Olen 17 vuotias lukion toista luokkaa käyvä poika. Olen kärsinyt lievästä masennuksesta 9 luokalta lähtien.
Ala-asteella olin todella suosittu. Oli kavereita paljon joiden kaa vietin paljon aikaa. Yläasteelle mentäessä tuli pari uutta kamua, monia menetin. Meillä oli sellainen ryhmä, jonka kaa puuhattiin kaikenlaista. Siinä yläasteen aikana muut sitten sai uusista oppilaista tosi hyviä kamuja. Itse aloin enimmäkseen olla vain siellä ryhmän mukana. 8. luokalla aloin jo viettää enemmän aikaa yksin kunnes sitten ysille mentäessä käytännössä ei ollut kuin pelkkiä koulukavereita.
Ysiluokalla sitten tuli tyttöjä kuvioihin, joilla yritin myös korvata kavereiden puutetta. Noh ne suhteet kaikki loppuivat lyhyeen ja niistä tuli vaan surua. En ole sitten ysiluokan seurustellu kenenkään kanssa. Entiset kaverini tekivät kaikenlaista vapaa-ajalla yhdessä, mua pyydettiin koko ajan harvemmin mukaan. Kyllä siis itsekkin kyselin välillä puuhaamaan kaikenlaista. Tunsin vaan ulkopuoliseks itseni siel ryhmässä ja ettei mua edes kaivata mukaan, eikä myöhemmin ole kaivattukaan.
Lukioon mentäessä sama homma on jatkunut. Eräs vanha koulukaverini (ainut samassa lukiossa) sai uusia kamuja ja olen taas siellä ryhmän mukana vain. Hieman sivummassa kuuntelemmassa lähinnä.
Parin vuoden ajan olen vain käynyt koulussa ja tullut kotiin ja istunut loppu päivän tietokoneen ääressä. Samoin meni kesät. Itseasiassa viihdyn vain paremmin yksin. Toisten seurassa vain ahdistaa. Eikä yksinäisyys edes vaivaa enää, välillä tulee vain mietittyä, että puuttuuko jotain elämästä.
Jossain vaiheessa olin täysin maassa. Itkin todella usein. Koulun jälkeen vain olin niin poikki, että nukuin aina päivisin. Ei ollut voimia tehä mitään. Nykyäänkin täytyy todella ponnistella, että saan jotain aikaiseksi. Nykyisin ei itketä juuri lainkaan. On vain turhautunut olo, haikee olo. Ei tunnu enää niin helposti kaikki pahalle, ei vaan juuri ole kivaakaan koskaan.
Olen todella herkkä. Olen myös aina ollut se heikompi, fyysisesti kuin henkisesti. Eräskin tyttö sanoi mua reppanaksi etten osaa pitää puoliani. Minua ei ole koskaan kiusattu suuremmin. Jotenkin aina vain muut ovat saaneet minut tuntemaan huonommaksi ja alempiarvoiseksi.
Välillä olen kärsinyt aika paljonkin kaikenlaisista sosiaalisista peloista. Osaan olen voinut vaikuttaa etteivät ne vaivaa enää juuri ollenkaan.
Koulu ahdistaa. Aamuisin on huono olo, ahdistaa ja pelottaa lähteä taas kouluun. Tekisi vetää peitto korville ja jäädä nukkumaan. Antaa vaan kaiken olla.
Ysiluokalla äitini ehdotti minulle, että kävisin psykologille juttelemassa, koska vaikutan niin masentuuneelle. Vakuuttelin, että kaikki on hyvin ja ettei ole mitään hätää. Aluksi ajattelin, että tämä on tälläistä perus teini-iän "masennusta" ja tää kaveri juttu on joku vaihe mun elämässä vain.
Tiedän, että minun pitäis käydä juttelemassa jollekkin, mut se on niin vaikeaa. Tuntuu ettei tämä ole vain ohi menevää, missä vaiheessa pitäisi hakea apua? Milloin puhutaan masennuksesta?
Olisi tullut lisää tekstiä, mutta tässäkin on jo paljon turhaa mitä olisi voinu jättää pois. Mut antaa olla nyt.
Ala-asteella olin todella suosittu. Oli kavereita paljon joiden kaa vietin paljon aikaa. Yläasteelle mentäessä tuli pari uutta kamua, monia menetin. Meillä oli sellainen ryhmä, jonka kaa puuhattiin kaikenlaista. Siinä yläasteen aikana muut sitten sai uusista oppilaista tosi hyviä kamuja. Itse aloin enimmäkseen olla vain siellä ryhmän mukana. 8. luokalla aloin jo viettää enemmän aikaa yksin kunnes sitten ysille mentäessä käytännössä ei ollut kuin pelkkiä koulukavereita.
Ysiluokalla sitten tuli tyttöjä kuvioihin, joilla yritin myös korvata kavereiden puutetta. Noh ne suhteet kaikki loppuivat lyhyeen ja niistä tuli vaan surua. En ole sitten ysiluokan seurustellu kenenkään kanssa. Entiset kaverini tekivät kaikenlaista vapaa-ajalla yhdessä, mua pyydettiin koko ajan harvemmin mukaan. Kyllä siis itsekkin kyselin välillä puuhaamaan kaikenlaista. Tunsin vaan ulkopuoliseks itseni siel ryhmässä ja ettei mua edes kaivata mukaan, eikä myöhemmin ole kaivattukaan.
Lukioon mentäessä sama homma on jatkunut. Eräs vanha koulukaverini (ainut samassa lukiossa) sai uusia kamuja ja olen taas siellä ryhmän mukana vain. Hieman sivummassa kuuntelemmassa lähinnä.
Parin vuoden ajan olen vain käynyt koulussa ja tullut kotiin ja istunut loppu päivän tietokoneen ääressä. Samoin meni kesät. Itseasiassa viihdyn vain paremmin yksin. Toisten seurassa vain ahdistaa. Eikä yksinäisyys edes vaivaa enää, välillä tulee vain mietittyä, että puuttuuko jotain elämästä.
Jossain vaiheessa olin täysin maassa. Itkin todella usein. Koulun jälkeen vain olin niin poikki, että nukuin aina päivisin. Ei ollut voimia tehä mitään. Nykyäänkin täytyy todella ponnistella, että saan jotain aikaiseksi. Nykyisin ei itketä juuri lainkaan. On vain turhautunut olo, haikee olo. Ei tunnu enää niin helposti kaikki pahalle, ei vaan juuri ole kivaakaan koskaan.
Olen todella herkkä. Olen myös aina ollut se heikompi, fyysisesti kuin henkisesti. Eräskin tyttö sanoi mua reppanaksi etten osaa pitää puoliani. Minua ei ole koskaan kiusattu suuremmin. Jotenkin aina vain muut ovat saaneet minut tuntemaan huonommaksi ja alempiarvoiseksi.
Välillä olen kärsinyt aika paljonkin kaikenlaisista sosiaalisista peloista. Osaan olen voinut vaikuttaa etteivät ne vaivaa enää juuri ollenkaan.
Koulu ahdistaa. Aamuisin on huono olo, ahdistaa ja pelottaa lähteä taas kouluun. Tekisi vetää peitto korville ja jäädä nukkumaan. Antaa vaan kaiken olla.
Ysiluokalla äitini ehdotti minulle, että kävisin psykologille juttelemassa, koska vaikutan niin masentuuneelle. Vakuuttelin, että kaikki on hyvin ja ettei ole mitään hätää. Aluksi ajattelin, että tämä on tälläistä perus teini-iän "masennusta" ja tää kaveri juttu on joku vaihe mun elämässä vain.
Tiedän, että minun pitäis käydä juttelemassa jollekkin, mut se on niin vaikeaa. Tuntuu ettei tämä ole vain ohi menevää, missä vaiheessa pitäisi hakea apua? Milloin puhutaan masennuksesta?
Olisi tullut lisää tekstiä, mutta tässäkin on jo paljon turhaa mitä olisi voinu jättää pois. Mut antaa olla nyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedätsä kun mä luin ton sun jutun ni tuntu ihan siltä, et mä olisin lukenu oman elämäni tarinaa. Uskomatonta miten samanlaista mulla on.
word
http://tiedostamaton.net vois auttaa valaisemaan. lue kohdasta masennus