Mitä tekisit

Mitä tekisit minun sijassani..

Tunteet ovat uudelleen syttyneet ex-avomieheeni.

Asuimme yhdessä neljä vuotta. Arki oli oikein hyvää, yhteiselo sujui, seksi maistui..
Olosuhteet vaan olivat hyvin tiukat ja pikkuhiljaa söivät suhteen loppuun.. Olin myös jotekin ahdistunut suhteessa kun olin mielestäni liian nuori sitoutumaan lopullisesti.

Yli vuoden olemme olleet erossa.
Välissä oli hätäinen uudelleenlämmitys jonka seurauksena mies petti minua lyhytaikaisen hoitonsa kanssa. Tietysti olin vihainen ja lopetin koko jutun, mutta olen antanut sen sisälläni anteeksi. Lieventäviä asianhaaroja oli.. ja minun ei olisi pitänyt suostua uudelleenyritykseen koska kaikki kuviot olivat molemmilla sekaisin.

Mies on auttanut minua nykyisessä elämäntilanteessa kovin. Ihan kuin näyttäisi olevansa nyt luottamuksen arvoinen. Puhumme paljon ja viihdymme toistemme seurassa, mutta molemmat vältetään puhumasta mistään intiimistä ettei nykyinen tilanne romahda.

Enhän tosiaan tiedä tahtooko mies enää mitään seurustelua meidän välillemme. Mutta päättelisin kuitenkin niin, sillä hän on kovin ystävällinen, mukava, suojeleva ja auttavainen mua kohtaan.
Lisäksi olemme molemmat sinkkuja tällä hetkellä.

Tiedän että mies otti raskaasti pettämisensä. Teki selvän virheen mielestään ja uskoo kai että minä en anteeksiannosta huolimatta voi enää luottaa häneen.. Sitä mietin itsekin.. lisäksi perheeni on hyvin pettynyt mieheen koska tilitin sydänsurujani heille kun tilanne oli vaikeimmillaan.

Mutta on niin paljon hyvää! Lisäksi näen selvästi että mies on kypsynyt.. kuten minäkin.
Huomaan säteileväni kuin saan puhua hänen kanssaan.. ajatustenvaihto on kovin mukavaa, yhteisiä puheenaiheita löytyy jne. Sydämeni kirjaimellisesti jättää lyönnin väliin kun näen hänet, olen kovin mielissäni aina kun näemme.

En vaan näytä sitä liian selvästi.. pidän tilanteen ystävällismielisenä.. kuten hänkin. Minkäälaista rajaa ei ole ylitetty, ei edes sanoissa.

En oikein tiedä missä mennään. Tekisi mieli sanoa jotain, mutta pelottaa jos olen väärässä. En millään tahtosi olla se aloitteellinen osapuoli.. tuntisin sitten olevani jotekin heikoilla..

Odotan kai että mies sanoisi jotain.
Toisaalta en tahdo hätäillä.
Toisaalta jos en tee mitään, mitään ei tapahdu.
Toisaalta taas en tiedä tahdonko loppujen lopuksi mitään tapahtuvan..

Sekavaa.

Mutta tällaista yhteyttä en kaikesta huolimatta ole kokenut kenenkään toisen miehen kanssa.
En tahdo tehdä sitä virhettä että jos juttu olisikin toiminut tämän kerran..
2479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanna mä tunnen sut, mies josta puhut on... tavallaan varattu. hah, voi sinua ressukkaa :) Jatka matkaasi eteenpäin!

Äänestä

JÄTÄ SE RAUHAAN!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SannaSs kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu