Tarinani on tämmönen, että olin ihan normaalipainoinen kunnes täytin 10 vuotta.Sitten oli elämässä kaikenlaisia ongelmia ja rupesin lihomaan.Nyt olen 20v. ja painoin vielä keväällä 95kg. Viime vuosien aikana olen saanut, ihan ymmärrettävää kyllä, paljon negatiivisia kommentteja painostani.En niistä muuten välittänyt, mutta kun äitini, mummoni, poikaystäväni ja paras kaverini rupesivat vaatimaan, että on laihduttava, silloin rupesin välittämään. Pistin vastaa, koska olin ihan tyytyväinen painooni. Kuitenkin viimeisen parin viikon aikana en ole syönyt juuri mitään, vaikka tavallisesti syön liikaakin. En tiedä tarkkaan paljonko olen laihtunut, mutta veikkaan että 5-8 kg. Ei vain ole nälkä.Viime päivinä olen alkanut suhtautua ruokaan hyvin epäillen.Yhtenä päivänä tuijotin mehulasia viisi minuuttia ja mietin voinko juoda.Join, ja tunsin syyllisyyttä siitä että join, vaikka pärjäisin ilmankin.Eilen olin kaverin luona kylässä ja tämä laittoi ruokaa, joka normaalisti on herkkuani.Pyörittelin ruokaa lautasellani enkä meinannut saada sitä nieltyä.Söin väkisin mahani täyteen sillä seurauksella, että heti tunsin valtavaa syyllisyyttä.Heti kotiin päästyäni kävelin kahden tunnin lenkin, jotta syömäni ruoka ei lihottaisi minua entisestään.
Pelkään, että olen sairastumassa anoreksiaan, vaikka tämä lause kuulostaakin huvittavalta ylipainoisen sanomana.Jos ihmiset eivät hyväksy minua tällaisena, niin ei kai minunkaan tarvitse itseäni hyväksyä? Olen alkanut inhota vartaloani, josta ennen en ajatellut sen enempää hyvää kuin pahaakaan.
Pahinta on se, että kun ongelmastani olen läheisilleni yrittänyt kertoa, he eivät ole uskoneet. Käyn muista syistä terapiassa, ja tämä hoitajakaan ei uskonut, vähätteli vain ongelmaani.. Älkää sitten ihmetelkö, miksi ihmiset eivät hakeudu ajoissa hoitoon..
Pelkään, että olen sairastumassa anoreksiaan, vaikka tämä lause kuulostaakin huvittavalta ylipainoisen sanomana.Jos ihmiset eivät hyväksy minua tällaisena, niin ei kai minunkaan tarvitse itseäni hyväksyä? Olen alkanut inhota vartaloani, josta ennen en ajatellut sen enempää hyvää kuin pahaakaan.
Pahinta on se, että kun ongelmastani olen läheisilleni yrittänyt kertoa, he eivät ole uskoneet. Käyn muista syistä terapiassa, ja tämä hoitajakaan ei uskonut, vähätteli vain ongelmaani.. Älkää sitten ihmetelkö, miksi ihmiset eivät hakeudu ajoissa hoitoon..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta kuulostaa että sinun ongelmasi on läheiset ihmiset jotka ovat istuttaneet päähäsi ajatuksia siitä millainen sinun pitäisi olla. Sano heille, että he eivät voi määräillä/vaatia sinua muuttumaan ja pyydä heitä lopettamaan moiset puheet. Sinä laihdutat omassa tahdissasi sitten kun/jos sinusta tuntuu siltä että haluat.
Muutoksen on lähdettävä aina itsestä ja omasta halusta muuttua. Ole rehellinen itsellesi. Jos et ole tyytyväinen painoosi, koita löytää sisältäsi halu muuttua -sinun itsesi vuoksi. Koska kukaan muu kuin sinä ei asu sinun ruumiissasi. Sinun on tehtävä se vain sinun itsesi takia jos sen teet.
Lähtökohtasi laihduttamiseen ovat totaalisen väärät jo tuosta motiivista alkaen.
Ja jos tosiaan haluat laihtua kannattaa muutos toteuttaa terveellisellä ja tasapainoisella ruokavaliolla, ei nälkäkuureilla. Mielestäni ihan hyvä kriteeri ruokavalion määrittämisessä on kysyä itseltään: haluanko todella syödä näitä ruokia seuraavat kaksikymmentä vuotta joka päivä? Siis myös jouluna? Eli ei kannata alkaa millekään kaalia ja raejuustoa -kuurille. Voihan noita kaksi tai kolme päivää kokeilla vauhdittaakseen painonpudotusta, mutta ei kovin usein.
Tasapainoisesta syömisestä löydät yllin kyllin tietoa internetistä, kirjastosta jne.
Koita jaksaa, ota ongelmasta kiinni tässä vaiheessa.
Olin itse tossa samassa tilanteessa kun sä noin 1½ vuotta sitten. Lähtöpainona mulla oli noin 90kg..
Se että oikeesti istuin kerran Hesburgerissa ja olin juuri ostanut Kerrosaterian.. Istuin siinä pöydässä tunnin ja tuijotin sitä ruokaa. Mua ällötti! Ajatus siitä mitä kaikkee moskaa se sisälsi, sai oksennuksen kurkkun. Jotenki se mulla lähti siitä liikkeelle. Laihtuminen meinaan. Nykyään painan 65kg, tie siihen painoon on ollu kivinen ja likainen.. Yhdessä vaiheessa painoin jopa 47kg.. Se oli aika paha juttu.
Oman äitini ansiosta olen nytten terve. Hän rakasti mua koko tän ajan.. Eka pakotti syömään ja vahti etten mene vessaan oksentamaan, yhessä lähettiin lenkille ja juteltiin. En onneks tarvinnu mitään sairaala-hoitoa.
Nykyään oon terve ja kaikesta saan kiittää äitiä. Kiitos äiti!
Mutta sulle mä en osaa muuta sanoo kun että oo varovainen ettei sulle käy samalla tavalla.. Älä ala laihduttaa, ellet itse ole sitä mieltä että haluut ja tarvii laihduttaa. Jos sen tekee jonkun muun takia, tekee sen vääristä syistä.
Jos/kun alat laihduttaa, tee se oikein. Sen sä oot velkaa itellesi!
Kiitoksia asiallisista vastauksistanne.Olen viimein saanut äitini ottamaan tilanteen vakavasti.Hän tosin asuu yli 100 km päässä, mutta pääasia, että hän uskoo juttuun.