Bikereissä on yllättävän paljon piilohomoja.
Prätkäjengien jäsenistä suuri osa on homoutensa jopa itseltään täysin kieltäneitä piilohomoja. Tällaiset heikon itsetunnon omaavat, usein hieman yksinkertaiset, homot ovat ajaneet oman seksuaalisuutensa täysin latenttiin tilaan.
Tämä kehitys johtaa yleensä juurensa varhaislapsuuden kokemuksiin. Jo ennen kuin heidän seksuaalisuutensa on edes herännyt, he ovat joutuneet oppimaan, että homo on haukkumasana ja halveksittavaa jne. ja homoja vedetään turpaan ja hyljeksitään.
Jengiin ajautuminen/hakeutuminen on luonnollista seurausta alitajuisesta turvallisuuden- ja läheisyydenkaipuusta.
Prätkäjengeissä nämä yksilöt ovat helposti tunnistettavissa esim. agressiivisesta ja vihamielisestä suhtautumisesta naisiin.
Yleisessä mielipiteessä on paljon korjaamisen varaa meillä suomessa. Esim. Ausseissa homot on reilusti homoja. -Bikeritkin.
Prätkäjengien jäsenistä suuri osa on homoutensa jopa itseltään täysin kieltäneitä piilohomoja. Tällaiset heikon itsetunnon omaavat, usein hieman yksinkertaiset, homot ovat ajaneet oman seksuaalisuutensa täysin latenttiin tilaan.
Tämä kehitys johtaa yleensä juurensa varhaislapsuuden kokemuksiin. Jo ennen kuin heidän seksuaalisuutensa on edes herännyt, he ovat joutuneet oppimaan, että homo on haukkumasana ja halveksittavaa jne. ja homoja vedetään turpaan ja hyljeksitään.
Jengiin ajautuminen/hakeutuminen on luonnollista seurausta alitajuisesta turvallisuuden- ja läheisyydenkaipuusta.
Prätkäjengeissä nämä yksilöt ovat helposti tunnistettavissa esim. agressiivisesta ja vihamielisestä suhtautumisesta naisiin.
Yleisessä mielipiteessä on paljon korjaamisen varaa meillä suomessa. Esim. Ausseissa homot on reilusti homoja. -Bikeritkin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikeaa on olla ns. normaaliseksuaali biker -piireissä. Pilhakkaa kun ei saa edes vonkaamalla.
Emännät ovat ilmeisesti tunnistaneet lesoutensa eivätkä hevin antaudu perinteisiin pikasuhteisiin. Suhtautuvat suorastaan vihamielisesti meikäläisen ehdotuksiin. Vaikeaa on olla taviksenakin.
Ei kai auta muu kuin olla ilman tai harkita toisenlaista suuntautumista. Miltähän se tuntuisi olla punaniska-kaljupää-nahkaliivi -hörhön kumppani?
Ja pelkurit ovat tunnistettavissa siitä, että nähdessään prätkätyyppejä he pälyilevät aran oloisina ympärilleen kuset housuissa kuolemaa peläten, mutta netissä ovat äärimmäisen rohkeita ja kuolemaa halveksuvia :D
Heidän mielipiteensä ovat siis täysin arvottomia, sillä jos todella on jotain mieltä voi sen aina sanoa henkilöille itselleen.
Ai jaa. No kiva tietää, heh. Oon maksanut parinkin kerhon jäsenmaksun, tosin en juurikaan osallistu toimintaan. Olen nainen ja hetero. Tykkään siis vain pojista. Ilmeisesti mopopojat pitää mua lepakkona kun eivät uskalla lähestyä. Enkä ole edes hevosnaama tai muuten butch.
> Olen Teukka 8 v. ja meidän alakerrassa on moottoripyöräkerhon talli.
> Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa porukkaa. Siksi
> istunkin siellä tallilla aina kun äidin silmä välttää.
>
> Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo oppinut paljon
> moottoripyöristä ja motoristeista. Moottoripyörässä pitää olla
> loivennettu keula. Topi-sedän Harrikassa on jo tosi loiva keula.
> Kerhon sedät kun aina sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa,
> että se lähtee käyntiin.
>
> Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat
> aina vertailla
> ja puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan kanssa
> moottoripyöräkerho. Kun äiti sanoo, että se on huolissaan meidän
> mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei äidin pitäisi olla
> huolissaan.
> Motoristit on kivoja ihmisiä.
>
> Motoristit maalaavat itse pyöränsä. Ainakin luulen niin
> koska kaikilla
> kerholaisilla on eri väriset pyörät vaikka ne on kaikki tuotu maahan
> harmaana.
>
> Kerhon parasta jätkää sanotaan Kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa
> sisälläkin. Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat, että viime kesän
> rotkorallissa ne oli kuunnelleet mökin ulkopuolella kun Kingi antoi
> Leenalle kyytiä aamuun saakka. Moottoripyörän renkaan
> rikkoutuminen on
> vaarallista. Sinä yönä Kingiltä oli kumi puhjennut ja Leena joutui
> käymään aamulla lääkärissä.
>
> Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He puhuvatkin
> koko ajan "hoidoista". Kingin Arielissa on kai jäykkä perä.
