Kun tuossa lauluista kirjoittelit jokin aika sitten.. Eikös kyseinen herra ole lusinut joskus, ja tehnyt vankilassa nimen omaan esim. Vangin toive-kappaleen. Olitko kuulemassa kun mies musisoi vankilassa? Aika hyviä lauluja Jukalla. Minkähän takia se linnassa muuten oli.. ?
Vastaukset 5
- Sulo S.
Jukka Raitanen on minun vanhempaa ikäluokkaa. Oli shekkipetoksista Konnunsuon keskusvankilassa 60-luvun lopussa. Silloin sai shekeistä ankaria rangaistuksia ja Jukka lusi lähemmäs 3-4 vuotta ensikertalaisena. Sillä tuomiolla teki tuon laulun Vangin toive.
Tuon laulun alkuperä on mustalaisten vanhoja lauluja. Olen kuullut sen mustalaisten esittämänä oikeilla sanoilla ja sävelellä. Ne poikeavat hiukan Raitasen sävellyksestä, joka ei ole suora plagiaatti.
80-luvulla Jukka Raitanen teki vankilaan, jossa silloin olin hyväntekeväisyyskonsertin. Hänelle lahjoitettiin minun maalaama ruusutaulu vankilan toverikunnan puolesta.
Jukka Raitanen on hyvä laulamaan.- Siviilin mies
Muistelinkin että yksi mustalaiskaverini (itse olen valkoihoinen), kertoikin kerran että SE on mustalaisilta plagioitu kappale.. Joo, hieno laulaja se on . Ja tykkään sen lauluista. Aha. Hienon lahjanpa sai Jukka konsertista. :)
- Markmal
Siviilin mies kirjoitti:
Muistelinkin että yksi mustalaiskaverini (itse olen valkoihoinen), kertoikin kerran että SE on mustalaisilta plagioitu kappale.. Joo, hieno laulaja se on . Ja tykkään sen lauluista. Aha. Hienon lahjanpa sai Jukka konsertista. :)
Oli miten oli mutta virallisesti se on Jukan sävellys ja sanoitus. Olen asian tiimoilta kuullut jos jonkinlaisia selityksiä, milloin sävelmä on mustalaisten milloin helluntalaisten. Jukka on itse minulle sanonut että on siinä vähän plakiointia mutta ei kuitenkaan niin paljon että olisi siihen oikeutensa menettänyt. Joten se on Jukan ja sillä siisti. Varmasti mailmassa on paljon sävellyksiä josta voi olla eri mieltä plakioinnin suhteen.
- Anonyymi
EIKS TÄSTÄ OO KARPON TEKEMÄ DOKKARI OLEMASSA YLE ELÄVÄ ARKISTO
- Anonyymi
Meneekö soinnuilla E7-Am-A7-Dm-F
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568