VL:n järkioppi ottaa Jumalan valtikan ihmiselle.
Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä armosta uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys. Eksyttäminen on sille helppoa, koska ihminen on altis luomaan uskomisesta monimutkaisen asian, jossa ihminen itse voisi omalla voimallaan häärätä.Monimutkaisen järkiopin kautta ihminen pääsee myös harjoittamaan valtaa ja kontrolloimaan muuita ihmisiä. Vallanhalu riivaa kaikkia ihmisiä, mutta kun se liitetään opillisen rakennelman osaksi, syntyy pahaa jälkeä.
Uskovaisuus eli kristittynä eläminen ymmärretään usein näissä vl-keskusteluissa "hengellisen" uskonyhteisön sisäiseksi, ns. uskovaisten ihmisten keskinäiseksi toiminnaksi, jota "maallinen" organisaatio, rauhanyhdistys ja niiden muodostama keskusyhdistys ulkonaisesti tukee. Hengellisen hartauden tarkoituksessa kokoontuvaa yhteisöä käytännön toimintoineen on alettu pitää sinänsä Jumalan valtakuntana. Mutta tässä meillä ovat vasta puitteet ja toimijat. Ne ovat olemassa jotakin toimintaa varten, eivät itseään varten.
Kysymmekin, mitä on se toiminta johon kristittyinä olemme lähetety? Vastauksen tiedämme: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Missä on kristityn uskomisen kohde?
On olennaista ymmärtää, mikä oikeastaan on kristitylle uskomisen kohde. Raamatun mukaan uskon kohteena eivät ole inhimillisen elämän asiat, vaan armoevankeliumi omalle kohdalle, tässä ja nyt.
Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen.
Emme saa "laajentaa" uskomme kohdetta. Vanhoillislestadiolainen liike on harhautunut juuri tähän laajentamiseen. Tälläkin palstalla monet vl:t ovat korostaneet uskomista "Jumalan valtakuntaan”,”erehtymättömään seurakuntaan”, ”samoin uskovien joukkoon”.
Äityipä jopa eräs tuolla toisessa ketjussa eräs vl-ihminen väittämään, että kristinuskon ydin on järjen vangitseminen.
Kristityn usko ei voi kohdistua elämäntaparatkaisuihin, tarkasti puhdistettuun samoinajattelevien joukkoon, rauhanyhdistyksen neuvoihin eikä SRK:n "päätöksiin", vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi. Seurakunta ei ole uskomisen kohde, ei SRK:n "Saara-äitikään".
Kyseessä on opillinen väärinkäsitys, jolla ei ole Raamatun perustaa.
Historia on osoittanut, että aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, tämä ei tapahdu seurauksitta. Seurauksena on, että ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle, Jumalan kaltaiseksi, "korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa" (Ef 1:21).
Vanhoillislestadiolaisuuden nykyinen harhaoppi ei ole uutta.
Kristinuskon historiassa on vuosisatojen mittaan aika ajoin hämärtynyt käsitys uskon kohteesta ja sitä kautta on ajauduttu Raamatun tulkinnassa laajemminkin epäkristillisiin dogmaattisiin rakennelmiin. Näin kävi jo Paavalinkin aikana.
Näissä tapauksissa on aina seurauksena ollut se, että uskovien joukosta on alettu kasvattaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen.
Tällöin on alettu kohdistaa usko tähän yksittäiseen ryhmään. Siitä taas on aina seurannut tiukka puhtaan joukon tavoittelu, pikkutarkka oikean ja väärän tapakulttuurin määrittely sekä loputon keskustelu "säännöistä", kielloista ja normeista, joille etsitään perusteita Raamatun detaljien kirjaimellisesta tulkinnasta. Seurauksena on myös kysymys normien valvomisesta ja rikkomiseen liitettävistä sanktioista. Valvomisesta. Ajatellaanpa vaikkapa Lutherin ajan tilannetta. Silloin oli katolilaisuus ajatunut juuri samanlaiseen tilanteeseen kuin vl-liike tänään.
SRK-lainen vl-lestadiolaisuus onkin pohjimmiltaan inhimillistä järkioppia. Niin innokkaasti kuin he torjuvatkin järjen ja arvostelukyvyn, itse uskomiseen vl-liike on rakentanut inhimilleen järkeen noajutuvan järjestelmän, jossa yksinkertainen armoevankeliumi tulee maahan poljetuksi.
Osallisuus armosta ansiotta on kirkkaan yksinkertainen sanoma. Ehkä se on vl:lle liian yksinkertainen, kun sitä on yritetty monimutkaistaa ja järjellistää luomalla maanpäälliset, inhimilliset "Jumalan valtakunnan rajat" ja inhimilliset säännöt sekä epämääräiset "henkiopit" evankeliumin ehdoksi. Tämä ihmisoppi on vl-liikkeen harha.
Ihmisten itsensä yhteisöissään kehittelemät rakennelmat pelastuksen ehtona eivät perustu Jumalan sanaan.
Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä armosta uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys. Eksyttäminen on sille helppoa, koska ihminen on altis luomaan uskomisesta monimutkaisen asian, jossa ihminen itse voisi omalla voimallaan häärätä.Monimutkaisen järkiopin kautta ihminen pääsee myös harjoittamaan valtaa ja kontrolloimaan muuita ihmisiä. Vallanhalu riivaa kaikkia ihmisiä, mutta kun se liitetään opillisen rakennelman osaksi, syntyy pahaa jälkeä.
Uskovaisuus eli kristittynä eläminen ymmärretään usein näissä vl-keskusteluissa "hengellisen" uskonyhteisön sisäiseksi, ns. uskovaisten ihmisten keskinäiseksi toiminnaksi, jota "maallinen" organisaatio, rauhanyhdistys ja niiden muodostama keskusyhdistys ulkonaisesti tukee. Hengellisen hartauden tarkoituksessa kokoontuvaa yhteisöä käytännön toimintoineen on alettu pitää sinänsä Jumalan valtakuntana. Mutta tässä meillä ovat vasta puitteet ja toimijat. Ne ovat olemassa jotakin toimintaa varten, eivät itseään varten.
Kysymmekin, mitä on se toiminta johon kristittyinä olemme lähetety? Vastauksen tiedämme: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Missä on kristityn uskomisen kohde?
On olennaista ymmärtää, mikä oikeastaan on kristitylle uskomisen kohde. Raamatun mukaan uskon kohteena eivät ole inhimillisen elämän asiat, vaan armoevankeliumi omalle kohdalle, tässä ja nyt.
Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen.
Emme saa "laajentaa" uskomme kohdetta. Vanhoillislestadiolainen liike on harhautunut juuri tähän laajentamiseen. Tälläkin palstalla monet vl:t ovat korostaneet uskomista "Jumalan valtakuntaan”,”erehtymättömään seurakuntaan”, ”samoin uskovien joukkoon”.
Äityipä jopa eräs tuolla toisessa ketjussa eräs vl-ihminen väittämään, että kristinuskon ydin on järjen vangitseminen.
Kristityn usko ei voi kohdistua elämäntaparatkaisuihin, tarkasti puhdistettuun samoinajattelevien joukkoon, rauhanyhdistyksen neuvoihin eikä SRK:n "päätöksiin", vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi. Seurakunta ei ole uskomisen kohde, ei SRK:n "Saara-äitikään".
Kyseessä on opillinen väärinkäsitys, jolla ei ole Raamatun perustaa.
Historia on osoittanut, että aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, tämä ei tapahdu seurauksitta. Seurauksena on, että ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle, Jumalan kaltaiseksi, "korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa" (Ef 1:21).
Vanhoillislestadiolaisuuden nykyinen harhaoppi ei ole uutta.
Kristinuskon historiassa on vuosisatojen mittaan aika ajoin hämärtynyt käsitys uskon kohteesta ja sitä kautta on ajauduttu Raamatun tulkinnassa laajemminkin epäkristillisiin dogmaattisiin rakennelmiin. Näin kävi jo Paavalinkin aikana.
Näissä tapauksissa on aina seurauksena ollut se, että uskovien joukosta on alettu kasvattaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen.
Tällöin on alettu kohdistaa usko tähän yksittäiseen ryhmään. Siitä taas on aina seurannut tiukka puhtaan joukon tavoittelu, pikkutarkka oikean ja väärän tapakulttuurin määrittely sekä loputon keskustelu "säännöistä", kielloista ja normeista, joille etsitään perusteita Raamatun detaljien kirjaimellisesta tulkinnasta. Seurauksena on myös kysymys normien valvomisesta ja rikkomiseen liitettävistä sanktioista. Valvomisesta. Ajatellaanpa vaikkapa Lutherin ajan tilannetta. Silloin oli katolilaisuus ajatunut juuri samanlaiseen tilanteeseen kuin vl-liike tänään.
SRK-lainen vl-lestadiolaisuus onkin pohjimmiltaan inhimillistä järkioppia. Niin innokkaasti kuin he torjuvatkin järjen ja arvostelukyvyn, itse uskomiseen vl-liike on rakentanut inhimilleen järkeen noajutuvan järjestelmän, jossa yksinkertainen armoevankeliumi tulee maahan poljetuksi.
Osallisuus armosta ansiotta on kirkkaan yksinkertainen sanoma. Ehkä se on vl:lle liian yksinkertainen, kun sitä on yritetty monimutkaistaa ja järjellistää luomalla maanpäälliset, inhimilliset "Jumalan valtakunnan rajat" ja inhimilliset säännöt sekä epämääräiset "henkiopit" evankeliumin ehdoksi. Tämä ihmisoppi on vl-liikkeen harha.
Ihmisten itsensä yhteisöissään kehittelemät rakennelmat pelastuksen ehtona eivät perustu Jumalan sanaan.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tärkeitä asoita toit esille.
Se putki vaan kestää juuri niin kauan kunnes Kristus elämään ilmoitetuksi tulee.
Jumala kukkonsa varmasti kynii, ylpeys joka rakentaa tikapuita ihmisen mennä taivaaseen sääntöjä noudattamalla ei sinne pääse.
On tultava lopulta niin pieneksi ja tyhjäksi, ettei enää ole yhtäkään ansiota. Ei jää enää muuta mahdollisuutta kun ottaa armo armosta lahjana vastaan.
Ihmisen on nöyrryttävä tekemään parannus, paitsi pahuudesta, niin myöskin pyhyydestä ja otettava Kristuksen täydellinen pyhyys lahjana vastaan.
Ylpeys kun ei voi ottaa mitään lahjaksi ilman jonkinlaista maksua.
Ihminen ei helposti myönnä, että minä olen tyhjä ja voimaton, kaikkeen hyvään kykenemätön, armahda minua oi Herra.
Olen miettinyt samoja asioita jo vuosikausia. Olen niistä puhunut ja kirjoitellutkin. En tosin noin viisaasti ja järkevästi kuin sinä.
Ihmettelen yhä sitä, miten tuo puoli on hukassa ja painopiste luisunut ihan outoon paikkaan uskomisessa. Uskon yksinkertaisuuskin on kuuliaisuutta seurakunnalle, jota kutsutaan Jumalan Valtakunnaksi! Tekisi mieli sanoa "sokea" kuuliaisuus... Ja se sitten on sitä ainoaa oikeaa uskoa?
Olen x-vl.
hengen silmien päällä estää näkemästä.
Raamatullisessa vertauskehikossa sitä kutsutaan mooseksenpeitteeksi. Sehän estää näkemästä sen ehdottoman Jumalan Armon, joka riittää pelastukseen, uskomalla Jeesuksen sovintotyöhön. Se on sitä, ettei meiltä vaadita autuutemme eteen yhtään mitään. Kaikki oma työ on liikaa ja lisäksi pahasta.
Ei sillä tietenkään meille muille liene isompaa merkitystä, vaikka joku pylvään nokassa elämänsä viettäisi ja luulisi sillä kirkkaamman kruunun saavan?
Mutta sillä on, että ihan vaikka miniteko vaaditaan / pidetään itsestään selvänä toiselta, hänen pelastumisensa varmistamiseksi tai ns. oikeassa uskossa pysymiseksi! Teko se on tekemättä jättäminenkin. Se on lakia, vaikka sillä olisi kauniimpi, hämäävämpi nimi. Esimerkkejä tuskin kaivataan? ;)
Lutherkin sanoo enemmin antautuvansa jonkin konkreettisen synnin tekemisen vaaraan, kuin antaisi periksi omavanhurskauden p...:lle.
...olen mielestäsi järkiopissa, harhautunut, perustan uskoni tekoihin, uskonkin SRK:hon Jumalan sijasta, olen korottanut itseni "Jumalaksi"(muiden ohella), vaadin lähimmäiseltä tekoja ehdoksi pelastumiselle...
Mutta minä itse koen ja uskon, että minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta pelastua, kuin uskoa evankeliumi ja omat syntini anteeksi. En hyvällä tahdollakaan muista, että minulle olisi kukaan sanonut, että on tehtävä sitä ja tätä, että pääsee Taivaaseen syntien anteeksiantamuksen evankeliumin lisäksi.
No nuo ovat sinun mietteesi ja sinä näet asiat sellaisena, enkä yritä muuttaa sinun ajatuksia, mutta toin julki omani sinun ajatusten rinnalle.
Olet kyllä ihan oikeassa, että vaarana yhteisössä on aina asioiden/näköalojen hämärtyminen, jota vastaan pitää myös taistella, koska näköalan hämärtäminen on sieluvihollisen työtä. Tämä koskee myös muita kuin VL:ä.
"En hyvällä tahdollakaan muista, että minulle olisi kukaan sanonut, että on tehtävä sitä ja tätä, että pääsee Taivaaseen syntien anteeksiantamuksen evankeliumin lisäksi."
Sinähän olet Jumalan sanan vastaisen, muut Jeesuksen lampaat pois sulkevan, seurakuntaopin hyväksynyt, ja olet itse sen opin vaikutuksessa (in).
Sinulle sen sijaan julistetaan sellaista väärää oppia, että jos sinä jätät vanhoillislestadiolaisuuden, niin jätät samalla Kristuksen.
