50+ saatu as-dg!

Ei vanhoilla ole enää mitään menetettävää. Itsekin olen elänyt monenlaisten ongelmieni kanssa jo yli viisikymppiseksi. Vasta huomatessani oman lapseni autistiset piirteet, havahduin, että hänen on pitänyt periä ne minulta. Joskus nuorena minut meinattiin jopa lähettää mielisairaalaan tutkimuksiin oudon käytökseni vuoksi. Onneksi isäni suuttui ammatinvalintapsykologille ja lennätti hänet ulos kotoa ja näin vältyin turhan mielisairaalakierteen elämästäni. Olen pärjäillyt tekemällä paljon työtä kaikkien tyypilisten aspergeriongelmien kanssa tietämättä mikä ne on aiheuttanut. Silloin tällöin yhä edelleen törmään näihin "heikkouksiini". Vaikeaa on kun joskus haluaa olla yksin keskellä työpäivää. Jos onnistun johonkin piiloutumaan, saan kyllä palautetta, sillä olen työssäni paljon tekemisissä ihmisten kanssa.

En tiedä kannattaako vielä 2000 luvullakaan tunnustautua assiksi - on vielä paljon niitä, jotka eivät ymmärrä. Siksi olen kertonut kokemuksistani vain perheeni piirissä.

Huomaan kuinka murrosikäiset lapseni tekevät paljon työtä assiongelmiensa kanssa aivan kuin itsekin etenkin nuorempana. He eivät halua erottua muusta joukosta. Siinä saa tehdä paljon hommia itsensä kanssa. Eräs murrosikäinen lasteni serkku, joka on diagnosoitu assiksi sanoo nykyään. "Minulla ei enää ole aspergeria".

Se on hienoa, jos voi näin sanoa. Mutta eihän asperger koskaan katoa. Ei kalanmaksaöljykään sitä auta, vaikka saattaa poistaa joitain oireita. Mutta ei se ole haittakaan. Asseilla on monia vahvuuksia ja niiden avulla pystyy hyvin tulemaan toimeen. Mutta asseille sopii hyvin vanha kiinalainen filosofia "Tunne itsesi, ja tunne ongelmasi niin aina selviät elämässä!"

myöntää kirjoitti:

Ei vanhoilla ole enää mitään menetettävää. Itsekin olen elänyt monenlaisten ongelmieni kanssa jo yli viisikymppiseksi. Vasta huomatessani oman lapseni autistiset piirteet, havahduin, että hänen on pitänyt periä ne minulta. Joskus nuorena minut meinattiin jopa lähettää mielisairaalaan tutkimuksiin oudon käytökseni vuoksi. Onneksi isäni suuttui ammatinvalintapsykologille ja lennätti hänet ulos kotoa ja näin vältyin turhan mielisairaalakierteen elämästäni. Olen pärjäillyt tekemällä paljon työtä kaikkien tyypilisten aspergeriongelmien kanssa tietämättä mikä ne on aiheuttanut. Silloin tällöin yhä edelleen törmään näihin "heikkouksiini". Vaikeaa on kun joskus haluaa olla yksin keskellä työpäivää. Jos onnistun johonkin piiloutumaan, saan kyllä palautetta, sillä olen työssäni paljon tekemisissä ihmisten kanssa.

En tiedä kannattaako vielä 2000 luvullakaan tunnustautua assiksi - on vielä paljon niitä, jotka eivät ymmärrä. Siksi olen kertonut kokemuksistani vain perheeni piirissä.

Huomaan kuinka murrosikäiset lapseni tekevät paljon työtä assiongelmiensa kanssa aivan kuin itsekin etenkin nuorempana. He eivät halua erottua muusta joukosta. Siinä saa tehdä paljon hommia itsensä kanssa. Eräs murrosikäinen lasteni serkku, joka on diagnosoitu assiksi sanoo nykyään. "Minulla ei enää ole aspergeria".

Se on hienoa, jos voi näin sanoa. Mutta eihän asperger koskaan katoa. Ei kalanmaksaöljykään sitä auta, vaikka saattaa poistaa joitain oireita. Mutta ei se ole haittakaan. Asseilla on monia vahvuuksia ja niiden avulla pystyy hyvin tulemaan toimeen. Mutta asseille sopii hyvin vanha kiinalainen filosofia "Tunne itsesi, ja tunne ongelmasi niin aina selviät elämässä!"

