Sain tietää eilen olevani raskaana. Hakeuduin lääkäriin, sillä olin kärsinyt jo miltei viikon pahoinvoinnista. Kuulin olevani kuudennella viikolla raskaana.
En tiedä mitä tekisin. Olen kuitenkin jo 22-vuotias, rakastamme avomieheni kanssa toisiamme, olemme olleet kihloissa jo kaksi vuotta, mutta toisaalta kummallakaan ei ole vakituista työpaikkaa. Tiedän kyllä että saisimme kaiken tarvitsemamme avun..
Kuitenkin minusta tuntuu ettei nyt ole vielä sopiva aika. Olen itkenyt koko päivän ja miettinyt mitä teen. Avomies haluaisi pitää lapsen, mutta ymmärtää kyllä jos teen abortin, sillä kaikki kävi "vahingossa" (kondomi hajosi, hain seuraavana päivänä jälkiehkäisypillerit, silti raskaana).
Välillä olen varma abortista, välillä en..eniten pelottaa että mieheni murtuu jos teen abortin (Hänen exänsä teki kaksi kertaa)...Tai että itse kadun sitä. Miten teidän muiden suhde on mennyt abortin jälkeen? Oletteko edelleen rakastuneita, vai onko suhde kuollut?
Antakaa nyt joku jotain suuntaa antavaa neuvoa, olen jo ihan pyörällä päästäni!
En tiedä mitä tekisin. Olen kuitenkin jo 22-vuotias, rakastamme avomieheni kanssa toisiamme, olemme olleet kihloissa jo kaksi vuotta, mutta toisaalta kummallakaan ei ole vakituista työpaikkaa. Tiedän kyllä että saisimme kaiken tarvitsemamme avun..
Kuitenkin minusta tuntuu ettei nyt ole vielä sopiva aika. Olen itkenyt koko päivän ja miettinyt mitä teen. Avomies haluaisi pitää lapsen, mutta ymmärtää kyllä jos teen abortin, sillä kaikki kävi "vahingossa" (kondomi hajosi, hain seuraavana päivänä jälkiehkäisypillerit, silti raskaana).
Välillä olen varma abortista, välillä en..eniten pelottaa että mieheni murtuu jos teen abortin (Hänen exänsä teki kaksi kertaa)...Tai että itse kadun sitä. Miten teidän muiden suhde on mennyt abortin jälkeen? Oletteko edelleen rakastuneita, vai onko suhde kuollut?
Antakaa nyt joku jotain suuntaa antavaa neuvoa, olen jo ihan pyörällä päästäni!
Vastaukset 15
Vanhimmat
...elämä muutenkin on jatkunut aivan niinkuin ennenkin. Mikäli olisimme muutoksen halunneet, sen olisimme saaneet pitämällä lapsen. Halusimme jatkaa normaalisti ja tässä ollaan.
Tein abortin vuosi sitten 22-vuotiaana. Minulla oli hyvä, vakaa suhde poikaystävääni, mutta tuntui ettemme olleet vielä valmiita saamaan lasta..Kummallakin koulut kesken, asuimme eri paikkakunnilla, surkea rahatilanne jne.
Abortti oli minulle todella raskas kokemus, josta toivun edelleen. Huomasin, että suhteemme ei ollutkaan tarpeeksi vahva kestämään tätä vastoinkäymistä, riitelimme ja kummankin oli paha olla. Erosimme hyvin pian tapahtuneen jälkeen. Olen jostain lukenut, että hyvin merkittävä osa suhteista päättyy abortin jälkeen. Joitakin asioita on niin vaikea käsitellä, tuntui paremmalta jatkaa yksin.
Voimia sinulle, toivottavasti päädyt sinulle oikeaan ratkaisuun! Hyvää syksyn alkua!
sain 23-vuotiaana ekan lapsen. Koulut oli käytynä, työpaikkaa ei ollut. Miehellä jonkinlainen työ. Itselläni ei ole vieläkään vakituista työpaikkaa. Tämä samainen lapsi on jo muuttanut pois kotoa. Jos olisin jäänyt odottelemaan vakituista työtä, lapset olisivat jääneet vallan saamatta.
Ei elämä ole koskaan valmis, aina on jotain keskeneräistä. Se tuo elämään myös mielekkyyttä ja tavoiteltavia asioita. Jos suhteenne on kunnossa, kaikki muukin järjestyy. Asioilla on tapana järjestyä.
Raskaus on teille niin uusi juttu, että nyt on hyvä yrittää rauhoittua. Miettikää asiaa tarkoin ja puhukaa avoimesti yhdessä. Ihan helppoa vaihtoehtoa ei ole, mutta yhdessä löydätte parhaan mahdollisen.
Olet samanikäinen kuin minä olen nyt.
Tein juuri huhtikuussa abortin, ja meilläkin lapsi oli eritoten tälle poikaystävälle(ni) "kallis" ja hän olisi halunnut sen... silti tein abortin, itse en ollut valmis enkä jaksanut ajatella sitä kaikkea raskautta/mahan kasvamista/synnytystä ja väsymystä yms yms. Ja sitten olin aiemmin jo ajatellut että jätän lapsiluvun yhteen, joten nyt kun se on jo "täynnä" olen varma että tein oikean ratkaisun, sydämessäni tunsin etten haluakaan lasta.
Vaikka raskaus olikin silleen tavallaan meille suunniteltu, että en käyttänyt ehkäisypillereitä emmekä kondomia, tiesin että tulen raskaaksi, se on julmaa mielestäni tehdä siinä mielessä abortti jos kerran ensin annoin lapsen tulla...
Mutta teillähän on nyt kysymys siitä että sinä itse et halunnut, tulla raskaaksi, vaan ehkäisit, ja se petti.
Mieti mitä haluat, minä olen valmis antamaan kaikkea tukea ja juttuseuraa sulle jos sitä kaipaat ja haluat.
Olen itsekin kokenut saman.
Minun poikani nyt on 3,5 vuotias edellisestä liitosta(olimme kihloissa 4v yhdessä lapsen isän kaa, ero tuli viime syksynä). Ja nyt on poikakaveri jolle odotin tota lasta kenet abortoin.
Hirveän vaikea tilanne, joten voimia! On kuitenkin niin, että jo lähtökohtaisesti lapsella on sekä äiti että isä. Abortin tekeminen tai tekemättä jättäminen on siis myös miehesi asia; abortissa myös isä menettää pienokaisensa. Ja kuitenkaan nainen ei vastentahtoisesti voi lasta kantaa: jo raskausaika vaatii paljon.
Elämä ei koskaan ole valmis. Meille on tulossa ensimmäinen lapsi, minulla ole työtä ja mieskin yhä jatkaa opintojaan. Selviämme kuitenkin; tämä lapsi oli toivottu ja olemme valmiita tinkimään elintasosta.
Vain Sinä tiedän teidän tilanteenne. Haluatko kuitenkin joskus lapsia? Milloin? Kenen kanssa - nykyisen miehesikö? Olisiko teistä vanhemmiksi, sinusta äidiksi, hänestä isäksi? Entä jos teet nyt abortin ja muutaman vuoden kuluttua alat odottaa lasta. Muisteletko isosiskoa tai -veljeä, joka olisi voinut olla..?
Varasin maanataiksi ajan lääkärille, jolta saan lähetteen aborttiin.
Juttelin eilen mieheni kanssa, ja molemmat olimme sitä mieltä, että koska lapsi ei ollut suunniteltu, abortti on tässä tilanteessa se oikea vaihtoehto. Kyllähän se kaivelemaan varmasti jää, mutta toivottavasti pääsemme siitä yli. Raskaus on vielä niin alussakin, ja vaikka näin ultrassa sikiön, ei se aiheuttanut minussa mitään tunnesidettä...Saattaa kuulostaa tunteettomalta.
Tottakai haluan tulevaisuudessa lapsia, ja ehdottomasti nykyisen mieheni kanssa. Nyt vain se aika ei ollut oikea. Uskon ja luotan että suhteemme on riittävän vahva ja kestää tämänkin vastoinkäymisen.
Ja kyllähän monet, jotka saavat lapsiakin, eroavat..
tunnut ratkaisuun päätyväsi... Tietysti oma paatöksesi ja itse saat sen kanssa elää, mutta hurjalta kuulostaa. Mutta tietysti jos et ole mitään äiti-tyyppiä, niin tuo sujuu kevyesti.
Eräs läheinen ystäväni teki abortin 2 vuotta sitten, suurinpiirtein samassa tilanteessa (vakityöt puuttuivat, asuivat yksiössä miehensä kanssa, tulevaisuus vielä hieman auki). 4kk abortin jälkeen olivat molemmat saaneet vaki työt ja asuntokin löytyi. Rupesivat sitten yrittämään lasta kun nyt tuntui oikealta hetkeltä.
Ja tuota yritystä on nyt kestänyt 1,5v eikä mitään tulosta, ovat pian pääsemässä testeihin. Ystäväni itkee joka kuukausi ja katuu ratkaisuaan. On varma että nyt häntä rangaistaan tuosta teosta eivätkä he saa lasta ikinä...
Oma on ratkaisuni, ja toivon että muutkin sen ymmärtävät. Enkä usko että siitä ketään rangaistaan.
En halua että lapseni tulisi maailmaan vanhemmille, jotka olisivat jo kahteen kertaan yrittäneet ehkäistä hänen tulonsa, ja jotka eivät ole vielä siihen valmiita, tai ainakaan toinen heistä.
Luulisi että sinäkin olisit ystäväsi tukena, etkä ajattelisi tyylin "sen siitä saa..."
ja niin tekevät kaikki muutkin. Mutta itse hän ei voi mitään tunteelle että häntä rangaistaan.
Olen vaan näin yksinkertainen etten oikein ymmärrä mikä sinulla oli syynä aborttiin? Omalla alallani on paljon ihmisiä pätkätöissä ja monet saavat vakipaikan vasta neljäkymppisinä, kuitenkin perheitä perustetaan ennen sitä.
Itse en voisi kuvitella tappavani omaa lastani, vain koska hän on tulossa "väärään" aikaan. Varsinkin jos siis olisi tarkoituksena hankkia lapsia saman miehenkanssa, kenties vielä lähiaikoina.
Mutta toivottavasti nyt kuitenkin pidätte vastaisuudessa ehkäisystä huolen ja jätätte lasten teon kaaaaaauas tulevaisuuteen. Siihen asti kunnes opitte ymmärtämään elämän arvon.
Aurinkoisia syyspäiviä ja toivottavasti toimenpide sujuu hyvin! =)
Jos olisit lukenut tekstini tarkkaa, huomaisisit että ehkäisyä käytettiin ja käytetään aina, ja tuossa tapauksessa myös jälkiehkäisyä. Ja kertaakaan ei ollut edes mielessä tehdä lasta.
yhdessä tällaiset päätökset. Tiedoksesi, että abortti yleensä vaikeuttaa läheistä ihmissuhdetta ja suhde saattaa loppua siihen. Suosittelen, että juttelette miehesi kanssa tästä asiasta ihan pohjia myöten. Ei kannata pelätä sitä, että teillä ei ole vaki-hommia. Yhteiskunnan apu on kuitenkin merkittävä ja hyvä omatunto on kaiken tärkein juttu!
Tsemppiä ja yhteisymmärrystä teille!
Jos yhtään epäröit, niin älä tee sitä!
Minulle tehtiin maaliskuussa abortti, enkä ole vieläkään päässyt siitä yli...on ollut kauhean raskasta..poikaystäväni ei tukenut, vaikka lupasi...
Älä tee sitä!
Kadut koko ikäsi...en minäkään olisi tehnyt, mutta kamalan painostuksen alla tein sen...en olisi halunnut...nyt kaduttaa...
Tee niinkuin itse näet parhaaksi!
Mutta muista, abortti ei ole mikään ratkaisu.
Ja ylitse pääseminen ainakin minulla on täyttä helvettiä!
Toivon, että rauhassa mietit parhaan ratkaisun.
Älä hätiköi, äläkä tottele painostuksen alla mitään!
Mieti tarkoin...
Olet kuitenkin jotuon ikäinen.
Saman ikäisenä kaverini äiti sai hänet ja vuoden päästä hänen siskonsa, ja hän on nykyään ylikääkäri.
Kyllä lapsen kanssa pärjää!
Masussasi kasvaa sinun ja miehesi yhdistelmä, se on vielä solumöykky mutta siitä voi kehittyä pieni naurava tyttö tai poika.. Teidän lihaanne ja vertanne.
Kaikki äidit käyvät noita tunteita läpi, koko raskaus voi ketuttaa välillä jne, mutta kuitenkin ovat onnellisia.
Toki jos tuntuu ettet tosiaan äidiksi halua, tee abortti.
Mutta jos epäröit, se on aivan normaalia ja kuuluu asiaan.
Voimia teille päätökseenne!
Moikka,
olen täytenä tukenasi. Itse jouduin samaan tilanteeseen 27-vuotiaana, kihloissa, mutta tunne, että aika on väärä ja olosuhteet ovat väärät, ajoi meidät aborttiin. Ehkäisyä käytimme siis mekin.
Eniten ehkä huonoa omaatuntoa toivat kirjoitukset "olet mitä parhaimmassa iässä synnyttämään", mutta onneksi hoitohenkilökunta ei suhtautunut samalla tavalla. Päätöstäni ei kyseenalaistettu ja selvitys ettei lapsen pitäminen tällä hetkellä tunnu oikealta ja hyvältä riitti heille. Kohtelu oli ystävällistä ja välittävää.
Uhkailut "ette ehkä ikinä saa lapsia" on jätettävä omaan arvoonsa. Myös se ajatus, että abortista on oltava varma on mielestäni täyttä tuubaa. Itse olen sitä mieltä, että lapsen pitämisestä tulee olla varma, haluan mieheni täyden tuen siihen ja haluan olla onnellinen tapahtumasta, jos se joskus vielä minulle suodaan. Ylläriraskaus, jota on yritetty torjua (sinä kahteen kertaan) ja joka aiheuttaa enemmän fiiliksiä ei:n suuntaan = selkeä yhtälö.
Itseä pitää kuunnella!
Uskon ainakin siihen, että minulle tulee vielä synnyttävässä iässä mahdollisuus äitiyteen myös henkisellä tasolla. Aika jolloin haluan sitä itse ja jolloin vauvaa yritetään. Haluan jännittää sitä, josko nyt tärppää ja itkeä ilosta kun testiin ilmestyy kaksi viivaa...
Abortti on hankala. Ei ehkä aluksi tunnu miltään, mutta vaikka itse olen kovanaama ja suht tasapainoinen tyyppi, jaksoin märehtiä tapahtunutta aktiivisesti iltaisin noin kuukauden - puolentoista ajan.
Tällä hetkellä olen helpottunut. Saan elää vain itselle, parisuhteelle, opiskella, tehdä työtä ja matkustaa paikkoihin, jonne lapsien kanssa ei tulisi (eikä olisi varaa) lähdettyä.
Kerään siis uudella innolla henkistä pääomaa sekä taloudellista mahdollisuutta siihen, että joidenkin vuosien päästä olemme valmistautuneet tarjoamaan lapsellemme sellaisen elämän jonka vanhempina haluamme tarjota. Tuolloin voimme olla onnellisia raskauden alusta saakka.
Minun mielipiteeni, toivottavasti selkiytti sinunkin. En siis patista sinua aborttiin, mutta tarjoan myös vaihtoehdon sille ajatukselle että abortti on huonompi vaihtoehto.
Ajatuksesi tuntuvat ihan samanlaisilta kuin omani. Minä haluan myös itkeä ilosta kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa, vielä ei niin käynyt.
Kiitos viestistäsi, se todella piristi noiden muutaman viestin jälkeen, jotka ovat arvostelleet minua ja päätöstäni jopa henkilökohtaisella tasolla.