Miksi ja miten teit sen juuri minulle?? En ole tehnyt sinulle mitään pahaa, vaikka joku antaa niin ymmärtää. Kun vaihdoimme viimeksi ne harvat sanat, havaitsin silmistäsi, (jotka aina aikaisemmin olivat viestineet positiivisuutta, iloa ja rehellisyyttä), että kaikki eivät ole OK, pelästyin ja epätoivoisesti yritin paeta siitä hetkestä. Vaistoni olivat oikeassa. Jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, olisin toiminut toisin ja saanut mielenrauhan. Käytökseni saattoi tällöin loukata sinua, varsinkin jos oletit minun tietävän tilanteestasi (itseäni ainakin olisi loukannut). Mietin miten korjata tilanteen, ja aikaa kului. Usein tulit ajatuksiini ja muistelin menneitä muutaman lauseen hetkiä, joita keskenämme olemme vaihtaneet, niitä oli vähän ja harvoin, muistan ne kuin eilisen päivän, kaikki eleesi, sanasi, kummallista. Miksi sinä olet voinut jäädä pyörimään muistilokeroihini niin selvästi, ei löydy järjellistä selitystä ja miksi tunsin niin suurta syyllisyyttä siitä mitä tapahtui, vaikka kuitenkin olet minulle melko etäinen, vaikka päivittäin nähtiin. Ajan kuluessa tapahtui kummia ja käsittämättömiä yhteensattumia, useita, hälytyskelloni alkoivat soida ja ne soivat kilpaa tunteideni kanssa. Tunteet voittivat ja otin herkkänä ihmisenä sinuun yhteyttä, mahdollisesti tein elämäni suurimman virheen, siis painotan mahdollisesti. Sain sinulta viestin, hyvin asiallinen, kohtelias ja aito, siis sinulta, mutta siihenkin liittyi jälleen näitä yhteensattumia, joista alun perin kellot alkoivat hälyttää. Vastasin ja minulle vastattiin, asiallinen viesti tämäkin. Viestistäsi sain selville erään asian.. jota et mahdollisesti pitänyt mitenkään pahana asiana, mutta, se liittyi mainitsemiini yhteensattumiin, siihen epäilyttävimpään. Vastasin viestiisi ja yritin olla oma itseni, vaikka tässä vaiheessa tiesin kaiken olevan jo suurta kusetusta. Kasvoni olin jo menettänyt. Kenties olit heidän kanssa samassa juonessa mukana, en haluaisi näin kuitenkaan sinusta uskoa. Minua on haluttu loukata ja mahdollisesti myös sinua. Tunteillani on leikitty ja hyvin julmasti, jätti pahan arven, en tiedä miten jatkaa, olen aivan rikki vielä rikkinäisempi kuin ennen tätä kaikkea tapahtunutta. Olen pahoillani, että otin sinuun yhteyttä. En voi pitää sinuun enää yhteyttä, vaikka olisitkin aivan syytön, ymmärräthän tilanteeni. Kaikki oli hel..tin hyvin suunniteltu, kun nyt ajattelee. Toivon, etteivät ole tehneet samaa sinulle kuin minulle. Pyydän anteeksi tapahtunutta tätä kautta, olet ainakin kerran käynyt näillä sivuilla, jos olet syytön. Tunnistat itsesi tästä kirjoituksesta, jos päädyt tälle sivulle.
ei ole helppoa
karkkikaupat
71101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä on nyt kyllä kovemman luokan salaliittoteorioita tai sitten oot vaat kilahtanu. Noh, pärjäile joka tapauksessa.
Tässä on nyt kyllä kovemman luokan salaliittoteorioita tai sitten oot vaat kilahtanu. Noh, pärjäile joka tapauksessa...
2 ei mee ilman kolmatta. Mitähän tää taas sekoo.
nukkua yössä enemmän ku neljä-viisi tuntia.Et kuitenkaan pysty hallitsemaan tätä rakkauden määrää.
jos sanotaan suoraan ja kiertelemättä. Herra "toffee" on jumissa itse luomassaa tahnassa ja neiti "salmiakki" kirveltää vielä "vadelmaveneen" haavoissa. "Nallekarkit" ovat kaiken takana huolimatta pehmeän viattomista ilmeistä. Älkää menkö halpaan, "suklaa" salaa jotain.
mielestäni tuo toffee ja salmiakki saattaisi soveltua sekoitettuna yhteen hyvin, huomioonottaen, että se "liimaa" hampaat yhteen (vaikea suudella), vadelmavene antaa pikantin maun, mutta mutta suklaaaa.... hmmmmm.... niin hyväää, että... ei aivan viatonta tämä touhu. jompikumpi heistä on pahasti syyllinen ja syyllistynyt rikokseen...
Kun tapahtumasarja on traumaattinen, kirjoittaminen on paras tietämäni lääke.
Tuntuuko nyt vähän paremmalta?
Ensiyönä höyhensaarille siitä näppiksen äärestä, hus-hus. Seuraavan päivän jaksat vähän paremmin.