Lue lisää

Viittaat tuolla kalanmaksaöljykommentillasi ilmeisesti minun aiempaan viestiini:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000010254540#22000000010254540

En puhunut kalan*maksa*öljystä vaan kalaöljystä. Eron huomaa, kun lukee sanat. Eihän ne aspergeria tietenkään paranna, kuten molemmat totesimme. Mutta on helpompi elää jos psyyke on muuten kunnossa.

Aspergereilla on käsittääkseni tilanteensa takia tai kenties itse oireyhtymästä johtuen taipumusta masennukseen ja ehkä myös päihteiden käyttöön. Roskaruokaakin saattaa lohdukseen joku syödä.

Hermosto ja aivojen välittäjäaineet kuitenkin tarvitsevat monenlaisia aineita toimiakseen asianmukaisesti. Huono ravinto huonontaa tilannetta, hyvä ravinto korjaa tai vähentää joitakin ongelmia. *Kohtuullinen* alkoholinkäyttö, tupakoimattomuus, hillitty kahvin ja virvoitusjuomien nauttiminen sekä roskaruoan välttäminen ovat minusta perusasioita ihmisellä, jolla jo rakenteellisesti on ongelmia.

Kalaöljystä on olemassa ihan tutkittuakin tietoa, ja sen nauttimista suositellaan kyllä ihan virallisiltakin tahoilta. Ei se mikään taikapilleri ole. Mutta ajan oloon sillä on myönteisiä vaikutuksia.

Voi olla että ikä on tehnyt tehtävänsä tai sitten tosiaan terveellinen ruoka ja nuo muutamat lisäravinteet rauhallinen elinympäristö ja kutsumusammatti, mutta tunnen nyt 50 -iässä olevani psyykkisesti paremmin tasapainossa kuin koskaan ennen.

autistinen käyttäytymisesi ilmenee?

(En kyllä todellakaan haluaisi käyttäytyä autistisesti, mutta en oikein muuhunkaan pysty.)

????????????? kirjoitti:

autistinen käyttäytymisesi ilmenee?

(En kyllä todellakaan haluaisi käyttäytyä autistisesti, mutta en oikein muuhunkaan pysty.)

Aina ajattelin, että kaikki muutkin ajattelavat ja kokevat maailman, niin kuin itse. Kesti tosi kauan huomata, että itse olen jollain tavalla erillainen. Tämä tekeekin oman käyttäytymisen muuttamisen hankalaksi.

Lähinnähän oman käyttäytymisen muuttaminen on merkinnyt hankiutumista tilanteisiin, joissa on pakko kohdata ongelmansa. Se että viihdyn yksin piti korjata sillä, että hankkiutuu paikoihin ja ammattiin, jossa pakko kohdata toisia ihmisiä - ei todellakaan helppoa!

Ujouteen liittyy epatian puute -tietty! Minulle on ollut todella vaikea ymmärtää mitä empatia itse asiassa on. Tietämättä asiasta mitään kohtasin ongelmia seurustelussa. Tuolloin minua auttoi väestöliiton psykiatri - puoli tuntia keskustelua. Tämän jälkeen en ole paykiatria tarvinnut! Niin mitä psykiatri selvitti minulle oli se, että rakkaus merkitsee antamista. Itse olin ajatellut, sitä vain ottamisena.

Koulussa oli ongelmallisia kaikki jokkuepelit. Hiihto oli haustaa, kun sai mennä yksin metsässä. Myöhemmin huomasin kuinka hauskaa on myös uiminen. Olen huomannut, että liikunta tekee tosi hyvää kun on autistisia kausia. Mitä enemmän tuntuu siltä, että on polla maassa, sitä enemmän pyrin hakemaan iloa liikunnasta.

Kuten joku muukin sanoi - ikä kyllä muuttaa ihmistä. Hienointa on ollut lopultakin ymmärtää se mikä minua on vaivannut koko ikäni, mistä eriaisuuteni johtaa - totta tosiaan olen assi - mikä sen parempaa ja antoisampaa voin katsoa maailmaa aivan toisin kuin aiemmin. Voin katsoa itseäni nyt ulkopuoleltani, ymmärtää sitä mikä olen ja suunnistaa aivan uusin voimin tulevaisuudessa, jossa elän...

ettei itseään näe kirjoitti:

Aina ajattelin, että kaikki muutkin ajattelavat ja kokevat maailman, niin kuin itse. Kesti tosi kauan huomata, että itse olen jollain tavalla erillainen. Tämä tekeekin oman käyttäytymisen muuttamisen hankalaksi.

Lähinnähän oman käyttäytymisen muuttaminen on merkinnyt hankiutumista tilanteisiin, joissa on pakko kohdata ongelmansa. Se että viihdyn yksin piti korjata sillä, että hankkiutuu paikoihin ja ammattiin, jossa pakko kohdata toisia ihmisiä - ei todellakaan helppoa!

Ujouteen liittyy epatian puute -tietty! Minulle on ollut todella vaikea ymmärtää mitä empatia itse asiassa on. Tietämättä asiasta mitään kohtasin ongelmia seurustelussa. Tuolloin minua auttoi väestöliiton psykiatri - puoli tuntia keskustelua. Tämän jälkeen en ole paykiatria tarvinnut! Niin mitä psykiatri selvitti minulle oli se, että rakkaus merkitsee antamista. Itse olin ajatellut, sitä vain ottamisena.

Koulussa oli ongelmallisia kaikki jokkuepelit. Hiihto oli haustaa, kun sai mennä yksin metsässä. Myöhemmin huomasin kuinka hauskaa on myös uiminen. Olen huomannut, että liikunta tekee tosi hyvää kun on autistisia kausia. Mitä enemmän tuntuu siltä, että on polla maassa, sitä enemmän pyrin hakemaan iloa liikunnasta.

Kuten joku muukin sanoi - ikä kyllä muuttaa ihmistä. Hienointa on ollut lopultakin ymmärtää se mikä minua on vaivannut koko ikäni, mistä eriaisuuteni johtaa - totta tosiaan olen assi - mikä sen parempaa ja antoisampaa voin katsoa maailmaa aivan toisin kuin aiemmin. Voin katsoa itseäni nyt ulkopuoleltani, ymmärtää sitä mikä olen ja suunnistaa aivan uusin voimin tulevaisuudessa, jossa elän...

Lue lisää

Helpotit mun vastausta. Kiitti!
Paitsi, että mä huomasin olevani erilainen jo lapsena. Tosin silloin en ajatellut asiaa, niin että olisin mitenkään "vammainen".
Murrosiässä luulin, että muut on samanlaisia, ja aloin jopa pitää niitä vähän tyhminä, kun olivat sellaisia as normeilla tyhmiä. Ei olisi sen helpompaa olla NT assimaassa, kun olla as NT maailmassa.
Mutta 16-17 vuotiaana olin jo listannut omat erikoiset piirteeni muihin nähden ja aloin ymmärtää, kuinka erilainen olen. Sattumalta sitten selvisi tämä as 18 vuotiaana.

Enhän mäkään tajunnut lapsena mistään leikeistä, tai joukkuepeleistä. Leikkiin opin aika vaikeasti ja joukkuepelit omaksuin ehkä 13-14 vuotiaana.

Hiihto on vieläkin hauskaa. Ja urheilu piristää paljon. Tosin sekin menee asseilla helposti överiksi. Tulee rutiininomasia liikunnan täytteisiä päiviä. Urheiluhulluutta oikein. Onhan se hauska autistisen vaiheen aikana kadota sateiseen metsään juoksemaan. Liikunnasta saa itseluottamusta. Ja usein ovat kuvailleet, että liikuntaharrastuksen alkukipinänä on ollut koulukiusaaminen ja muut sellaiset kokemukset.

Aika vaikea käyttäytymistä on ihan täysin normaaliksi muuttaa, kun on sellaiset puutteet. Kyllä se aina jostain jää kiinni. Kuten joskus sanoin, että meiltä vaaditaan täydellisyyttä, että voisimme selvitä helposti, kuten NT:t.

Joskus armeijassa, kun kyllästyin väsymyksen takia näytteleen, ja päästin persoonani valloilleen, niin aika erikoisen tyypin maineen sain, mutta silti joitain, tai aika monia kiehtoo tällainen persoona.

Eroja luettelen tähän:1. Nauran silloin, kuin muita ei naurata ja joskus päin vastoin.
2. Sopimattomia kommentteja. Ei räikeästi, mutta normin alittavia kuitenkin.
3. Eristäytymiskaudet. Silloin ei kiinnosta tehdä töitä, eikä käydä koulua, eikä tehdä mitään, missä joutuu ihmisten kanssa tekemisiin. Ehkä koulu ja työ onnistuisivat silloinkin, mutta vain yksin. Töissä vessaan piiloon välillä. En vastaile välttämättä edes puhelimeen. Tosin on nämä kaudet mulla lieventyneet iän myötä.
4. Kiinnostuksen kohteet.
5. Ehkä puhe, ehkä kävely.

No kaikesta voi tarkkasilmäinen koulu/työpaikkakiusaaja pistää ihmisen paskaks.
Se on ihan kiva, kun sitten kärsii koko elämänsä jostain koulukiusaamisen vaikutuksista.


Tajusin tunteet muutama vuosi sitten ja se on ollut aika vaikeata. Tunteiden tunnistaminen oli yhtä masennusta. Sitten kun tajuaa, että oma tunteettomuus on ehtinyt jo tuhota jotain peruuttamattomasti, niin tuntuu, että kaikki on jo pissitty. Oon tajunnut joskus lukio-aikana, että rakastaminen on antamista, ja sitä olen täällä palstallakin ilakoinut.

Oottehan kaikki niin kovin tärkeitä mulle!

ritalin kirjoitti:

Helpotit mun vastausta. Kiitti!
Paitsi, että mä huomasin olevani erilainen jo lapsena. Tosin silloin en ajatellut asiaa, niin että olisin mitenkään "vammainen".
Murrosiässä luulin, että muut on samanlaisia, ja aloin jopa pitää niitä vähän tyhminä, kun olivat sellaisia as normeilla tyhmiä. Ei olisi sen helpompaa olla NT assimaassa, kun olla as NT maailmassa.
Mutta 16-17 vuotiaana olin jo listannut omat erikoiset piirteeni muihin nähden ja aloin ymmärtää, kuinka erilainen olen. Sattumalta sitten selvisi tämä as 18 vuotiaana.

Enhän mäkään tajunnut lapsena mistään leikeistä, tai joukkuepeleistä. Leikkiin opin aika vaikeasti ja joukkuepelit omaksuin ehkä 13-14 vuotiaana.

Hiihto on vieläkin hauskaa. Ja urheilu piristää paljon. Tosin sekin menee asseilla helposti överiksi. Tulee rutiininomasia liikunnan täytteisiä päiviä. Urheiluhulluutta oikein. Onhan se hauska autistisen vaiheen aikana kadota sateiseen metsään juoksemaan. Liikunnasta saa itseluottamusta. Ja usein ovat kuvailleet, että liikuntaharrastuksen alkukipinänä on ollut koulukiusaaminen ja muut sellaiset kokemukset.

Aika vaikea käyttäytymistä on ihan täysin normaaliksi muuttaa, kun on sellaiset puutteet. Kyllä se aina jostain jää kiinni. Kuten joskus sanoin, että meiltä vaaditaan täydellisyyttä, että voisimme selvitä helposti, kuten NT:t.

Joskus armeijassa, kun kyllästyin väsymyksen takia näytteleen, ja päästin persoonani valloilleen, niin aika erikoisen tyypin maineen sain, mutta silti joitain, tai aika monia kiehtoo tällainen persoona.

Eroja luettelen tähän:1. Nauran silloin, kuin muita ei naurata ja joskus päin vastoin.
2. Sopimattomia kommentteja. Ei räikeästi, mutta normin alittavia kuitenkin.
3. Eristäytymiskaudet. Silloin ei kiinnosta tehdä töitä, eikä käydä koulua, eikä tehdä mitään, missä joutuu ihmisten kanssa tekemisiin. Ehkä koulu ja työ onnistuisivat silloinkin, mutta vain yksin. Töissä vessaan piiloon välillä. En vastaile välttämättä edes puhelimeen. Tosin on nämä kaudet mulla lieventyneet iän myötä.
4. Kiinnostuksen kohteet.
5. Ehkä puhe, ehkä kävely.

No kaikesta voi tarkkasilmäinen koulu/työpaikkakiusaaja pistää ihmisen paskaks.
Se on ihan kiva, kun sitten kärsii koko elämänsä jostain koulukiusaamisen vaikutuksista.


Tajusin tunteet muutama vuosi sitten ja se on ollut aika vaikeata. Tunteiden tunnistaminen oli yhtä masennusta. Sitten kun tajuaa, että oma tunteettomuus on ehtinyt jo tuhota jotain peruuttamattomasti, niin tuntuu, että kaikki on jo pissitty. Oon tajunnut joskus lukio-aikana, että rakastaminen on antamista, ja sitä olen täällä palstallakin ilakoinut.

Oottehan kaikki niin kovin tärkeitä mulle!

Lue lisää

Sinulla menee keskimääräistä paremmin, usko tai älä:))
Olet käynyt koulusi, armeijan, olet työssä ja tunnistat itsessäsi assiuden vaikutukset. Suuri osa ei eläissään pääse noin pitkälle. Ole ylpeä itsestäsi, ei se ole itekseen tapahtunut!
Oma poikani kuuluu siihen ryhmään, jota on käsitelty mielenterveyspuolella pitkään ennen oikean diagnoosin saamista. Koulu jäi kesken, kaikki työkokeilut ovat päätyneet välirikkoon tukihenkilön kanssa. Armeijaan häntä ei otettu, kun itsehillintä ei ole normaalitasolla.
Itsenäinen asuminen onnistuu hyvin, erakoitumiseen asti. Määräaikaisissa pätkissä myönnetty eläke ei edellytä näköjään mitään kuntoutustoimia. Nuori mies on jouten päivät pitkät ja kuten varmaan tiedätte, vaikeasti houkuteltavissa mihinkään toimeen tai edes huvituksiin. Oisko ideoita?

magda2 kirjoitti:

Sinulla menee keskimääräistä paremmin, usko tai älä:))
Olet käynyt koulusi, armeijan, olet työssä ja tunnistat itsessäsi assiuden vaikutukset. Suuri osa ei eläissään pääse noin pitkälle. Ole ylpeä itsestäsi, ei se ole itekseen tapahtunut!
Oma poikani kuuluu siihen ryhmään, jota on käsitelty mielenterveyspuolella pitkään ennen oikean diagnoosin saamista. Koulu jäi kesken, kaikki työkokeilut ovat päätyneet välirikkoon tukihenkilön kanssa. Armeijaan häntä ei otettu, kun itsehillintä ei ole normaalitasolla.
Itsenäinen asuminen onnistuu hyvin, erakoitumiseen asti. Määräaikaisissa pätkissä myönnetty eläke ei edellytä näköjään mitään kuntoutustoimia. Nuori mies on jouten päivät pitkät ja kuten varmaan tiedätte, vaikeasti houkuteltavissa mihinkään toimeen tai edes huvituksiin. Oisko ideoita?

Lue lisää

No voi olla, että mulla menee keskimääräistä paremmin. Vaikka tiiän kyllä asseja, jotka ovat pystyneet suorastaan normaaliin elämään.
Mun on vaikea olla itsestäni ylpeä, koska vaadin itseltäni aina täydellisyyttä. Jos teen yhdenkin virheen, vaikkapa tietämättäni, niin en pysty antamaan itselleni sitä anteeksi.
Ja sosiaalinen heikkous murehduttaa silti paljon.

Mulla on kyllä tullut sellainen olo, että vois tehdä hyvää välillä, jos pääsis johonkin sairaalaan. Tuntuu välillä, että ei vaan enää pysty.

Kiitos viestistäsi, Tuli taas hyvä mieli.

Kaikkea hyvää teille! Poikaanne on aika vaikea saada kenenkään ulkopuolisen mihinkään innostumaan. Ei muakaan oikein saa. Se lähtee hänestä itsestään, että kiinnostuuko asioista. Masennus ilmenee juuri noin, eli kun poikanne on tuossa tilanteessa, niin hän ei enää tavallaan usko, että asiat voisivat muuttua. Ei siksi kiinnostu mistään. Mulla masennus vaikuttaa moniin asioihin samantyyppisesti. Esim. myöhästelyyn, niin että kun pari kertaa myöhästyy jostain, niin alkaa myöhästyä joka kerta, kun loppuu usko ja ei enää usko pystyvänsä ehtimään. Poikaa voisi auttaa yksinkertainen piristyminen, mutta mikä voisi sitten piristää, niin en tiedä. Ehkä hänelle pitää antaa kaikki anteeksi ja hänen pitää myös itse antaa itselleen anteeksi. Rakkautta siinä tarvitaan. En nyt syytä millään tavalla rakkaudettomuudesta, mutta se on ratkaisu. En tiedä oikein tarkemmin, kun en tunne tapausta.

