Chilin kasvatus

Omppu70

Hei!

Onko kellään onnistunut chilin kasvatus tuoreen chilin siemenistä? Laitoin kesällä itämään muutama siemen, ja nyt mulla on kaksi tainta, jotka ovat noin 30 senttiä korkeita. Nyt niissä näyttää jokin kukinto tulevan. Kukat ovat vielä nupuissaan, joten en erota, millaisia kukkia on tulossa. Mitä tulisi tehdä kasvatuksen onnistumiseksi? Pitääkö lannoittaa tai leikata tai jotakin?

Kiitos vastauksista!

28

47088

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Habanero

      En ole leikannut, mutta lannoittelen kyllä silloin tällöin, väärällään ovat taas raakileita. Chili viihtyy lämmössä ja valossa, joten näin syksyllä huoneenlämpö on jo paras, heinäkuun ulkoilutin omiani pihamaalla. Chilintaimia saa nykyään jo ruokakaupastakin, niin ettei tarvitse välttämättä siemenestä asti kasvattaa ellei halua.

      • Beelo

        Olen pitänyt chilejäni, sekä siemenistä kasvatettuja että valmiita kasveja ulkona koko kesän ja hyvin ovat pärjänneet. Siemenestä kasvatetut työntävät koko ajan uutta palkoa vaikka yöllä käydään jo lähellä nollaa.


      • xeenah

        mistä kaupasta saa chili taimia?Onko kovin eksoottisiakin lajikkeita?


    • Pölyttänyt

      Hedelmien kehittymisen voi varmistaa pölyttämällä kukat esim. pumpulipuikolla tms.
      Lannoittaa kannattaa. Itse en viimeksi lannoittanut koko aikana ja sato oli vähäinen. Ohjeita hyvälle lannoitteelle ja kaikelle muulle chilitietoudelle maan ja taivaan väliltä tarjoaa tietenkin http://www.saunalahti.fi/~thietavu/

      • Sormettaja

        Mitä sitä turhaan pumpulipuikkoilemaan, mä pölytän aina sormella vaan.


      • Pölyttänyt
        Sormettaja kirjoitti:

        Mitä sitä turhaan pumpulipuikkoilemaan, mä pölytän aina sormella vaan.

        Voihan sitä sormettaakin jos ei ole nakkisormet tai läskisormet.


    • Resophonic

      Osaatko yhtään sanoa, että minkämoisista chileistä on kyse? Itselläni on hyviä kokemuksia kaupan chileistä otetuista siemenistä. Etenkin "Habanero", "Jalepano" ja oma suosikkini "Red Bell" ovat tuottaneet yllättäviä tuloksia.

      Käytännössä kannattaisi pitää ne parvekkeella/puutarhassa niin kauan, kun lämpöä piisaa, jotta pääsevät vielä nauttimaan alkusyksyn (suhteellisen) pitkistä päivistä. Heti kun alkaa lämpötilat öisin laskea reilusti alle 10 asteen, kannattaa siirtää huoneenlämpöön mieluiten aurinkoiselle ikkunalle.

      Käy tutustumassa tähän sivuun:
      http://www.saunalahti.fi/~thietavu/
      Sivun tekijä antaa paikoin hieman kyseenalaisia vinkkejä jotka kannattaa ignoroida (esim. tuholaisten torjunnasta), mutta yleisesti ottaen se lienee informatiivisin suomenkielinen chilisivu.

      • Janne

        Mitähän kyseenalaista informaatiota mielestäsi sivuilla annetaan vaikkapa tuosta tuholaisten torjunnasta?
        Sivun kasvatusvinkit allekirjoittanee myös henkilö joka pitää sivustoa http://fatalii.net
        , sieltä sopii käydä katsomassa minkälaisia satoja noilla "kyseenalaisilla" vinkeillä saa.


    • The Real J.

      Itse olen kasvattanut habaneroa kaupasta ostetun habaneron siemenistä. Kasveja on nyt kahdessa ruukussa, toinen ulkona toinen sisällä. Sisällä olevan istutin tässä kesällä uudestaan isompaan, 30-senttiseen säiliöruukkuun ja sekös mokoma innostui siitä. Kasvi on tällä hetkellä noin metrin korkuinen ja pukkaa versoja innokkaasti. Nuppuja ja kukkiakin on tulossa uusia. Itse en pölyttänyt tuota, mutta hedelmiä tuli silti muutamia. Paljoahan niitä ei tarvikaan sen tulisuuden huomioiden...

      • joku1000

        kylvin tänä aamuna habaneron siemenet.
        haluaisin tietää missä paikassa se itää parhaiten
        ja kuika usein pitää kastella


      • AK83

        Pimeässä ja kylmässä paikassa tiiviisti valolta suojattuna...


      • AK83

        Esim. pakastin on yksi hyvä paikka. Kastella ei kannata, säästyypi vettä ihmisten janoon ja pakastimessa kasteluvesi vaan jäätyy ikävästi :(
        Jos osaat kylvöä niin luulis, että perustiedot on hallusssa myös. Ei muuta.


    • hoitamista näin

      ..Että chiliä pitää lannoittaa säännöllisesti. Ihan tavallinen kukkalannoite käy. Vesi pitäisi laittaa aluslautaselle. Kun sato on korjattu, chilipensas leikataan aivan lyhyeksi. Aikamoiset hintaerot muuten kaupasta ostetulla chilipuskalla.. Paikallinen S-market myy 22,90€, torilta ostin kaksi 1€:lla.. Näin siis Turussa.

      • meikkis

        Millanen valojakso chileillä pitäis olla? Ovatko kasvit tarkkoja tuon valojakson suhteen? Millaset ravinteet? Paljonko tarvii valoo yks kasvi? Tai laittakaa joku hyvä linkki johonki nettisivul mis on paljon tietoo chileistä.


      • rakkile
        meikkis kirjoitti:

        Millanen valojakso chileillä pitäis olla? Ovatko kasvit tarkkoja tuon valojakson suhteen? Millaset ravinteet? Paljonko tarvii valoo yks kasvi? Tai laittakaa joku hyvä linkki johonki nettisivul mis on paljon tietoo chileistä.

        http://www.saunalahti.fi/~thietavu/Chili/C_Kasvatus.htm

        sieltä mä olen itse lukenut. mun chilit on aika pieniä vielä ja kaksutsmullassa. istutin ne kaupan chilin siemenistä kesällä. jos saan ne hyväksi niin ok. mutta seuraavaksi varmaan tilaan väkevämpää chiliä. saa nähdä mitä niistä kesällä sitten saa...


      • chillihot
        rakkile kirjoitti:

        http://www.saunalahti.fi/~thietavu/Chili/C_Kasvatus.htm

        sieltä mä olen itse lukenut. mun chilit on aika pieniä vielä ja kaksutsmullassa. istutin ne kaupan chilin siemenistä kesällä. jos saan ne hyväksi niin ok. mutta seuraavaksi varmaan tilaan väkevämpää chiliä. saa nähdä mitä niistä kesällä sitten saa...

        Vielä kerran parhaat chilisivut:

        http://chilifoorumi.fi
        http://fatalii.net
        http://www.saunalahti.fi/~thietavu

        käykää katsomassa, tietoa löytyy enemmän kuin tarpeeksi!


      • hyperykset

      • ihmeissään

        miten hel________ se on tietääkseni aloitettu chilin kasvattajien toiesta??? miksi näitä ei poistettu sieltä


    • Tanjanen

      Hei! Kaipaan viisaampien ja kokeneempien neuvoja. Pursun intoa omien chilien/paprikoiden kasvattamiseen, mutta olen äärimmäinen aloittelija, enkä ole ikinä saanut muita kuin kaktuksia elämään kunniallisesti. Myös chilien kasvatusolosuhteet ovat vajavaiset: asun kerrostaloasunnossa, jossa ei ole edes parveketta. Kooltaan sopiva ikkunalauta löytyy, mutta talo on vanha, ja ikkunantiivisteet saattavat fuskata, joten ilmassa on oletettavasti pientä vetoa. Mikä on sellainen chililajike, joka pärjäisi hieman vähemmällä valolla, ja jonka itäminen ei mene ikkunalautaolosuhteideni takia pilalle? Olen myös miettinyt, että jos pieni veto on haitaksi, onnistuisiko kasvien pistäminen katosta riippuviin ruukkuihin? Haluaisin siis kasvattaa chilejä siemenvaiheesta asti. Mistä tälläisiä siemeniä kannattaisi ruveta etsimään, mielellään vielä sellaisia, jotka sopivat opiskelijan budjettiin...? Kuulostaako yhtään järkevältä, vai kannattaako unohtaa tämä unelma alkuunsa?

      Kiitos, jos vastaat.

      • onnistuu kyllä

        Kaupan chileistä voi ottaa siemeniä, ne itää vallan mainiosti. Otat talteen ja annat kuivahtaa ennen kylvämistä, muutamasuht pieneen purkkiin ja jätät itäneistä sen komeimman kasvamaan.

        Jos ikkunalaudalla vetää ihan hirveesti, niin teippaa kasvin kohdalle kirkas muovi tuulensuojaksi. Lisävaloksi voi päiväsaikaan panna pöytälampun, n. 20 cm kasvin yläpuolelle - siitä tulee lämpöäkin.
        Kun kasvi alkaa tehdä oikeita lehtiä sirkkalehtien (ne ekat) lisäksi, niin tarvii lannottaa. Ravinnepuikot vois olla toimiva ratkaisu, niitä on tavallisissa kaupoissakin. Kun juuret alkaa kurkkia purkin pohjasta, vaihda isompaan ruukkuun ja pistä lisää lannoitusta. Pane joku keppi tueksi, jos meinaa kasvaa vinoon. Leikata voi myös, jos kasvin muoto ei miellytä.

        Jahka alkaa kukkia, niin sudi vaikka pumpulipuikolla kukasta kukkaan, että kukat hedelmöittyy ja alkaa tehdä hedelmiä. Lampusta on edelleen tässäkin vaiheessa hyötyä, että chilit saa kypsäksi.

        Kasvi on periaatteessa monivuotinen, jos se suostuu elämään talven yli niin satoa on samasta yksilöstä tiedossa seuraavanakin vuonna. Keväällä vaan vaihdat mullat ja leikkaat reilusti, sitten sama hoito kuin edellisenä kesänä.
        Onnea matkaan!


      • oikea laitalinkki

    • vh39

      kuinka nopeasti chilin pitäisi nousta istuttamisen jälkeen?

    • Chilinoviisi

      Sain chilin taimia (lajiketta en tiedä) tutultani. Aluksi kasvatin taimia sisällä niitä vähitellen auringonvaloon totutellen. Ruukut on jo vaihdettu suurempaan, ja viime vuorokaudet chilit ovat olleet jo kasvihuoneessa koko ajan. Lannoittanut olen kevyesti kahdesti. Tällä hetkellä taimet eivät vielä ole kovin suuria, tuollaisia 15 cm korkeita, mutta kasvavat koko ajan ja näyttävät voivan varsin hyvin.

      Nyt olisi tarkoitus lähteä mökille viideksi päiväksi. En viitsisi ottaa chilejä mukaan, eikä oikein viitsisi pyytää ketään kastelemaankaan niitä. Normaalisti itse kastelen kerran vuorokaudessa.

      Onko olemassa jotakin hyvää kotikonstia, jota voisi hyödyntää, että taimet eivät kuivu ja nuukahda viiden vuorokauden aikana, jolloin niitä ei kastella? Toimisiko jokin altakasteluruukku tai reiällisten muoviruukkujen asettaminen johohnkin laariin, jossa on vettä?

      • fasaasa

        Vesikasvatus.


      • kolpiisi

        myähään tuleen mut,pistä esim muovipussi ruukun päälle ja märkiä lehtiä esim.Varjossa hyvä olla nii ei kuivu niin nopeesti,eikä se kuole vaikka 5 päivää ilma vettä on.


    • chilei

      Ei nuo hirveesti kylmää pelkää. Vieläkin on jalapenot ja starfishit lasittamattomalla parvekkeella drip feedissä ruukkusorassa ja podia puskee...

    • mauokki

      Ei tartte oikeesti pölyttää. esikasvatuksen jälkeen leikkaat hieman juuria ja lisäät multaan sitruunauutetta (ph laskee). Syksyllä tulevi hyvä sato.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1391
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1010
    3. 78
      879
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      670
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      528
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      461
    Aihe