> Joidenkin
> hoidoista en osaa sanoa, mutta kerhon sedät puhuvat
> jatkuvasti hyvistä
> peristä. Leenankin kohdalla ne sanoi niin vaikkei, Leenalla olekaan
> moottoripyörää.
> Mutta niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä
> moottoripyörissä
> edes ole puskuria.
>
> Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta. Eilen
> Topi-setä sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on kulovaroitus.
> Kaikki sedät nauroivat ja joku sanoi Topi-sedälle että kun on näin
> lämmin, sille ei voi edes antaa ryyppyä tai kone tukehtuu.
> Sitten joku
> korjasi, ettei Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa.
>
> Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa. Näin
> pienelle ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista. Minä en
> ymmärrä mitä äiti tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään
> rivoista puhuttu
> paitsi kerran jostain jäähdytysrivoista mistä minä en käsittänyt
> mitään. Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona
> motoristi.
> Minun moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä.
> Minä liityn
> isoon moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka luulen että se on
> jotenkin uskonnollinen kerho. Aina kun kerhon sedät puhuu
> kuusysistä,
> ne puhuu myös lähetyssaarnaajasta.
Oli kertakaikkisen loistava juttu! Pelasti koko päivän. Tulostan tän kyllä paperille ja luen ainakun on ankeeta. Saa varmaan hymyilyttämään joka kerta! Nauratti niin, että minusta tuli ihan ilotyttö..
Onneksi on näitä. c",)
"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat
elämään 70-luvun alun. Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille
ja otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli
ukkoa kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla
sorateillä. Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin
tietoakaan alanmiesten keskuudessa. Oli ne vaan kovia aikoja perkele!
Tuli pöpelikkö tutuksi joka jätkälle."
Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon
70-luvun alussa. Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata
vanhasta paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista
kerihtimillä hihat vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen
kevät!" tai "Roisto". Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti
pärjätä. Joskus hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon.
Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy
kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes
jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan
lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä
koviksena. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka
jätkälle.
Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen
taitteessa. Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja
anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet
suupieliin. Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista
laukkukotkotuksista puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen
virkaa. Gore-texistä eivät uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan.
Mitästä helevettiä, kun nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli
oikein varoissaan saattoi ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen
nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa toimitti pahvitötterö. Ja lähtöä ei
arvottu ihmettelemällä viikkokausia että sataako vai paistaako.
Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka kusi olisi kaarelle
jäätynyt! Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei pyöristä löytänyt
koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki huuruten yrittää
vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan... Oli ne vaan kovia
aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle.
Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan
70-luvun alkupuolella. Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin
joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien
taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut
monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä
kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada
ajettavakseen kärrytienpätkän. Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut
juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn
paskannetulta lapamadolta. Maavara pyörärievuissa oli olematon.
Matalinkin kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen
kivelle oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Myöskään teho-painosuhde ei
kehuja kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää
kantamalla itse koko hemmetin hökötystä. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.
60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja
muut grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti.
Ensinnäkään ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain
isommasta kylästä tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi.
Porukka paisteli makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin
virkaa toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa
hiilloksessa. Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta
pääteiltä saati pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan
pyörillä kumi ei palanut kuin nuotioon heitämällä. Eikä pyörien
tuning-hiluilla, viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä
tunattiin kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli
kun paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle.
Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät
eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa. Ja kun joka
jannulla oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa
räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku
olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa
mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle.
Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 -luvun
taitetta kusettomin housuin. Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan.
Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai
pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää
kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi. Jos jollain oli puolikaan tuntia
ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai
kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman
pumppaaminen vuotavaan takakumiin. Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa
enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin
maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei
kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai
tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle.
Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään
nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä
paska housuihin palan painikkeeksi! Silloin moottoripyörät olivat
alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia
ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus,
luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä. Pyörät olivat
rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty
outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat
järjettömiä! Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista,
hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa
henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa
ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän
itsetuhovietin omaava. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku
tutuksi joka jätkälle.
-Köysiä vaille hullu
Mutta vielä kovempia oli miehet siihen aikaan. Eipä tuohon paljon ole lisäämistä. Samalla tavalla muistan kyseisen aikakauden.
Talviajokin vaati muinoin hieman enemmän. Nastoista ei edes unelmoitu, kesärenkaat olivat talvellakin yleisesti käytössä. Teiden kunnossa oli se hyvä puoli, että oli enemmän lunta pehmentämässä kaatumista. Sähköliivit ja kaatumasuojat olivat tunetmaton käsite. Korkeintaan työnnettiin punttiin sanomalehteä viimaa vastaan.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi. Niitä riitti myös muussa elämässä. Jos joskus sai Lyylin vokoteltua heinälatoon niin harva se kerta sai ihmetellä kun Amirossista ei ollut jäljellä muuta kuin rengas hepin juuressa. Sen jälkeen piisasi taas jännittämistä. Ei ollut pillereistä tietoakaan.
Myös satiaiset olivat siihen aikaan yleinen muisto. Onneksi oli sentään tarjolla DDT:tä. Sitä kun tupsautteli pahvipurkista niin saivat ötökät kyytiä. Ei ollut motoristilla ennen vanhaan aikaa turhille kotkotuksille - aina oli jotain rassattavaa, perkele.