma, ne ei tiedä mitä toiselle voi aiheuttaa koko loppuelämäkseen. Ja toinen luku on nää tädit, jotka sanoo, että pitää osata puolustautua, kun kiusataan. Puolustaudu nyt siinä sitten kun koko luokka on vastaan. Ei lapsella oo vielä semmoista viisautta ja tietoa, jolla vois selvitä tollasesta.
Mä tiedän, että en nykyäänkään ole lihava, painoindeksi on about 15 (joka musta on mulle liikaa). Mut mä vaan tunnen että läskit roikkuu joka puolella ja vihaan itteäni kun katon peiliin. Usein tuntuu, että ennemmin kuolen (lähellä oli!) kun lihon. Ei muuta kun taas laksatiivipullon ääreen. Ei haittaa, vaikka olo on koko ajan väsynyt, sekanen ja voimaton ja vessassa pitää juostaa pari kolmekymmentä kertaa päivässä. Pääasia, etten liho.
Tsemppiä teille, parantukaa ihmiset, koska mä en siihen pysty.