Tee se itse

Vieraslaitureita katsellessa tulee väkisinkin mieleen ajatus venekoon kasvattamisesta näppärästä varttitonnarista vähän massiivisempaan. Äkkiseltään valmiita suunnitelmia löytyy niin Van de Stadtilta kuin Robertsiltakin ja paljon niitä kai rakennellaankin, mutta vähän vaikuttavat kankean oloisilta. Omana haaveena olisi noin 38-jalkainen, nykyaikainen vesikulkuneuvo. Materiaalivaihtoehdoista tulisivat kysymykseen lähinnä ristilaminointi, alumiini tai lasikuitu.

Onko kukaan tutkinut aihetta ja vaihtoehtoja tarkemmin? Vai lojuuko kentie kaapissasi peräti kelvollisen aluksen piirustukset? Entä tietääkö kukaan kelvollista muottisarjaa, jota voisi vuokrata?
288622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Helsingin uivassa oli näytillä JJ38. Veneen voi hankkia myös puolivalmiina. Jos menet yrityksen nettisivuille, niin siellä näkyy olevan vuokrattavissa myös muitakin muotteja.

http://www.promare.fi/My_Homepage_Files/Page1.html

venelehden sivuilla näkee aina välillä olevan myynnissä kesken jääneitä projekteja. Mielestäni sellainen voisi myös olla hyvä hankinta.

Materiaalivaihtoehtoja kannattaa ehkä miettiä sen mukaan että mitä niistä osaa käsitellä parhaiten. Veneen loppukustannuksiin materiaalien valinnalla ei ole kovinkaan suurta merkitystä.

Äänestä

Kysyjä yrittää olla fiksu ja vastaa itse
eli syyllistyy mainontaan, joka on kiellettyä.

Äänestä
  • Voi taivas! Eihän keskustelun avaaja mainostanut mitään millään tavalla.

    Millä tavalla tätä keskustelua pitäisi sitten käydä? Onko valmistajien, tuotemerkkien yms. mainitseminen muka kiellettyä? Tyrehtyy aika äkkiä tämä keskustelupalsta, jos näitä sääntöjä noudatettaisiin.

    Äänestä

  • Mitä tuo edellinen kommentti oikein tarkoittaa?

    Kuinka niin vastaa itse. Ja mihin mainontaan syyllistyy?

    Ymmärtääkseni kysyjä halusi tietää mistä muualta voi hankkia piirustuksia, Mistä saisi lainalle muottia ja mikä olisi hyvä materiaali veneen tekemiseen.

    Äänestä

  • **Sinähän se oikea "KÖTIPÄÄ"olet et taida tietää rakentamisesta yhtään mitään.Edellinen kommentti jota muka pidit mainontana oli yksi niitä parhaita mitä olen pitkään aikaan nähnyt kirjoitettavan koskien itse rakentajaa!Luulempa että kaltaisesi "KÄDETTÖMÄT" tällaisia kirjoittelee kun ei venettä ite pysty rakentamaan,eikä Lompakko kestä valmiin hankintaan!!!

    Äänestä

Roberts 370:seen.

Äänestä
  • C-versio on kansi-ja takilaratkaisuiltaan noista ainoa varteenotettava. Löytyykö "study plans" vai työkuvat? Onko sarjassa kaikki runkomuodot (radius chine, multi chine @ round bilge)ja uloslyönnit?

    Äänestä

  • Harkitseva kirjoitti:

    C-versio on kansi-ja takilaratkaisuiltaan noista ainoa varteenotettava. Löytyykö "study plans" vai työkuvat? Onko sarjassa kaikki runkomuodot (radius chine, multi chine @ round bilge)ja uloslyönnit?

    Työpiirustukset kaikista versioista, kaarien piirustukset 1:1-tulosteina, nähtävissä Espoossa. Laita yhteystietosi, niin kerron lisää.

    Äänestä

  • Sähköpostitse kirjoitti:

    Työpiirustukset kaikista versioista, kaarien piirustukset 1:1-tulosteina, nähtävissä Espoossa. Laita yhteystietosi, niin kerron lisää.

    [email protected]

    Äänestä

Mitä mieltä olet Roberts 34 ,olen itse ajatellut rakentaa teräksestä ,rakentelin aikoinaan vähän isompia ,no en harrastuksena.

Äänestä
  • C Spray 34, jos sitä tarkoitit, ei oikein täytä vaatimuksiani nykyaikaisena veneenä. R345 sensijaan oli mukana harkittavien joukossa.

    Valintaa ylipäätään vaikeuttaa se, että näistä helposti saatava arvostelu koostuu lähinnä rakentajien kehuista ja myyjän ylistyksestä.

    Äänestä

  • mulla on roberts 43 teräsveneen piirrustukset
    Jukka

    Äänestä

Ilman yhtä viime vuosien aikana tapahtunutta muutosta suosittelisin noista vaihtoehdoista ristiinlaminointia. Sillä saisi yhtä kevyen rakenteen kuin kevlaristakin, mutta varsin yksinkertaisen jigin päälle tehtynä, siis hyvin yksittäiskappaleille sopiva menetelmä. Ei olisi sitä monien, osin ihan suottakin kauhistelemaa skrapaamista, vaan vahaa vain kylkeen keväällä ja menoksi. Kuitenkin sisällä olisi aito puuveneen tuntu, eikä käytännöllisesti katsoen mitään huolia kondenssivedestä. Se haittapuoli on nykyään materiaalikustannus. 35-jalkaisen veneen runkoon puut maksaisivat mahonkitukkeina yli 50 keur, joskaan rungon osuus lopputuloksesta ei koskaan ole ratkaiseva. Sellaisen linjapiirustuksetkin sattuvat piirongin laatikosta löytymään, työpiirustuksia ei kylläkään ole, niitä kun tuskin koskaan on tehtykään. Samassa jigissä on tehty myös pari jalkaa pidempiä yksilöitä, joten pienet modifikaatiot ovat mahdollisia.

Äänestä
  • Mainitsit että tuollaisen 35 jalkaisen rakentamiseen tarvittavat puut maksaisivat 50 k€. Kuinka paljon olet arvioinut sellaiseen kuluvan puuta ja paljonko on puun kuutiohinta. Ja kuinka suuri on tuon veneen uppouma?

    Äänestä

  • kyselen kirjoitti:

    Mainitsit että tuollaisen 35 jalkaisen rakentamiseen tarvittavat puut maksaisivat 50 k€. Kuinka paljon olet arvioinut sellaiseen kuluvan puuta ja paljonko on puun kuutiohinta. Ja kuinka suuri on tuon veneen uppouma?

    **Sama asia vähän askarruttaa...nimittäin tuo 50 keur:Mahonkitukkeina!!Selvitystä edelliseen jos vaan sais.

    Äänestä

  • kyselen kirjoitti:

    Mainitsit että tuollaisen 35 jalkaisen rakentamiseen tarvittavat puut maksaisivat 50 k€. Kuinka paljon olet arvioinut sellaiseen kuluvan puuta ja paljonko on puun kuutiohinta. Ja kuinka suuri on tuon veneen uppouma?

    Kieltämättä hurjalta tuntuu. Tuo oli kuitenkin veneentekijän arvio, ja siitäkin on jo pari vuotta. Mahongin kuutiohinta on kivunnut melkoisesti, sen olen itsekin saanut kokea, kun olen joitakin lankunpalasia ostanut. Muutoin en osaa sanoa, montako kuutiota tukkia menee tarpeellisen viilukasan tekemiseen, enkä edes sitä kuutiohintaa tukkeina. Veneentekijällä ei kuitenkaan pitäisi olla turhaa vedätystarvetta, sillä hän oli saanut puupölyallergian, eikä siis kauppamiehenä juttelemassa.

