Alempana joku oli avannut keskustelun liittyen miehen käytökseen. Mutta jutussa syytettiin vl-miehiä. En usko, että vl-mies olisi kovin paha aviomiehenä. Paha saattaisi olla joku muu kuin vl.
Mutta sitten asiaan. Mies ja nainen on luotu erilaiseksi. Siksi on syytä perehtyä eroihin, jotta voi ylipäänsä tulla toimeen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Tosin eroja on, jotkut naiset on enemmän pehemeitä, toiset rämäpäitä. Onkin hyvä, että näin on ja siten on valinnankirjoa. Mutta peruasia on se, että nainen tarvii arvostusta ja häntä pitää osata kehua. Jos mies ei sano ulkonäköön liittyvää kiitoksen sanaa, niin minusta sellainen mies kannattaa ehdottomasti unohtaa. Ei sellaiseen mieheen yksinkertaisesti edes voi syttyä. Kannattaa kättelyssä jättää liian ujot miehet heti syrjään. Ei siis lähteä takaa-ajamaan tollaisia tyyppejä. Ne saa jäädä vanhaksipojiksi, tai sitten voivat kypsytellä vielä itseään. Eivät ihan varmasti ole vielä kypsiä mihinkään suhteeseen.
Sitten jos mies miellyttää, niin.. peruasia on se, että kannattaa aluksi tutustua mieheen, ja katsoa, onko hän oikealla tavalla uskomassa.
No, niin tässä naisen näkökulmaa. Toivottavasti miehetkin esittävät toiveitaan.
Mutta sitten asiaan. Mies ja nainen on luotu erilaiseksi. Siksi on syytä perehtyä eroihin, jotta voi ylipäänsä tulla toimeen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Tosin eroja on, jotkut naiset on enemmän pehemeitä, toiset rämäpäitä. Onkin hyvä, että näin on ja siten on valinnankirjoa. Mutta peruasia on se, että nainen tarvii arvostusta ja häntä pitää osata kehua. Jos mies ei sano ulkonäköön liittyvää kiitoksen sanaa, niin minusta sellainen mies kannattaa ehdottomasti unohtaa. Ei sellaiseen mieheen yksinkertaisesti edes voi syttyä. Kannattaa kättelyssä jättää liian ujot miehet heti syrjään. Ei siis lähteä takaa-ajamaan tollaisia tyyppejä. Ne saa jäädä vanhaksipojiksi, tai sitten voivat kypsytellä vielä itseään. Eivät ihan varmasti ole vielä kypsiä mihinkään suhteeseen.
Sitten jos mies miellyttää, niin.. peruasia on se, että kannattaa aluksi tutustua mieheen, ja katsoa, onko hän oikealla tavalla uskomassa.
No, niin tässä naisen näkökulmaa. Toivottavasti miehetkin esittävät toiveitaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksiköhän vl-aviomiehissä on myös vaimojaan hakkaavia ja henkistä nöyryytystä harjoittavia ja kaikki epäuskoiset miehet eivät ole sellaisia, Miksi eivät?
Olet oikeassa että kyllä miehen tulee osata sanoa jotain kaunista naisensa ulkonäöstä ja pitää osata sanoa, vaikka että kylläpäs olet taas leiponut hyviä pullia. Harmi kun niin moni mies pitää naista itsestään selvyytenä, eikä olekaan iloinen ja kiitollinen siitä, että on löytänyt niin mukavan naisen.
Miten tällainen "miehet ovat marsista, naiset venuksesta" -tasoinen keskustelu kuuluu tälle palstalle?! Menkää muualle käymään pohdintoja sukupuolten välisistä eroista.
näitäkään keskusteluja pois. Naisia ja miehiähän me ollaan. Ja sitä paitsi Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja erilaiseksi loi, miehen otsa hiessä työtä tekemään ja naisen synnyttämää!
Tuossapa pohdittavaa sitten lisäksi.
Ja Raamattu puhuu myös naisen olemuksesta, että hän on alamainen miehelleen ja mies taas vaimon pää. Tosin pään tulee rakastaa vaimoaan eikä mitenkään lähteä vahingoittamaan... kun mies ja nainen on yksi liha, niin eihän mies omaa ruumistaankaan inhoa. (siinä sulle alustusta aiheesta)
> ... loi, miehen otsa hiessä työtä tekemään ja naisen synnyttämää!
Tiesitkö, että naiset tekevät 80 % kaikesta maailman työstä? (Luku Maailmanpankin tilastoista.)
> - - Raamattu puhuu myös naisen olemuksesta, että hän on alamainen miehelleen ja mies taas vaimon pää.
Mitä tarkoitat sanoa meille tuolla, Vanhan Testamentin paimentolaiskansan yhteiskuntajärjestelmästä lähtevällä tulkinnalla - tämän päivän Suomessa, jossa on nainen valtion johtajana, pankkien, yliopiston ja autoliikkeiden johdossa?
> - - Tosin pään tulee rakastaa vaimoaan eikä mitenkään lähteä vahingoittamaan...
Koetko että miehesi uhkaa sinua väkivallalla?
Se onkin tässä maassa paljon todellisempi uhka kuinmonessa muussa Euroopan maassa.
Suomessa tapahtuu eniten väkivallantekoja parisuhteessa, meillä on Euroopan korkeimmat naisten perheväkivallantekojen seurauksena aiheutuneet kuolleisuusluvut.
Seurapuhetta analysoimassa
Kuuntelin kaksi seurapuhetta. Ensimmäinen oli tylsä ja siksi nukuinkin.
Toinen puhe oli sensijaan mielenkiintoinen ja aloin kunnella tarkkaavaisesti, jos oppisin jotain uutta.
Olisi hyvä olla muistivihko, johon tekisi merkintöjä seurapuheesta, mutta johan minua katsottaisiin pitkään, jos touhuisin niinkuin pikkulapset piirrustaen lehtiöön puheen aikana.
Siksipä joutuu muistelemaan puheen sisältöä ja niin nytkin.
Seurapuheita ei ole tapana kommentoida. Jos kysyn vaikkapa elämänkumppanilta, mitä pidit seurapuheista, on vastaus aina sama. Hyvä puhe, sielu tuli ravituksi.
Mitenkään muuten ei ole tarvis seurapuhetta analysoida.
Mutta minä punnitsen ja analysoin. Se on tärkeää.
Seurapuheesta saa joskus jotain irti.
Tämänkertainen seurapuhe käsitteli rukoilemista, mutta kuulijassako on vika, vai selittäjässä, kun puheen sanoma ei aukea.
Puhuja itsekkin joskus toteaa, ettei sanoma oikein auennut. Minusta tuntuu, ettei puhuja aina itsekkään osaa selittää tai ymmärtää selittää asiaa niin, että kuulijalle se tulisi täysin selväksi.
Kun saarnaaja selittää vain Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lapsia, sekä syntein anteeksiantoa, hän ei tarvitse isoja selittäjän lahjoja, eikä kuulijallekaan jää epäselväksi, onhan hän kuullut samaa litaniaa tuhansia kertoja ennenkin, eli oppi on mennyt vuorenvarmasti perille.
Mutta käydäänpä nyt siihen seurapuheeseen.
Kuten esipuheessani totesin, seurapuhe käsitteli siis rukoilemista.
Minulle heräsi heti lukuisia kysymyksiä, joihin puhuja ei vastannut ja joihin toivon täältä löytyvän hyviä vastauksia.
Puhuja muistutti,kuinka tärkeää on rukoilla sitä asiaa, että pysyisimme uskomassa.
Itse en ole rukoillut vuosikymmeniin. Muistan, että silloin alta viijentoista rukoilin paljonkin, mutta aikuisena se jäi kokonaan.
Ja miksi pitäisi rukoilla, kun ei minulla ole mitään rukoiltavaa.
Olen ymmärtänyt niin, ettei Jumalalta pidä pyytää mitään lapsellisia asioita.
Kyllähän minulla rukouksen aiheita olisi paljonkin, mutta en oikein usko rukouksen voimaan.
Lestadiolaisuudessa rukoileminen on hyvin pinnallista. On lasten iltarukoukset, ruokarukoukset ja sitten seuroissa vain puhuja rukoilee alkurukouksen ja loppurukouksen.
Sanakuulija ei rukoile. En ole koskaan kuullut kenenkään rukoilevan ääneen lestadiolaisuudessa.
En ole kuullut elämänkumppanin rukoilevan. Lastenkin iltarukous on vain tapa, joka häviää aikuistumisen myötä.
Rukouspiirit on tuntematon käsite lestadiolaisuudessa. Kempeläinen on varmasti harrastanut paljon rukoilua, samoin Melperi, joka rukoilee Jumalalta synnit anteeksi.
Lestadiolaisen opin mukaan rukoilemalla ei saa syntejä anteeksi, joten tässä mielessä rukoileminen on hyödytöntä.
Myöskään äitini en ole kuullut koskaan rukoilevan isästä puhumattakaan.
Äiti kyllä sanoo rukoilevansa meidän lasten puolesta, että varjeltuisimme kaikesta pahasta.
Vierailut äidin luona päättyy aina samanlailla. Ovella äiti pyytää lähtösiunausta ja muistuttaa, että ajakaahan varovasti.
Millä lailla sitä varovasti ajetaan? Elekää ajako lujjaa, sanoo äiti. Kyllä minä tuon käsitän, vastaan. Monikohan äiti muistaa samalla lailla varoitella.
Jumalan varjelukseen ei pidä luottaa autoa ajaessa, vaan kyllä siinä pitää itsellä olla järki mukana, jotta älyää ajaa kelin mukaan, ei nopeusrajoituksen.
Tuoreessa muistissa on vielä järkyttävä liikenneturma vuonna 1992, jolloin viisi uskovaista nuorta tyttöä kuoli Keskisessä Suomessa, kun heidän autonsa liukkaalla ajautui päin vastaantulijaa. Siinä ei varmaan ollut kelin mukainen nopeus kysymyksessä.
Seurapuhuja sanoo: Meidän tulee rukoilla Jumalalta, että hän lisäisi meille uskoa. Sen kummemmin puhuja ei valaise asiaa, vaan alan miettimään sitä itse.
Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran... no minullahan sitä sen verran vain on.
Miksi uskoa pitäisi lisätä, jos vähäkin riittäisi?
Jos kehuisin saaneeni oikein vahvasti uskoa seuroissa, minuahan pidettäisiin kerskaajana.
Koskaan ei pidä alkaa ylvästelemään, että voi kun minulla on niin vahva tämä usko.
Puhujasedätkin toteaa usein jo puheensa alkajaisiksi, että siunatkaa minua nyt heti, kun minä olen niin suurissa eppäilyksissä ja kiusauksissa tälle paikalle tullut.
Ja onko merkitystä sillä, onko uskoa vähän tai paljon, koska jos pysyttelee uskovaisten kirjoissa, synnit saa automaattisesti seurapenkissä anteeksi.
Nuorena kävin helluntailaisten seuroissa ja siellä minua viehätti rukouspiirissä yhdessäolo.
Minua veti työkaveri, joka oli helluntailainen ja utelias kun olin, kuljin hänen mukanaan seuroissa.
Meitä oli siellä joukko nuoria rukouspiirissä ringissä pitäen käsi kädessä toistensa käsistä.
Jokaisen tuli vuorollaan rukoilla ja kun en osannut rukoilla, muistin Isä meidän rukouksen, jonka lausuin, kun muut sitävastoin omin sanoin ääneen rukoilivat.
Tunnelma oli lämmin ja mikä lie ollut voima,joka tuntui laskeutuvan yllemme. Pyhää Henkeä kun ei lestadiolaisen uskon mukaan esiinny muualla kuin Jumalan lasten keskellä.
Seurakunnassa rukoiltiin polvillaan ja kuka tahansa saattoi rukoilla ääneen seurasalin kokouksen yhteydessä.
Mitään tälläistä ei ole lestadiolaisten seuroissa.
Aliarvioidaanko rukouksen merkitystä.
Kun nuorena rukoilin, menin yksinäiseen paikkaan ääneen rukoilemaan, koska ajattelin, ettei Jumala voi kuulla, jos ajatuksissani rukoilisin.
Rukoilevatko kaikki lestadiolaiset sitten ajatuksin kotona ja seurapenkissä yleisen rukouksen aikana, jonka vain puhujasetä pitää ja muut uskoakseni tavan vuoksi ristivät kätensä ja painavat päänsä alas.
Sehän ei ole henkilökohtaista rukousta seuroissa, vaan ns. massarukoilemista, jossa yksi rukoilee ja muut ovat hengessä mukana.
Lestadiolaiset nuoret pitää ns.iltakyliä, mutta koskaan siellä ei rukoilla, eikä puhuta uskonasioista. Jos rukoiltaisiin, saattaisi jäykkä tunnelma helpottaa, mutta kun on totuttu tälläisiin käytäntöihin, niin mikään ei muutu.
