eli siis.
olen nyt noissa mitoissa.aloitin juuri kasilla.
syömishäiriööni puututtiin seiskan keväänä,vaikka se alkoi muistaakseni jo joskus kuutosen lopulla.
En tiedä mikä minuun tosiaan meni,aloin laihduttaa kuin hullu salassa.
käyn kolmen viikonvälein terkkarilla ja kesän olin valvonnassa. en tiedä enää haamu rajaa milloin lähden osastolle. aina ne siitä puhuu mutta en ole antanut viedä.
yhä minulle on tärkeä luku se 35. se on unelmien täyttymys.viimeksi kuitenkin kun sinne pääsin,lähti paino sitten 30 kohti.
kukaan ystävä ei osaa ymmärtää,kaikki on vain "no syöt vaan!" eihän sitä voi..
syön päivässä alle kaksisataa kaloria.
mielessäni lihoan vain aina kun syön.peilistä kurkistaa ihrapallo.
olen nyt noissa mitoissa.aloitin juuri kasilla.
syömishäiriööni puututtiin seiskan keväänä,vaikka se alkoi muistaakseni jo joskus kuutosen lopulla.
En tiedä mikä minuun tosiaan meni,aloin laihduttaa kuin hullu salassa.
käyn kolmen viikonvälein terkkarilla ja kesän olin valvonnassa. en tiedä enää haamu rajaa milloin lähden osastolle. aina ne siitä puhuu mutta en ole antanut viedä.
yhä minulle on tärkeä luku se 35. se on unelmien täyttymys.viimeksi kuitenkin kun sinne pääsin,lähti paino sitten 30 kohti.
kukaan ystävä ei osaa ymmärtää,kaikki on vain "no syöt vaan!" eihän sitä voi..
syön päivässä alle kaksisataa kaloria.
mielessäni lihoan vain aina kun syön.peilistä kurkistaa ihrapallo.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tosi pahasti vinksahtanutta ajattelua. Suosittelen tehokasta terapiaa päätohtorilla ja mahdollisimman pian. Et ole PÄÄKOPASTASI terve kun noin ajattelet ja 37 kilosena ihrapallon peilissä näät. Liian laiha on todella ruman näkönen, eikä hengenlähtö sullakaa kovin kaukana ole, varsinkin jos haluat vielä 35 kiloseksi laihtua. Mun mielestä psykiatrinen osasto on ainoo oikee paikka tollasille tyhjän vinkujille.
Ajattele sitä, että jopa Suomessakin on ihmisiä, jotka näkee nälkää sen takia kun on työtön tai opiskelee, eikä rahat yksinkertasesti riitä muuhun ku kaurapuuroon ja näkkileipään. Sinä saisit vetää paistia ja mansikoita, pullaa ja muuta mielin määrin, etkä sittenkää olisi likikää ylipainonen, mutta kieroutunu mielesi "kieltää" syömisen, samaan aikaan kun toisilla ei oo mitä syödä vaikka haluais. Tosi sairas pääkoppa, ei voi muuta sanoo...
samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Pääkopassa viiraa ja tosipahasti. Miksi ei tytön vanhemmat tai muut omaiset ole kiinnittäneet sairaaseen huomiota? pakkoruokintaan ja psykiatrille ennenkuin on liian myöhäistä.
menit kasille? 200 kilokaloria päivässä? eihän se riitä alkuunkaan, se on nyt perkele sellanen juttu että olet sairas, sairastunut tautiin nimeltä Anoreksia ja mun on ainaki vaikia ymmärtää, kun itse vihaan yli kaiken ylilaihoja ihmisiä, miksi jotkut sairastuvat tähän mielenterveydelliseen tilaan.
Epäselvästi kirjotettu, mutta koita nyt hyvä ihminen ymmärtää että tuota menoa kuolet!
"..kun itse vihaan yli kaiken ylilaihoja ihmisiä" ??
niinkuin itekin totesit, anoreksia ON SAIRAUS ! eihän kukaan nyt tahallan sairastu, luoja sentään..
taitaa itselläsikin olla jonkin tason ongelmia, jos omien sanojesi mukaan vihaat yli kaiken yilaihoja (eli useimmiten oikeasti sairaita) ihmisiä.
jumalauta mitä porukaa, ei voi muuta sanoa...
voi luoja.
kai nyt helvetissä ajattelu on vinksahtanutta jos SAIRASTAA ANOREKSIAA !
mikä teitä terveitä ihmisiä vaivaa, luoja sentään, kun tulette tänne paasaamaan paisteista ja pullista ja siitä kuika maailmassa nähdään nälkään. totta, että anoreksiaa sairastava ihminen näkee (enemmän tai vähemmän) tahdonalaisesti nälkää, mutta se ei liity mitenkään mihinkään helvetin nälänhätään tai köyhyyteen.. nämä kaksi asiaa eivät ole edes verrattavissa! karu - ja myönnän, naiivikin - vertaus, mutta tuskin menet kaljuksi päänsä ajaneelle ihmisellekään, että "jumalauta maailmassa on sypää sairastavia ihmisiä, jotka ovat menettäneet hiuksensa kemoterapian vuoksi.." yhtä relevanttia ja toisiinsa liittyvää.
voitko edes yrittää ymmärtää sellaista seikkaa, että anoreksia on todellinen sairaus, joka muuttaa ihmisen käyttäytymissen sekä ajatusmaailman todellakin vinksahtaneeksi ja jokseenkin kieroutuneeksi.
muita hokemiasi kliseitä:
"et ole PÄÄKOPASTASI terve kun noin ajattelet ja 37 kilosena ihrapallon peilissä näät." - NEWS FLASH: eihän anorektikko olekaan terve. tämä palsta on anoreksia-palsta. anoreksia on sairaus. do the math...
