Oon nyt seurustellut nelisen kuukautta nykyisen poikaystäväni kanssa ja alan pikkuhiljaa kyllästyä meidän seksielämään. Aluksi aina kun nähtiin seksiä oli pari kertaa illan aikana. Silloin alkoi vähän tuntua, että voiskohan tässä jotain muutakin tehdä kuin vain aina vähän jutella ja panna sitten pari kertaa.
Nykyisin seksiä jo jonkin aikaa ollu vaan nukkumaan mennessä myöhään illalla, jolloin en sitten ainakaan ite jaksa hirveesti muuta tehdä kuin vaan panna. Siis en esim. jaksa alkaa antaa suuseksiä yms.
Lisäksi toivoisin, että seksi olis spontaaninmpaa, että kesken arkisten askareiden mies vaan haluis mua niin, että olis pakko mennä sänkyyn ja riisua vaatteet toistensa päältä yms. Mutta nyt se on sitä että molemmat riisuu omat alkkarit, kun ollaan jo sängyssä pimeässä.
Ja mies ei ole koskaan antanut mulle suuseksiä, ei ole edes tehnyt elettäkään siihen suntaan. Miten sais vihjattua, että sitäkin olis kiva kokeilla? En itekään sille sitä kovin usein tee, mutta se johtuu juurikin siitä, että seksin ajankohta on niin perseestä.
Monesti olen ajatellu, että menen vaan sen luo ja sanon heti, että haluan naida tai alan vaan avata sen housuja, mutta aina sillä on ollu joku homma kesken, etten oo viittiny häiritä. Ja joskus esim. tv:n katselun aikana yritän vähän kosketella sillä tavalla mutta vastaus on pian että äläs nyt ole niin kovin lähellä koko aikaa. Eli jos ei saa edes olla niin kovin lähellä muuten ku silloin ku mennään nukkumaan niin miten siinä tilanteessa sitten viittis edes sanoa, että nai mua sitten edes?
Miehellä on ollut tosi monia sekiskumppaneita, mutta esileikki on kans aina sama: vähän hivelee pyllyä, joskus sormi voi muutaman sekunnin hieroa klittaa ja häpyhuulia ja sitten sorimi sisään ja pyöritystä hetkinen. Ja sitten siirrytään naimaan ja klitta ei saa mitään kosketusta enää. Ja parhaan orgasmin mä saisin jos voisin edes ite yhdynnän lisäksi hieroa klittaa.....
Mitä tehdä? Missä vika? Vituttaa!!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on ollu tapana tavallaan yllättää mies. Toisinaan olen esim ostanu jotain seksikästä, läpinälyvän yöpaidan, pitsialkkarit tms. Kun sitten "viattomasti" ilmotan näyttäväni mitä ostin ja hiukan keimailen, niin mies innostuu aina.
Joskus suihkun jälkeen otan kosteusvoiteen ja menen olohuoneeseen rasvailemaan itseäni. Mikäli se ei pelkästään riitä, ojennan purkin lopuksi miehelle ja pyydän levittämään rasvaa selkääni, kun en itse ylety. .
Hmm.. Mitähän vielä. Dominointi on toisinaan piristävää. Pakotan miehen alussa vain makaamaan aloillaan, kädet pään takana. Jos hän yrittää hyväillä, työnnän kädet takaisin ja komennan hellästi. Kidutan häntä suudelmilla ja näykkäyksillä. Otan häntä hiukan suuhuni ja imaisen kevyesti. Tiettyyn pisteeseen päästessä annan hänelle luvan tahdä minulle mitä haluaa ja usein hän ottaakin hierontaöljypullon ja maksaa hitaan nautinnollisen kiduttamiseni samalla mitalla takaisin.
Elokuvan katselukin piristyy huomattavasti, jos laitetaan leffa hetkeksi paussille. Paussi saadaan kätevästi aikaan esim aluksi vaivihkaisella koskettelulla ja pienillä vihjeillä. Saatan nipistellä nännejäni kovaksi ja pidän huolen että mies huomaa asian. Varsinkin kun nipistyksestä aiheutuu mielihyvää huokuva äännähdys.. Jos ollaan sohvalla, voin kiivetä istumaan miehen syliin ja tarjota rintani suudeltaviksi ja imettäviksi. Suudelma viimeistään herättää miehen halut ja leffa unohtuu hetkeksi.
Piristystä tylsään arkeen saa myös pikaseksi-sessioilla. Saatan varoittamatta polvistua ja avata miehen housut. Yleensä hän on jo hommassa mukana ja saan suuhuni komeasti seisovan kalun. Toisinaan imaisen hänet tyhjäksi, toisinaan seuraa raju nainti seisoaltaan. Aikaa ei mene kuin muutama minuutti, mutta piristävä vaikutus kestää pitkään. Mukavempi vaikka lähteä sen jälkeen kauppaan, kun posket punottaa ja paikat tykyttää tyytyväisinä.
Suusekisn ehdottaminen miehelle kannattaa tehdä suihkun jälkeen. Eräs kiihottava tapa voisi olla vaikka karvojen siistimisen ja suihkun jälkeen mennä pyyhe päällä miehen luo ja kysyä, haluaisiko mies testata, tuliko paikat varmasti puhtaiksi. Jos tästä seuraa hölmistynyt kysyvä ilme, voi tarkoitustaan selventää pudottamalla pyyhkeen ja kysymällä, eikö mies haluaisi vähän maistaa. Jos ei vieläkään toimi, niin tartu miehen käteen ja vie se sinne, mistä haluat hänen maistavan. Sano vaikka vähän vaativasti, että haluat hänen nuolevan, kun häntä varten pesit niin peristeellisesti.
Ei voi muuta sanoa.että kateeks käy miestästäs.
Sil tota mäkin kaipaisin.
Hmm.. Mies kaipas vapautta. Eipä siinä sit tainnu olla tarpeeks. Ei se kuitenkaan halua seksiä lopettaa, kuten en minäkään, mutta näiltä osin meikäläinen on sinkku..
eli kunnon ja nautinnolista seksiä:
[email protected]
heitä ulos.