Aloitin työn heinäkuun loppupuolella. Ehdin olla pari vuotta kotona kohta parivuotiaan poikani kanssa. Aloin olla itse aika loppu kotona olemiseen, en vain osannut nauttia siitä. Jokapuolella sanottiin että nauti nyt tästä ajasta. Miten osasin nauttia päivistä jotka tuntuivat toinen toisensa toisinnoilta, en keksinyt oikein mitään uutta enää meille. En viihdy puistoissa, enkä jaksa puhua pelkistä lapsista äitien kanssa. Menin siis töihin. Työni on vuorotyötä ja en jaksaisi sitäkään. Kaikenlisäksi koko työpaikka menee alta ja on etsittävä uutta työtä, tämän lisäksi yritämme koko ajan pikkukakkosta hoidoilla. Kohta vuosi ollaan yritetty, eikä vain onnistu. Kaikessa tässä on hupaisaa se että en viihdy kotona, mutta silti haluan toisen lapsen. Tuntuu etten oikein tiedä itsekään mitä haluan. Kaikki on jotenkin sekavaa mössöä ja tuntuu vaan ettei mikään onnistu mihin ryhdyn. Kaikki muuttuu jotenkin pahaksi mihin vain koskenkin.
Olen aivan loppu. Poikani on päiväkodissa ja ilmeisesti se ei oikein sovi hänelle, hän on ollut silminnähden pelokas ja stressaantunut hoitoon jäädessään ja päivän päätteeksi todella väsynyt koska ei saa kunnolla unta siellä päikyssä. Kotona nukkuu 3 tunnin unia ja 12 h yöunet päälle, olen aika toivoton kun itselle raskaan työpäivän päälle laatuaikamme on sitä, että poika huutaa sen 3 tuntia väsymystä mitä meillä on yhteistä aikaa. Emme näe työvuorojeni aikaan käytännössä ollenkaan. En minä tämmöistä halunnut. Jaksan toki paremmin uhmaamista ja muuta kun en kokoajan ole läsnä hänen kanssaan, mutta olen aika neuvoton tuon väsymyksen suhteen. Itsekin nukun huonosti kun stressaan tuota pojan hoidossa pärjäämistä aivan kamalasti.
Olimme kylässä viikonloppuja ja pojalla oli pahin vierastamiskohtaus ikinä. Roikkui kaksin käsin meissä vanhemmissa ja piti kiinni kynsin hampain. Kait hän luuli että jätämme hänet sinne, eikä suostunut päästämään irti. Toisaalta haluaisin jäädä kokonaan töistä pois ja olla kotona lapsen kanssa. Mutta tiedän ettten jaksaisi pelkästään täälläkään.
Olen jotenkin ihan loppu. Huomaan itsessäni stressin merkkejä ja ahdistusta. Olen ollut masislääkityksellä, mutta sitäkään en haluaisi taas. Kamalat itsesyytökset aivan turhasta. Olen helposti ulkoapäin ohjailtavissa ja yksikin epäröivä sana joltain ulkopuoliselta niin olen ihan rikki.
Olen aivan loppu. Poikani on päiväkodissa ja ilmeisesti se ei oikein sovi hänelle, hän on ollut silminnähden pelokas ja stressaantunut hoitoon jäädessään ja päivän päätteeksi todella väsynyt koska ei saa kunnolla unta siellä päikyssä. Kotona nukkuu 3 tunnin unia ja 12 h yöunet päälle, olen aika toivoton kun itselle raskaan työpäivän päälle laatuaikamme on sitä, että poika huutaa sen 3 tuntia väsymystä mitä meillä on yhteistä aikaa. Emme näe työvuorojeni aikaan käytännössä ollenkaan. En minä tämmöistä halunnut. Jaksan toki paremmin uhmaamista ja muuta kun en kokoajan ole läsnä hänen kanssaan, mutta olen aika neuvoton tuon väsymyksen suhteen. Itsekin nukun huonosti kun stressaan tuota pojan hoidossa pärjäämistä aivan kamalasti.
Olimme kylässä viikonloppuja ja pojalla oli pahin vierastamiskohtaus ikinä. Roikkui kaksin käsin meissä vanhemmissa ja piti kiinni kynsin hampain. Kait hän luuli että jätämme hänet sinne, eikä suostunut päästämään irti. Toisaalta haluaisin jäädä kokonaan töistä pois ja olla kotona lapsen kanssa. Mutta tiedän ettten jaksaisi pelkästään täälläkään.
Olen jotenkin ihan loppu. Huomaan itsessäni stressin merkkejä ja ahdistusta. Olen ollut masislääkityksellä, mutta sitäkään en haluaisi taas. Kamalat itsesyytökset aivan turhasta. Olen helposti ulkoapäin ohjailtavissa ja yksikin epäröivä sana joltain ulkopuoliselta niin olen ihan rikki.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuntuu elämänne olevan.Jos olet heinäkuusta asti käynyt töissä, niin varsinaista rytmiä ei ole voinut syntyä niin sinulle kuin lapsellekaan.2 vuotias on tietysti paljon unta tarvitseva kun tuntuu, etä isommatkin lapset kiukuttelevat iltaisin, milloin väsymyksestä tms.Ja olemmehan me aikuisetkin työpäivän jälkeen välillä ihan puhki.
Sinun on turha vaatia itseltäsi liikoja.Jos kotona oleminen tuntui raskaalta, on työssä käyminen täysin vastakohta sille, mutta ilmeisesti sinulle kuitenkin tässä kohtaa parempi vaihtoehto.Ja jos tuletkin raskaaksi, olet taas kotona lasten kanssa.Uskoisin, että päivät kuluvat paremmin kun lapsia on kaksi.Ja ensimmäisen kanssa menee usein vähän harjoitteluksi, näin kävi ainakin itselläni.
Jossakin vaiheessa huomaat,että asiat jotenkin järjestyvät,lapsesi kasvaa ja itse kasvat siinä mukana,äitinä,vanhempana.
Hyvää jatkoa!
olevan se ongelma, että et osaa itsekään päättää, mitä haluat. Kaksivuotias on vielä aika pieni, ja jos vielä toista haluat, niin kotiinhan silloin joudut kuitenkin jäämään. Miksi yrität väkisin pyristellä työelämässä, jos se stressaa kahta kauheammin. Ei se kotona oleminen monelle muullekaan herkkua pelkästään ole, mutta ehkä sinun pitäisi ajatella lastasi enemmän kuin itseäsi juuri nyt. Myöhemmin voi tulla sinunkin aikasi vähemmällä stressillä, joka varmasti heijastuu myös lapseesi. Kaksivuotiaallasi tuntuu myös olevan kova stressi, liikaa vaatimuksi ikään nähden. Tee jotain muuta lapsesi kanssa, kuin puistoissa istuskelua, keksi. Suoraan sanottuna itselläni on ollut tilanne, valitsenko vuorotyön ja lapseni hoitamisen välillä. Valitsin oman lapseni hoitamisen, olkoon vaikka kuinka tylsää, ja vaikka en viihtynytkään hiekkalaatikolla, en kadu. Oikea oli valinta lapsen kannalta. Ei kai se toinenkaan lapsi tule, jos noin hirveä stressi on koko ajan, hellitä jo. Keskity jo olemassa olevaan lapseesi, äläkä aiheuta hänelle omalla toiminnallasi pahaa oloa. Kyllähän sinä ainakin lapsia pystyt saamaan ja se toinenkin tulee, kun on sen aika, jos tosiaan toista vielä haluat. jää kotiin, ajattele siellä rauhassa mitä haluat, ja hoida se ensímmäinen lapsesi hyvin.
Sinulle hyvä nimim,nimetön!!!
Jotensakkin tuntui tutulle tilanteesi. Lapsesi on juuri siinä iässä, että normaalisti vierastaa,
tää kai on sinulle jo sanottukin mutta onko mah-
dollisuutta miettiä toista hoitopaikkaa? Yksi syy
voi juontaa sieltä, itse koin aikanaan niin. Ennen kaikkea rohkaisisin hakemaan apua omalle jaksamisellesi esim: neuvolasta tai omalta lääkä-
riltä! Loppuunpalaneena elämästä et nauti sinä ennen kaikkea eikä lähimmät ja rakkaimmat ihmisesi. Rohkutta ja voimaa siihen sinulle!!!!
T: avun saanut kohtalotoverisi