"liian laiha on todella ruman näkönen." - niin, sinun mielestäsi: terveen ihmisen mielestä. sairaus määrittelee uuden kauneusihanteen, ei välttämättä sen universaalin henne-mallin, vaan oman kauneuden ruumiillistuman, hennon, vitsanlevyisen, tikkulaihan jumalattaren jollaiseksi ainakin minä janoan tulla. totta helvetissä ymmärrän, että sellainen ei ole kaikista kaunista.. hell, tuskin kenenkään mielestä kaunista!
anoreksiassa ei ole kyse vain ja ainoastaan laihuudesta ja siitä että anorektikko haluaa näyttää hyvältä. toki se on suuri osa sairautta, mutta syvemmällä (ainakin useimmiten) on yritys hallita täydellisesti elämäänsä, vartaloaan, painoaan. halu olla "oman itsensä herra", vahva. vahva sisäisesti, särkyvän näköinen ulospäin. niin minä ainakin haluan.
ole hyvä ja syydä lisää tuota tietämättömän ihmisen paskaa naamalleni, mutta niin minä ajattelen. enkä varmasti ole ainoa... en suostu uskomaan, etä anorekstikot ovat typeriä... vain sairaita.
mitä kohteliaisuuteen tulee.. noh, sanotaanko näin, että en minä juoksentele ympäriinsä haukkumassa tukea kaipaavia ihmisiä.. varsinkin kun en tiedä hevonvittuakaan siitä, mistä todella on puhe.
poisonilta. Sitähän just tarkoitin päätohtorille menolla, siellä saa puhua tuntemuksistaan luottamuksellisesti ja kenties muokattua minäkuvaansakin terveempään suuntaan. Kuten itsekin myönsit, SIELTÄ KORVIEN VÄLISTÄHÄN se kaikki on lähtöisin, elikkäs pääkoppa kuntoon.
kukahan tässä on tyhjän vinkuja? Itselläsi ei ole kaikki kunnossa,kun tahallasi loukkaat sairasta ihmistä. Selvästikään et tiedä syömishäiriöistä mitään,mutta silti koet itsesi oikeutetuksi tuomita sitä sairastavan henkilön? Kasva aikuiseksi.
Minkä ikäinen mahdat olla? Tekstistä päätellen et ole edes kolmeatoista. Taidat tulla aika huonosta perheestä,jossa ei ole opetettu mitään toisten,etenkään ventovierailden ja vielä sairaiden, kunnioittamisesta. Mitä edes teet anoreksia-keskustelusivuilla jos et halua antaa tukea tai neuvoja etkä halua niitä saadakaan? Miten kieroutunut on oma mielesi jos kuvittele että ok loukata sairasta henkilöä? Olet kyllä säälittävyyden huippu,ei muuta voi sanoa.
IHAN LOISTAVAA ASIA
TEKSIÄ!
niin...
tuhlasin kaiken energiani edellisiin viestihin ja muille vastanneille paasaamiseen..
mitä voisin sinulle sanoa.. jaksamisia, en tiedä mitä muutakaan.
ymmärrän tunteesi, mutta ole varovainen, olet vaarallisen alopainoinen. vika todellakin on päässi (karusti sanottu, mutta tottahan se on, syömishäiriö on pään sisällä) eikä vartalossasi ole mitään vikaa. et vain näe sitä, ja ymmärrän sen hyvin.
jospa kuitenkin koittaisit hankkia apua. vastoin yleisen käsityksen, eiväyt terapeutit pakota sinua liomaan ja mätä läskiä naamaasi. siellä voit puhua kaikista tunnoistasi ihmiselle, joka tietää mistä puhut, ei arvostele, ei anna typeriä ohjeita kuten "ala nyt vain syömään" tmts.. puhuminen auttaa jo itsessään. olisihan parempi, että parantuisit sairaudesta, ennenkuin on liian myöhäistä..
mieti tuota terapiaa, se auttoi minuakin joskus, olin kai vain mieleltäni liian heikko parantumaan. se jos mikä vaatii rohkeutta.
voimia sinulle
olen ollu sua laihempi.Täytyy vaan toivoo et sydän kestää suomessahan ketään ei kuole puhtaaseen aliravitsemukseen eli alipainoon, syy on aina itsari tai sydänkohtaus,ei laihuus,se ei edes retikoilla riitä. Sori et masennan sua mut maailman laihinta sust ei tuu vaikka haluaisitkin. Toivottavasti etsit hoitoa ite ennenkuin jäät pahaan kierteeseen enkä edes kerro sulle mitä siihen kuuluu.
Anorektikot etsikääpä jostain, vaikka googlesta kuvia anorektikoista, teistä tulee samanlaisia jos jatkatte liian pitkään. Itse löysin anorektikko mallejen kuvia ja mua suoraan sanoen oksetti katsella niitä... Ensinkään niillä ei ollu rintoja ollenkaan ja kaikki mahdolliset luut törrötti ihan kuin ne olisi ollut vinksallaan.. siis ei tosiaan kaunista katseltavaa! Ja jos anorektikkona et pysty ajattelemaan että olen liian laiha, niin ajattele että kaikkien muiden mielestä olen liian laiha ja tee niille muille mieliksi ja lopeta syömättömyys ja hullunlailla liikkuminen, sitten pitemmän päälle ajattelet että oli ne muut oikeessa. :)