Luterilainen

Mikä saa ihmiset arvostelemaan uskovia?

Heikkouksia on jokaisessa uskonsuunnassa.

Mistä johtuu, että vajaa usko näyttää väärältä?

Tohtori Martin Luther oli vajavainen ihmisenä.

Ajatelkaamme hänen asemaansa uskonpuhditajana?

Hän uskalsi nousta katolista kirkkoa vastaan, joka on tämän maailman jumalan, ja antikristuksen valtakunnan herra.

Lutherilla oli äärimmäisen rankkoja ristipaineita. Hän ei olisi selvinnyt lainkaan, ilman Jumalan suojelusta. Jopa katolisten armeijat olivat sotimassa Lutherin armeijaa vastaan. Saman aikaisesti Jumala herätti muslimit sotimaan katolisia vastaan, jolloin katolisten oli käännyttävä heitä vastaan. Näin Luterilaisuus sai kasvaa ja levitä rauhassa.

Jos Luther teki virheitä opissa, johtunee osittain siitä, että hän äärimmilleen ahdistettuna saattoi tehdä joissakin kysymyksissä lihan mielelle sopivia ratkaisuja? Kun nuo virheet siityvät kannattajille, ne vain kasvavat.

Lars Leevi kopio Lutheria ja lisäsi vielä omia käsityksiään, joissa on vajavaisuutta, niin onko ihme, että kansa tänä päivänä riitelee puhtaasta opista?

Näillä sivustoilla on yritetty oikoa harhoja. Olen henkilökohtaisesti yrittänyt samaa, huonoin tuloksin. Jos harha on istutettu 500 vuotta sitten, on sitä vaikeaa saada kitketyksi? Kun siihen vielä lisätään muutama, niin uskonnollinen henki vahvistuu moninkertaisesti.

Henki, joka vaikuttaa näissä asioissa, on alkuperäinen, oikeassa oleminen. Sama farisealainen henki, joka teki tuhojaan Jeesuksen päivinä ja apostolien aikoina. Tämän todistaa Raamattumme.

Pietari sivalsi ylimmäisen papin palvelijalta korvan pois. Älkäämme seuratko hänen esimerkkiään. Kenellä on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo.
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Hän uskalsi nousta katolista kirkkoa vastaan, joka on tämän maailman jumalan, ja antikristuksen valtakunnan herra."

Tämä on väärää tietoa! Ei Luther noussut katolista kirkkoa vastaan koskaan.

Ainoastaan siellä julistettua väärää ja raamatunvastaista opetusta vastaan hän taisteli.
Muun muassa raamatunvastaista paavin tekopyhää munkki-oppia vastaan. Sama omanvanurskauden munkki- henki elää tänäänkin. Monenlaisia menoja on, joiden päämääränä on itse parantaa ja kaunistella todellista raadollista kuvaansa, ihmisten ja Jumalan silmissä erilaisin muotomenoin.

Luther oli kyllä katolinen Kristukseen uskova kristitty kuolemaansa asti.

Äänestä

Ei Lutherilla ole ollut mitään armeijaa.
Eikä Luther ole mitään sotinut

Luther ei ole noussut katolista kirkkoa vasataan.

>heikkouksia on jokaisessa uskonsuunnassa>
Voisi íhan kysyä:
- miten Kristuksen opetus oli pielessä?
mitä Jeremijahu lähtisi korjaamaan?
- miten Paavalin, Pietarin, Siilaksen ym.
opetus oli pielessä? Mitä Jeremijahu niissä
lähtis niinku fiksaamaan paremmaksi?

Kristuksen oppi, apostolinen opetus, se oli se, jota Martin Luther lähti julistamaan.

Eihän se voi olla mikään tavoite, että valitaan tarkoituksella joku Jumalansanan ja ihmisopin onnellinen ja kaikille kaikkialla hyväksyttävä coctail. Jumalan sanan totuus on yksi ja jakamaton.

Martti Lutherin persoona ei ole uskon perusta, mutta hänen opettamansa periaate: kaiken on perustuttava Raamattuun, Kristus yksin on autuutemme. Siinä on vielä tänäänkin monelle vapaan suunnan edustajalle ja myös oman kirkkomme jäsenelle paljon oppimista.

Äänestä
  • tippaakaan vapaista suunnista, kun noin sanoen arvostelet.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    tippaakaan vapaista suunnista, kun noin sanoen arvostelet.

    tiedän varsin hyvin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jeremijahu kirjoitti:

Mikä saa ihmiset arvostelemaan uskovia?

Heikkouksia on jokaisessa uskonsuunnassa.

Mistä johtuu, että vajaa usko näyttää väärältä?

Tohtori Martin Luther oli vajavainen ihmisenä.

Ajatelkaamme hänen asemaansa uskonpuhditajana?

Hän uskalsi nousta katolista kirkkoa vastaan, joka on tämän maailman jumalan, ja antikristuksen valtakunnan herra.

Lutherilla oli äärimmäisen rankkoja ristipaineita. Hän ei olisi selvinnyt lainkaan, ilman Jumalan suojelusta. Jopa katolisten armeijat olivat sotimassa Lutherin armeijaa vastaan. Saman aikaisesti Jumala herätti muslimit sotimaan katolisia vastaan, jolloin katolisten oli käännyttävä heitä vastaan. Näin Luterilaisuus sai kasvaa ja levitä rauhassa.

Jos Luther teki virheitä opissa, johtunee osittain siitä, että hän äärimmilleen ahdistettuna saattoi tehdä joissakin kysymyksissä lihan mielelle sopivia ratkaisuja? Kun nuo virheet siityvät kannattajille, ne vain kasvavat.

Lars Leevi kopio Lutheria ja lisäsi vielä omia käsityksiään, joissa on vajavaisuutta, niin onko ihme, että kansa tänä päivänä riitelee puhtaasta opista?

Näillä sivustoilla on yritetty oikoa harhoja. Olen henkilökohtaisesti yrittänyt samaa, huonoin tuloksin. Jos harha on istutettu 500 vuotta sitten, on sitä vaikeaa saada kitketyksi? Kun siihen vielä lisätään muutama, niin uskonnollinen henki vahvistuu moninkertaisesti.

Henki, joka vaikuttaa näissä asioissa, on alkuperäinen, oikeassa oleminen. Sama farisealainen henki, joka teki tuhojaan Jeesuksen päivinä ja apostolien aikoina. Tämän todistaa Raamattumme.

Pietari sivalsi ylimmäisen papin palvelijalta korvan pois. Älkäämme seuratko hänen esimerkkiään. Kenellä on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu