Hei Kaikille,
Tapasin Keväällä ihanan naisen ja nyt suunnittelemme yhteistä tulevaisuuttakin.
Ongelmaksi on tullut, ja todella asia paisuu vain koko ajan, nimenomaan tämän naisen pojat. Minulla itselläni on kaksi tyttöä, jotka ovat ihan sosiaalisia ja ns. normaaleita lapsia.
Poikien käyttäytyminen on todella kylmää, agressiivista, tunteetonta tyttöjäni kohtaan, ja myös minua, vaikka olen aina lasten kanssa tullut toimeen oikein hyvin.
Pojat kayttäytyvät erittäin rumasti ja tunteettomasti, olen ajatellut että syytän mielessäni heitä turhaan, ja holhoan omia tyttöjäni, mutta olen saanut myös sukulaisiltani kommentteja, etteivät pojat ole normaaleja.
Kun puhun asiasta naisystäväni kanssa, hän suuttuu minulle, ja toteaa että pojissa ei ole mitään vikaa. Siispä nyt ollaan tilanteessa että asiasta ei voida enää puhuakaan, ja alkaa tulla ongelmia meidän suhteeseemme, tapaamisia emme voi enää järjestää koko porukalla, tai ainakin välttelen tilannetta, koska tyttäreni reagoi niin voimakaan kielteisesti tilanteita että pitäisi olla poikien kanssa samassa tilassa. Olemme kesällä olleet meillä, meillä kun on paljon naapuruston lapsia aina leikkimässä, pihani on usein kuin päiväkodin piha, ja ongelmia ei ole tullut muiden lasten kanssa ikinä. Vanhempi poika otettiin myös aluksi leikkeihin mukaan, mutta hän menee niin kovalla vauhdilla sekaan, eikä ajattele ollenkaan muita lapsia. Saa kovia raivokohtauksia, toiset lapset sanovatkin ettei tämä ole normaali, ja se on hullu, tai se tappaa vielä joskus jonkun, ja aika hurjia komentteja muilta lapsilta. Tilanne on mennyt siihen että poika haluaisi leikkeihin mukaan, mutta ajautuu aina ongelmaan, yksi kaikka muita vastaan. Muut ovat alkaneet kiusata häntä, tai pienemmät menevät häntä jo valmiiksi karkuun. Tilanteet ovat niin yllättäviä. Leikitään eka normaalisti, mutta sitten hän tekee jotain kummallista muiden mielestä, Ampuu vesipyssyllä jotain suoraan naamaan, kaataa kylmää vettä toisen niskaan, hyvin itsekkäästi pitää olla joka leikissä. Hermostuu jostain, alkaa raivoamaan, muut menevät karkuun, Äitinsä ottaa hänet rauhottumaan, keskustelee asiasta, poika lupaa rauhoittua, mutta kun menee ulos niin sota on heti valmis. Tuntuu kuin järkipuhe ei menisi ollenkaan perille (siis kyse on 7v pojasta. )
Saattaa esim raivostua minulle jostain, jos kiellän tekemästä jotain, kun käänyn ja lähden poispäin, juoksee perään, ja lyö. Äitinsä sanoo lasten olevan kilttejä?? Pojalla kylläkin on äänessä jotain erikoista(sairaala-aikainen) ja liikkeiltään kömpelömpi, ja siksikin saa omituisen leiman, mutta tuntuu että sosiaaliset kyvyt puuttuvat kokonaan.
Tein eilen netissä testin as-syndroomaan, kuvaillen hänen ominaisuuksiaan ja sain korkean luvun tässä. 130. Olen miettinyt että poika tarvitsee vain kuria ja rajoja, mutta kun otan hänen kanssaan yhteen. Kiellän jostain, ja pidän tietenkin pääni viimeiseen asti niin tuntuu että poika hyppii seinille. Raivoaa, eikä hyväksy millään että jokin asia voisi olla erilailla kuin hän haluaa. Nyt olenkin aika hankalassa tilanteessa. Yksin tässä toimisinkin hitaasti, katsoisin vielä sivusta jonkin aikaa, ja pitäisin itseni Vanhempana, ja antaisin heidän (nuorempi poika kun tuntuu olevan samantyyppinen) oppia ymmärtämään säännöt joita minun kanssani on, mutta olen koko ajan ajatellut, että jos on kyseessä jokin "sairaus" tms, on huono asia mun laittaa pojat ruotuun..Fyysisen koskemattomuuden kehenkään lapseen pidän joka tapauksessa tiukkana, mutta kun poika käy käsiksi, joku alkaa itkemään ,hän kyselee vain "miksi" miksi hän itkee.
Onko kenelläkään vastaavaa ongelmaa? Miten saisin naisen edes ajattelemaan että kyseessä saattaisi olla joku tällainen käyttäytymishäiriö.
Tapasin Keväällä ihanan naisen ja nyt suunnittelemme yhteistä tulevaisuuttakin.
Ongelmaksi on tullut, ja todella asia paisuu vain koko ajan, nimenomaan tämän naisen pojat. Minulla itselläni on kaksi tyttöä, jotka ovat ihan sosiaalisia ja ns. normaaleita lapsia.
Poikien käyttäytyminen on todella kylmää, agressiivista, tunteetonta tyttöjäni kohtaan, ja myös minua, vaikka olen aina lasten kanssa tullut toimeen oikein hyvin.
Pojat kayttäytyvät erittäin rumasti ja tunteettomasti, olen ajatellut että syytän mielessäni heitä turhaan, ja holhoan omia tyttöjäni, mutta olen saanut myös sukulaisiltani kommentteja, etteivät pojat ole normaaleja.
Kun puhun asiasta naisystäväni kanssa, hän suuttuu minulle, ja toteaa että pojissa ei ole mitään vikaa. Siispä nyt ollaan tilanteessa että asiasta ei voida enää puhuakaan, ja alkaa tulla ongelmia meidän suhteeseemme, tapaamisia emme voi enää järjestää koko porukalla, tai ainakin välttelen tilannetta, koska tyttäreni reagoi niin voimakaan kielteisesti tilanteita että pitäisi olla poikien kanssa samassa tilassa. Olemme kesällä olleet meillä, meillä kun on paljon naapuruston lapsia aina leikkimässä, pihani on usein kuin päiväkodin piha, ja ongelmia ei ole tullut muiden lasten kanssa ikinä. Vanhempi poika otettiin myös aluksi leikkeihin mukaan, mutta hän menee niin kovalla vauhdilla sekaan, eikä ajattele ollenkaan muita lapsia. Saa kovia raivokohtauksia, toiset lapset sanovatkin ettei tämä ole normaali, ja se on hullu, tai se tappaa vielä joskus jonkun, ja aika hurjia komentteja muilta lapsilta. Tilanne on mennyt siihen että poika haluaisi leikkeihin mukaan, mutta ajautuu aina ongelmaan, yksi kaikka muita vastaan. Muut ovat alkaneet kiusata häntä, tai pienemmät menevät häntä jo valmiiksi karkuun. Tilanteet ovat niin yllättäviä. Leikitään eka normaalisti, mutta sitten hän tekee jotain kummallista muiden mielestä, Ampuu vesipyssyllä jotain suoraan naamaan, kaataa kylmää vettä toisen niskaan, hyvin itsekkäästi pitää olla joka leikissä. Hermostuu jostain, alkaa raivoamaan, muut menevät karkuun, Äitinsä ottaa hänet rauhottumaan, keskustelee asiasta, poika lupaa rauhoittua, mutta kun menee ulos niin sota on heti valmis. Tuntuu kuin järkipuhe ei menisi ollenkaan perille (siis kyse on 7v pojasta. )
Saattaa esim raivostua minulle jostain, jos kiellän tekemästä jotain, kun käänyn ja lähden poispäin, juoksee perään, ja lyö. Äitinsä sanoo lasten olevan kilttejä?? Pojalla kylläkin on äänessä jotain erikoista(sairaala-aikainen) ja liikkeiltään kömpelömpi, ja siksikin saa omituisen leiman, mutta tuntuu että sosiaaliset kyvyt puuttuvat kokonaan.
Tein eilen netissä testin as-syndroomaan, kuvaillen hänen ominaisuuksiaan ja sain korkean luvun tässä. 130. Olen miettinyt että poika tarvitsee vain kuria ja rajoja, mutta kun otan hänen kanssaan yhteen. Kiellän jostain, ja pidän tietenkin pääni viimeiseen asti niin tuntuu että poika hyppii seinille. Raivoaa, eikä hyväksy millään että jokin asia voisi olla erilailla kuin hän haluaa. Nyt olenkin aika hankalassa tilanteessa. Yksin tässä toimisinkin hitaasti, katsoisin vielä sivusta jonkin aikaa, ja pitäisin itseni Vanhempana, ja antaisin heidän (nuorempi poika kun tuntuu olevan samantyyppinen) oppia ymmärtämään säännöt joita minun kanssani on, mutta olen koko ajan ajatellut, että jos on kyseessä jokin "sairaus" tms, on huono asia mun laittaa pojat ruotuun..Fyysisen koskemattomuuden kehenkään lapseen pidän joka tapauksessa tiukkana, mutta kun poika käy käsiksi, joku alkaa itkemään ,hän kyselee vain "miksi" miksi hän itkee.
Onko kenelläkään vastaavaa ongelmaa? Miten saisin naisen edes ajattelemaan että kyseessä saattaisi olla joku tällainen käyttäytymishäiriö.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tärkein asia minusta on suojella omia lapsiasi. Kirjoituksesi perusteella ajattelisin niin että jos olisin sinä eikä äiti ryhdy lastensa kanssa mihinkään toimiin, sanoisin suhteen irti. Omien lastesi lapsuus on vain kerran, toista mahdollisuutta ei tule. Jos he saavat henkisiä vaurioita tilanteesta, miten selität sen heille kun he aikuisena tulevat kysymään MIKSI.
Liian moni lapsi saa elinikäisiä henkisiä vammoja siitä että tällaiset pikkuterroristit (oli ne sitten as tai adhd tai mitä tahansa) saavat riehua vapaasti. Tiedän lähipiirissäni yhden ihmisen, joka yhä vielä kymmenien vuosien jälkeen näkee painajaisia koulukiusaajasta, joka oli juuri tuon tyyppinen poika.
Vaikka kuinka rakastaisit poikien äitiä, omat lapsesi ovat sinun lapsiasi ja sinä kannat heistä vastuun.
Poikien äiti vastaa pojistaan, ja jos hän ei ymmärrä tilannetta, kuinka voit kuvitella eläväsi lopun ikääsi sellaisessa helvetissä. Voin kuvitella millaisia aikuisia pojista tulee, jos ei heitä nyt saada asiantuntijan hoitoon.
kun itse olen 6 vuotiaan autisti pojan äiti niin tuo kuullostaa ikävältä mutta tutulta,pojan käytös on aika lailla tutunlaista,joskaan omani ei ole väkivaltainen,raivareita hän kyllä saa.Tietysti sinun pitää ajatella tyttöjäsi,vaikka en kyllä allekirjoita sitäkään etteikö myös henkisesti vammaisen lapsen tulisi saada normaaleja ihmiskontakteja.omani on päiväkodissa ja ryhmän lapset ovat häneen tottuneet ja leikkivät ja pyytävät häntä mukaan.Ongelma on se,että naisystäväsi on asialle sokea,poika kun voisi saada apua,joka helpottaisi hänen kanssaan elämistä.kuitenkin jos olisin sinä,niin todennäköisesti luovuttaisin,koska se että äiti on sokea ei lupaa mitään parannusta asioihin ja luultavasti se käy jossain vaiheessa liian raskaaksi ja aiheuttaa suuria riitoja ja se nyt ei ainakaan ole tytöille hyväksi.
Tuntuu hyvältä kuulla että joku voi olla kanssani samaa mieltä.
Tuntuu vain välillä että hysterioin asian takia turhaan, varsinkin kun poikien äiti ei tunnu reagoivan asioihin ollenkaan, syyllistänkin välillä iteäni. Olen tottunut siihen että asiat pystytään järjestämään, lasten väliset kahakat pysyvät kohtuulliseina, ja ne pystytään puimaan normaalisti, ja loppukädessä lapset hyväksyvät aikuisten tekemät rajat ja kunnioitusta löytyy, mutta nyt tuntuu että olen aseeton. Normaalitavoillani laittaisin lapset ns. ruotuun, ja kaikilla olisi hyvä olla, mutta nyt ns. normaalit pelisäännöt eivät tunnu purevan ollenkaan.