    Äänestä

  • Tunnen kyllä ristiinlaminoinnin, yleensä siinä oli tapana tehdä vain pintaviilu mahongista, eihän sen käyttöä koko rakenteessa kai puolla mikään?
    Nuo kevlar-höpinäsi jätän omaan arvoonsa!
    Mahonkipinnalla taas vene vaatii puuveneen huolenpitoa eli lakkahuurut tulevat tutuksi.

    Vai tarkoititko kentie puu-epoksi rakennetta? Mitähän itua olisi peitellä mahonkia kuidulla ja epoksilla..?
    50.000 euroa rungon tukkeihin... sahaus, muu rungon materiaali, kuten laipiot, kaaret, steevipuut.. Kulta olisi muuten ominaispainoltaan omiaan kölipainoksi.

    Äänestä

  • HA_ kirjoitti:

    Kieltämättä hurjalta tuntuu. Tuo oli kuitenkin veneentekijän arvio, ja siitäkin on jo pari vuotta. Mahongin kuutiohinta on kivunnut melkoisesti, sen olen itsekin saanut kokea, kun olen joitakin lankunpalasia ostanut. Muutoin en osaa sanoa, montako kuutiota tukkia menee tarpeellisen viilukasan tekemiseen, enkä edes sitä kuutiohintaa tukkeina. Veneentekijällä ei kuitenkaan pitäisi olla turhaa vedätystarvetta, sillä hän oli saanut puupölyallergian, eikä siis kauppamiehenä juttelemassa.

    tommoseen veneeseen saisi kuutiosta lähes viis kerrosta 3mm viiluja, kuutiohinta hipoo siis 50keuro?

    Äänestä

  • Nikkari kirjoitti:

    Tunnen kyllä ristiinlaminoinnin, yleensä siinä oli tapana tehdä vain pintaviilu mahongista, eihän sen käyttöä koko rakenteessa kai puolla mikään?
    Nuo kevlar-höpinäsi jätän omaan arvoonsa!
    Mahonkipinnalla taas vene vaatii puuveneen huolenpitoa eli lakkahuurut tulevat tutuksi.

    Vai tarkoititko kentie puu-epoksi rakennetta? Mitähän itua olisi peitellä mahonkia kuidulla ja epoksilla..?
    50.000 euroa rungon tukkeihin... sahaus, muu rungon materiaali, kuten laipiot, kaaret, steevipuut.. Kulta olisi muuten ominaispainoltaan omiaan kölipainoksi.

    Pari venettä olen omistanut ja molemmissa kaikki kerrokset mahonkia. Tiedän lähipiiristä kyllä toisenkinlaisia materiaalivalintoja, joissa on raaseriin haettu kevyempiä puulajeja mahonkikerrosten väliin.

    Kevlarjutut eivät ole höpinöitä, asiaa tutkittiin aikanaan yhteydessä, josta veneenrakennus oli kaukana, kevytrakenteiden ammattilaisia konsultoiden. Harvat nykyisetkään raaserit sen kevyempiä rungoltaan ovat kuin nuo yllämainitut hieman optimoidut. Mahongin peittäminen suotta kuiduilla olisi tosiaan tarpeetonta.

    Lakkapintaisen yksilön pintaan vedin kerroksen n. viiden vuoden välein, välivuodet vahaten. Toinen oli maalattu ja tarvitsi uuden kerroksen 15 v veistämöltä lähdön jälkeen ihan normaalin kulumisen ja yhden telakointivahingon seurauksena. Tuleehan siinä huurut sen verran tutuiksi, mitä niistä millilitroista vuosittaisiin naarmujen paikkauksiin.

    Ja tuo kustannusarvio oli todellakin henkilöltä, joka on ristiinlaminoituja veneitä tehnyt ammatikseen kymmeniä. Itse en osaisi hänen tietämystään kyseenalaistaakaan.

    En tarkoittanut Spray mallistoa ,itse en pidä niistä.

    Ja me kun vetelemme kerroksia lisää joka kevät. Minäkin hölmö uskon Owatrolin ohjeita...

    Se nyt jäi vielä epäselväksi, mitä etua on mahongista keskikerroksissa.

    Äänestä

  • lupelele kirjoitti:

    En tarkoittanut Spray mallistoa ,itse en pidä niistä.

    Onhan siellä myös G H 34, mutta sekään ei sytytä. Jos tarkoitat R34 mallia, sekin sivuilla esiintyy!!! Tosin kyseenalaisella tavalla..

    Suora copy:

    STOLEN BOAT PLANS
    Beware of the Australian outfit calling itself
    'Bruce Roberts International'
    they are selling outdated, incomplete, pirated & stolen boat plans. SEE DETAILS
    The plans listed below are
    OUT OF DATE & NO LONGER SUPPORTED BY DESIGNER
    Adv.18, Roberts 22, R24, Adv24, R27, R29, R30, HM32, R34, R38, MN43, OS44, R45, CL45, HM50,HM57, Spray 50, Spray 60, WR20, WR22, CS45TY, SF47, TY45/48, TY56.
    If you are offered these plans ... Do NOT waste your money !

    Äänestä

  • Nikkari kirjoitti:

    Ja me kun vetelemme kerroksia lisää joka kevät. Minäkin hölmö uskon Owatrolin ohjeita...

    Se nyt jäi vielä epäselväksi, mitä etua on mahongista keskikerroksissa.

    Owatrolista minulla on todella huonot kokemukset vaneripinnoilla. Veneen kyljessä en sitä ole kokeillutkaan, siinä viilupinnassa kun kaksikomponentti polyuretaani piti oikein hyvin, niinkuin vastaavanlainen maalikin, laminaattihan ei elä. Ajatuksena siinä lakkakerroksen, hyvin ohuen sellaisen, lisäämisessä silloin tällöin oli lähinnä peittää sellaisetkin kolhut, joita ei tule huomanneeksi.

    Siihen, miksi ainakin kaksi rakentajaa oli päätynyt käyttämään mahonkia joka kerrokseen, en sen parempaa vastausta osaa antaa. Ihan hyvin näyttää kasassa pysyvän muunkinlaisilla sisäkerroksilla ilman, että päreet repsottaisivat.

    Äänestä

  • linjakashan tuo, moottoripurjehtija vai mikä lie.

    Ei kuitenkaan kasvihuonehytteineen vastaa käsitystäni purjeveneestä ja Salmelan meriititkin taitavat jäädä kelluviin työveneisiin...?

    Äänestä

R34 oli pari päivää sitten listoilla ? ymmärsinkö oikein että piraateilla tekemistä asian kanssa ?

Äänestä
  • piirustuksia hankkiville, että mainitun toimiston sivuilla oli varoitus, jonka kukin voi käydä lukemassa. Täältä se kopio poistettiin..?

    Äänestä

robert's 43 piirruustukset
löytyvät kokonaisuudessaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harkitseva kirjoitti:

Vieraslaitureita katsellessa tulee väkisinkin mieleen ajatus venekoon kasvattamisesta näppärästä varttitonnarista vähän massiivisempaan. Äkkiseltään valmiita suunnitelmia löytyy niin Van de Stadtilta kuin Robertsiltakin ja paljon niitä kai rakennellaankin, mutta vähän vaikuttavat kankean oloisilta. Omana haaveena olisi noin 38-jalkainen, nykyaikainen vesikulkuneuvo. Materiaalivaihtoehdoista tulisivat kysymykseen lähinnä ristilaminointi, alumiini tai lasikuitu.

Onko kukaan tutkinut aihetta ja vaihtoehtoja tarkemmin? Vai lojuuko kentie kaapissasi peräti kelvollisen aluksen piirustukset? Entä tietääkö kukaan kelvollista muottisarjaa, jota voisi vuokrata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu