Mikähän tässä on? Ostin digivideokameran ja nyt on tunne etteivät riitä akut eikä muistit millään (vaikka akut ja muistit ovat riittäneet vallan hyvin kaikkeen tarpeeseen). Haluan varmistaa että kumpaakin on saatavilla riittävästi. Olen ostanut akkuja ja muistikortteja ja silti katselen koko ajan uusia ja lisää. Ja mikä pahinta, akku- ja muistivuorista huolimatta olen ÄÄRETTÖMÄN nuuka kameran käytössä!
Pitääkö minun mennä hoitoon? Ja jos niin mihin?
Samanlaisia piirteitä on ollut esim jatkojohtojen, videokasettien, moottoriveneen bensan ja paristojen kanssa. Onko tämä vain meidän miesten ongelma?
Ruoan loppumisen pelko ei tuota mitään tuskaa...
Pitääkö minun mennä hoitoon? Ja jos niin mihin?
Samanlaisia piirteitä on ollut esim jatkojohtojen, videokasettien, moottoriveneen bensan ja paristojen kanssa. Onko tämä vain meidän miesten ongelma?
Ruoan loppumisen pelko ei tuota mitään tuskaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
tässä itsekukin kaipaa,mutta kaipa kohdallasi kyse on lapsuudenajan perimästä,joka on lähtöisin sieltä keräilytalouden ajoilta ja saattanut olla 'oireettomanakin'suvussa monta sukupolvea.
Mutta eihän akkujen,bensojen,ym,muiden esineiden keräily ole keneltäkään muulta pois.
Keräilläänhän sitä postimerkkejä sun muita,että 'kaik yhes kooss'sanois eestiläinen.
Sittenhän ne on valmiina, jos joskus sattuisi tarvitsemaan : )
Vara-akku minunkin piti videokameraan ensimmäisenä saada, ennen kuin yhtään otosta tuli kuvattua. Nyt tahtovat molemmat akut tyhjentyä itsestään kuvaussessioiden välillä : (
Mikähän siinä onkin...isä aikoinaan tarvitsi ulkorakennuksen oveen palautusvieterin. Ostipa samalla kaksi vieteriä.
Äiti ei tuosta ylimääräisestä vieteristä oikein pitänyt. Itse olin kaupasta käynyt aiemmin ostamassa kaksi teroituskonetta, koska täytyyhän olla toki myös toinen varalle.
Äiti tuumasi tuohon jo hieman vihaisena. "Ja siinä meillä on sitten toinen varateroituskone."
Mutta tytöthän ne kaikista pahimpia ovat. Pyyhekumejakin pitää olla kaikkia värejä, muotoja ja hajuja. Meikkejä kaapit ja käsilaukut täynnä. Kenkiä jokaista tunnetilaa varten omansa... :o)
tuossa jutussani etsin synninpäästöä omille mieltymyksille.
Tulee osteltua kaiken varalle ja melko usein siinä käy niin,että joku muu sen varalleostetun tavaran saa,tarvitsee.
Silti varautuminen auttaa.
Kun tuo isä tuli puheeksi,niin meillä oli IC-350 itä m-pyörä ja aina oli joku vaijeri poikki,ja varaosat Tampereella.
Isä osti sitten kaikki vaijerit varalle ja heti alkoivat kestämään ne pyörässä kiinniolevat,jopa niin,että niitä riitti vielä mopon vaijereiksi,tietysti soveltaen.
Joo'o,ne tytöt,kaksi kappaletta ja joka ainoa shoppaus reisu vähintään neljä paitaa pitää ostaa,jos ei mitään "tärkeämpää",so.,kalliinpaa satu mukaan tarttumaan.
Onneksi itse tienaamillaan ostelevat.
Minulla on pakkomielle ostaa pussilakanoita kattiloita säilytysrasioita jne....
Niitä on seuraavillekkin sukupolville, en myöskään raaski käyttää uusia jopa paikkailen vanhoja.
Aika monelle naiselle tuntuu tuo kenkien osto olemaan pahe, ostetaan jopa salaa, hinnasta välittämättä.
ostaa aina vihkoja ja mappeja ja paperitavaraa, hitto soikoot hukun kohta mappeihin, enkä koskaan viitsi järjestellä niitä.
Samaten ostan CD-R levyjä joihin tallennan noita kuviani, niitä on aivan mahdoton telineellinen ja ne olen kyllä yrittänyt pitää järjestyksessä. Jokaisessa on päivämäärät ja kuvakansioiden nimet.
Mutta noi paperit lojuvat puoli vuotta mappi Ö:ssä ennekuin viitsin alkaa niitä selvimään.
Sitten kun jotakin tärkeätä haen niin en taatusti löydä...
Mutta onhan mulla ihania vihkoja ja mappeja joissa on kauniita kuvia päällä:))
Varsinkin naisen kanssa. Voi helevattu sitä penkomista, läjien tekoa ja sovittelua. Pyrin viimeiseen saakka välttämään moista, varsinkin kun se näyttää olevan naisille harraste. Täytyy toki sitä uutta kuosia välillä hankkia, mutta suoriudun itse hankinnoistani vauhdilla, huomioiden makutuomarini mielipiteet. Sovittaessani jotain tekstiiliä ja sen hyväksi havaittuani, saatan ostaa samalla kolmet, mutta eri väriset. Näin minimoin osaltani kamalat rättien mittaamiset. Minä ainakin olen tässä mielessä kuullut olevani ongelmallinen "nuori". Vaikkakaan en omasta mielestäni.