Jos tuli ihan puutaheinää, niin älä hermostu. Oon vähän tukossa.

ritalin kirjoitti:

No voi olla, että mulla menee keskimääräistä paremmin. Vaikka tiiän kyllä asseja, jotka ovat pystyneet suorastaan normaaliin elämään.
Mun on vaikea olla itsestäni ylpeä, koska vaadin itseltäni aina täydellisyyttä. Jos teen yhdenkin virheen, vaikkapa tietämättäni, niin en pysty antamaan itselleni sitä anteeksi.
Ja sosiaalinen heikkous murehduttaa silti paljon.

Mulla on kyllä tullut sellainen olo, että vois tehdä hyvää välillä, jos pääsis johonkin sairaalaan. Tuntuu välillä, että ei vaan enää pysty.

Kiitos viestistäsi, Tuli taas hyvä mieli.

Kaikkea hyvää teille! Poikaanne on aika vaikea saada kenenkään ulkopuolisen mihinkään innostumaan. Ei muakaan oikein saa. Se lähtee hänestä itsestään, että kiinnostuuko asioista. Masennus ilmenee juuri noin, eli kun poikanne on tuossa tilanteessa, niin hän ei enää tavallaan usko, että asiat voisivat muuttua. Ei siksi kiinnostu mistään. Mulla masennus vaikuttaa moniin asioihin samantyyppisesti. Esim. myöhästelyyn, niin että kun pari kertaa myöhästyy jostain, niin alkaa myöhästyä joka kerta, kun loppuu usko ja ei enää usko pystyvänsä ehtimään. Poikaa voisi auttaa yksinkertainen piristyminen, mutta mikä voisi sitten piristää, niin en tiedä. Ehkä hänelle pitää antaa kaikki anteeksi ja hänen pitää myös itse antaa itselleen anteeksi. Rakkautta siinä tarvitaan. En nyt syytä millään tavalla rakkaudettomuudesta, mutta se on ratkaisu. En tiedä oikein tarkemmin, kun en tunne tapausta.

Jos tuli ihan puutaheinää, niin älä hermostu. Oon vähän tukossa.

Lue lisää

Olen kanssasi samaa mieltä siitä piristämisestä ja etenkin rakkaudesta. Lapsuusaikana oli välillä perheen sisälläkin tiukkaa, tiedonsaanti ja iän myötä tullut ymmmärrys erilaisuutta kohtaan on auttanut.
Perheemme on tiivis ja lämmin, vaikka pojan sisarukset ovat ns. normaaleja ja asuvat muualla, yhteys ei ole kuitenkaan katkennut. Yritystä meillä on, tulokset tahtovat vain jäädä laihoiksi mainitsemistasi syistä. Jatkamme silti ja teemme, minkä voimme.
Aurinkoista alkusyksyä, jos et pidä kirkkaista valoista niin kumpupilviä!

magda2 kirjoitti:

Olen kanssasi samaa mieltä siitä piristämisestä ja etenkin rakkaudesta. Lapsuusaikana oli välillä perheen sisälläkin tiukkaa, tiedonsaanti ja iän myötä tullut ymmmärrys erilaisuutta kohtaan on auttanut.
Perheemme on tiivis ja lämmin, vaikka pojan sisarukset ovat ns. normaaleja ja asuvat muualla, yhteys ei ole kuitenkaan katkennut. Yritystä meillä on, tulokset tahtovat vain jäädä laihoiksi mainitsemistasi syistä. Jatkamme silti ja teemme, minkä voimme.
Aurinkoista alkusyksyä, jos et pidä kirkkaista valoista niin kumpupilviä!

Lue lisää

Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Onhan se ongelma, että ei tunnista toisten tunteita ja ei osaa näyttää omiaan. Se on assissa/autismissa aika hankala piirre.
Joo en tykkää kirkkaista valoista, mutta hienosta säästä piristyy. Kiitos!

magda2 kirjoitti:

Sinulla menee keskimääräistä paremmin, usko tai älä:))
Olet käynyt koulusi, armeijan, olet työssä ja tunnistat itsessäsi assiuden vaikutukset. Suuri osa ei eläissään pääse noin pitkälle. Ole ylpeä itsestäsi, ei se ole itekseen tapahtunut!
Oma poikani kuuluu siihen ryhmään, jota on käsitelty mielenterveyspuolella pitkään ennen oikean diagnoosin saamista. Koulu jäi kesken, kaikki työkokeilut ovat päätyneet välirikkoon tukihenkilön kanssa. Armeijaan häntä ei otettu, kun itsehillintä ei ole normaalitasolla.
Itsenäinen asuminen onnistuu hyvin, erakoitumiseen asti. Määräaikaisissa pätkissä myönnetty eläke ei edellytä näköjään mitään kuntoutustoimia. Nuori mies on jouten päivät pitkät ja kuten varmaan tiedätte, vaikeasti houkuteltavissa mihinkään toimeen tai edes huvituksiin. Oisko ideoita?

Lue lisää

ja tue niitä. Mielenterveystyö painottuu liian usein heikkouksiin. Assille ei ole paljonkaan hyötyä heikkouksien kaivelusta. Se masentaa. Aseeilla on vahvuutensa. Ne pitää saada käyttöön. Näin on assit kautta aikojen pärjänneet. Heikkoudet vievät kaivoon - vahvuudet nostaa taivaalle!

Kerro mitkä ovat pikasi vahvat puolet, niin voimme kenties yhdessä auttaa eteenpäin häntä löytämään omat voimavaransa...

Juu. Olin töissä matkatoimistossa 20 v sitten ja kävin päivisin nukkumassa vessassa 10 min kerralla päivisin. Nukuin matkat työpaikalle bussissa, päivällä siis noin 10-15 min vessassa (ruokatunti) ja sitten takaisin kotiin nukkuen bussissa. Suoritin koko kahden vuoden työn aika hyvin omasta mielestäni. Asiakaspalvelutyöhön en ole soveltuva, vaikka kaikki asiakkaat ovat minusta pitäneet aina kaikissa työpaikoissa, joita on ollut paljon. Miatään en ole saanut koskaan kenkää, vaan olen joutunut oma-aloitteisesti vaihtamaan työpaikkaa, kunnes jouduin masennuksen vuoksi työkyvyttömäksi. Alanvaihto on edessä eli jokin humanistinen työskentely-ympäristö olisi hyväksi alan koulutuksen lisäksi.. Lähihoitajan opinnot kiinnostavat. Sain jo suositukset opintoihin hakua varten ja kokemusta löytyy aivan nuoruudesta lähtien, olin mm. lastentarhassa töissä 16-vuotiaana, josta sain hyvät arvostelut.

Asperger tulee toimeen joko paljon nuorempien tai paljon vanhempien ihmisten kanssa parhaiten. Olen henkilökohtaisesti omassa elämässäni sen saanut kokea. Eli diagnoosini on oikea, Asperger.

Haluan kiittää kaikkia henkilöitä, jotka ovat ottaneet eri terveydenhuollon toimipisteissä asiani tosissaan ja ymmärtävät, mitä aspergerius on. Olen tehnyt vuosia töitä eri ylilääkäreiden kanssa, siis töitä oman itseni vuoksi sekä niiden toimipaikkojen työntekijöiden kanssa, jotka ovat minua tavanneet, jotta autismi-asia saataisiin entistä paremmin esille, eikä siitä tehtäisi mitään "peikkoa". :)

Minulle yritetty tehdä samaa. Ei yritetä enää. Olen pahoillani puolestasi ja toivotan voimia. Ehkä tätä diagnoosia ei tulisi tuoda esiin kovinkaan suorapuheisesti, vaan ensin antaa vastapuolen tutustua omaan persoonaan ja sitten ikään kuin ohimennen vaan kertoa, että on as-diagnoosi. Olin eilen yrittämässä ottaa yhteyttä HS toimittajiin, muttei kukaan ollut paikanpäälllä eikä vapaana. Huomenna uusi yritys. Yksi toimittaja huusi puhelimeen, jolle yhdistettiin vaihteesta, että hän ei ole paikalla, vaan OPINTOVAPAALLA ja sanoi, etten saa soittaa hänen opintovapaansa aikana hänelle. Hesarin vaihteesta yhdistettiin toimittajalle, joka ei olekaan kuulemma töissä Hesarin toimituksessa.