Älkää luovuttako. Lääkkeet eivät auta teitä, teidän pitää vaan ryhdistäytyä, vaikka joskus tuntuu siltä ettei ole mitään järkeä eikä mikään huvita, kaikki menee huonosti eikä mistään tule mitään., eikä ole mitään haluakaan selviytyä.
Mutta, on myös keinoja taltuttaa se ja elää elämää niinkuin on tarkoituskin. Olin vakavasti sairas, seikkailin pimeässä vailla määränpäätä täysin eksyksissä. Henkisesti olin aivan rikki. Löysin kuitenkin pelastuksen: musiikin ja urheilun. Tein yleensä pitkiä kävelyretkiä, kuuntelin musiikkia ja annoin ajatusten virrata. Tunsin päivien saatossa oloni paremmaksi, se oli askel parempaan. Joka päivä tein 5 - 7 km lenkkejä, aloin ryhdistäytyä. Nyt minulla on hyvä opiskelupaikka, ja mukavia uusia ystäviä. Olen selvinnyt.
Tekin selviätte, yrittäkää. Älkää antako periksi vaan näyttäkää maailmalle teidän olevan taistelijoita, te selviätte.
Puhukaa lähimmäistenne kanssa, rakastakaa kun on vielä mahdollisuus, kuin niillä joilla on jokin vakava sairaus. Teitäkin rakastetaan.
Mutta, on myös keinoja taltuttaa se ja elää elämää niinkuin on tarkoituskin. Olin vakavasti sairas, seikkailin pimeässä vailla määränpäätä täysin eksyksissä. Henkisesti olin aivan rikki. Löysin kuitenkin pelastuksen: musiikin ja urheilun. Tein yleensä pitkiä kävelyretkiä, kuuntelin musiikkia ja annoin ajatusten virrata. Tunsin päivien saatossa oloni paremmaksi, se oli askel parempaan. Joka päivä tein 5 - 7 km lenkkejä, aloin ryhdistäytyä. Nyt minulla on hyvä opiskelupaikka, ja mukavia uusia ystäviä. Olen selvinnyt.
Tekin selviätte, yrittäkää. Älkää antako periksi vaan näyttäkää maailmalle teidän olevan taistelijoita, te selviätte.
Puhukaa lähimmäistenne kanssa, rakastakaa kun on vielä mahdollisuus, kuin niillä joilla on jokin vakava sairaus. Teitäkin rakastetaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kiitti tosta vinkistä.
mutta mä en vaan tiedä että mikä mun kohdalla auttais..
tykkään kyllä urheilla ja kuunnella musiikkia mutta ei ne vie sitä masennusta vaan ku hetkellisesti pois. syksy ja talvi masentaa mua sitten viel lisää ku on niitten aika ku ne on niin synkkiä molemmat.
mutta täytyy tässä nyt jotain kokeilla.
Harrastan lenkkeilyä(n. 5 km päivässä), musiikin kuuntelua, laulua, minulla on hyvä perhe ja kaikki on ulkoisesti hyvin.
Silti, vähän yli vuoden olen elänyt täysin vailla tarkoitusta. Mikään ei tunnu auttavan. Olen kirjoittanut kaiken mahdollisen ylös, liikun paljon, laulan, kuten jo mainitsin.
Mutta ei se auta yhtään mitään. Ei millään ole sen enempää väliä.
Oloni vain pahenee koko ajan.
Eilen luin kirjaa ja kirjoittelin parhaita kohtia ylös. Lopetettuani pikku "puuhasteluni" olin niin ahdistunut, että oli pakko lähteä kävelemään.
Lenkiltä palasin taas entisen tyhjänä.
Tänään en pysty syömään mitään. Ruumiini ei siedä ruokaa, kun on henkisesti niin paha olla.
En tiedä, miten sinä teit sen, mutta minä en pysty ryhdistäytymään.
laulaa lujempaa.
