Olen tässä jo pidemmän aikaa seurannut kuinka eräs edesvastuuton isä (ja äiti) ajattaa viisitoista kesäsäisellä pojallaan autoaan, jopa koulumatkat, mitä tulee yksityistien pätkään.
Onko yksityistiellä (he eivät omista, mutta minä mm. kyllä) luvallista ajaa kortitta autoa, luvallisempaa kuin ns. yleisillä teillä?
Mainittakoon että tiellä on paljon likennettä, sillä sen varrella asuu monia talouksia.
Entäpä jos sattuu jokin vahinko? Kuka maksaa?
Yksityistie ja kortitta ajo
5
5126
Vastaukset
- luvallistako
Jos sitä käyttää muutkin sitä tietä, niin tarvitsee kortin. Jos aikoo ajaa ilman korttia tulee se tehdä pellolla tai peltotiellä (omalla).
Yleensä se maksaa kun pelaa.- Beagle Boy
Periaate on, että yksityisellä paikalla saa ajaa autolla ilman ajo-oikeutta. Mutta mikä sitten on yksityinen paikka. TLL:n ensimmäinen pykälä määrittelee kyllä sen. Eli tiellä tarkoitetaan yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakenuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.
Eli todennäköisesti esimerkkitiellä pitää ajokortti olla ja jos niin on niin vahhemmat syyllistyvät kulkuneuvon luovuottamiseen ajo-oikeudettomalle. - kyllästynyt
Beagle Boy kirjoitti:
Periaate on, että yksityisellä paikalla saa ajaa autolla ilman ajo-oikeutta. Mutta mikä sitten on yksityinen paikka. TLL:n ensimmäinen pykälä määrittelee kyllä sen. Eli tiellä tarkoitetaan yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakenuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.
Eli todennäköisesti esimerkkitiellä pitää ajokortti olla ja jos niin on niin vahhemmat syyllistyvät kulkuneuvon luovuottamiseen ajo-oikeudettomalle.Katselenko vain, kunnes joku kuolee? Vai onko olemassa joku taho, joka tähän voi puuttua? Poliisi kenties?
Itselläni on kaksi pienokaista, vuoden ja kahden vuoden ikäiset ja pelkään niin riivatusti, että jompi kumpi heistä sattuu tielle vahingossa. Asumme kaikein lähimpänä tätä tietä, siksi olen asian (kortitta ajon) huomannutkin. Ja luulenpa, että muut asukkaat eivät asiaa tiedäkään, siis pojan ikää. - näinlaki sanoo
Beagle Boy kirjoitti:
Periaate on, että yksityisellä paikalla saa ajaa autolla ilman ajo-oikeutta. Mutta mikä sitten on yksityinen paikka. TLL:n ensimmäinen pykälä määrittelee kyllä sen. Eli tiellä tarkoitetaan yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakenuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.
Eli todennäköisesti esimerkkitiellä pitää ajokortti olla ja jos niin on niin vahhemmat syyllistyvät kulkuneuvon luovuottamiseen ajo-oikeudettomalle.Yksityistiellä saa ajaa kortitta jos tiellä ei ole muita käyttäjiä ja se eristetään joko puomilla tai poliisin toimesta estetään sinne muun liikenteen pääsy. Jos osakkaita on enemmän kuin yksi niin asia vaikeentuu lähes mahdottomaksi suoruttaa lain puitteissa.
- pistä tänne tien nimi ja ke...
kyllästynyt kirjoitti:
Katselenko vain, kunnes joku kuolee? Vai onko olemassa joku taho, joka tähän voi puuttua? Poliisi kenties?
Itselläni on kaksi pienokaista, vuoden ja kahden vuoden ikäiset ja pelkään niin riivatusti, että jompi kumpi heistä sattuu tielle vahingossa. Asumme kaikein lähimpänä tätä tietä, siksi olen asian (kortitta ajon) huomannutkin. Ja luulenpa, että muut asukkaat eivät asiaa tiedäkään, siis pojan ikää.laitetaan linkkivinkki poliisille. Kyllä ne ryntää paikalle välittömästi jos pääsevät vain sakottamaan ja pätemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077276- 522804
- 1882271
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1521625Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191287- 741210
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä261121Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019