Eniten elämässä kadun asioita joita en uskaltanut. Vastuu elämästä on paljon suurempi kuin vastuu kuolemasta.
Puolisen vuotta abortista. Ei kulu päivääkään ilman, että en ajattelisi sitä, tuntisi häpeää ja syyllisyyttä. Tuntuu, että tarvitsen rangaistukseni, jotta voisin edes yrittää jatkaa eteenpäin. En ole ikinä uskonut jumalaan, nyt tunnen kummaa pelkoa. En enää ikinä voi enkä halua tuomita toista ihmistä, oma syyllisyys painaa liikaa.
Puolisen vuotta abortista. Ei kulu päivääkään ilman, että en ajattelisi sitä, tuntisi häpeää ja syyllisyyttä. Tuntuu, että tarvitsen rangaistukseni, jotta voisin edes yrittää jatkaa eteenpäin. En ole ikinä uskonut jumalaan, nyt tunnen kummaa pelkoa. En enää ikinä voi enkä halua tuomita toista ihmistä, oma syyllisyys painaa liikaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi!Unohda itsesi rankaiseminen ja rangaistuksen kaipuu, varmasti sinulla oli hyvä syy tekoosi,
itse mneossa huomenna kaavintaa,vaihtoehdot suunnilleen joko sikiö kuoliaaksi tai molemmat, on tällä hetkellä jo vakava kohtutulehdus pääällä ja terveys pettää alta.
Ajattele niinkuin hindut se sinun pienen vauvasi henki tietää ettei ollut vielä hänen aikansa ja tulee parempanan aikana takaisin tähtitaivaalta, ja on silloin onnellisempi, ei kukaan lapsi halua huonoa elämää.
Sinulle suosittelen keskustelu avun hakemista paikkakuntasi mielenterveystoimistosta ei tarvitse olla hullu että saa apua jos sitä tarvitsee, itse olen varannut jos keskusteluajat etten tarvitse jäädä hautomaan asiaa vuosiksi eteenpäin.
Voimia ja jaksamista, kaikki me tämän läpikäyvät sitä tarvitsemme.
Häpeästä pääset puhumalla, syyllisyydestä myös,tee mielikuva harjoituksia, hanki apua ja voi helpottaa oloa jos nyt pystyt sanomaan hyvästit syntymättömälle lapsellesi, suomessa on syntymättömille tarkoitettuja hautalehtoja ja muistomerkkejä.
ite tein abortin 2004 maaliskuussa, ja ihan samat tuntemukset kuin sulla! plus vielä 1000 muuta aaltoina, sykäyksinä, unina ja todellisuutena tulevaa ja menevää tunnetta!!! itse en ole saanut ongelmaani keskusteluapua, en ennen enkä jälkeen abortin vaikka olen sitä kysellyt. syön masennus ja unilääkkeitä jotka auttavat vain hetkellisesti, yön yli jne. oon aidosti ja vilpittömästi pahoillani että tällasta paskaa tapahtuu näinkin "hienossa" valtiossa kuin suomi. en osaa neuvoa, en oikein tukea tai lohduttaa kun olisin itsekin moisen tarpeessa, mutta toivon sydämeni pohjasta kaikille meille tähän hullun myllyyn joutuneille voimia. meidän pikkuisilla on varmasti hyvä olla, onhan niillä toisensa... henk. koht. uskon äiti-lapsi suhteen vahvuuteen, vilpittömyyteen, ehdottomuuteen ja rakkauteen, antaisin lapselleni aivan kaiken anteeks, miks ei sekin tätä mulle?
hei Essi
ymmàrràn syyllisyyden tunteesi. Itse olen tehnyt 2 aborttia muutaman kuukauden sisàllà.Molemmilla kerroilla pillerit pettivàt-harvinainen tapaus. Olin ja olen edelleen avoliitossa saman, ihanan miehen kanssa mutta olimme vasta tavanneet. Ei mene pàivàà ettenkà asiaa miettisi eikà viikkoa ettenko itkisi. Olen kàynyt terapiassa ja tàytyy edelleen kàydà. On tullut itsetuho ajatuksia kun masentaa. Sytytàn joskus kaksi kynttilàà ollessani yksin kotona...Mutta mun(meidàn) on pakko oppia antamaan itsellemme anteeksi ja uskottava ettemme tehneet mitààn vààràà. Se sattuu mutta se vain kertoo ,ettà meissà on sisàllàmme rakkautta ja kun oikea aika on, meillà on paljon annettavaa.
Tähän on vain yksi vastaus. Tunnusta syntisi Jumalalle. Hän rakastaa sinua ja antaa anteeksi Jeesuksen ristin veren tähden.
Eliina Heinonen on kirjoittanut omasta abortistaan ja kuinka hän pääsi siitä vapauteen. Kirja löytyy ainakin kristillisistä kirjakaupoista.
http://www.karas-sana.fi/?sid=274