Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naiset nauttikaa

Olen reilu nelikymppinen nainen. Nyt kun olen löytänyt OIKEAN miehen elämääni olen alkanut nauttimaan hänen kanssaan seksistä aivan mielettömästi. Haluan miesystävääni koko ajan, joskin "arki" rajoittaa sitä hieman. Luulen, että minullakin tämän seksihalun ja estoisuuden on saanut aikaan nimenomaan oikeanlaisen miehen löytäminen ja se ettei enää tarvitse pelätä raskaaksitulemista. Nautin kaikenlaisesta seksistä hänen kanssaan, myös suuseksistä joka aiemmin tuntui vastenmieliseltä ;-) Ihanaa tuottaa rakastamalleen miehelle nautinto näinkin!
31117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi
Itse olen 50 kymppinen eronnut mies monta vuotta sitten ja nyt vasta olen itsekkin löytänyt sen OIKEAN RAKKAUDEN. Olemme olleet yhdessä yli kaksi vuotta ja tämä on ollut elämäni ONNELLISINTA AIKAA. Itselläni on ihan samat tunteet kuin sinulla. Rakkautemme syvenee päivä päivältä ja seksielämämme on todella kiihkeää ja hurjaa ja kiimoistamme ei tule loppua ollenkaan. Meilläkin hiukan tuo arki rajoittaa yhdessäoloamme, mutta odotamme innoissamme sitä aikaa, kun pääsemme saman katon alle muuttamaan.
Pakko on myöntää, kun on vihdoin tavannut naisen, jota arvostaa, kunnioittaa ja RAKASTAA mielettömästi niiin se on vaikuttanut mm. seksielämääni todella paljon. Tunnen kuin olisin taas pari- kolmekymppinen ja seksi maistuu todella suloiselta. Ystävättärenikin on innostunut seksistä aivan mielettömästi ja suuseksistä myös ja nauttii sekä antaa että saada suuseksiä. Hän tuntee olevansa Nainen, jota himoitaan ja rakastetaan. En ole koskaan tuntenut näin ihanaa olotilaa myöskään, kuin saada tuottaa toiselle nautintoa seksuaaliseti että henkisesti. Se on muuten taito, jonka pitäisi kaikkien oppia. Osata nauttia siitä tunteesta, että tuottaa rakkaalleen nautintoa.
Tähän loppuun haluan vielä sanoa, jos näin vanhemassa iässä vielä onnistuu löytämään sen OIKEAN RAKKAUDEN niin siitä nauttiminen on 110%:sta. Ei tarvitse perustaa perhettä vaan saa todellakin satsata koko rakkauden toisiinsa. Meillä kummallakin on omat lapsemme jo aika isoja, joten kaikki sen yhteisen oman ajamme, käytämme vain toisiimme.

Äänestä
  • Aivan kuin oma miesystäväni olisi kirjoittanut tuon viestin.. Kaikki samat jutut, paitsi että olemme olleet yhdessä lyhyemmän ajan, mutta tuntuu että koko ajan, kun olemme yhdessä haluamme toisiamme puolin ja toisin. Ja tuntuu, kuin olisimme tunteneet toisemme jo iät ja ajat! Eikä kyse ole tosiaankaan pelkästä seksistä vaan rakastamme toisiamme yli kaiken! Aivan ihanaa rakastua tulisesti vielä tällä iällä! Minun lapseni asuvat vielä kotona, joten se rajoittaa meitä vähän, mutta onneksi on näitä pitkiä viikonloppuja välillä jolloin saamme keskittyä vain toisiimme!

    Äänestä

  • Kristiina kirjoitti:

    Aivan kuin oma miesystäväni olisi kirjoittanut tuon viestin.. Kaikki samat jutut, paitsi että olemme olleet yhdessä lyhyemmän ajan, mutta tuntuu että koko ajan, kun olemme yhdessä haluamme toisiamme puolin ja toisin. Ja tuntuu, kuin olisimme tunteneet toisemme jo iät ja ajat! Eikä kyse ole tosiaankaan pelkästä seksistä vaan rakastamme toisiamme yli kaiken! Aivan ihanaa rakastua tulisesti vielä tällä iällä! Minun lapseni asuvat vielä kotona, joten se rajoittaa meitä vähän, mutta onneksi on näitä pitkiä viikonloppuja välillä jolloin saamme keskittyä vain toisiimme!

    Moi taas
    Pakko on myös myöntää, että ajattelin, että kirjoittikohan tuon alkuperäistekstin oma rakkaani. Niin oli ajatukset samanlaiset.
    Olemme kumpainenkin ihmetelleet tätä meidän omaa suhdettamme useasti, että voiko tämä olla TOTTA. Kummallakin on sellainen tunne parin vuoden seurustelun jälkeen, ihan kuin olisimme tunteneet toisemme koko ikämme. Olemme ajatelleet myös sitä, miksi emme tavanneet jo nuorempana, mutta olemme päätyneet sellaiseen tulokseeen, että meidän kumpaisenkin piti käydä oma elämän koulumme läpi, avioeroineen, jotta rakkautemme on kypsynyt aidoksi toisiamme kohtaan. Me tunnemme toisemme niin hyvin, että ei tarvitse tavallaan sanoa toisillemme mitään, että tehdäänkö näin tai näin vaan aistimme ennen sanomisia jo toistemme tunteet ja fiilikset. Kuten ystävättäreni sanoo, meillä on on niin mahtava sielujen sympatia. Ja mikä ihaninta, tykkäämme kummatkin toistemme ihon kosketuksista myös todella paljon. Jotenkin on sellainen "himo" toisen ihoon, että pitäisi mennä sen alle. Tulee mieleen eräs Frank Sinatran kappaleen sanat "You got under my skin". Aina kun liikumme yhdessä, olemme käsikädekkäin jne. Olemme myös ihmetelleet sitä, miksi niin moni pari kulkee aina erillään toisistaan eikä pidä toisiaan käsistään kiinni.
    On tosiaan ihana rakastua todella tulisesti ja vielä tällä iällä. Kuten mainitsin edellisessä viestissäni, että tämän todellisen tulisen rakkauden takana on juuri nämä asiat: Toisen kunnioittaminen, arvostaminen, huomioonottaminen ja ei vähäisempänä se asia, että lapsemme ovat jo niin isoja, että todellakin pystymme satsaamaan suhteeseemme kaikki, ilman raskauden pelkoja tai että lapsia pitäisi hankkia jne.
    Mulla on lapset vielä kotona muutamia vuosia ja ystävättärelläni on vielä nuorempi kotona, joten vastuu näistä lapsistamme on koko ajan myös. Mekin näemme aina viikonloppuisin, joten viikot menee töitä tehdessä ja niitä ihania viikonloppuja odotellessa.
    On todella kiva juttu, että on myös toisia vanhempia pareja, jotka tuntevat samoin kuin me ja saavat kokea nämä ihanat rakkauden tunteet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristiina kirjoitti:

Olen reilu nelikymppinen nainen. Nyt kun olen löytänyt OIKEAN miehen elämääni olen alkanut nauttimaan hänen kanssaan seksistä aivan mielettömästi. Haluan miesystävääni koko ajan, joskin "arki" rajoittaa sitä hieman. Luulen, että minullakin tämän seksihalun ja estoisuuden on saanut aikaan nimenomaan oikeanlaisen miehen löytäminen ja se ettei enää tarvitse pelätä raskaaksitulemista. Nautin kaikenlaisesta seksistä hänen kanssaan, myös suuseksistä joka aiemmin tuntui vastenmieliseltä ;-) Ihanaa tuottaa rakastamalleen miehelle nautinto näinkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu