Olen utelias. Oma seksuaalisuuteni perustuu siihen, että tunnen suurinta kiihoittumista kun voin suostua mieheni ehdotuksiin. En edes halua itse päättää missä asennossa olla. on parasta kun mies vain kääntelee minua asentoihin. En ole koskaan halunnut kieltäytyä mistään ehdotuksesta ja mieheni on sen huomannut ja nauttii tilanteesta.
Muita samasta tilanteesta kiihoittuvia naisia?
Muita samasta tilanteesta kiihoittuvia naisia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jossain määrin kyllä. Jos on hyvä rakastaja.
Meillä on samoin eli minä saan käännellä vaimoa joskus aikakin riettaasti. Se on aika ihanaa sanoisin. Olen saanut lisättyä akteihimme valokuvauksen erittäin paljastaviin kuvakulmiin. Seuraavaksi aion lisätä riettautta järjestämällä seurakseni yhden tai kaksi urosta, jotta erotiikka olisi vieläkin julkeampaa. Vaimo on luvannutkin joskus suostua. Miltä se sinusta tuntuisi?
Kuulostaa erittäin hyvältä! Minä kyllä suostuisin kiljuen noihin juttuihin. Olisin valmis kokeilemaan lisäksi myös oman sukupuolen edustajaa, jos mieheni sitä pyytäisi. Toivottavasti vaimosi osaa arvostaa onneaan. ;) Ah ja voih.
että törmäisimme ( kaksi pariskuntaa siis ) sattumalta jossain "neilikka rinnassa" iltaa istumassa. Kuka sitä koskaan tietää, mitä tapahtuu ja mihin ilta johtaa.
Jaa, enpäs tiedä. Eipä taida mieheni tahtoa jakaa minua kenenkään kanssa, on sen useampaan otteeseen ilmaissut.. itselleni kyllä houkuttelevampi ajatus.
sama täällä!! :]
Se alistuminen on mukavinta vain sen oman kullan kanssa mutta ei sen miehen, jota pidän turvallisena työtoverina, salikaverina, ystävättären puolisona tai tuntematon mies! No thanks!