Itse pidän aika tärkeänä tai olen ainakin pitänyt sitä, että ensiksi mennään naimisiin ja sitten on vasta lasten aika.
Mitä mieltä te olette? Mikä on teidän järjestys? Ja onko sillä kuinka paljon väliä?
Mitä mieltä te olette? Mikä on teidän järjestys? Ja onko sillä kuinka paljon väliä?
Vastaukset 77
Vanhimmat
Unohdin, että piti kysyä että vai riittääkö kihlaus? Ja onko silläkään väliä? (siis että onko edes kihloissa kun on lasten aika)
Menemme naimisiin tänä vuonna. Lapsista emme ole vielä pahemmin puhuneet, sen verran että ei vielä ja aikaahan meillä on. Jos ennen kuin täytän 40.. Emme ole tässä vaiheessa edes päättäneet kummassa maassa haluamme asua. Eihän tuollaisia pahemmin voi edes suunnitella, kukas sen tietää milloin lapsia voisi tulla vai tuleeko lainkaan..?
No jokatapauksessa haluan (tietenkin) olla ensin muutaman vuoden miehen kanssa kahdestaan naimisissa. Missäs välissä siitä miehestä nauttisi jos nyt perhe kasvaisi.?
vuoden seurustelun jälkeen,jota on nyt kestänyt 17v.
Lapsia on tällä välin tullut kolme kappaletta.
Mies ei ole kosinut enkä juuri itsekään ole siitä puhunut enkä sitä odottanut.
Nyt on yllättävästi mies ruvennut ouhumaan naimisiin menosta yms.
Eihän sitä tiedä mitä tässä vielä tapahtuu...
Olette olleet kihloissa 17 vuotta? Siis annoitte toisillenne 17 vuotta sitten lupauksen mennä naimisiin? Jos lupaus on jo annettu, niin miksi miehen pitäisi kosia? Vaikka onhan se niin, että harva muistaa 17 vuotta sitten annetut lupaukset.
Onpa hidata tuo eteneminen.
Mikä kihlaus se sellainen on, jos se pädekään 17 vuoden kuluttua vaan pitää uudelleen kosia?
Kuule, unohtuiko teillä, mitä se kihlaus oikeasti tarkoittaa.
Vastaus sitten vielä alkuperäisen kysymykseen.
Me seurustelimme 8 kk, menimme kihloihin, 4kk kihlauksesta meidät vihittiin. Avioliittoa kesti 3 vuotta, ennen kuin eka muksu syntyi. Toinen syntyi siitä 3 vuoden kuluttua. Vanhempi tenava on nyt 8v ja toinen 5v.
naimisiin huhtikuussa, lapsia sitten ku niitä alkaa kuulua!! :)
ei tarkoittanut kirjaimellisesti lupausta avioliitosta,vaan yhdessä olosta ylipäätään.
Minä inhoan kaikkea minkä "täytyy" mennä jonkun käsikirjoituksen mukaan.
Toisaalta taas inhoan myös jos tietyt asiat ei mene tietyllä tavalla,mutta ne on pienempiä käytännön asioita:)
Itseasiassa en vieläkään tiedä mitä se naimisiin meno muuttaisi meidän elämässä?
Jotain raha-asioita ehkä jos puoliso kuolisi,mutta en muutoinkaan elä niin tulevaisuuden "pelossa" että sillä olisi merkitystä.
No,meillä näin valitsemallamme tiellä...
Jos, ette ole kihloissa, niin älä sitten puhu kihloista. Eletään kuitenkin vielä Suomen lain mukaisesti, jookos?
Olen itsekin sitä mieltä, että kihlaus on lupaus siitä, että mennään joskus naimisiin keskenään. Ja sellaista lupausta ei kannattaisi antaa jos on hyvinkin epävarma asiasta ja joutuu vielä miettimään sitä vuosia. Miettiä voi ilman sormustakin?
Mutta... Moni on mennyt "kihloihin" muutoinkin. Niin, että eivät ole ehkä puhuneet (ja luvanneet) mitään naimisiin menemisestä, eivätkä tiedä menevätkö naimisiin. Pitävät kihlausta tai niitä sormuksia siis merkkinä "vakavasta seurustelusta", ´sitoutumisesta" (eivät kuitenkaan uskalla sitoutua liiaksi eli mennä naimisiin) tai yksinkertaisesti se on usein merkki muille, että "hei me seurustellaan, toi on mun, me ollaan vakavissaan". Sellainen "kihlautuminen" tuntuu olevan hyvin tavallista. Varsinkin nuorena, mutta vanhempanakin. Ja naimisissa olevatkin sanovat etteivät ole olleet koskaan kihloissa! Eli monelta tämä kihlauksen merkitys on hukassa.
Mutta se nyt ei liittynyt oikein tähän alkup. kysymykseen...
Ihmiset on erilaisia ja en mitenkään tässä arvostele. Kun vain ihmettelen. Lupaus "yhdessäolosta"? Kuinka kauan? Vai mitä se tarkoittaa? Lupaus, että seurustellaan ja ollaan ylipäätänsä yhdessä nyt tai ehkä pitkäänkin?
Mä en vaan ymmärrä sellaisia lupauksia. Kun oikeasti ei kuitenkaan ole kovinkaan varma, kun ei uskalla mennä naimisiin. Ja miksi ei voi luvata olla yhdessä ilman sitä "kihlausta" ja niitä sormuksia?
Tietysti jos ei aio mennä koskaan naimisiin eikä se johdu siitä, että ei oikein uskalla sitoutua tai tulevaisuus toisen kanssa mietityttää tms. Vaan ei todella usko, että se muuttaisi mitään.
Mielestäni se on enemmän tulevaisuuden pelkoa, että pelkää että tulee avioero.
Jos te menisitte joskus naimisiin niin mikä se syy sitten olisi? Ne raha-asiat (puolison kuolema)? Ei muuta? Jos ei ole syytä niin ei hän sitä tarvitse mennä naimisiin. Sehän on jokaisen oma asia.
Ja teillähän on lapsia jotka perii teidät.
Mä itse en myöskään "pelkää" tulevaisuutta, mutta pidän järkevänä varautua asioihin. Kyllähän sitä varmaan selvitään, mutta itse jättäisin perinnön mieluiten avopuolisolle (jos ei ole lapsia). En pelkää avopuolison puolesta vaan haluan niin. Voinhan tehdä testamentin avopuolisolle, mutta siitä pitäisi maksaa veroa enemmän. Raha ei toki ole tärkeintä. Mutta on sillä merkitystä. Ja miksipä ei menisi naimisiin jos siitä ei ole mitään haittaa ja on ainakin yksi hyöty?
sen kummemmin mitään kun menimme kihloihin ja en tunne tekeväni hyvinkään suurta rikosta vaikka käytän sanaa kihlaus meidän tapauksessamme.
Meillä tuskin on mitään sen kummempaa perittävää tai testamenttavaa missään elämänvaiheessa(jos mahdollista lottovoittoa ei oteta lukuun:) eli vähällä tulemme toimeen nyt ja tulisin jos jäisinkin ilman testamentteja sun muita.
Lapset ovat isänsä tunnustamia:) joten heillä ei olisi hätää jos jotain saatavia jostain olisi.
Eli ilmeisesti menimme kihloihin, ja kyllä,käytän sitten Suomen lain vastaisesti tätä sanontaa,sen enemmittä lupauksitta ja kuitenkin sitoutuen toisiimme,kuka tietää vaikka loppuelämäksi.
Ei avioliitollakaan sitä voi taata.
Eikä meidän tapauksessa ole kyse mistään uskaltamisesta,no joo,en uskaltaisi kävellä kirkossa alttarille asti,mutta senkin asianhan voisi hoitaa toisin.Tää on nyt vain tällä hetkelllä tähän asti ollut näin eikä ole ollut tarvetta mihinkään muuhun.
Jos se tarve tulee niin se tulee....
"Eli ilmeisesti menimme kihloihin,..."
Ei, ilmeisesti te ette menneet kihloihin. Vaikka kuinka väittäisit ja inttäisit, te ette ole kihloissa ilman avioliittolupausta. Asia ei muuksi muutu, vaikka kuinka sinä sitä tahtoisit.
Rikostahan sinä et tee. Saat nimittää yhdessäoloanne vaikka avioliitoksi, jos haluat. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että te olette avioliitossa. Ihmiset ovat avioliitossa, kun heidät on vihitty. Eli avioliitto itsessään ei ole mikään toimenpide. Vihkiminen on. Samalla tavalla kihloissa olo ei ole mikään toimenpide. Lupaus avioliitosta on.
naapurin täti ois setä jos sillä ois munat...
Mikä sua riipoo tässä asiassa?Jos minä sanon olevani kihloissa,(niinkuin edelleen väitän olevani)mitä se sinua noin kovasti häiritsee?Ja tuo oli ihan outo veto että voisin väittää yhdessäoloamme vaikka avioliitoksi,se ei ole tullut edes koskaan mieleen,susiparihan me olemme:)Ja minä olen erimieltä tuosta että lupaus on toimenpide kihlaus ei...sittenhän ajatus että murhaan jonkun on toimenpide,mutta itse murha ei...
Miksi avomiehesi on alkanut puhumaan naimisiin menosta? Mainitsit jotain sellaista ja ehkä olet jo kyllästynyt vastailemaan, mutta mietin vain kun toisaalta olet kertonut että teillä ei ole ollut eikä ole syytä mennä naimisiin?
En ole varma mitä Jarski ajoi takaa, mutta itse ajattelisin näin: Ajatteleminen on tekemistä kuten lupaaminen, murhaaminen jne. Mutta onko ne tai mikä niistä on "toimenpide" en tiedä. Mutta on eri asia vain ajatella, että haluan mennä tai menen kanssasi naimisiin kun luvata. Tai siis oikeastaan ajatella sitä että lupaa mennä naimisiin.
Jos vain ajattelen mutta en lupaa toiselle eikä hän tiedä ajatuksistani ja vaikka hänkin olisi ajatellut samaa emme ole kihloissa.
Jos vain ajattelin murhata, en ole murhannut ketään. Ja jos vain ajattelin luvata mennä naimisiin, en ole kihloissa (enkä luvannut).
Joo tämä meni nyt ihan "hepreaksi".
Lupaus avioliitosta on kihlaus. Mutta useat kutsuu sitä, että laittavat sormukset vasemman käden nimettömään ja sopivat, että menevät kihloihin kihlaukseksi. Syitä tähän kihlaukseen on monia. Mutta tarkasti ottaen se ei ole kihlaus. Mutta voi kai sitä kutsua silti sellaiseksi. Tai ainakin moni niin tekee ja on tehnyt jo pitkään. Joten "tarja" ei ole ainoa.
Avioliittolupaus on selkeä kihlaus (ja esim. sormuksia ei tarvita). Muissa kihlauksissa on vain se selkeää, että on ne sormukset ja molemmat pitää sitä kihlauksena ja kenties kertoo muillekin, että olemme menneet kihloihin. Mitä tahansa siis tällä periaatteella voi pitää kihlauksena. Kun vaan ihmiset niin keskenään päättää. Ja muutkin ajattevat heidän olevan kihloissa kun vain kertoo heille, että olemme kihloissa ( on ne sormukset). Sinänsä hassua. Mutta ei varsinaisesti häiritse ainakaan minua. Tai ehkä vain niin, että ei tiedä ketkä kihloissa olevat ovat sopineet menevänsä naimisiin. Mutta te siis ette ole. Ja se on selvä mulle.
yksi syy on varmaan kesäinen virka bestmanina,luulisin,sen jälkeen näitä vihjailuja ja kiinnostuminen asiaan on ilmennyt.
Sitten luulen että kuitenkin toisaalla hänellä on tuo minun pärjäämiseni jos hänelle sattuisi jotain vaikkei hänellä/meillä juuri omaisuutta olekaan,mutta jotain tälläistä luulisin taustalla olevan.Emme ihan tosissaan ole asiasta puhuneet kun minäkään en niitä prinsessahäitä ole kaivannut,maistraattityyliin meillä mentäisiin jos mentäisiin...
Minua häiritsee se, että sinunkaltaisesi vesittävät kihlaus-sanan merkityksen. Sen merkitys on lupaus avioliitosta. Siis kyseessä ei ole mikään "hei kato joo, me seukataan vakavasti" -juttu. Kyseessä on oikeasti tärkeä lupaus, jota pitäisi miettiä vakvasti. Sinä vain olet keksinyt, että olette kihloissa, joten sitten muka olette kihloissa.
Samalla tavalla minua riepoisi, jos joku alkaisi itseään nimittämään vaikka tohtoriksi, vaikkei olisi oikea tohtori. Sehän vesittäisi oikean tohtorin merkityksen. Oikeastaan voisi sanoa, että sinä halvennat kihlaus-sanan merkitystä nimittämällä omaa seurusteluasi kihlaukseksi.
Minusta vertaus avioliittoon on erittäin hyvä. Monien mielestä avoliitto on hyvin pitkälle sama kuin avioliitto. Se ei kuitenkaan ole sama asia. Sen vuoksi avoliittoa ei kutsuta avioliitoksi. Te ette ole menneet kihloihin, vaan olette lähinnä vain vaihtaneet keskenänne sormuksia. Sen vuoksi teidän suhdettanne ei voi nimittää kihlaukseksi.
Siis vielä kerran: Joku yleisesti sovittu asia ei muutu toiseksi sillä, että sinä niin haluat. Jos te ette ole kihloissa, te ette ole kihloissa. Ette, vaikka kuinka haluaisit uskoa ja väittää niin.
Esimerkki murhasta: Murha on määritelty laissa. Jotkut aktivistit nimittävät sotilaita murhaajiksi. He eivät kuitenkaan ole murhaajia, koska he eivät täytä murhaaja-sanan kriteerejä. Eli vaikka heitä kuinka väitettäisiin murhaajiksi, he eivät muutu sellaisiksi pelkän väittämisen voimalla. Samalla tavalla seurustelu ei muutu kihlaukseksi pelkällä tahdon voimalla. Tietyt kriteerit on täytettävä, jotta kihlaus olisi oikeasti olemassa.
Jos tädillä olisi munat... Hyvin sanottu. Jos te olisitte sopineet avioliitosta, te olisitte kihloissa (Avioliittolain 1§). Mutta kun te ette ole sopineet, te ette ole.
Jos naapurin 5-vuotias tyttö tulee sanomaan sinulle, että "Me mentiin Mikon kanssa naimisiin, kun me pussattiin", niin mitä vastaat? Vastaatko: "Joo, tottakai te olette naimisissa, kun niin päätitte"? Vai kerrotko tytölle, että naimisiinmenoon tarvitaan muutakin kuin pelkkä pusu?
ei sitten ole kummejakaan,vaikka onkin,koska heitäkään meille ei otettu miksikään hengellisiksi kasvattajiksi eikä tullut edes kysyttyä että huolehtisivatko he lapsistamme jos meille jotain sattuisi....kun ei nuo uskon asiat ole meille tulleet tutuiksi....
eli sama juttu,emme sopineet mitään kummeja pyytäessämme...
Naapurin tytölle vastaisin että älä lapsi rukka törmää naimisiin heti ensi suukon perusteella vaaan tutustu ihmiseen rauhassa...
Jos ette luvanneet mennä naimisiin, ette silloin ole kihloissa. Jarski on oikeassa sanoessaan niin ja me muut olemme myös samaa mieltä. Kihlaus on avioliittolupaus. Kaikki muu kihlautumisen nimissä tehty ei ole kihlaus sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sormuksia voi vaihdella kenen kanssa vaan. Se ei ole kihlausta. Oikea kihlaus ei vaadi edes sormuksia. Kihlaus tarkoittaa, että lupaa toiselle mennä hänen kanssaan avioliittoon. Mitään sormuspakkoa ei ole.
Tuossa nuo Jarskin kommentit ovat hyviä, joten eipä niihin paljoa ole lisättävää, paitsi se, että kerrankin olen hänen kanssaan samaa mieltä. :)
Väännellään nyt tätä asiaa kanssa... Heh.
Mutta jos se suukko on jo se, että on naimisissa? Sitä kai tässä tarkoitettiin? Kun on suudellut jotain niin on naimisissa. Muuta siihen ei tarvita.
Eli ensiksi pitäisi tutustua ja sitten vasta suudella eli mennä naimisiin. Se pitäisi olla se ohje niille lapsille... Jos ei halua että ryntäävät suin päin naimisiin tuntematta toista.
Vaikka siis olen kyllä sitä mieltä, että kun sormukset laittaa niihin nimettömiin ja päättää, että ollaan kihloissa se on kihlaus. Tai sitä voi kutsua sellaiseksi ja moni kutsuukin. Miksi niin moni kutsuu sitä kihlaukseksi...? Kyllä se jotenkin vakiintunut juttu on. (olisi muuten mielenkiintoista tietää mistä tämä tapa on lähtöisin?) Mutta se oikea varsinainen kihlaus on se avioliittolupaus.
Onko tähän ns. toiseen kihlaukseen mitään vaatimuksia (tunnusmerkkejä)? Ymmärtäisin ainakin, että se että ne kaksi ovat sitä mieltä että mennään kihloihin (miten muuten mennään?) ja ovat kihloissa (eikä vaan toinen, heh...). Ja varmaan ne sormukset? Mutta onko muuta? Mitään syytähän ei varmaan tarvitse olla tai tehdä mitään lupauksia?
vaihto oli myöskin (sanaton) lupaus ja merkki että olen vain hänen,eli jos minun periaatteellani vaihdeltaisiin sormuksia vaikka kenen kanssa,tiedätkö miksi sitä ihmistä minä joutuisin kutsumaan?
Sormusten vaihto ei tarkoita kihlausta. Kihlaus ei vaadi sormuksia.
Kihlaus on sanallinen lupaus. Monet haluavat kaivertaa nimellä ja lupauspäivämäärällä sormuksen ja antaa sen hänelle, jonka kanssa on luvannut mennä naimisiin.
Sormuksiahan saa vaikka suklaamunista. Olenko kihloissa kaikkien niitten suklaamunamyyjien kanssa, joiden kanssa olen rahani vaihtanut sormukseen.
Miten voit olla niin pahvi, ettet tajua, ettei sormuksen vaihto ole kihlaamista? Vain lupautuminen avioliittoon on kihlaus.
Tiedättekö sen jutun, että kun kaksi ihmistä keinuu ja keinut keinuu samaan tahtiin ja ollaan vierekkäin lapset sanoo, että "te olette naimisissa". Menikö se niin? Vai menikö se niin, että he menevät naimisiin joskus?
Mutta jos nyt tosissaan puhutaan niin en ole kenenkään tosissaan kuullut väittävän olevansa naimisissa, jos ei ole mennyt naimisiin niin kuin laki vaatii. Ja jos joku väittäisi menneensä naimisiin esim. niin, että "Ostettiin vihkisormukset ja mentiin kaksin puun alla naimisiin!" "Minä otan sinut..." tms. Kukaan ei siis vihkinyt heitä. Tai kaveri jolla lain mukaan ei ole lupaa siihen oli vihkijänä . Ja moni muukaan laissa kerrottu kohta (edellytys) ei täyttynyt.
Niin varmasti se herättäisi kyllä suurempaa ihmetystä ja kuinka moni olisi samaa mieltä...? Ja vaikka olisi he eivät ole siltikään naimisissa.
Avioliiton myötä tulee mm. laillisia oikeuksia. Ja on määrätty miten ja kuka saa mennä naimisiin ja kenen kanssa. (ja eroaminenkin tapahtuu tietyllä tavalla).
