Iso talo

Näin viime yönä unta, jossa muutin veljeni kanssa isoon omakotitaloon. Talon keittiö oli kuin jonkun oppilaitoksen keittiö, kaikki taso oli metallia ja se oli tosi iso. Unessa meillä oli yhteinen lapsi (veljen kanssa?)(veli on ostanut talon, mutta lapsia kummallakaan ei ole). Myös äitimme muutti meidän kanssa taloon. Yhtäkkiä talossa oli hoitolapsiakin (äiti on ollut perhepäivähoitaja, mutta lopettanut 16 vuotta sitten, itselläni on siihen koulutus). Makuuhuoneita oli kolme. Yhdessä oli lasten leluja, toisessa oli sänky, kolmannessa ja suurimmassa oli parisänky, yhdenhengen sänky ja kaksi pinnasänkyä, kaikki oli petattuna. Isoimmassa makuuhuoneessa oli lisäksi tyhjä koulupöytä.

Kehotin pikkuveljeäni pysymään poissa ikkunoiden läheltä, koska joku oli yrittänyt tappaa hänet. Hän istui tietokoneen ääreen ja yritti mennä nettiin siinä onnistumatta. Sitten äiti halusi lähteä tienhaaraan tulleeseen kauppa-autoon vaikka kauppa oli ihan vieressä. Lähdimme kauppa-autolle ja se oli tilava kuin iso kauppa. Yhtäkkiä siellä huomasin et vauva puuttui ja kysyinkin äitiltä et kuka sitä hoitaa. Veljeni ja joku mies sekä minä lähdimme juoksemaan taloa kohti ja kuulimme kuinka vauva huusi. Minulle tuli kauhea hätä päästä vauvani luo. Kun pääsimme talolle siellä olikin hoitaja. Hän oli justiin laittamassa ruokapöydän päässä olevaan syöttötuoliin n. 1v. vanhaa tyttöä, toisessa syttötuolissa istui jo tytön kaksois sisko. Vauva oli muuttunut kaksois tytöiksi. (tässä vaiheessa heräsin)

Mitähän uni tarkoittaa. Tämän lyhemmin en osaa tätä selittää.
1291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Iso talo kuvasta omaa itseäsi. Koulu ja koulupöytä taas elämän opiskeluun. Kauppa-auto valintojen hakemiseen/tekemiseen. Kuitenkin sinulle tuli sieltä kiire vauvan vuoksi, joka voisi olla sinä itse, tiedostamaton osa sinua, joka kenties estää sinua ottamasta jotakin askelta elämässäsi. Sinulla ei oikeasti ole hätää, voisit tehdä valintoja ihan rauhassa. Makuuhuoneista tulee tässä yhteydessä mieleen myös jokin tiedostamattomaan liittyvä, kovin paljon siellä olisi asiaa, joka näin unien välityksellä kenties pyrkii tulemaan tiedostetuksi ja kohdatuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enneunien näkijä kirjoitti:

Näin viime yönä unta, jossa muutin veljeni kanssa isoon omakotitaloon. Talon keittiö oli kuin jonkun oppilaitoksen keittiö, kaikki taso oli metallia ja se oli tosi iso. Unessa meillä oli yhteinen lapsi (veljen kanssa?)(veli on ostanut talon, mutta lapsia kummallakaan ei ole). Myös äitimme muutti meidän kanssa taloon. Yhtäkkiä talossa oli hoitolapsiakin (äiti on ollut perhepäivähoitaja, mutta lopettanut 16 vuotta sitten, itselläni on siihen koulutus). Makuuhuoneita oli kolme. Yhdessä oli lasten leluja, toisessa oli sänky, kolmannessa ja suurimmassa oli parisänky, yhdenhengen sänky ja kaksi pinnasänkyä, kaikki oli petattuna. Isoimmassa makuuhuoneessa oli lisäksi tyhjä koulupöytä.

Kehotin pikkuveljeäni pysymään poissa ikkunoiden läheltä, koska joku oli yrittänyt tappaa hänet. Hän istui tietokoneen ääreen ja yritti mennä nettiin siinä onnistumatta. Sitten äiti halusi lähteä tienhaaraan tulleeseen kauppa-autoon vaikka kauppa oli ihan vieressä. Lähdimme kauppa-autolle ja se oli tilava kuin iso kauppa. Yhtäkkiä siellä huomasin et vauva puuttui ja kysyinkin äitiltä et kuka sitä hoitaa. Veljeni ja joku mies sekä minä lähdimme juoksemaan taloa kohti ja kuulimme kuinka vauva huusi. Minulle tuli kauhea hätä päästä vauvani luo. Kun pääsimme talolle siellä olikin hoitaja. Hän oli justiin laittamassa ruokapöydän päässä olevaan syöttötuoliin n. 1v. vanhaa tyttöä, toisessa syttötuolissa istui jo tytön kaksois sisko. Vauva oli muuttunut kaksois tytöiksi. (tässä vaiheessa heräsin)

Mitähän uni tarkoittaa. Tämän lyhemmin en osaa tätä selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu