Olen pohtinut tätä asiaa ja kirjoitanpa nyt jos edes joku saisi ajateltavaa. Suurin osa ihmisistä haluaa hankkia kissan pentuna, ja jos joku ottaa aikuisen, ikäraja saattaa olla esim. 2 vuotta. Joku kysyi jossain, kuinka "jo" 4-vuotias sopeutuu uuteen ympäristöön. Omia kokemuksia; ensimmäisen kissani otin 1,5 vuotiaana. Sopeutui oikein hyvin ja on oikein lellikkihellikki. Hankin sille kaverin, 13 viikkoisen pennun, kun ajattelin tuolloin että sopeutuu pentuun parhaiten. Pentu oli ollut jo ensimmäisessä kodissa, eli ilmeisesti luovutettu liian nuorena. Oli hyvin arka, ja tänäkin päivän arin kissoista. Ei innokas pitempään sylissä oloon jne. Sitten tuli kolmas kissa, vuoden vanhana. Omistaja oli kyllästynyt kasvaneeseen pentuun ja viemässä piikille. Ajattelin toimia sijaiskotina, ja pelkäsin miten katti pärjää sen aikaa toisten jo isojen kissojen kanssa. Lellikkihellikki hänestäkin tuli, ja hetihän sen huomasin että kissa ei minun luota minnekään lähde :) Kaikki sopeutuneet hyvin toisiinsa. Juuri äskettäin tuli neljäs perheenjäsen, 11v neiti. Virkeä ja energinen, ei päältä päin ikää arvaa. Lellikkihellikki ainesta hänessäkin :) samat tutustumismerkit kuin aiempien kanssa, eli eiköhän tästäkin tule hyvä kaveri toisille. Niin ja ollessa kolmen kissan perhe, lisäksi tuli myös vanhempi koira, joka alkusähinöitten ja läimäytysten jälkeen nykyään pesee kaikkien kattien päät märäksi, ja kisut puskevat iloisesti ohimennessään (ja usein muutenkin) koirakaveriansa.
Eli tämän pienen tarinan tarkoituksena oli kertoa se, että joskus aikuisesta kissasta saa vielä läheisemmän lemmikin kuin pentuna hankitusta. Monesti näissä ei ole eroa toisiinsa, ottaako kissan pentuna vai 10-vuotiaana, sen kanssa millainen suhde siinä kehittyy omistajan ja lemmikin välille. Kissathan voivat elää reilu 20-vuotiaiksikin, ja itse tarjosin mielellään kodin toisen eläkepäiville, olipa niitä sitten jäljellä muutama tai yli kymmenen.
Eli tämän pienen tarinan tarkoituksena oli kertoa se, että joskus aikuisesta kissasta saa vielä läheisemmän lemmikin kuin pentuna hankitusta. Monesti näissä ei ole eroa toisiinsa, ottaako kissan pentuna vai 10-vuotiaana, sen kanssa millainen suhde siinä kehittyy omistajan ja lemmikin välille. Kissathan voivat elää reilu 20-vuotiaiksikin, ja itse tarjosin mielellään kodin toisen eläkepäiville, olipa niitä sitten jäljellä muutama tai yli kymmenen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kissat ovat mukavia, mutta liika on liikaa. jos sinulta löytyy kämpästäsi neliöitä kaikille noille ystävillesi, niin sitten se on oikein niitä kohtaan. muuten lemmikkien ottasminen menee ihan keräilyksi. vaikka ne kuinka viihtyisivät keskenään ja asunnossasi, on otettava huomioon, että kun yhdellä on matoja, niin sitten on muillakin. suurempi kissakatras on madotettava useammin. ja tiesithän sinä, en minä kritisoi. eläimet saattavat silti stressaantua jatkuvasta kisaamisesta, että huomaisit ne yksilönä ja antaisit samalla tapaa huomiota kuin muillekkin perheenjäsenillesi.
Ensimmäiset kissat hankin melkein yhtä aikaa viisi vuotta sitten. Sitten tuli jonkun vuoden kuluttua se "sijaiskissa" ja äskettäin uusin tulokas. Kämpässä löytyy kyllä neliöitä ja kaikki kissat on rokotettu, madotetaan säännöllisesti yhtä aikaa. Meillä myös imuroidaan joka tai joka toinen päivä :) Nämä ovat tietysti perusedellytyksiä monen lemmikin pitäjälle. Valitettavasti monilla on tuo hoitopuolikin heikkotasoista. Omat kissani ovat myös selkeästi yksilöitä, jossain vaiheessa tuntui siltä että kolme on tarpeeksi, sitten tilanne eteni ja tuli vielä neljäskin hankittua. Joillakin on vielä enemmän ja ihan kiitettävästi hoidettuna, mutta itselleni riittää taas joksikin aikaa nämä kaverit.