Mutta kihloihin voi mennä hyvin vapaamuotoisesti ja väittää menneensä vaikka ei ole sovittu naimisiin menemisestä. Sitä ei niin paljon ihmetellä. Riittää vain, että sanoo muille, että "me ollaan menty kihloihin ja näyttää sormuksia". Joku voi kyllä kenties olettaa, että "ihanaa ne on päättäneet mennä naimisiin" ja onnittelee ja ehkä kysyy koska on hääpäivä, mutta…
Minusta ei voi oikein väittää ainakaan niin päin, että ei ole kihloissa vaikka on. Tai voi väittää mutta silti on. (Jos te sovitte menevänne naimisiin, menette toisen kerran kihloihin…) Koska kaikki jotka ovat sopineet menevänsä naimisiin keskenään ovat kihloissa halusivat tai eivät. Tai ovat menneet naimisiin niin he ovat naimisissa vaikka eivät halua sitä siksi kutsua... (no miksi joku ei haluaisi...).
Mutta kihlaukseksi siis voi mielestäni kutsua muutakin. (vaikka se ei tarkkaan ottaen ole kihlaus). Tai ainakin siis näin on, että jossain vaiheessa useat ovat alkaneet kutsumaan. (Ja se on yleistynyt jopa niin, että kaikki ei edes tiedä olevansa kihloissa kun ovat luvanneet mennä keskenään naimisiin). En tiedä kuinka vanha ”tapa” tämä on ja miksi sitä ei voisi kutsua joksikin muuksi. Se vain jotenkin himmentää minusta kihlauksen arvoa tai merkitystä (siis tämän toisen joka ei ole lupaus avioliitosta), jos kihloihin voi mennä ketkä vaan ja mistä syystä vaan (kaikki ei edes itsekään tiedä syytä tai ainakaan toisen syytä), riittää että päätetään mennä kihloihin ja laitetaan sormukset sormiin. Tämä varsinainen kihlaus on niin selkeä, että sen merkiksi ei tarvitse edes sormuksia.
Eikö esim. avoliitto ole vakava sitoutuminen? Mihin niitä ”kihloja” tarvitsee? Vai onko esim. seurusteleva pari joilla on sormukset (eikä asu yhdessä) vakavammin yhdessä kuin avopari? Mutta joillekin sillä on ilmeisesti jotain kummallista merkitystä…
Mutta tämä on mahdollista koska kihlaus on kahdenkeskinen sopimus ja sitä ei sillä tavalla lailla säädellä kuin avioliittoa. Vaikka sekin lakikirjassa on mainittu.
Nimimerkkini on siis miettijä ei "ihmettelijä" eli kirjoitin äskeisen. Mutta ihmettelen kyllä myös samalla kun mietin...
Minusta tämä vain on niin mielenkiintoinen aihe. Että miksi ihmiset menee "kihloihin" ja miten se on niin merkittävä juttu. Se sitoo vaikka ei ole kenties ääneen sovittu mitään jne. Ja kihloihin voi mennä monella eri tavalla ja monesta syystä (eihän kaikki tietysti taida tietää oikein miksi menevät naimisiinkaan). Se on ikään kuin hiljainen sopimus?
Luit ajatukseni. Minulle tuli mieleen juuri tuo "sanaton" sopimus. Jonka äsken kirjoitinkin ja nyt luin vasta viestisi.
Mutta mistä toinen tietää miksi sinä menit kihloihin? (vai oliko siitä puhe?) Jos se on sanaton sopimus tai lupaus. Onko se niin sitova lupaus?
"Olen vain hänen"? Tarkoittaako se uskollisuutta? Että ei petä? Vai sitä, että ei vaihda häntä toiseen? Jos jälkimmäistä niin miksi jotkut (en tarkoita nyt sinua) ei ole valmiita lupaamaan sitä ääneen tai "alttarilla"? Haluaa sitoutua vakavasti, mutta ei niin vakavasti?
Mutta periaatteessahan siis voisi vaihdella sormuksia ihan kenen kanssa vaan. Jos mitä tahansa voi kutsua kihlaukseksi.
Mutta minä luulisin ja päätyisin siihen, että tämä "sormus-kihlaus" on siis enemmän merkki muille. Koska en tiedä ketään joka olisi tehnyt sanattoman lupauksen tai sanallisen, että olen vain sinun tms. ja ei olisi hankkinut sormuksia sen merkiksi. Vai miksi ne sormukset on niin tärkeät? Jos lupaa mennä naimisiin niin silloin kaikki ei hanki sormuksia?
Voisitko määritellä (”tarja”) mikä sinun mielestäsi on kihlaus? Jos se ei ole se lupaus avioliitosta tai pelkästään se. Ja joku kysyisi sinulta joka ei ole koskaan kuullutkaan kihlauksesta.
Esim. kerro miten, miksi ja ketkä jne. menee kihloihin. Mitkä on ne ”edellytykset”, että voi sanoa menneensä kihloihin. Ja onko niitä?
ulosantaa mitä tarkoitan.Kokeillaan uudestaan...
Eli minusta kihlaus on (meidän tapauksessa,ilmeisesti tunsimme jo toisemme niin hyvin)sanaton sopimus yhdessäolosta ja yhteisestä elämästä.Ikuisestako sitä tuskin kukaan osaa sanoa missään elämäntilanteessa)?
Siinä vaiheessa muutimme yhteen asumaan,jonka jälkeen vasta kuuden vuoden päästä syntyi ensimmäinen lapsemme.
Eli emme joutuneet olemaan yhdessä vaikkapa sen takia että lapsi olisi ilmoittanut tulostaan,kuten monet "joutuvat" menemään naimisiin sen takia lyhyehkönkin seurustelun jälkeen.
Ja nimenomaan tuo sormus on yksi asia mikä tekee minulle tärkeäksi ja merkitykselliseksi sen "kihlauksen".
Täytyy myöntää että eka kerran törmään tähän asiaan,tuttavapiirissäni on aika paljon avoliitossa eläviä lapsiperheitä jotka väittävät olevansa kihloissa enkä usko että hekään sen kummemmin ovat pohtineet tuota naimisiinmenoa,(että se olis pakko meinaan.)
Enkä kuitenkaan tosiaan ole huomannut missään asiassa,en yhtään missään,meidän elämämme olevan erilaista kuin naimisissa olevilla.Koska sukunimeänikään en vaihtaisi joten lapset ja isänsä olisivat joka tapauksessa eri sukunimillä jne.
Tai sitten minä en osaa... En tarkoittanut teidän tapauksessa. Senhän jo kerroit.
Vaan mitä yleensä ajattelet kihlauksesta? Jos joku vaikka nuori tai muu aivan asiasta tietämätön tulisi ja kysyisi sinulta, että mitä se kihlaus tarkoittaa ja mikä se on jne. Joku vastaisi esim. että "kun kaksi ihmistä lupaa mennä keskenään naimisiin he ovat kihloissa. Ja sen merkiksi voi hankkia sormukset, mutta se ei ole välttämätöntä". Mutta mitä sinä vastaisit? Onko kihlaus aina "tapauskohtaista"?
Tiedätkö miksi tuttavapiirissä olevat ihmiset ovat menneet kihloihin?
Minusta moni ei ole tainnut pohtia sitä kihlausta kovin tarkkaan, että mitä se merkitsee jne.
Ja minusta se, että on päätetty muuttaa yhteen on jo sanaton sopimus yhdessäolosta ja yhteisestä elämästä. Kuka muuttaisi yhteen pelkästään sen takia, että säästäisi asumiskuluissa tai ei saisi lainaa yksin tms.? Tai olisi ajatellut muuttaa vuoden päästä pois...
Mä kyselen kun olen vain miettinyt tämmöisen kihlauksen ideaa/ajatusta tms.. Monihan pitää naimisiin menemistä turhana, se ei muuta mitään jne. Mutta mä en keksi hyviä syitä mennä ”kihloihin”. Tai että miksi ihmiset menee jne. Tai kai se on jo hyvä syy, että tuntuu paremmalta niin. Siis jostakin ihmisestä tuntuu… Vaikkei sitä osaisi selittää. Moni ei edes harkitse kihloihin menemistä niin kuin naimisiin menemistä. Ja on ollut useasti kihloissa (jotkut kyllä naimisissakin). Ja moni ei oikein osaa vastata miksi meni kihloihin (tai miettii vasta jälkeenpäin). "No ollaanhan me oltu yhdessä jo puoli vuotta" tms.
Tehän kai olisitte voineet mennä kihlojen sijasta vaikka naimisiin merkkinä siitä, että olette vain toisenne tms.? Vai? Jos kumpikaan ei ole toistaan kummempi sitoumus? Tai niistä ei ole enempää haittaa tai hyötyä toisiinsa nähden?
Mutta kiitos asiallisista vastauksistasi ”tarja”! Ehkä tämä joskus minulle selkenee tai sitten ei…
Kysyin ehkä jo liikaa, eihän tässä ehdi kukaan kaikkiin vastaamaan ja menee jo sekaisin… Itsekin.
omat lapseni tuossa 16v korvilla tai vaikka vähän vanhempanakin ilmoittaisi tai kysyisi mielipidettä että hän olisi menossa kihloihin nykyisen deittinsä kanssa,niin olisin vastaan,en tietenkään täysi-ikäiseltä sitä voisi kieltää mutta olisin vastaan.Tarkoitan siis että nuoren ihmisen lyhytaikaisen suhteen kanssa ei pidä hätiköidä,koska se on minusta kuitenkin se sanatonkin sopimus siitä mahdollisesta ikuisesta yhdessä olosta.
Niin,nykyisinhän muutetaan päinvastoin erilleen että saataisiin kaikki mahdolliset tuet yms:)
No,jotain mulla oli vielä mielessä,mut ajatus karkasi...mietteisiin.....
Eli sanoisit, että "se on sanaton sopimus mahdollisesta ikuisesta yhdessäolosta". Entä sanoisitko, että siihen tarvitsee sormukset vai mitä muuta kertoisit? Jos olisi kyseessä sellainen ihminen joka ei koskaan ole kuullut minkäänlaisesta kihlauksesta. Sana on hänelle ihan uusi ja uppo-outo (tämä nyt on hypoteettista koska onko sellaista ihmistä? Ehkä ihan pienet lapset...? Mutta jos nyt olisi vaikka joku näin "leikisti")
Minä vain tipun kärryltä, jos se on aina tapauskohtaista ja jollekkin se merkitsee sitä ja toiselle toista... Se ei ole kovin selkeää. Ja voiko kaikkia kihlauksia rinnastaa toisiinsa?