Virsiä nyt lauletaan, mutta sekään ei oikein sovi kerrostaloon yömyöhällä.
Suviseuroissa vanhan tavan mukaan saa esittää lappusella esirukouspyyntöjä. Harmi vaan, että niitäkin sensuroidaan. Lapussasi täytyy rukouspyyntönä olla vain: haluan esirukousta, että se ja sekin käsittäisi parannuksen armon ja että pääsisi irti alkoholin kiroista.
Jos esim. pyydät esirukousta tuomo tuppuraiselle saada Jumalalta voimia päästä tupakan orjuudesta, lappusesi heitetään armotta roskiin.
Nyt haluaisin kysyä, millä tavalla oikean uskovaisen pitäisi rukoilla, missä ja mitä.
Ja pitääkö rukoilla ääneen, vai mielessään seurapuhujan alku-tai loppurukouksen yhteydessä?
Onko kysessä sama asia, kuin syntien anteeksipyyntö hiljaa mielessään sillä hetkellä, kun puhuja käskee uskomaan.
Onko vain tämä hetki se oikea paikka rukoilla syntien anteeksiantoa. Entäpä jos kuulet radiosta, niin ulottuuko hengen voima seurasalin ulkopuolelle.
Jos esittäisin perheessäni, että pidettäiskö kuulkaa yhteinen rukoushetki, niin pidettäisiinkö minua tärähtäneenä?
Niinkun aijemmin totesin, ikinä ei olla rukoiltu. Sensijaan on riidelty ja torailtu oikein olan takaa. Asiat pikkuhiljaa sovitaan ja anteeksianto maistuu puulta siitä syystä,kun tietää, ettei tämä tähän sovintoon suinkaan lopu, vaan kierre jatkuu ja jatkuu...
En ole kokenut mitään aitoa anteeksiantamista, vaan sanat tulevat ikäänkuin tavan vuoksi: No anteeksi Jeesuksen nimesä, ..ressä, pup läl,läl, lää..
Elikkä tässä kaipaisi sitä helluntailaisten aitoa tapaa rukoilla. Miksikähän lestadiolaisessa elämäntavassa rukoileminen katsotaan häveliäisyydeksi. Kysymys ei ole siitä, että mentäisiin turuille ja toreille kaikkien nähden rukoilemaan.
Kuinka paljon uskovaisen tulisi rukoilla?
Kuka kehtaisi kertoilla, millaista hänen rukouselämänsä on.
Seuroissa meitä kehoitetaan voimallisesti ja väsymättä uskomaan evankeliumia, elikkä syntinsä anteeksi, mutta siihenkö vain uskon pitää typistyä. Miten uskon ja rukouksen tulisi nivoutua yhteen.
Kuinka moni on rukoillut itselleen aviopuolisoa?
Miksi sellaista pitäisi rukoilla, koska jos Jumala on päättänyt, ettei tuolle sisarelle suoda aviopuolisoa, niin hukkaanhan rukous menee.
Itse kehoittaisin suoraan toimintaan aviopuolison löytääkseen, eli hakemaan, eikä jäädä tuleen makaamaan, että jos se on tarkoitettu, niin se kävelee vastaan suviseurakentällä.
Moni vanhus haikailee päästä jo pois täältä ajasta.
Miksi pitäisi, sillä lähtöpäivä tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin.
Ja kuka sitä uskoa antaa, ellei itse osaa vastaanottaa ja tutkia.
Jumalalta pyydetään uskoa? Eikö Jumala älyä antaa sitä pyytämättäkin, vai odottaako Hän, että ensin pyydämme ja sitten Hän antaa, jos sattuu sille päälle.
Näitä monenkirjavia asioita tuli mieleen, kun kuuntelin seurapuhetta ja joita puhuja ei tuonut lainkaan esille.
Puhuja selittää asiat liian suppeasti ja lapsenmielisesti. Lapsenmielinen ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisi helppoa ymmärtää ja käsittää. Minä en osaa ottaa seurapuhetta niinkuin muut todeten vain: Olipa hyvä seurapuhe, sielu tuli ravituksi, nyt jaksaa taas uskoa ja kun sai vielä synnitki anteeksi, niin jo tässä taas jaksaa viikon eteenpäin seuraaviin seuroihin.
Jos sattuu rakastumaan palavasti juuri siihen ujoon ja juroon mieheen? Mitäs sitten?