---------------------------------------------
Siis sinun on oltava vanhoillislestadiolaisen aivopesun alaisena, jotta saisit luvan pelastua, Raamatun mukaisella tavalla uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tämä on totuus, jota sinä et voi mitenkään kiertää joutumatta valehtelemaan lisää.
Eli tuo alkuun kopioimani kirjoitus oli valhetta.
JOS on joko tehtävä, taikka sitten jätettävä tekemättä jotakin, jotta vasta sitten voisi vanhurskautua Jeesuksessa Kristuksessa, on oman vanhurskauden oppia, eli tekojen oppia.
Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman tekoja, taikka vastaavasti kuulumisia eri nimiisiin yhdistyksiin.
Mitenkäs minä raukka sitten, joka en kuulu mihinkään rauhanyhdistykseen :S
Niissä saarnoissa, joita minä olen kuullut sanotaan myös niin, että ensin tulee usko ja sen mukana jälkeen päin mahdollisesti tekoja, niin kuin raamatun mukaan asia on, eikä toisin päin :)
...se tiedät, mitä minä olen kuullut/kuulen.
En käy väittelemään kanssasi, meillä on siitä kokemusta ihan riittämiin, eikä se johda mihinkään, joten älkäämme jatkako sillä linjalla.
Minähän sanoin, että ei uskoon tarvi tehdä tai jättää tekemättä mitään, vain uskoa synnit anteeksi ja se riittää.
Tunnistan sinut kilometrien päästä, ei sillä, että pahalla muistaisin ja haluan toivotta sinulle ja perheellesi Jumalan siunausta elämään.
"Minähän sanoin, että ei uskoon tarvi tehdä tai jättää tekemättä mitään, vain uskoa synnit anteeksi ja se riittää."
No et sinä minua joka tapauksessa tunne, joten se ei ole ongelma.
________________________________________________
Kunpa olisitkin sanonut tuon sydämestäsi, mitään siihen lisäämättä, taikka mitään siitä pois jättämättä. Silloin sinä olisit puhtaassa Kristuksen opissa ja oikeassa seurakunta- opissa myös.
Se SYDÄMEN usko avaisi sinulle sellaisen Jumalan maailman, jota et ole ennen koskaan nähnyt, pääsisit lain orjuudesta taivaallisen isän sydämelle, jossa on iäinen armo, laupeus ja rauha.
Olen elänyt useita vuosikymmeniä samassa harhaopissa kun sinä elät nyt. Jumala on armossaan minut siitä pelastanut, siksi tiedän tarkkaan sen mistä puhun.
Kiitos sinulle Jeesus minun Herrani ja minun Vapahtajani.
*) Katsos kun valhe on ovela, ja se on paljon lähempänä sinua kun sinä luulitkaan, se on sydämessäsi.
Sinä lisäät tähän alussa olevaan Kristuksen oppiin sydämessäsi lauseen, joka hapattaa koko hyvän taikinan.
Mutta älä yhtään enempää enää turmele omaatuntosi, selittelemällä.
________________________________________________
Kristuksen opissa ei ole mitään väittelemistä, se on Raamattuun kirjoitettuna sanasta sanaan.
Ei tarvitse mitään muuta, kuin uskoa se, ja kaiken saa sen jälkeen ihan lahjaksi.
Silloin alkaa soida sydämessä ne kanteleet jotka ovat riippuneet pajuissa, ja uusi laulu soi Herralle, taivaan Kuninmaalle ja Hänen
Pojalleen Jeesukselle Kristukselle.
*) Kyllä mä uskon sun vilpittömään mieleen.
Ap. t. 13:32 Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen,
Ap. t. 13:33 niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.'
Ap. t. 13:34 Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin:
- 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.'
Ap. t. 13:35 Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.'
Ap. t. 13:36 Sillä kun Daavid oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden.
Ap. t. 13:37 Mutta hän, jonka Jumala herätti, ei nähnyt katoavaisuutta.
Ap. t. 13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet,
- että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
Ap. t. 13:39 ja
- että *jokainen*,
- *joka uskoo*,
- tulee hänessä vanhurskaaksi,
- vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Ap. t. 13:40 Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
Ap. t. 13:41 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"
----------------------------------------------
Jumalan armolupauksia ei saa halveksia ja pilkata sillä tavalla, että lisää niihin omiaan, jakaa Kristuksen viemällä Hänet omaan tunkkaiseen kaappinsa piiloon kaikilta muilta.
Sellaiseen ei Kaikkivalrias Jumala suostu koskaan, ihmisoppien käskettäväksi.
Evankeliumi vapauttaa -jokaisen-, SYNTISEN, joka Hänet uskossa ottaa vastaan. Aamen, tule Herra Jeesus!
Hyvin kirjoitat.
Muistuttaisin kuitenkin, että ei syntien anteeksiantamus ole missään SRK:n kassakaapissa lukittuna, vaan se on aina ja jatkuvasti tarjolla kaikille ihmisille ilman ehtoja.
Jos joku sille ehtoja laittaa, niin se on se, joka niin väittää.
Näin on marjat :D
Mistä tiedät tämän seuraavan:
>>
Kunpa olisitkin sanonut tuon sydämestäsi, mitään siihen lisäämättä, taikka mitään siitä pois jättämättä. Silloin sinä olisit puhtaassa Kristuksen opissa ja oikeassa seurakunta- opissa myös.
Se SYDÄMEN usko avaisi sinulle sellaisen Jumalan maailman, jota et ole ennen koskaan nähnyt, pääsisit lain orjuudesta taivaallisen isän sydämelle, jossa on iäinen armo, laupeus ja rauha.
>>
Raamatussa kerrotaan että AINOASTAAN Jumala on kykenevä punnitsemaan toisen sydämen tilaa! Raamatussa myös varoitetaan "lajittelemasta viljaa" sekä lausumaan tuomioita toisista uskovaisista.
Tällä:
>>
Olen elänyt useita vuosikymmeniä samassa harhaopissa kun sinä elät nyt. Jumala on armossaan minut siitä pelastanut, siksi tiedän tarkkaan sen mistä puhun.
>>
Emme voi automaattisesti tuomita jokaista vl-liikkeessä uskovaa harhaopissa uskovaksi! Uskon itse että vl-liikkeessä on paljon uskovaisia, joiden uskon ydin on juuri tuo mitä vlm kertoi. Ihmiset, jotka haluavat vain uskoa omat syntinsä anteeksi Jeesuksen työn nimissä OVAT oikein uskomassa riippumatta maallisista joukoista!
>>
Jumalan armolupauksia ei saa halveksia ja pilkata sillä tavalla, että lisää niihin omiaan, jakaa Kristuksen viemällä Hänet omaan tunkkaiseen kaappinsa piiloon kaikilta muilta.
>>
Totta! Kaikenlaiset "vain me" opetukset on tietysti väärin, mutta etkö nyt itse syyllistyt ulkopuolelle rajaamiseen (vain me ja vain niinkuin minä) kun rajaat vlm:n uskon "oikean uskon" ulkopuolelle? Minä en niin uskaltaisi tehdä!
ps. Mikset enää käytä vanhaa nimimerkkiäsi Nuinia?
...sanoistasi.
Sanoit niitä asioita, joita minäkin olisin halunnut sanoa, mutta kokemuksesta tiedän, että hänellä on niin vahva "tieto"(ennakkoasenne) ajatuksiani ja mielipiteitäni kohtaan, että rakentavalla keskustelulla ei ole sijaa.
Sanoit tämän, jonka minäkin olisin voinut sanoa.
"ps. Mikset enää käytä vanhaa nimimerkkiäsi Nuinia?"
Hän on ottanut tavaksi käyttää miljoonia nimimerkkejä...syytä en tiedä, tai ehkä kuitenkin aavistan.
Kiitos sinulle!
Ps. Joko on tullut käytyä puolukkametsässä?
Kun on parikin vuotta täällä kirjoituksia lukenut, niin joidenkin kirjoitukset todellakin tunnistaa. Toiset paremmin ja toiset huonommin, mutta tämän tuttavamme tyylistä ja painotuksista on vaikea erehtyä.
Itse haluan yrittää kirjoituksillani puolustaa asioita ja ajatuksia ilman että pitäisi kaivautua "juoksuhautaan sotimaan" joitakin vastaan. Jos halutaan yrittää havainnoida yhdessä asioita rakentavasti, niin tällöin pitäisikin unohtaa kaikenlaiset "leirit" ja "rintamat"...
Enpä ole tänä syksynä marjametsään ehtinyt. Monenlaisia pieniä projekteja on menossa ja vatsatautinen lapsi laittoi tässä viikon verran suunnitelmia uusiksi. Pitäisi varmaan jättää tätä palstakirjoittelua vähemmälle, niin saisi jotain järkevääkin aikaan ja pääsisi vaikkapa sinne marjametsään;)
Nämä ovat mielestäni havaintoja, joita jokaisen vanhoillislestadiolaisen tulisi pohtia. Vulgata on mielestäni (ulkopuolisen näkökulmallaan?) varsin vahvasti oikeilla jäljillä.
Nimimerkki Blastuksen lekkeriksi lyövä ja keskustelua huumorin avulla sivuraiteelle kampeava tyyli ei näin vakavan asian yhteydessä mielestäni ole paikallaan.
Olen täsmälleen samaa mieltä: "Sielunviholinen pyrkii hämärtämään sen, mistä armossa ja uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys". Meitä vanhoillislestadiolaisia on vaikeampi houkutella julkisynteihin ja maailmalliseen menoon, olemme valppaita vasemman laidan suhteen. Sen sijaan oikealla laidalla olemme heikoilla. Lisäämme uskoon vastoin Raamatun lukuisia varoituksia kaikenlaisia elämäntapaan ym. liittyviä yksityiskohtia, selittelemme polveillen, että eiväthän nämä nyt sellaisia ole - mutta jokainen vl tietää, mitä elämäntapasäännöksistä poikkeaminen käytännössä tarkoittaa. Eli ne ovat hyvin keskeisessä asemassa.
Kauhistelemme pahan maailman menoa, mutta lakihenkiseen tiukkuuteen sortumista ja toinen toistemme orjuuttamista itse kehittelemillämme autuuden ehdoilla emme osaa pitää vääränä.
Siihen sielunvihollinen juuri pyrkii, hyökkäämään sieltä missä on heikoin kohta.
70-luvun vaiheet ovat surullisenkuuluisia. Vanhoillislestadiolaisuuden suunta muuttui vanhvasti, samoin opetus ja elämäntapaan liityvät asiat (ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa?) korotettiin autuuden ehdoiksi. Jos rikkoi tällaista säännöstä (kuten vaikka otti permanentin, johon kanta on jo muuttunut, kuten moniin muihinkin tuolloin määritellyihin ulkoisen yhteneväisyyden vaatimuksiin) seurakunta katsoi ihmisen kieltäneen teollaan uskonsa.
Vaikka monet asiat yksityiskohdissaan ovatkin tosiaan kaikessa hiljaisuudessa muuttuneet, on kuitenkin noista ajoista lähtien ollut vallalla ulkonaisia asioita painottava, elämäntapaan silmiinpistävän voimakkaasti perustuva uskontulkinta. Kukaan ei tosin kyseenalaista sitä, että olemme uskomassa yksin armosta eivätkä tekomme meitä viimeisenä päivänä yhtään auta, mutta käytännössä velvoitamme ehdottomasti toisemme kuitenkin myös noihin ulkoisen yhtenäisyyden vaateisiin. Niitä perustellaan kuuliaisuudella Jumalan valtakunnan neuvoille - koskivatpa ne sitten melkein vaikka jalkaterän asentoa. Kuitenkin Raamattu ja myös Luther tavan takaa varoittaa seurakuntaa vaatimasta kuuliaisuuden nimissä kaikenlaisia kulttuurisidonnaisia ym. maallisia asioita.
Eli mittaamattoman ja yksin armosta osaksemme tarkoitetun armon äärelle, voittopalkintoon pääseminen edellyttää meiltä ikään kuin eräänlaisen temppuradan onnistunutta läpikulkua. Meitä odottaa ehdoton ja ansioton armo, mutta se voidaan meiltä evätä, ellemme ensin osoita "kuuliaisuuttamme seurakunnalle" kaikilla näillä pienemmillä ja suuremmilla yksityiskohdilla.
Uskon, että tähän ovat viime vuosimymmeninä johtaneet lähes puhtaasti käytännölliset syyt. Jos myönnämme erehtyneemme pienimmässäkään yksitysikohdassa, vesitämme samalla seurakunnan erehtymättömyyden. Sille pohjalle rakentuu myös käsityksemme vanhoillislestadiolaisuudesta ainoana autuaaksitekevänä uskona. Jos näitä kyseenalaistetaan, jokainen voi kuvitella millaisen sisäisen vyöryn se liikkeessämme voisi saada aikaan.
Mitä meistä ennen pitkää jäisi jäljelle?
Miten olet jaksellut? Vauvan kanssa ja muutenkin...
Pieni korjaus. 70-luvulla permanentti oli jo hyväksytty.
Minusta tuli vl -68 ja tukassani oli keinokiharat. Jatkoin kampaajalla käyntejä, eikä kukaan sanonut koskaan niistä mitään. Muillakin oli jo kiharat.
Muistan tosin itse miettineeni niiden synnillisyyttä. Olin vasta parannuksen tehneenä niin kuuliainen, että halusin välttää kaikkea maailmallisuutta.
Minusta permanetti ei oikein natsannut yleiseen opetukseen. Mutta uskoin seurakuntaa ja "suostuin" tuohon lievennykseen. Olihan se tosin itsellenikin mukavampaa ja luultavasti kauniimpaakin?
Kuuliaisuus oli kaikkein tärkein! Armouskosta en muuta tajunnut kuin sen, että seurakunta tietää kaiken ja synti pitää pyytää anteeksi uskonystävältä. Seurakunta tietää myös, mikä on syntiä! Synnit saarnataan anteeksi - se on armoa. Toki niin onkin.
Mutta miksi pyytää sellaisia syntejä anteeksi, jotka eivät syntiä ole. Tai vastaavasti, miten ei tarvitse pyytää anteeksi sellaista, mikä loukkaa lähimmäistä?
Olen itsekin ollut "vainme" - tuomiohengessä mukana, vaikka vierastinkin sitä jollakin tasolla. Uskoin, että olin oikeassa kuten toisetkin. Nyt se tuntuu ihan väärältä.
ja hyvää syksyä!
Olen minä ihan kohtuullisesti jaksellut. Vauvan hoitaminen on minusta niin kivaa että se ei väsytä, päinvastoin. Sen sijaan isompien lasten uhmat ja sisarusten alituinen kinastelu vievät voimia. Samoin pyykkivuoret ja muutkin päivittäiset kotityöt jotka minun luonteellani tuppaavat kasautumaan. Työelämää muistelee täällä hullunmyllyssä välillä suurella haikeudella...
Energiaa kuluu myös näiden uskonasioiden kelaamiseen. Olen jo pitkään tutkinut suuressa tiedonjanossa Raamattua ja Lutherin sekä Lestadiuksen kirjoituksia. Siihen tilanteeseen tulin, kun alkoi tuntua sietämättömän ristiriitaiselta monien opillisten asioiden kanssa. Lasten myötä myös konkretisoitui uudella tavalla se, minkä päälle olen elämääni rakentanut, se kysymys ei enää ollut suurpiirteisesti sivuutettavissa ympäripyöreillä vastauksilla. Kysymys on myös heidän herkästä ja turmeltumattomasta hengellisestä ulottuvuudestaan, heidän inhimillisen olemuksensa ytimestä.
Sinulla näyttää olevan pitempi aikaperspektiivi kuin muistat itse asioita 60-luvultakin. Omat muistikuvani alkavat selkiintyä vasta jostain 70-luvun lopulta. Sellaisen muistan kuitenkin ja sisaruksenikin muistavat, että erään kokoontumisen syynä oli uskovaisen perheen alle kouluikäisen tytön yllä nähty nilkkapituinen hame. Sitä pidettiin iltapukutyylisenä, eli syntyi tanssiaisassosiaatio.
No, minä paksujalkaisena käytän nykyisin lähes yksinomaan nilkkapituisia hameita ja niin näyttävät tekevän muutkin, eikä monellakaan varmaan käy pienintäkään ajatusta edes mielen vieressä että se olisi jotenkin sopimaton. Päinvastoin, siveä ja moitteeton asu kaikin puolin.
Tässä yhteydessä muistutan, että elin lapsuuteni sellaisella paikkakunnalla, joka nykyisin tunnetaan yhtenä pahimmista hoitokokousalueista. Voiden aikojen perua olevia jännitteitä eri perheiden ja sukujen välillä on edelleenkin olemassa. Joka puolella Suomea ei varmasti ole ollut yhtä repivää, niinkuin tämänkin palstan kirjoituksista ilmenee.
Töissä on taas mukava olla pitkän loman jälkeen... :)
Meillä oli muinoin neljä alle viisivuotiasta lasta. Tiedän mitä pyykkivuoret ovat ja mitä on päivänlehden lukeminen puolen minuutin jaksoissa.
Nyt lapset ovat jo isoja, ihan aikuisia ja osa jo naimisissakin. Uskonnolliset ristiriidat ovat olleet arkipäivää. En uskalla sanoa, miten ne ovat lapsiamme vahingoittaneet. Jos se on suurin vahinko, että he eivät ole veeälliä, niin kaipa tässä myllynkivi on jossan odottamassa minua?
Näin minua on valistettu ja yritetty "pakottaa" parannukseen. Lasteni kohtalon kautta!
Sitä en äitinä voi itkemättä ohittaa...
"Olen jo pitkään tutkinut suuressa tiedonjanossa Raamattua ja Lutherin sekä Lestadiuksen kirjoituksia. Siihen tilanteeseen tulin, kun alkoi tuntua sietämättömän ristiriitaiselta monien opillisten asioiden kanssa.
- - se kysymys ei enää ollut suurpiirteisesti sivuutettavissa ympäripyöreillä vastauksilla. Kysymys on myös heidän herkästä ja turmeltumattomasta hengellisestä ulottuvuudestaan, heidän inhimillisen olemuksensa ytimestä."
En ole uskoa silmiäni. Voiko tällaisia aitoja ja sekä hengelliseltä kannalta että asiallisen, arvostelukykyisen aikuisen tavalla pohdittuja ajatuksia todella olla, joillakin muillakin täällä kuin x-vl:lla ja meikäläisellä... luulin olevani niin yksin. Samoin minä ole lukenut Raamattua ja Tunnustuskirjoja, pohtinut mm. Teodikean ongelmaa ja käynyt läpi yhä uudelleen ja uudelleen nöyryyttävää hoitokokousprosessia. Se riisti jotakin luovuttamatonta vl-liikkeestä. Yksilöt voivat niistä ajoista toipua - mutta toipuiko yhteisö koskaan.
Suorastaan ihmeellinen kokemus lukea mitä viisaita ja kristinoppiin perustuvia syvällisiä kommentteja kirjoitit Vulgatalle vastaukseksi, ja samoin mitä kirjoitit x-vl:lle.
Kiitos sinulle riveistäsi, Ma-ria. Sinulla on myös lahjat kirjoittaa niin että lukija ymmärtää ja kykenee ottamaan vastaan. Kirjoittaisit useammin tänne, täällä ei ole liikaa maltillisia ja viisaita ajattelijoita.
Oikein hyvää syksyn jatkoa sinnepäin!
Lämpimät terveiset myös sinulle, x.vl!
Terveisin Eräs A.
Kiitän terveisistä ja toivotuksista!
Kerro sinäkin lisää näistä asioista. Minä olen oman psalmini jo moneen kertaan kirjoittanut. Välillä tosin tekee vieläkin mieleni kertailla niitä täällä. Ainakin pieniä erillisiä tapahtumia ja ajatuksia.
Yritän välttää, etten kovin toistaisi itseäni. Monet muistavat vuosienkin takaisia kirjoituksia. Se on todella hyvä. Ei kannata senkään vuoksi turvautua valkoisiin valheisiin eikä vääristelyihin. Vaikka kukapa meistä siinäkään täydellinen olisi? Tahto on kuitenkin rehellisyyteen.
Et sinä x-vl mielestäni toista itseäsi. Itselleni oli tavattoman terapeuttista esimerkiksi se kun sinä kävit keskustelua siitä millä tavoin haavoitetuksi tulee ymmärtämättömästi toimivien sukulaisten keskuudessa eläessään. Se kolahti, osasit kuvata tunnelmia todella sydämeen osuvasti.
Olen samaa mieltä tuosta rehellisyydestä. Rehellisyys, silloinkin vaikka tekisi kipeää. Itsetuntemuksen kasvu.
Minulle on tiedätkö käynyt sillä tavalla, että olen havainnut oikeastaan vasta sen jälkeen kun aloin seurata tätä palstaa, että minulla on yhä vieläkin hyvin idealisoitu käsitys vanhoillislestadiolaisista ihmisistä, yleisesti ja ryhmänä. Kaiken sen jälkeen. Kun lapsesta asti oppi ajattelemaan että uskovaiset eivät lähtökohtaisesti kieroile eivätkä yritä esittää totena muunnettua totuutta, eivätkä yritä yksinomaan pelastaa omaa nahkaansa vaan todella käyvät aina rohkeasti puolustamaan heikompaa - olen yhä vielä pitänyt vanhoillislestadiolaisia muita ihmisiä parempina, fiksumpina, lempeämpinä, rakastavampina, vastuullisempina. Varsinkin kun suvussamme on paljon todella hyvin kasvatettuja, sivistyneitä uskovaisia. Nuoressa polvessa eritoten.
Siksi tämän palstan seuraaminen on ollut hurja järkytys. Pudotus realismin maailmaan. En suoraan sanoen odottanut näin - anteeksi että sanon suoraan - omahyväistä, varmaankin tietämättömyydestä elämänkokemuksen puutteesta kumpuavaa, vähänkin eri tavalla kuin itse ajatteleviin suunnattua loukkaavaa ja väheksyvää kirjoittelua. En odottanut että ihmiset tuomitsevat toisiaan niin jyrkästi kuin täällä on nähnyt tehtävän. Käydään suinpäin epäilemään avoimesti lähimmäisen uskoa ja sielun tilaa, se on loukkaavaa. Ei hienotunteisuutta... Mutta eihän tämän palstan kirjoittajakunta edusta tietenkään kaikkia vl-ihmisiä.
Mutta jostakin tämä henki täällä ilmiselvästi kertoo.
Lukkiutuneesta-, kielletystä vihasta joka on pilkkoutunut katkeruukdeksi ja uhmakkuudeksi.
Kukaan ei ole nöyrtynyt kuuntelemaan heitä ja myöntämään heidän tuskaansa oikeutetuksi, ja seurakunnan Jumalan sanan vastaisesta toiminnasta johtuvaksi.
Uskoisin että syynä prosessointiin tällä sivulla on pääasiallisena syynä se, että nämä hylkäämisen uhrit ja haidän kärsimänsä tuska on selitetty pois, ja heitä on kohdeltu ylimielisesti tuomiten, ja halveksien näitä Jumalan lapsia.
Olet varmasti ajatuksinesi oikeilla jäljillä. Asia on vain niin, ettei tässä asiassa pitkälle eikä lopullisesti auta yksittäisten yksilöiden tuki, joskin se on tietenkin korvaamattoman tärkeää. Kun epäoikeudenmukaisuus tehtiin yhteisön tasolla julkisesti, sitä ei voida myöskään muutoin korjata kuin yhteisön tasolla ja julkisesti.
Näitä on maallisten yhteisöjen piirissä tehty, on lähdetty korjaamaan tehtyjä erehdyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia.
Silti tietysti jokaine käy yksin kohdallaan surunsa läpi, se on selvä. Se on yksilöllinen prosessi.
Tässä kohdassa olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tiedän mitä tarkoitat. Mutta en jatka enempää.
En ehdi kovin pitkää viestiä kirjoittaa.
Joskus tuntuu kuin tuuleen huutaisi yksin, kylmässä, syysmyrskyssä. Siksi on todella hyvä, kun saa palautetta, että on tullut luetuksi ja ymmärretyksi. Kiitos siitä sinulle. Kirjoittele sinäkin.
Ensimmäiset kokemukset samantapaisesta asiasta tässä yhteisössä ovat jo yli 100 vuotta vanhoja.
Ja monta juttua on ollut jo tässä välilläkin, ennen -70 lukua. Ei tämä yhteisö tee sellaista parannusta, jota sinä oikeutetusti kyllä, toivot. Se yhteisö hajoaisi tuhkana tuuleen, tämä oppi on nimittäin niin vahvasti seurakuntaidentiteettiin sidottu.
Mutta ymmärsin kysymyksen niin, että miksi täällä sivulla kuuluu itku ja isoparku tämän "äidin" tekemistä hylkäämisistä.
Ja vastasin vain siihen kysymykseen, miksi näin on. Ja ainakin seuraavat 100 vuotta tulee näin olemaankin.
Välillä tulen ajatelleeksi sellaistakin, että kun joutui kasvatetuksi tällaiseen jumalakäsitykseen, ja kokenut yhteisön ja suvun kautta nöyryytyksen ja hylkäämisen, onko kadottanut ehkä vallan kokonaan kykynsä tuntea Jumalan rakkautta, Jumalan syvää ikuista turvaa, kadottanut kykynsä ja mahdollisuutensa elää omaa hengellisyyttään. Onko minulta riistetty näiden kokemusten seurauksena oikeus kokea oikeaa hengellisyyttä joka on yksi osa ihmisyyttä. Ilman elämän hengellistä ulottuvuutta ihmisyys ja ihmisen elämä jää jokseenkin latteaksi vaikka muutoin henkisesti rikasta olisikin.
Hengellisyys tuo ihmiselle ikuisuusperspektiivin. Se ylittää kaikki muut.
Tuolla ylempänä toisessa ketjussa vertailtiin ulkoisia ja sisäisiä vammoja. Kumpiparempi?
En halua verrata. Varmaan ulkoisista väkivallan jäljistä jää myös sisäiset vammat. Mutta niihin on helpompi puuttua ja saada apua. Silloin voi hoitaa myös sisintään.
Mutta kun ei ole niitä puukon / piiskan jälkiä iholla! Haavat ovat jossakin sydämen seutuvilla hylkäämisen ja mitätöinnin muodossa. Ylhäältä päin tulleina, vallan käytön osoituksina.
Sinne ylös olisi kyllä aina tervetullut, kun olisi suostuvainen samoihin menettelyihin ja ajatustapoihin. Mutta mitä siitä olisi itselle ja omalle sisimmälle seurannut? Parempi olla haavoilla kuin kivisydämisenä!
On ihana kohdata ihminen ihmisenä ja iloita Luojan luomasta ainutlaatuisesta yksilöstä! Iloita armosta ja ihmetellä Jumalan töitä ja viisautta.
Jos tunnet, ettet voi hengellisyyttä muualta löytää, mene sinne, mistä olet lähtenyt. Älä pakota itseäsi "körttiseksi", jos olet oppinut ajattelemaan, että vain "lestana" voi olla oikea uskovainen!
Jumalan Sana synnyttää uskon ja sen voi omistaa "lestanakin". Pääasia, että uskot pelastukseen Armosta, etkä lisää siihen mitään vaatimuksia itsestäsi etkä seurakunnasta. Siis autuuden ehdoksi ja ansaisemiseksi, ei tekemisiä eikä tekemättä jättämisiä.
Sinulla on oikeus omaan hengellisyyteen, omaan jumalasuhteeseen! Tuohon juuri pyritäänkin, että tulisimme toivottomiksi ja luopuisimme kokonaan uskostamme, vaipuisimme epätoivoon. Se on sitä hengellistä väkivaltaa, jonka tarkoituksena on tehdä pahaa.
Minulla on usko ja luottamus, että Jumala rakastaa meitäkin, sinua ja minua. Meiltä puuttuu paljon, kun olemme orpoja ja yksinäisiä. Silti meillä on lupa tarttua Jumalan lupauksiin ja anteeksiantamukseen. Se on riittävä ikuisuusperspektiivi. Ihmisinä tosin kaipaamme matkaystäviä ja rinnalla kulkijoita. Siitä on suuri vajaus, kun olemme tällaisia muukalaisia ja kiertolaisia. Jostakin syystä? Sen Jumala tietää.
Tiedän miten vaikeaa se on. Tuo on tuttu tunne. Nyt on vähän helpompaa. Toivon ja rukoilen, että sinäkin saisit tuntea selvästi, ettei sentään Jumala ole hyljännyt. Uskotaanhan siihen? Kumpikin!
Juuri siten kuten sinä x-vl osaat sen asian ilmaista, juuri siten saatan kuvitella ottavani sen vastaan. Sinulle on annettu ihmeellinen taito välittää täällä pelkillä sanoillasi jotakin sellaista jota ei ole oikein mahdollista edes sanoilla ilmaista.
Kiitos x-vl sanomattoman syvän lohdutuksen ja armon välittävistä sanoistasi. Näin, näin voin uskoa, saan uskoa, hengittää ja olla se mikä olen. Se vapaus, se sallimus, se hyväksyntä on ihmeellistä ilmaa hengittää.
Ei minulla ole todellakaan halua eikä tarvetta kuivattaa sydäntäni vanhoja vääryyksiä vatvomalla, mutta se täydellisen hylkäämisen ja mitätöinnin kokemus on haavoittanut syvältä. Ja siitä seuraa että on kiistatta vaara että puolestani itse en rakkaudella rakenna vaan hajotan, rikon, tuhoan, kun oikeasti haluaisin vain olla, hengittää vapaasti armoa ja rakkautta, minäkin.
Ei ollut eka kerta kun x-vl:n sanojen äärellä saan viettää armoseuroja. :-) Ei ole syytä epätoivoon. Täällä työhuoneen hiljaisuudessa, tyhjässä hiljaisessa talossa, kun syyskuun ilta on pimentynyt.
Ihmeellinen on, se, mikä onkin, kai Jumala sitten. :-) Sekin sana on niin ahtaan tuntuinen tässä kontekstissa - kun se oikeasti on rajaton ja käsittämätön. "Minä olen mikä olen."
kokemustesi jälkeen? Sen on täytynyt olla hirveää tuskaa!
Jumala on antanut jokaiselle elämän lahjan ja itsekullekin oman leiviskänsä hoidettavaksi. Niistäkin on huolehdittava, vaikka uskomisen asia kaikista tärkein onkin.
Toivon sinulle Jumalan siunausta ja johdatusta sekä voimia ja rohkeutta eteenpäin!
"Uutta virttä uusin kielin
yhdess´ sitten veisataan
kirkkain ruumiin, puhtain mielin
väsymättä milloinkaan..."
Terveisin sirkka
Minulle on käynyt monen sanan kohdalla samoin. Se yhteys, jossa olen sitä kuullut käytettävän, tuntuu vieraalta. Mutta en voi itsekään keksiä mitään muuta.
Monet Raamatun paikatkin haluaa melkein ohittaa. Ei siksi, että haluaisi halventeerata tai väheksyä niitä. Mutta niistä tulee niin pahoja assosiaatioita omiin kokemuksiin!
En usko kuitenkaan, että se on oikeaa Pyhän Hengen muistutusta vl-parannuksenteon tarpeellisuudesta ja takaisin palaamisesta tuohon seurakuntaan. En tunne ainakaan halua tai tarvetta siihen.
Kirjoitin sinulle vl-palaamisesta. Se ei tietenkään ole mahdollista, jos ei voi tehdä epäuskosta vl-parannusta. Tuskin tuo opin kohta on muuttunut?
Jos siihen ei ole oikeaa katumisen tunnetta, niin sellainen parannus on turha. Se ei kanna sitä kuuliaisuuden hedelmää, joka oikeaan vl-uskoon kuulunee yhä.
Siksi en kehoitakaan tekemään mitään sellaista, johon oma mieli ei ole valmis eikä tunne oikeaksi. Se on väkivaltaa omalle sisimmälle ja rehellisyydelle. Mutta jos ei sitä ongelmaa ole, niin paluu on helpompi eikä ristiriita itselle siitä syntyne.
En tiedä mitä nykyisin vl-parannus meille tarkoittaisi. Riittääkö yleensä ns. kaikki synnit? Tarkoittaako se myös epäuskoa? Tuskin enää väärää henkeä? Eriseuraisuutta? Omavanhurskautta? Protestihenkeä? Vastahakoisuutta?
Luulen, että pelkkä vl-kuuliaisuus riittää! Minulla sitä ei ole siihen suuntaan. Miksi olisi? Vuosikymmenien jälkeenkö tuntisin oloni kotoisaksi? En usko sitä. Mutta sinä voit olla eri tilanteessa.
Jumalan Siunausta Sinulle ratkaisuihisi!
Tervetuloa palstalle takaisin. Yritä ehtiä silloin edes käymään täällä. Varmasti muutakin tekemistä olisi. Ajatuksiasi on mukava lukea.
Sanopa Maria miksi sitä energiaa kuuluu niiden uskonasioiden kelaamiseen? Onko se sinusta luonteessa vai missä? Miksi joku pystyy olemaan kelaamatta? Yritä jaksaa niissä erinäköisissä ristiriidoissa. Minä en jaksanut. Kelasin kyllä vuosia, miltei pikkutyttöiästä asti. Sain tarpeekseni, kun en havaitsin ettei muutosta haluavia ole liikkeessä sittenkään tarpeeksi. Niin moni vanhempi välittää esimerkiksi niitä sosiaalisia normeja (mihin en itse ole pystynyt uskomaan) mukisematta seuraaville polvelle. Minua ahdisti katsoa ja kuunnella sitä, varsinkaan kun en pystynyt itse rehellisyydessäni samaan.
Miksi niistä "opillisista asiosta" ei avoimesti olla eri mieltä ja vaikka riidellä jos tarpeen. Siinähän "puhdistusi" liikekin. Ehkä porukka erkaantuisi vaikka niihin, joiden mielestä tosiaan sosiaaliset tunnukset olisisvat armon ehto ja niihin jotka eivät semmoiseen uskoisi. Eikö se ole melkoinen uskon perusero? Näennäinen yhtenäisyys ei minusta ole tavoittelemisen arvoista. En usko sillä saavuttettavan uskoa. Liikkeeseen kai pitäisi saada joku "uusiLuther".
Kirjoituksestasi tuli mieleeni eräs vanha kommentti. Vl-puhuja, sukulaiseni, nuhteli minua käsityksistäni ja ajatuksistani. Ei ollu tekoja, joista olisi voinut nuhdella. Mutta se, että olin kriittinen silloisiin opetuksiin ja käytäntöihin, riitti "paimentamiseen" = "hoitamiseen".
Hän totesi, että siionissa on eriseura. Mutta sitten sanoi, että sieltä puuttuu johtaja. Jos sellainen olisi silloin löytynyt, iso hajaannus olisi varmaan tullutkin? Toki silloin oli joitakin, jotka yrittivät pääkallonpaikalle asti viedä viestiä vääryyksistä.
Aika ei ollut kai oikea? Onko nyt sitten parempi? Emme tiedä. Tuskin Lutherkaan aavisti, mitä hänen seurakuntaa vastaan nousemisensa tulisi aiheuttamaan? Moni oli yrittänyt sitä ennen häntä - onnistumatta.
Jumalalla on voimaa ja viisautta "kasvattaa" omassa koulussaan sellainen johtaja, jonka kautta Hän voi Tahtoaan paljastaa. Enkeleitä meidän on turha odottaa! Tai suoraa puhetta tai ilmestyksiä Ylhäältä Taivaasta.
Tässä näen sen, miten ihminen voi olla välikätenä viemässä Jumalan tarkoituksia eteenpäin ja korjaamassa ihmisten tekemiä väärinkäytöksiä oikeammiksi. Sitä minäkin toivon ja rukoilen, että näin tapahtuisi.
palstalla usein esitettyihin toiveisiin hoitokokousten jälkien korjaamisesta.
SRK-lestadiolaisuuden yhtenäisyys, ehkäpä peräti eloonjääminen, saattaa perustua siihen että menneisyyden virheitä ei korjata.
Surullista, ja niin Totuuden Hengen vastaista.
Yhteisön ulkopuolisen näkökulmasta samaa kysymystä pohti teol.tri Martti Lindqvist Hesarin kolumnissaan joskus 80-luvun alkupuolella.
voisiko "ehkäisemättömyys" olla yksi noista "kehittelemistämme autuuden ehdoista"?
Miten niin järkioppia?
Järki ei ymmärrä Jumalan valtakunnan neuvoja.
Kuuliaisuus neuvoille on oikean uskon tunnusmerkki.
En ole koskaan ymmärtänyt tuota niin että siihen sisältyisi oikeus toisen ihmisen nöyryyttämiseen.
Kirjoitat, että kuuliaisuus neuvoille on oikean uskon tunnusmerkki.
Kysyn sinulta, kumpi menee edelle, kuuliaisuus neuvoille, joita ei kenties ymmärrä vai kuuliaisuus ymmärrettävälle jumalansanalle?
"Siinä pitää tie oleman, ettei tyhmäkään tieltä eksy."
Jonkin ajan kuluttua saattaakin tulla peruutus ja tunnustus että tuli tehtyä ylilyöntejä. Mitä sitten teet, keneltä pyydät anteeksi ja mitä?
Oletko niinkuin marionetti, käyttäjänsä armoilla?
"oikean uskon" synnyttäminä? Nehän ovat hyvin samansuuntaisia kuin aloittajalla.
Se että ajattelevat ihmiset päätyvät hyvin samansuuntaisiin päätelmiin ei kerro heidän uskonsa tasosta tai arvosta yhtään mitään, ei siis automaattisesti hyvää jos huonoakaan.
Minusta on hienoa että Marian kaltainen ajattelija viitsii kirjoitella tälle palstalle. Paljoltihan palsta kerää myös törkyä ja ”viiden sekunnin ajatuksia”. En tunne Mariaa, mutta hän on ihmistyyppinä minulle tuttu ja rakaskin. Ilman Marian kaltaisia uskovaisia olisin jättänyt uskomisen jo vuosia sitten. Se että lestadiolaisessa julkisessa diskurssissa Marian kaltaiset yksilöt eivät juuri koskaan näy tai kuulu on minusta menetys koko liikkeellemme. Kaikista harmittavaisinta minusta on että puhujissakin sattuu kohdalle niin harvoin Marian kaltaiset pohdiskelijat ja ajattelijat, joita olisi vielä siunattu verbaliikan lahjoilla. Onneksi sattuu edes joskus. Jos ajattelevalla uskovaisella ei satu omankaltaista ihmistyyppiä koskaan vierelle, saattaa hyvät viestit mennä sivu suun ja koko usko alkaa näyttää pelkältä perinteen sanahelinältä ja kummalliselta sosiaaliselta hössötykseltä.
Usko voi aueta ja vahvistua monella tavalla. Minä ymmärrän sen viestin, mikä Marian viesteistä huokuu. Uskon samalla tavalla. En vain osaa ilmaista itseäni kirjoittamalla.
Se mitä lyhyesti kysyt, saa minut melkein parahtamaan. Älä vain yritä hiljentää Marian kaltaista uskovaista, koska et itse ajattele tai tunne samoin. Luulenpa että Marian kaltainen joutuu usein olemaan hiljaakin, vaikka ajatuksia olisi, jottei viestiä ymmärrettäisi väärin. Pidä oma tapasi keskustella uskosta ja uskon ytimestä, mutta jätä marioita marttojen armoille. Mikä on oikea tapa keskustella uskosta? Vain sekö, jonka sinä tai joku muu tuntemasi jotenkin ymmärtää? Joskus uskosta voidaan keskustella niinkin, että sinä tipahdat kyydistä, eikä siinäkään ole mitään vaarallista. Tipahdat kyydistä esimerkiksi sen vuoksi, ettet koe niin suurta tarvetta pohtia uskoamme opilliselta kannalta kuin M. Jos Marian kaltaisia uskovaisia ei olisi, minä kuolisin hengellisesti ja henkisesti. Minä en jaksaisi uskoa yksin.
Maria, sinulle kaunis kiitos.
kuten Sinäkin. Myös v. 1979 uskoin ja ymmärsin samoin. Mutta se oli väärä vuosikymmen ja niinpä minut "sidottiin". Onneksi nyt Ma ria ja Sinä saatte hiljaisuudessa ymmärtää ja uskoa. Toivon että teidänlaisianne ei enää vedetä satojen ihmisten eteen mikrofonikuulusteluun "sydämen salatusta tilasta".
Ei meitä kiinnosta opilliseet asiat. Meitä kiinnostavat kieltolistat. Tarkat selkeät ja yksityiskohtaiset syntiluettelot. Niiden mukaan haluamme elää. Niiden mukaan erottelemme keskuudessamme ne, jotka uskovat oikein, niistä jotka ovat enemmän tai vähemmän epäilyttäviä henkilöitä.
Raamattu? Mikä se on? Emme lue sitä.
Harhaluuloa koko kirjoitus. Me uskotaan se evankeliumi joka on ollut iät ja ajat sama, se on uskomme perusta, kaikki muu on elämäntapaa, josta on pyritty karsimaan pehennusta herättävät ja synnilliset asiat ja jonka jokainen tekee ihan oman mielensä mukaan pyhänhengen tuomalla viisaudella. Tule kuuntelemaan ry:lle jos luulet että väitteesi pitää paikkansa. Käsityksesi on täysin tämän palstan kirjoitusten perusteella muodostunut. Ottaisit selvää ennen kuin väittäisit perättömiä.
Mutta hei kuule,
mitä tarkoitat että avaajan käsitys on "tämän palstan perusteella muodostunut"?
Eikö tänne oikealla tavalla uskovaiset kirjoitakaan?
ettet vain olisi kososlainen. Sehän on Einari Lepistön mukaan eriseura, joka ei koskaan lähde ulos Jumalan valtakunnasta.