Mutta ymmärrän siis, että sinä siis ajattelet että kihloissa ollessa on vakavammin yhdessä ja sitoutuneempi kuin "pelkässä" seurustelusuhteessa tai avoliitossa? Yhtä vakavasti kun naimisissa ollessa? Joten siihen ei kannata suin päin rynnätä ja rikkoa sanatonta lupaustaan? Eihän mitään muutakaan pitäisi lupailla ihan miten vaan. Mutta se on vain sinun ajatuksesi ja mielipiteesi (ja ilmeisesti miehenkin?). Eikä voi sanoa, että joku joka on mennyt muusta syystä kihloihin ei olisi kihloissa? Vai onkohan se syy ja merkitys ihmiselle se pointti... Koska naimisiinkin voi mennä eri syistä, mutta vaan tietyillä tavoilla.
Kihloihin sen sijaan voi mennä usealla tavalla ja useasta eri syystä?
Kauhea kuulustelu...
En taida miettiä tätä enää! Huh!
Eikö tuollainen "sanaton sopimus" ole aika vaarallinen? Olemmehan täältäkin saaneet lukea, miten nainen odottaa miehen kosintaa, vaikka pariskunta on jo kihloissa. Mitä jos mies ymmärtää kihlauksen avioliittolupaukseksi ja nainen sanattomaksi sopimukseksi?
Kai tekin olette miehesi kanssa keskustelleet siitä, mitä sana "kihlaus" teille tarkoittaa? Muutenhan se voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Ethän itsekään osaa määritellä sitä sanaa kunnolla. Osaako miehesi?
Siis anteeksi... he he! Sen kysyjän joka kysyy sinulta kihlauksesta on pitänyt tietenkin jostakin kuulla se sana. Mutta kuvitellaan, että kuuli vaikka ihan ohi mennen että joku kadulla puhui toiselle, että "Mika ja Terhi on mennyt kihloihin".
mitä se sana ja tarkoitus muille merkitsee,minulle se on näin...ja siihen liittyy ehdottomasti tuo sormus,ei,äläkä kysy miksi,sitä en viitsi nyt ruveta enää pohtimaan,näin vain on.
sopimus pitää sisällään sen naimisiin menonkin!Ja varmaan useissa tapauksissa näin onkin.Se on vaan itsestäänselvyys toisille että mennään sitten ja sitten naimisiin,toiset vehtaa pitempään ja toiset eivät kenties ollenkaan...
Ja täytyy myöntää että emme me sen kummemmin tai ainakaan näin perusteellisesti pohtineet tätä asiaa,se vain kuului meidän tehdä niin.
Olisihan tosiaan voinut olla että meidän olisi kuulunut mennä suoraan naimisiin.
Mutta minun onko tämä nyt periaate vai mikä aate,mutta jos menisin naimisiin tai olisin mennyt niin en olisi tehnyt sitä kuitenkaan vielä kahden,tai kolmenkaan vuoden seurustelun/kihlauksen jälkeen.
Osaan kyllä määritellä sanan kihlaus itselleni,mutta en sinua tyydyttävällä tavalla,mutta sillä ei ole minulle merkitystä.
Sehän on jopa lainvastainen se minun määritelmä.
Silti minun ja perheeni on hyvä olla näin ja niin pitkään kun rakkautta riittää niin kaikki on ok.
Edellisen viestini idea hautautui johonkin. Yritän uudelleen.
Sinusta kihlauksenne on sanaton sopimus jostain. Siis se on sopimus, jota ei ole sanottu ääneen. Olette sanoneet: "Olemme kihloissa", minkä jälkeen te olette tehneet sanattoman sopimuksen. Jos et halua minulle vastata, niin oletko miettinyt edes itseksesi, että mitä miehesi ymmärtää tuolla kihlauksella? Jos sopimuksenne on sanaton, niin mistä tiedät, että hän on sopinut saman asian kuin sinä?
Jos ajatellaan, että kihlauksen merkitys on avioliittolupaus (mitä se on), niin silloin sanaton sopimus on helppo ymmärtää. Pari sanoo toisilleen, "Olemme kihloissa", tällöin kummatkin sanomatta tietävät, että se tarkoittaa avioliittolupausta. He siis ovat tehneet lupauksen avioliitosta, mutteivät ole sanoneet sitä ääneen. Ovat siis tehneet sanattoman sopimuksen.
No, nyt sinä käytät kihlaus-sanaa yleisesti hyväksytystä poikkeavalla tavalla. Jos teidän sopimuksenne on sanaton, mistä sinä tiedät, että miehesi ymmärtää sanan samalla tavalla?
Minä ihan oikeasti suosittelen, että selvittäisit miehesi kanssa, mitä kihlaus hänelle merkitsee. Muuttaisit siis sanattoman sopimuksesi sanalliseksi. Tässä on jo tullut ilmi, että ihmisille kihlaus merkitsee aivan eri asioita. Eikö kannattaisi varmistaa, että se merkitsee miehellesi edes suunnilleen samaa kuin sinulle? (Tässä muuten tuli yksi syy siihen, miksi toivoisin sitä sanaa käytettävän vain sen oikeassa merkityksessä.)
olisi yhdessä jos se ei merkitsisi meille samaa.
Voi,kun vielä muistaisin millä sanoilla tai mitä sanoja käyttäen tämä tapahtui..siitä olisi ilmeisesti nyt apua(mihin,en tiedä,muuta saisin kenties synninpäästön edes osittain)siitä on kuitenkin niin kauan että en voi muistaa sitä.Apua,tekeekö tämä asian vielä poikkeavammaksi!?
Voin kyllä melkein vannoa,että avokillani ja minulla on tästä asiasta sama sanaton ymmärrys,nou hätä...
Ei kyllä tämä tyydytti minua. Kiitos vaan kärsivällisyydestäsi!
Päädyn nyt tässä itse siihen, että kihlautujat kuuluu kahteen ryhmään. Ensimmäiset on ne jotka kihlautuu kun ovat sopineet menevänsä naimisiin eli se on avioliittolupaus.
Ja toinen se ryhmä joihin kuuluu eri syistä kihloihin menneitä ihmisiä. (sinulla on sinun syysi ja jollakin muulla ehkä jokin muu syy ja ajatus asiasta) Yhteisenä tekijänä suurimmalla osalla kuitenkin lienee ja syynä kihlautumiseen: sitoutuminen. Halutaan sillä kertoa, että on vakavissaan ja tuntuu, että toinen on vakavissaan. Mutta jostain syystä ei kuitenkaan haluta luvata sitä naimisiin menemistä. Ei olla valmiita/varmoja tai ei halua mennä koskaan naimisiin. (ja ne sormukset on kai myös yhteinen ja tärkeä tekijä). Mutta sen tarkemmin tätä kihlausta ei voi ehkä määritellä. Se on hyvin "vapaamuotoinen"
Kyllä minusta tätä sormusten vaihtamista tms. voi myös kutsua kihlaukseksi. Jos ja KUN se on ns. yleisesti hyväksytty tapa (ainakin nykyisin). Ja "vakiintunut" tapa. On siis normaalia eikä herätä kovin suurta ihmetystä. ja "tarja" ei ole ainoa joka ajattelee, että hän on kihloissa.
Tätä 2. kihlausta ei tarvitse olla mihinkään kirjoitettuna, määriteltynä, ei ole sovittu missään "sääntöjä" tms.
Ajatellaan varmaan niin, että minimivaatimus on tälle ns. kihlaukselle, että kyseessä on seurusteleva pari. Jotka ovat "yhdessä". Kukapa sanoisi menneensä kihloihin kaverinsa kanssa? (kaverithan voisi vaihtaa sormuksia "ikuisen ystävyyden merkiksi" tms.) Mutta periaatteessa sekin voisi olla joskus kihlaus. Kun vaan joku päättää kutsua sitä kihlaukseksi ja lisäksi se yleistyisi eli moni muukin tekisi niin (yleinen tapa). Ja (tai) ihmiset olisi siitä samaa mieltä ja pitäisi sitä ja kutsuisi sitä kihlaukseksi.
Kukaan ei riko lakia, koska laissa ei sanota että jotain ei saisi kutsua kihlaukseksi. Ja kihlausta ei rekisteröidä mihinkään.
Mutta en kääntele tätä enempää. Tämä riittää minulle.
Minä korjaan vielä yhden harhaluulon. Nämä 2. kihlautujat (joita on kutsuttu ainakin teinikihlautujiksi tässä foorumissa) usein perustelevat, että kihlaus ei ole virallinen eikä vaikuta mihinkään. Siksi on sama, mitä nimitetään kihlaukseksi ja mitä ei.
Väärin meni. Kihlaus ja kihlakumppani mainitaan Suomen laissa vielä monessa paikassa. Esimerkkejä:
Avioliittolaki, 1 §:
"Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat «kihlautuneet»."
Perintökaari, 8. luku 2 §:
"Perittävän kihlakumppanille ja eloonjääneelle puolisolle 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa voidaan antaa jäämistön säästöstä kertakaikkisena avustuksena rahaa tai muuta omaisuutta sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi, jos se on hänen toimeentulonsa kannalta tarpeen." (On säädetty vuonna 1983, eli kyseessä ei ole mikään jäänne vuodelta miekka ja kypärä.)
Perintökaari, 11. luku 8 §:
"Jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton."
Mielenkiintoinen huomio: Jos pari ei ole kihlautunut, vaan vain seurustelee, testamentti on pätevä.
Perintö- ja lahjaverolaki, 1. luku 11 §:
"Kuolinpesästä tulevien osuuksien saajat luetaan kolmeen veroluokkaan:
I. perinnönjättäjän aviopuoliso, lapsi, aviopuolison lapsi, ottolapsi, isä, äiti, ottovanhemmat ja lapsen tai ottolapsen rintaperillinen sekä perinnönjättäjän kihlakumppani, jolle annetaan perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitettu avustus"
Kihlakumppani on siis samassa veroluokassa kuin esim. lapset. Sen sijaan perittävän sisarukset ovat jo toisessa veroluokassa. Muut (eli esimerkiksi poikaystävä) ovat kolmannessa luokassa.