Tietenkin on vaihtoehto, että laitan todella ehdottomat rajat, vaadin ne, pidän pojat ja tytöt erillään ihan fyysisesti, eri puolella taloa, eri aikaan ulkona, jne..mutta vaikeeksi menee.
Ajatuksissa tietenkin pyörii vaihtoehtoja, ja jos saisin naisen ymmärtämään tilanteen, voisimme yhdessä mietiä mitä voisimme tehdä, koska erikoisratkaisuja tarvitsemme joka tapauksessa. Miten sen vain hänelle kertoisin että epäilen että on kyse tällaisesta oikeyhtymästä...tms..epäilen, koska saattaa olla että hän ei halua ollenkaan uskoa sitä. Tai sitten mä vain hysterioin liikaa? Kuitenkin niin moni on sanonut ettei pojilla ole kaikki kohdallaan. Esim äitini hoiti poikia erään iltapäivän, kun nainen ei saanut yhtäkään sukulaistaan ottamaan poikia hetkeksi, äitini kertoi ettei saanut minkäänlaista yhteyttä poikiin, vaikka kyseli ja yritti jututtaa. Siis ovathan pojat välillä ihan normaalin oloisia, leikkivät ja juttelevat, mutta jokin "etäisyys" josta ei pääse läpi erottaa koko ajan, jnka takia yhteisten pelisääntöjen luominenkin on hankalaa, koska tuntuu kuin puhuisi seinille. Ottavat vastaan sen mikä kuulostaa mukavalta. Voisiko olla niin että ovat vain niin huonosti kasvatettuja, ja aikuiset ympärillä eivät ole tehneet kunnon rajoja ..Siinä tapauksessa hysterioin turhaan, koska rajathan pystyy kyllä luomaan vieläkin, mutta jos on kyse jostain ns. sairaudesta, silloin hakkaan päätäni seinään, ja tosiaan mun pitäis olla tästä varma, koska en voi omien lasteni takia leikkiä asialla liian pitkään...huh
kuvittelevathan munkin pojasta että on huonosti kasvatettu ja ei ole rajoja,mutta siitä ei kyllä ole kyse vaan luonteensa on vain erikoinen ja minkään tavan pysyvä opettaminen ei onnistu,raivarin tullen sovitut unohtuu.Voihan tietysti olla kasvatuksen puutetta,mutta kyllä vähän enempi sairauteen viittaisi.ei ole helppoa sinullakaan :)
Moi Davalyan,
Kiitos kommenteistasi, parempaan suuntaan menee, kun alkaa ymmärtämään tilannetta. Uskon että ei asiat ainakaan pahempaan suuntaan mene, kun nostan kissan pöydälle. Kaikkea hyvää!
Hei,
Olisiko mahdollista vaihtaa kanssasi muutama sana meilillä aiheesta?
???
Moi,
Davalyanilla kun olisi henk.koht kokemusta, ajattelin jos olisin saanut pariin mieltä askarruttavaan kysymykseen komenttia.
jotain kysyä niin [email protected]
Vaikea tilanne, mutta ehkä saisit pikku hiljaa ujutettua äidille tietoa käytöshäiriöistä? Vetoa pojan omaan pahaan oloon ja avuntarpeeseen, älä syyllistä lasta tai äitiä. Omasta lapsestaan on vaikea tunnistaa ongelmaisia piirteitä, koska poika on varmasti koko ikänsä käyttäytynyt omalla tavallaan.
Itselläni on neljä lasta, joista yhdellä as ja juuri tuollaisia tapauksia muistan lukemattomia sekä sisarusten, että koko kaveripiirin kesken. Tilanne rauhoittui diagnoosin myötä, kaikkien oli helpompi suhtautua, kun opittiin ymmärtämään mikä mättää. Pienetkin lapset osaavat välttää ongelmatilanteita, kun tunnistavat toisen erityisyyden ja rajoitukset. As-lapsi tarvitsee ammattiapua ja vanhemmat käytännöllisiä neuvoja kuntoutusta varten. Lapsi on lapsi, avain tilanteen helpottumiseen löytyy äidin silmien avaamisesta
Älä lannistu, rakastava äiti on käännytettävissä!