Viestisi on sinänsä lämminhenkinen ja tarkoituksesi varmaankin hyvä, mmasennuksen läpikäyneenä kertoa, että teet joitakin kardinaalimunauksia
"Älkää luovuttako. Lääkkeet eivät auta teitä, teidän pitää vaan ryhdistäytyä."
Minäkin olen sitä mieltä, että lääkkeet eivät ole se ratkaisu, tarvitaan myäs keskustelua (terapia?) ja omaa työtä (pohdiskelua ja tavoitteellista toimintaa). Siinä olet kuitenkin täysin väärässä, etteivät lääkkeet auta - pahan masennuksen ensiapu ja alku paranemisessa on lähes pakosta lääkkeet, koska mikään muu ei tehoa deppressiotasoisessa masennuksessa pitkään aikaan! Kommenttsii ryhdistäytymisestä on suoraan pahimpien virheiden oppaasta - millä ryhdistäydyty kun ei ole voimaa siihen eikä uskoa päämääriin?
"Mutta, on myös keinoja taltuttaa se ja elää elämää niinkuin on tarkoituskin."
MItä nämä keinot ovat? Missä vaiheessa niitä voi käyttää? Tarkoitan, että et ole voinut olla kyllin syvällä, jos edes pystyit näihin keinoihin turvautumaan. Kai tiedät, että todella masentunut ihminen makaa tai tuijottaa tyhjyyteen, koska toiminta on ja kaikki muukin on "turhaa"?
"Nyt minulla on hyvä opiskelupaikka, ja mukavia uusia ystäviä. Olen selvinnyt."
Onneksi olkoon, olen iloinen puolestasi! Elämäntilanne vaikuttaa suuresti, mutta muista, että ne vaihtelevat - minäkin olen taas monen vuoden jälkeen pahaan suuntaa - juuri koska elämäntilanne tai olosuhteet (oieasti) kääntyivät ns. vastaan. Esität muutenkin aika huolettomasti keinojasi ikään kuin lääkkeinä.
"Tekin selviätte, yrittäkää. Älkää antako periksi vaan näyttäkää maailmalle teidän olevan taistelijoita, te selviätte."
Hyvä asenne, tosin kaikki eivät ehkä selviä. Muista, että sekä taudilla että elämänkulut vaihtelevat suuresti.
"Puhukaa lähimmäistenne kanssa, rakastakaa kun on vielä mahdollisuus, kuin niillä joilla on jokin vakava sairaus. Teitäkin rakastetaan."
Niin. Tehkää näin, jos tällaista on. Tiedän, että kaikilla ei ole lähimmäisiä eikä rakkautta juurikaan.
Silti toivon kaikille masentuneille voimia ja jaksamista - yrittämistä voimien mukaan!
Ehkä et ole käynyt kyllin syvällä tietääksesi että pelkkä tyhjän olon saavuttaminen ei tuota pysyvää lopputulosta. Ei liikunta eikä musiikki herätä masentunutta (todella masentunutta) henkiin. Tuo on aika kova loukkaus ihmisille jotka ovat todella joutunut taistelemaan elämästään rämpiessään ylös 'helvetistä' mutta uskonpa että tuon kirjoittamasi perusteella sinulle suodaan toinenkin mahdollisuus kokea pienen vitutuksen sijaan kunnon masennus.
Iloista jatkoa elämääsi
tajuttomuuden rajamailla ei voi lähteä lenkille.
Silloin ei yksinkertaisesti pysty tekemään mitään.Itse olin tilassa jossa tiesin kuka olen mutta en pystynyt enää tekemään mitään.
Silloin olin aivan tyhjä.
Minut vietiin sairaalanpäivystykseen ja sitä kautta pääsin nopeasti hoitoon josta olen kiitollinen.
Lääkityksellä olen saanut kasattua itseni ja nyt käyn lenkillä, eilen viimeksi.
Ilman lääkäreiden apua ja lääkkeitä en olisi kirjoittamassa tätä.
Asia josta masennuin ei ole poistunut eikä varmaan poistukkaan lähivuosina, mutta lääkityksellä pystyn katsomaan tilannettani pelkäämättä mitä tästä loppujenlopuksi seuraa.
Lääkityksessä pystyn elämään normaalisti olemalla jopa iloinen ja kiitollinen elämästä.
Lääkitys on nyt jatkunut kohdallani 4 kuukautta.
Tottahan tuo, lääkitys ok ja liikunta ok, mutta ne yksin ei paranna. Itse menin piipaa sairaalaan shokissa, jota sitten kestikin puoli vuotta, joten mun kantani ei ole mikään positiivinen näihin akuutteihin sairaalaosastoihin ... Tässä asiassa ajatus on tärkeämpi kuin teko
En joutunut sisään osastolle. Päivä meni siellä jutellessa ja tilannetta kartoitettiin. Olivat ottamassa sisään pariksi viikoksi mutta luottivat minuun ja päästivät kotihoitoon. Kävin säännöllisesti kerran viikossa sairaalan psykiatrin luona jolloin tilanne päivitettiin ja lääkitystä seurattiin. Nyt on tilanne se, että kerta kuussa riittää mutta tarvittaessa saa puhelinyhteyden nopeasti. Onneksi en ole joutunut kertaakaan soittamaan. Pahimman ahdistuksen aikoihin en pystynyt edes radiota kuuntelemaan saati, että olisin soitellut levyjä.
Eipä sitä olla vielä keksitty oikotietä onneen, vaikka moni niin luulee .... Mutta hienoa, että nyt kaikki on hyvin, tätä päiväähän me elämme ... ja vahvasti ollaan hengissä?!
Onko kiva antaa neuvoja asiassa josta ei tiedä YHTÄÄN MITÄÄN?
provo.
Sun "masennus" oli selkeästi jotain trendikästä alakuloisuutta. Oikeeta masennusta et ole kokenut; jos olisit niin tietäisit kuinka iso saavutus on jo itsensä ulos repiminen!! Kävele siinä sitten 5 kilsaa päivässä kun pelkkä vaatteiden pukeminen on työn ja tuskan takana!! >=( Saatana tollasia juttuja... Anteeksi mutta ei heru ihastelua täältä, lähinnä ärsyttää tuollainen "minä olen voittaja ja tein tälleen, mikset sinäkin"-asenne ja "ottakaa itseänne niskasta kiinni"-selitys x(((. Aargh...
Muuten,niistä lähimmäisistä: entäs jos ei ole ketään? Mitä sääntökirja sitten sanoo? Niinpä, oho...
ei hän ainakaan ole ollut vakavasti masentunut.. nimittäin itse en saa itseäni ees ulos se on ihan liian vaikeaa ei vaan jaksa lähteä ulos.. ja noi sanat vaan loukkaa ihmisiä ei me voida oottaa itseämme niskasta kiinni ja lähteä ulos.. ei me pystytä siihen tai minä en ainakaan ei vaan jaksa se on liian vaikeaa..
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
Tuota.... en taida edes sanoakaan.... olen sanaton.
Tai joo, ei sittenkään....
Ryhdistäytyä.... no joo, nyt sanon että:
PAINU VITTUUN!!!!!!!!!!!!!!!!!
Miten voit ajatella noin itsekeskeisesti ja mustavalkoisesti? Saatana miten tekopyhä olet.
Mutta anyway, onnea toipumisestasi.
Viestisi sanoma siis on: En syytä ketään masennuksesta, mutta jokainen voi itse kohdallaan loppujen lopuksi päättää sen, onko masennus vai ei.
Jos näin olisi..........asiat olisivat aika hyvin kaikilla!!!
Itselläni ei ole ollut masennusta, eikä ole tällä hetkelläkään, mutta voisin hyvin uskoa ettei se ole noin helppoa (se parantuminen siis).
Yksi pieni kysymys. Vaikka nettiin kirjoittaminen ei olekaan mitään kuolemanvakavaa, kannattaisiko silti kuitenkin miettiä mitä iloista paskaa kirjoittaa masentuneiden osastolle? Moni ei tuosta tekstin teennäisyydestä oikein pidä... Yritys hyvä kutonen.