Oikeudenkäymiskaari, 17. luku 20 §:
"Todistaja ei saa kieltäytyä todistamasta. Vastoin tahtoansa älköön kuitenkaan todistamaan vaadittako:
1) sitä, joka on tai on ollut avioliitossa tahi on kihloissa jommankumman asianosaisen kanssa
[...]"
Kihlattu ei siis ole pelkkä sana, jota käytetään laissa. Esimerkiksi oikeudenkäynnissä kihlattu rinnastetaan todistajan aviopuolisoon. Mitäs sitten tehdään, kun kihlattu onkin pelkkä teinikihlattu. Laissa on selkeästi määrätty, milloin pari on kihlautunut. Jos kieltäytyy todistamasta sillä perusteella, että on kihloissa syytetyn kanssa, syyllistyykö johonkin, jos ei lain mukaan olekaan kihloissa?
Kihlaus on monelle kevyt juttu. "Sehän on vain sana." Mutta kun se ei sitä ole. Kihlaus on laissa määritelty, ja se tuo mukanaan laissa määriteltyjä oikeuksia. Kaikenmaailman teinikihlaukset sekoittavat tuota konseptia. Pitääkö joskus oikeudessa esittää jokin todistus sitä, että kihlapari todella on kihloissa eikä vain väitä olevansa kihloissa?
Tästä asiasta on paljon jankattu näköjään aikaisemminkin tällä foorumilla. Pahoin pelkään, että minunkin yritykseni on turha. Jos eräät ihmiset ovat päättäneet että punainen on keltaista, niin ilmeisesti mikään todiste ei saa heitä muuttamaan mieltään.
Niin no onhan se sillä tavalla virallinen. Ainakin se 1. kihlaus. Mutta ei niin virallinen kuin avioliitto.
Tai minä en ymmärrä toisaalta miten se voi olla virallinen kun sitä ei kuitenkaan "rekisteröidä" mihinkään? Se on "kahden keskinen sopimus" (josta voi erota vaikka "sormia napsauttamalla"?)Mistä tietää ovatko kihlautujat lupautuneet mennä naimisiin keskenään? Tai purkaneet kihlauksen sen jälkeen? Ja voiko heitä rangaista siitä jos väittävät menneensä kihloihin eivätkä ole tehneet tätä lupausta? Varsinkaan jos he ei yritä hyötyä näistä eduista eli mainitsemistasi avustuksista?
Aika ihmeellistä siis tuo perimis-asia koska periaatteessa kuka vaan näistä 2. kihlautujista eli "teinikihlautujista" voisi väittää olevansa kihloissa. Tai vaikka sellaiset jotka ei ole kihloissa laisinkaan ei "leikisti" eikä oikeasti. Sormustakaan ei tarvitse olla, millä sen kihlauksen todistaa? Kysytäänkö heiltä jossan vaiheessa sitten, että "Niin te siis olitte sopineet menevänne naimisiin?". Ehkä lain säätäjälle ei ole tullut mieleen kaikki "porsaanreiät"?
Jokatapauksessa joku juju tässä on miksi jotain muutakin on alettu kutsumaan kihloiksi? Tälläistä rinnakkais avioliittoa ei sen sijaan ole? En tunne ainakaan ketään joka väittäisi olevansa naimisissa. Jos heitä ei ole vihitty yms. vaan ovat vain päättäneet mennä naimisiin samalla tavalla kuin esim. joku menee kihloihin? "mennääks kihloihin" "joo" ja hankitaan sormukset jne. Sitähän voisi kysyä, että mennääks naimisiin? Ja sitten hankitaan "vihkisormukset". Niin siinä on kyllä tuo sana "vihki..." joka ehkä vaikuttaa tätä? No jos he keksii vihkimisellekin oman merkityksensä...
Mistä muuten sana "kihlaus" tulee? Miksiköhän siitä käytetään juuri sitä sanaa? Vai onko se vaan heitetty joskus "hatusta"? Juontaako se johonkin muuhun kieleen jne.?
Jos asiat menee niin kuin minä haaveilen niiden menevän, ensin naimisiin ja sitten lapsia kun aika on kypsä. Mutta kaikki kun ei aina mene käsikirjoituksen mukaan... jos nyt kävisi vahinko, niin sitten kävisi, ja se otettaisiin rakkaudella vastaan oli sormuksia tai ei. Jos taas emme koskaan voi saada lapsia, niin sekään ei kuulu miun "suunnitelmaan", mutta mistäpä tuon tietää. Aika näyttää.
Jep, meillä prioriteetti oli juuri että ensin naimisiin, sitten lapsia. Itseasiassa se menee meillä vielä monimutkaisemmin; ensin koulut loppuun, sitten naimisiin, sitten kunnon työ molemmilla, sitten omakotitalo ja sitten vasta lapsia jos enää ehtii.
Myönnän kyllä että vauvakuume on kova, mutta olemme molemmat myös sitä mieltä että kahdestaankin on ihan kiva olla. Onhan meillä ihana, rakas kummipoikamme!
Ai niin, nyt ollaan vaiheessa "omakotitalo" eli tässä vuoden sisään aletaan rakentaa. Onneksi ollaan vielä reilusti alle kolmekymppisiä, lapsiakin ehtii ehkä saamaan.
Näin jossakin tiedon, että 39 % lapsista syntyy ei-naimisissa oleville äideille (joista suurin osa on avoliitossa). Tieto oli vuodelta 2000 eli hiukan vanha. Syitä en sitten tiedä tähän. Eiköhän moni halua olla naimisissa. Mutta osa tietysti haluaa olla vuosia yhdessä tai naimisissa ennen kun haluaa lapsia. On valmis menemään naimisiin, ei halua olla vuosia avoliitossa. Mutta ei vielä ole valmis saamaan lapsia (iän tai muun syyn takia). Tai ei saa tms.
Että se ei ehkä kerro vain sen järjestyksen tärkeydestä ja etteikö lasta haluaisi avoliitossa? Vaan syy järjestykseen on jokin muu?
Toinen tieto oli, että keskimäärin naimisiin menevien ikä oli vuonna 2000 naisilla 29 ja miehillä 31 vuotta. Mutta menevätkö he ensi kerran naimisiin sitä ei kerrottu.
Mielestäni tuo oli yllättävää? Mutta tieto on siis vähän vanha. Moni täällä keskustelijoista (kun olen lukenut hääjuttuja) tuntuu olevan 20-25 vuotiaita, osa nuorempiakin. Mutta viihtyvätkö vain enemmän netissä..?
Lapsetkin tietysti saadaan aika vanhana nykyään. Siis verrattuna aikaisempaan.
Kyllä keskimääräinen avioitumisikä sekä lapsenhankintaikä on siellä kolmenkympin hujakoissa, joten tietosi ei ole vääriä. Tällä palstalla kirjoittelee ne nuoret naimisiin kiirehtijät ja häävouhottajat, jonka vuoksi palstan taso on aika huono. Itse olen kohta 30-v ja naimisiin olen menossa tammikuussa, ensimmäistä kertaa.
Miehet eivät suostu menemään naimisiin - he eivät ole "vielä valmiita" tai eivät ajattele asiaa tai "lapset voi tehdä kyllä ilman avioiittoakin" koska itse ei olla valmiita vielä niin täysin sitoutumaan.... Lapseenhan kyllä voi sitoutua mutta ei naiseen... *murinaa*
Osa miehistä on hyvin vaikea saada edes seurusteluasteelle.
Mutta sitten löytyy näitä upeita 25v ja alle nuorukaisia, jotka kosivat ja menevät naimisiin! Hatunnosto heille! (mistä teitä löytää)
Niin se on kyllä ihmeellistä. Se nainenhan on lapsen äiti joten kyllä sitä jollain tavalla pitäisi sitoutua häneenkin? (ja eikö ole väliä kuka hänen lapsensa äiti on?) Erosta kärsii yleensä lapset eniten. Tai esim. heidän riitaisasta suhteesta. Ja vaikka erotaan niin kyllä sitä naista eli lapsen äitiä joutuu varmaan näkemään jatkossakin. Ja jokin side heidän välillään aina on. Toinen on hänen lapsensa äiti ja se ei muuksi muutu. Jos ei ole yhteistä lasta niin ei tarvitse nähdä toista, jos ei halua...
Tietysti aina ei ehkä ole kyse siitä, että ei mene siksi naimisiin kun ei halua sitoutua, mutta ehkä useimmiten on.
Itse ajattelin, että naimisissa on sitoutuneempi ja se tuo varmuutta. Mutta kun ajattelin tarkemmin niin jos joku tosiaan haluaa erota vaikka on yhteisiä lapsia niin kai hän eroaisi oltiin naimisissa tai ei? Olisi kummallista, jos se olisi ratkaiseva tekijä?
Mutta taas toisaalta, se kyllä voi olla joillekin. Niin kummallista kun se on. Nimittäin jotkut joilla on lapsia sanovat, että en ole valmis vielä menemään naimisiin/sitoutumaan! Minusta pitäisi olla jos on halunnut yhteisiä lapsiakin! Minä olettaisin, että se on jo aikamoinen sitoumus ja halu olla toisen kanssa pidempäänkin? Jos ne lapset ei ole olleet sitten ns. vahinkoja...
Vastaanpa tähän galluppiinkin, kun muuta jorinaa on tullut kirjoitettua jo ihan riittämiin :)
Minulla järjestys on naimisiin-lapsia. Se tuntuu luonnolliselta, vaikka järki sanookin, että se on vain opittu tapa. Toisaalta avioliitto tuo automaattisesti tiettyjä laillisia etuja, esimerkiksi verotuksessa joitain vähennyksiä voi siirtää toiselle, joten siksi on minusta hyvä olla naimisissa ennen lasten hankintaa.
Hirveää merkitystä asialla ei minulle ole. Jos vaimoni olisi osannut sanoa hyviä perusteluja sille, miksemme olisi menneet naimisiin, olisin voinut jättää vihkimisen väliin.
syyksi esim. ettei ole varaa järjestää sellaisia kemuja kun haluaisi?
Meillä on myös näin.Itse vihkiminenhän tapahtuisi maistraatissa,eli melko pienin kustannuksin,jos bensarahoja ja muuta tälläistä ei lasketa mukaan,mutta sitten haluaisin järjestää suvulle ja ystäville jatkot.Joihin meillä ei tällä hetkellä todellakaan ole varaa...
Ja en halua tuota tapahtumaa tehdä kuitenkaan niin että siitä jäisi sellainen,no,tulipa tehtyä fiilis.
Ja aika monessa virallisessa asiassa jo avopuolisot kenellä on yhteisiä lapsia rinnastetaan aviopuolisoiden tapaan...
Kyllä ei ole hääviä tehdä lapsia ja elää avoliitossa.
Minä en suostuisi sellaiseen.
Onneksi mieheni onkin periaatteen mies. Hänen mielestään LAPSELLA on OIKEUS syntyä AVIOliittoon. Lapsen, äidin ja isän edut on turvattava. Sitä varten on laki säädetty avioliittoa varten. Monetkaan lait eivät koske avopareja. Avoliitto ei edes ole mikään liitto. Siinä ei ole v i r a l l i s e s t i liitetty ketään yhteen. On vaan muutettu samaan osoitteeseen ja ruvettu hengaileen yhdessä, jopa niitä penskoja väsäämään. Sitten vaan ihmetellään, miksi tämä lasten pahoinvointi ja turvattomuus lisääntyy.
Naapurin poika sanoi kerran, että äiti ja isä on avosuhteessa siksi, että on helpompi erota, jos v-tuttaa. Pojan on pitänyt päättää etukäteen, kumman luo jää, kun (?) ero tulee. Ihme hommaa.
Sitten on eräs tuttava pariskunta, joka elää avossa siksi, koska eivät ole varmoja, haluavatko sitoutua toisiinsa loppuelämäkseen. Tuota avoa on kestänyt nyt vajaa 10 vuotta ja epävarmuus sen kun kasvaa...
Mutta ihan sama, taaplatkoon jokainen tyylillään. Laki on kuitenkin kaikille sama, eli ne, jotka elävät aviossa, heille sovelletaan avioliittolakia ja muille ei, ellei jotain yksittäistä kohtaa ole tosin säädetty. Automaattisesti avopareilla ei ole samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin aviopareilla.
Rahattomuus ei tosiaankaan riitä minulle avioliiton esteeksi. Naimisiin meno ei maksa käytännössä mitään - pari euroa korkeintaan, jos tarkasti maksaa. Tietysti jos juhlat ovat tärkeämmät kuin itse vihkiminen, ymmärrän sen, ettei mene naimisiin rahan puutteessa.
Rahattomuutta en hyväksyisi siksikään, että minulla itselläni on rahaa järjestää pirskeet.
"Ja aika monessa virallisessa asiassa jo avopuolisot kenellä on yhteisiä lapsia rinnastetaan aviopuolisoiden tapaan..."
Niinhän se taitaa olla. Mitenkähän se menee perimisessä? Leskeähän ei voi ajaa yhteisestä asunnosta pois, mutta voiko avopuolison? Lisäksi miten menee bisnestoiminta? Jos toiminimellä tekee bisnestä, aviopuolison voi liittää siihen sujuvasti mukaan, mutta voiko avopuolisoa? Eipä silti, kun kerran naimisissa olen, niin eipä tuolla enää ole minulle väliä.
Anteeksi olen varmaan tosi ärsyttävä ja kysely iässä, mutta taas tuli mieleen kysymys! Miksi sitä naimisiin menoa pitäisi juhlia? Jos se ei ole teille kovin merkittävä asia? Tai niin ymmärsin muista viesteistäsi. Jotenkin tämä on ristiriidassa?
Ja jos haluaa juhlat niin ne voisi järjestää ilman, että menee naimisiin?
Kuka muuten juhlii avoliittoa? Tai tuota ns. kihlausta? Niin, että järjestäisi yhtä hienot juhlat kuin naimisiin mennessä? En nyt väitä kyllä, että jos ei järjestä juhlia niin ei arvostaisi naimisiin menemistään eikä pidä sitä tärkeänä. Avioliitto on varmaan yhtä onnistunut oli juhlia tai ei. Sitä siis en tarkoita.
viestissäni mainitsinkin,meillä tuota perintö asiaa tuskin tarvitsee miettiä,vuokra-asunnostahan ei pihalle laiteta sen takia että puoliso kuolee.
Ja tuosta bisnes puolesta sen verran että toiminimellä yrittävä nimenomaan ei voi puolisolle eikä alaikäiselle lapselleen maksaa tehdystä työstä palkkaa,meinaan vaan että mieheni aloitteli tuossa maaliskuussa toiminimellä hommia tekemään.
Ja en ikäpäivänä menisikään virallisesti puolison firmaan töihin,koska siitä voi olla yllättävät seuraukset vielä vuosiksi jälkikäteen.Eräs ystävättäreni oli miehellään kirjanpitäjänä 8v sitten puolisen vuotta,ja nyt tuli ajankohtaiseksi että hänen oli ilmoittauduttava työvoimatoimistoon työnhakijaksi.Sepäs ei ollutkaan niin yksinkertaista,kaikenmaailman paperiselvitysten ja kokousten kautta hänet vasta hyväksyttiin,kun ei meinattu uskoa ettei hänellä ole mitään tekemistä sen puolison firman kanssa.No,hekin ovat avoliitossa,mikähän vaikutus sillä sitten on,mene ja tiedä.
Ja noista kustannuksista jos nyt oikein tarkasti lasketaan niin me emme parilla eurolla pääse edes lähelle maistraattia(voiko naimisiin mennä ilman sormuksia:)?
Ja melkein voisi sanoa että lieneekö sitten seutukohtaista,mutta minä en ainakaan omista tuttavista tai edes tuttavan tuttavista tiedä ettei naimisiin menoa olisi jollain kokoonpanolla juhlittu.
No,pitänee odottaa että tuo miehen firma lähtisi pyörimään jopa ylimääräistä tuottoa tuoden ja jättää asia sinne asti hautumaan...
Viilataanpa vielä pilkkua :)
Naimisiin menon kustannukset tulevat esteiden tutkinnasta ja itse vihkimisestä. Molemmat ovat toimenpiteinä ilmaisia. Esteiden tutkintaa voi pyytää yhdellä lomakkeella, joka lähetetään maistraattiin. Hintaa tulee tulostettu lomake ja sen lähettämiskulut, eli kirjekuori ja postimerkki. Vihkimistä varten maistraattiin pitää tosiaan mennä paikan päälle, mutta muita kuluja ei ole. Sormuksia ei tietenkään ole pakko ostaa, jos ei halua.
Sekoitin yritystoiminnassa hiukan termejä. En tarkoittanut toiminimeä, vaan sitä, että tekee sivubisneksenä jotain pienimuotoista. Silloin ei käsittääkseni tarvitse edes toiminimeä perustaa. Esimerkiksi minulla on metsää, ja olen ALV-velvollinen. Voimme pistää vähennyksiin myös vaimoni nimellä olevia kuitteja. Se ei käsittääkseni ollut mahdollista avoliiton aikaan. Tällaisen käsityksen sain verotoimistosta, kun asiaa sieltä aikoinaan kysyin.
"Ja tuosta bisnes puolesta sen verran että toiminimellä yrittävä nimenomaan ei voi puolisolle eikä alaikäiselle lapselleen maksaa tehdystä työstä palkkaa,meinaan vaan että mieheni aloitteli tuossa maaliskuussa toiminimellä hommia tekemään."
Eikös tuo tarkoita sitä, että tuolloin puolisokin katsotaan yrittäjäksi? Eikös hänet muuten voisi palkata firmaan työntekijäksi? Pitänee varmaan varmistaa asia sitten, kun tuo tulee ajankohtaiseksi.
Vastasikohan Jarski jo...? No vastaan kuitenkin.
Kyllä. Naimisiin voi mennä ilman sormuksia. Esim. eräs ystäväni on ihan laillisesti naimisissa eikä hänellä ole sormusta. Sitä en tiedä pitääkö olla jokin sormus esim. lainasormus...? Vaatiiko se vihkikaava sen?
Kihloihin voi myös mennä ilman sormusta.
Piti oikein tarkistaa asia... Sormus on vapaaehtoinen eli sitä ei tarvita. Ja sen voi korvata muulla korulla tai symbolilla, mutta välttämättä ei tarvitse mitään.
No niin nyt en mieti enää kihlausta... Se on jo ehkä loppuun kaluttu... Mutta jos joku vastaisi vielä tähän:
Eli miksi juhlitte tai juhlisitte naimisiin menemistä (jos menisitte naimisiin)? Esim. ne joista naimisiin meneminen on turhaa tai ei ole kovin merkityksellistä. Miksi pitää sen kunniaksi juhlat? Eikä mene vain ilman vieraita naimisiin maistraatissa?
Tuo (otan sen nyt sen verran vielä esille) kihlaus sen sijaan esim. "tarjasta" on tarpeellisempi asia ja heille ilmeisen merkityksellinen. Juhlitteko te sitä ja miten?
Vai pidetäänkö häät vain siksi, että kun se "kuuluu asiaan" ja moni muukin tekee niin? (ei kaikki)
"tilaisuutta",mutta ystävien kanssa kyllä ravintolassa sitä juhlittiin...
Mutta jostain syystä naimisiin menoon "kuuluu" juhlatilaisuus itse vihkimisen jälkeen...
No,kyllähän jos me menisimme nyt naimisiin niin ystävät eivät ikinä antaisi anteeksi jos sitä ei juhlittaisi:):)Ja oikeastaan liinavaatteet ja astiatkin alkavat olla jo uusissa:):)
Hei,taitaa ruveta syitä löytymään...jospa tässä varuilta jo leningin silttäisi....
p.s nyt muistin mitä piti tuolla aikaisemmin kirjoittaa..sormushan on ikuisuuden vertauskuva,se kuvaa minulle uskollisuutta ja rakkautta,siksi se on niin tärkeä...ja minulle se riittää tässä muodossa...
Itselläni on ikää kohta 31. Kahden keskistä aikaa meillä on hyvin ehtinyt olemaan (9 vuotta). Lapsista on puhuttu ja voisimme yrittää… mutta epäröin. Kun mies ei halua vielä kihloihin ja naimisiin. Ehkä mietityttää lähinnä syy siihen. Epäröin onko meillä tulevaisuutta. Onhan lapsi isompi sitoumus toisaalta, mutta…
Olen todennäköisesti ainakin 32 kun tai jos saamme lapsen. Jos hyvin käy. Onhan tässä toisaalta aikaa. Mutta aika menee nopeasti ja kohta olenkin 33, 34, 35… Ja jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.
Tietysti avoliitossakin voi olla pitkään yhdessä ja olla ihan onnellinen ja mennä hyvin. Kai se riippuu siitäkin miksi ei mennä naimisiin ja haluaako kumpikaan. Ja itsellänikin on tuttavia joilla on lapsi tai lapsia, eivätkä ole naimisissa. Kuinka moni avioliitto kestää enemmän kuin 10 vuotta? (tai ollaan yhdessä 10 vuotta). Että eihän sitä tiedä kummastakaan… Ja toisaalta uskoisin, että ne ensimmäiset vuodet on avoliitossa kriittisemmät (ehkä 1-5?). (Vaikka kai ne ovat naimisissa ollessakin?) En minä ainakaan helposti avomiestäni jättäisi näiden vuosien jälkeen. Mutta toisaalta minä en olekaan se, joka ei olisi valmis menemään naimisiinkin… Mutta kyllä avioliitossa tuntuisi varmemmalta. Ja on niitä muitakin syitä miksi haluan naimisiin. Kun mietin kaikkia puolia niin vaakani kyllä kallistuu hiukan avioliiton puolelle.
Ehkä olen hiukan vanhanaikainenkin. Jos tapahtuisi vahinko niin tietysti pitäisimme lapsen. Ei naimisissa olo sentään niin tärkeätä ole… Mutta jotenkin vain haluaisin sen mieluummin tapahtuvan ensiksi. Ja mitä syytä miehellä olisi mennä myöhemmin naimisiin, jos ei nyt tunne sitä tarpeelliseksi? Ja itsestä… vaikka se ehkä hölmöltä kuulostaa… ei tuntuisi enää niin ”hienolta” mennä naimisiin kun on jo lapsia. Vaikka en muista ajattele niin?
Olisiko naimisiin meneminen minullekkin osaltaan "tapa". Jos avioliittoa ei olisi keksitty niin mitenkähän sitten...? Osa syistäni on loogisia ja konkreettisia tms. mutta osaa ei vain osaa pukea sanoiksi. Tuntuu vain siltä.
heippa!
Olen miettinyt kanssasi ihan täysin samoja juttuja ja olen samaa mieltä kanssasi! Olen vain "hieman" nuorempi painos sinusta eli 27v. Ja 3 v ollaan oltu yhdessä.
MIksi nämä asiat ovatkaan niin vaikeita... :) Minusta tuntuisi pahalta myös saattaa maailmaan ns. äpäröitä (ok olen kai vanhanaikainen) ja nykyään olen sitä mieltä, että jos en ole aviossa mahdollisten lasten syntyessä ei isällä ole mitään tekemistä lastensa kanssa.. Toisaalta minulla ei ole ehkä usallusta pistää miestä sen takia pihalle tai pakottaa mihinkään, joten kai kohtaloonsa on alistuttava... :-( Eli luultavasti lapseni syntyy sitten joskus avoliittoon. (minusta miehellä pitäisi olla kanttia ottaa vastuu perheestä ja naisesta myös ihan oikeasti ja nimi paperilla..)
Ikuisuuskysymyksiä nämä.... Ainakin sen olen päättänyt, että jos minulla ei ole miehen nimeä ei myöskään lapsellani tule olemaan isänsä nimeä. Toisaalta nyt on vielä helppo uhota. Mutta toivoisin että useammat miehet ottaisivat suhteet vakavasti ja avIoliittopohjalta....
Tällaista ajatuksen virtaa tänään.... :)
Mikä siinä sitoutumisessa on niin vaikeaa?!?!? Nykyään en edes itse oikein halua sitoutua
Ehkä kihlauskin riittäisi. Siis että mies lupaisi mennä kanssani sitten myöhemmin naimisiin. Emme ehkä sopisi hääpäivää tai tarkkaa sellaista, mutta kuitenkin sopisimme että naimisiin mennään. Kun tulee sopiva tilaisuus. Mutta toisaalta taas... jos sen lapsen kanssa ei ole kiire (esim. iän takia tai ei ole kovaa vauvakuumetta) niin miksi sitten ei voisi mennä naimisiin vaikka heti? Jos on kerta valmis.
Meillä mies viivästelee (ainakin omien sanojensa mukaan) siksi, että ei ole rahaa häihin. Mutta olisiko sitä sitten sen enempää kun on lapsi tai lapsia? Ja minulle riittäisi pienimuotoiset juhlat. Ja mies ei siis ole vielä valmis edes kihloihin, ei siihen vielä rahaa tarvita? Jos sormukset haluaa niin niihin meillä kyllä olisi varaa.
Ja usein se naimisiin meneminen jää tai siirtyy kauaksi kun lapsi tulee. On niin paljon kaikkea muuta. Tai se ei tunnu enää niin tarpeelliselta. Jotkut kyllä menevät naimisiin esim. lapsen ristiäisten yhteydessä.
...en menisi naimisiin pelkästään lasten takia. Tavallaan mun ei ole välttämättä oltava naimisissa kun on lapsia. Mutta jos suhde on siinä pisteessä, että ajattelee jo vakavissaan yhteisiä lapsia niin eiköhän sitä olla muutenkin vakavissaan? Toistemme suhteen. Joten voisi mennä kihloihin ja jopa naimisiin, jos naimisiin on kuitenkin tarkoitus mennä joskus. Eikä ole hyvää syytä olla menemättä.
"Hierarkia oli liian syvä", mutta tänne pääsee vielä vastaamaan. Jatkoa siis siihen vastaukseeni "Jarskille".
Tuli mieleen vielä, että siis kukaan ei kai tosissaan väitä olevansa naimisissa jos ei ole. Ja Eikä erehdy luulemaan. Se on kai suurelta osin aika selkeä asia. Kihlauksesta jostain syystä on kehittynyt tälläinen "sivuversio". Niin se mikä tuli mieleen niin monelle myös avoliitto on aika selvä tapaus. Mutta silloin tälllöin (tosi harvoin kuitenkin) kuulee, että joku on erehtynyt luulemaan sitä avoliitoksi kun on kihloissa (kihloissa = avoliitossa). Eli jos ei ole kihloissa ei ole avoliitossa ja vaikkei asu yhdessä, mutta on kihloissa on avoliitossa. Joku luuli seurusteluakin (siis silloin kun ei asuta yhdessä) avoliitoksi.
Avoliittoahan ei kai myöskään varsinaisesti rekisteröidä? Eikä ole (kovin) paljon ainakaan juridisia oikeuksia ns. seurustelevaan pariin nähden? Avoliitto kyllä vaikuttaa tiettyihin asioihin esim. joihin tukiin (yleensä varmaan tavallaan negatiivisesti). Eikö niin? Mutta vaikka avoliittokaan ei ole yhtä virallinen kuin avioliitto niin silti se on monelle selvä asia mitä avoliitolla (ja avovaimolla/avomiehellä) tarkoitetaan?
Siviilisäädyt taitaa olla: naimisissa, naimaton, eronnut tai leski. Vaikka jossakin mainitaan se avoliittokin.
Miksi juuri kihlauksesta on muodostunut tälläinen "varjokihlaus" vai miksi sitä kutsuisi?
Taas aloin miettimään tätä vaikkei pitänyt...
Kuka on keksinyt alkaa kutsua avoliittoa avoliitoksi? Eikä kukaan ole alkanut kutsumaan myös sitä avioliitoksi?
Samoin voisi 2. kihlausta kutsua joksikin muuksi kuin kihlaukseksi. Vaikka ne muistuttavat toisiaan. (Esim. että sormukset laitetaan vasemman käden nimettömään ja niitä kutsutaan kihlasormuksiksi). Tai mitäpä jos ne laitettaisiinkin tässä 2. kihlauksessa oikean käden nimettömään...? Tai johonkin muuhun sormeen?
Se, miten viranomaiset suhtautuvat avoliittoon, riippuu lapsista. Jos avoparilla on yhteisiä lapsia, heitä kohdellaan paljolti samalla tavalla kuin avioparia. Jos taas lapsia ei ole, avoliitto vaikuttaa lähinnä tukia alentavasti.
Luulen, että tämä nykyinen varjokihlaus tulee siitä, että jotkut haluavat osoittaa sitoutumistaan edes jotenkin. He eivät ole valmiita avioliittoon, ja siten oikeaan kihlaukseen, mutta pitävät seurustelua kuitenkin liian kevyenä ilmaisuna. Siksipä he siis käyttävät kihlaus-sanaa luullen sen tarkoittavan vain ns. suhteen syventämistä.
Avoliitto ja kihlaus menee yllättävän usein sekaisin. Ainakin tällä palstalla näkee kaikenlaisia variaatioita aiheesta. Mainitsemiisi tapauksiin lisään sen, että yhteen muuttamisen uskotaan olevan kihlaus.
Joskus on ihan vakavissaan ehdotettu teinikihlauksen ottamista käyttöön. Tuossa vain on aika ikävä sävy. Tuskin kukaan, teinit erityisesti, haluaa kutsuttavan suhteensa syvenemistä teinikihlaukseksi. Lupaussormusten ostoa joku on ehdottanut. Minusta se olisi ihan hyvä.
Minä henkilökohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää olla tuollainen suhteen syventäminen muiden merkiksi. Se vaikuttaa hirveän teennäiseltä. Kaikki muut liitothan ovat seurausta jostain. Avoliitto on seurausta yhteen muuttamisesta, kihlaus on seurausta avioliittolupauksesta ja avioliitto on seurausta vihkimisestä. Mikään niistä ei siis sinänsä ole tavoite vaan seurausta jostain tapahtumasta. No, nyt on sitten varjokihlaus, joka on tavoite itsessään. Se tavallaan on itse toimenpide, koska ei ole seurausta mistään. Siksi se vaikuttaa teennäiseltä. Se ei vaadi mitään. Riittää vain, että sanoo olevansa kihloissa.
Erityisesti sitä en ymmärrä, että avoliitossa asuva tai lapsia jo omistava pariskunta haluaa varjokihloihin. Suurempia sitoutumisia avoliitto ja lapsi ovat kuin jonkun kultarinkulan vaihtaminen.
teennäistä,että täytyisi mennä naimisiin siksi,että se on viranomaisten silmissä virallista tai näyttää muille (kenelle sitten sillä on loppujen lopuksi merkitystä kuin itselleen)että olemme oikeasti vakavissamme,eikä pelätä yhteistä tulevaisuutta,jos siis sillä ei tosiaan ole itselleen uskonnollista tai muuten eettistä merkitystä.
Eli jos unohdetaan tuo kihlaus pois niin sinusta on siis ihan ok että ihmiset on "pelkästään" avoparina,että sinua siis häritsee vain tuo sana ja se miten häikäilemättömästi sitä käytetään?
Moni perustelee se, että ”kihlaus” on kihlaus koska moni muukin on sitä mieltä ja moni ystävä, tuttava, sukulainen yms. sanoo olevansa kihloissa vaikka ei ole tehnyt avioliittolupausta. Mistä he tietävät, että onko se silti niin? Jos hekin vain luulevat? Se on ns. ”yleinen harhaluulo”. Me siis uskomme mitä vaan sen kummemmin miettimättä asiaa? Niinkö? Kuten jos joku nyt menisi kertomaan eteenpäin tämän, että kihlaus on sama kuin avoliitto. Joku uskoo sen jne. Tämä ”kihlaus” –harhaluulo on vain levinnyt laajemmalti. Jopa niin pitkälle, että ihmiset alkaa pitämään sitä ainoana ja oikeana (tai oikeampana) kihlauksena. ”Ilman sormuksia ei voi olla kihloissa” (sormukset tekevät sen kihlauksen). Tai naimisiin menevät tai naimisissa jo olevat sanovat että eivät ole koskaan olleet kihloissa. Eräs tuttuni sanoi, että ”niin tai oltiinhan me tavallaan kihloissa”. (mies oli kosinut ja nainen suostui ja he eivät hankkineet sormuksia. Menivät naimisiin 3 kk:n kuluttua). Miten niin tavallaan?
Joo kyllä se minustakin olisi outoa varsinkin sellaisen parin mennä "varjokihloihin", jotka ovat jo vuosia olleet avoliitossa ja on ehkä lapsiakin. Se tuntuu tosi turhalta ja mitä se kertoo? Jos Teinitkin voi mennä "kihloihin" niin miten aikuiset ihmiset tuossa vaiheessa vasta "uskaltautuu" "kihloihin"? Tai kokee sen tarpeelliseksi? Ja ovat sitten kenties 5 vuotta yhdessä ja menevät oikeasti kihloihin...
Josta tulee mieleen, että jos "kihlautuneet" on järjestäneet aikoinaan "kihlajaiset" ja ostaneet sormukset yms. järjestävätkö he taas uudet kihlajaiset ja hankkivat toiset sormukset? Ne sormuksethan aikaisemmin symbolisoi jotain muuta, kai pitäisi ostaa sormukset jotka symbolisoi nyt sitä avioliittolupausta ja siinä on se päivämäärä?
Mikä muuten on "leskeneläke"? Eikö sekin koske vain aviopuolisoa?
Tuli vaan mieleen yhtenä näistä avio- ja avoliiton eroina?
"teennäistä,että täytyisi mennä naimisiin siksi,että se on viranomaisten silmissä virallista "
Minusta taas tuo on yksi erittäin hyvä syy mennä naimisiin. Jos pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia, ei heillä ole avio-oikeutta ja heitä verotetaan perintöasioissa aika rankasti. Avioliitto muuttaa tuon. Minusta suhteen virallistaminen on yksi erittäin hyvä syy olla naimisissa.
"Eli jos unohdetaan tuo kihlaus pois niin sinusta on siis ihan ok että ihmiset on "pelkästään" avoparina,että sinua siis häritsee vain tuo sana ja se miten häikäilemättömästi sitä käytetään?"
Juuri noin. Minun puolestani ihmiset saavat asua vaikka kommuunissa. Minua se ei haittaa. Se häiritsee, että sanoja käytetään väärissä merkityksissä. Kirjoittelen paljon netin keskustelupalstoille. Yllättävän usein keskustellaan eri asioista, vaikka käytetään samoja sanoja.
Lisäksi joskus on jäänyt epäselväksi, millaisen kihlauksen esimerkiksi kaverini ovat tehneet. Muistanpa eräänkin tapauksen, kun exäni ystävä esitteli sormustaan ja kertoi, miten he ovat nyt kihloissa. "Näin se meidän suhteemme syvenee", hän sanoi viitaten ilmeisesti siihen, ettemme me olleet exäni kanssa kihlautuneet monen vuoden seurustelun jälkeen. Yritäpä siinä sitten olla onnellinen toisen puolesta, kun tiedät, ettei kyseinen kihlaus tarkoita oikeasti mitään. Kosinta oli vasta tulossa, kuten nainen itsekin sanoi. Yhdessäkään eivät asuneet. Ulkopuolinen ei siis voi mitenkään tietää, miten vakavasta asiasta on kyse. Siitä huolimatta kihlapari ehkä itse odottaa, että heidät otetaan vakavasti.
Mun mielestä on ihan ok olla "pelkästään" avoparina. Varsinkin, jos kummallakaan ei ole mitään tarvetta mennä naimisiin.
"Kihlaus" tuntuu turhalta välivaiheelta, JOS aiotaan mennä jossain vaiheessa naimisiin. (ja miksi avioliiton rinnalla pitää olla niin paljon
erilaisia yhdessäolon muotoja...? Jos ne ei kovin paljon edes poikkea toisistaan?) Miksi tehdä myöhemmin vielä toinen lupaus eli se avioliittolupaus ja kihlautua ja mennä naimisiin? Kihlaus taas ei ole kuten Jarski kirjoitti se itsetarkoitus vaan seurausta siitä, että kun on luvannut mennä naimisiin. Eli ei mennä ikään kuin "erikseen" kihloihin.
Ja jos pariskunta tarvitsee tälläisen "sanattoman lupauksen" niin ei siinä mitään... mutta miksi sitä pitää kutsua juuri kihlaukseksi? Sitä minä tässä ehkä enemmän mietin. Ehkä sen ymmärrän jotenkin, että halutaan "konkretisoida" jotenkin sitä, että suhde ja tunteet on muuttunut alkuajoista. Suhde on syventynyt.
Ja pakkohan ei ole mennä naimisiin eikä muutakaan. Jos se todellakin tuntuu pakolta niin silloin ei varmaan sitä kannata tehdä... Mennään mieluummin omasta halusta, jos mennään...
Meille on tulossa vauva. Emme ole kihloissa vielä naimisiin menosta puhumattakaan. Kihloista on puhuttu, mutta vielä ei ole aika. Naimisiin en ole varma edes mennemmekö. Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Meille tällainen passaa ihan hyvin. Sehän on vain sormus sormessa. Ei se sitä odottamista/lapsen saamista muuta millään tavalla. Toivon kyllä saavani sormuksenn sormeeni joskus, mutta sitten aikanaan. Naimisiinkin voisin mennä ihann siiä syystä, että lapsen asiat on paremmin turvattu ym.eron/ kuoleman ylättäessä.
No joo... taas täytyy ihmetellä. "Sehän on vain sormus sormessa" ja "vielä ei ole sen aika". Eikö ole aikaa käydä sormuskaupoilla vai mitä...? Miksi ei ole vielä sen aika? Jos siihen taas ei ole vielä valmis ja pitää vielä harkita niin miksi ihmeessä? Jos se ei oikein merkkaa mitään vaan on vaan pelkkä rinkula sormessa. Tai tarkoitettiin tässä naimisiin menemistä, että se on vain "sormus sormessa" eikä suinkaan sitä "kihlausta"?
Ja miksi toivoo kuitenkin saavansa sen sormuksen sormeensa vaikka toisaalta sillä ei ole niin väliä...?
Ja lapsen aika siis oli, mutta ei sentään naimisiin menon tai "sormustamisen".
En vieläkään ymmärrä näitä juttuja, mutta ei kai tarvitsekaan.
Entäpä muuten ne jotka menee naimisiin tai kihloihin eikä hanki sitä sormusta laisinkaan? Heille se ei ole edes "sormus sormessa". Heh!
Ja saapahan noita sormuksia muutoinkin.
Minusta järjestyksellä ei ole niinkään väliä ... sillä joskus saattaa olla niin että hankitaan ensin lapset ja elellään monta ihanaa vuotta ihan niin vaan perheenä ilman avioliittoa ja voihan sitä naimisiin mennä vasta myöhemmin ... mutta kaiketi kaikista järkevintä olisi ensin mennä naimisiin ja sitten katsoa kuinka se elämä onnistuu avosuhteessa ja sitten ajatella vasta lapsia :)
Tarkoitit varmaan, että ensiksi katsoa kuinka se elämä onnistuu avosuhteessa ja sitten mennä naimisiin ja joskus sen jälkeen ajatella niitä lapsia? Jos on naimisissa niin en pitäisi sitä "avosuhteena"?