Taikuri

Meillä töissä oli taikuri pitämässä jonkinlaista seminaaria kaikille ja otti jokaisen sitten yksitellen ja ruksasi listasta nimen, kun oli jonkin taikatempun/osallistuja näyttänyt. Se ei ehtinyt vielä tehdä mulle taikatemppua, mutta olin tyhjässä huoneessa sen kanssa kahdestaan ja se oli täynnä sumua, siinä oli vähän hankala nähdä. Näin nimeni kuitenkin listassa ja taikuri ruksasi sen. Mulla oli päällä itämaiset vaatteet ja kävin ensin sulkemassa toisessa kerroksessa ikkunan, että sumua ei olisi tullut niin paljon, siinä oli ahdas kohta, josta en meinannut mahtua kulkemaan (kun olen paksu), mutta sovin juuri ja juuri ja suljin ikkunan. Muistan, että kuljin ihmeen ketterästi kiloista huolimatta ja toimisto ei ollu sellainen kuin todellisuudessa, vaan tyhjä ja valkoinen.

Voisko joku tään palstan hyvistä tulkitsijoista ystävällisesti kertoa, mitä uni tarkoittaa?
2254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sumu on viestinä asiasta jota et oikein kunnolla ole hahmottanut tai nähnyt kunnolla. Kenties käsitystä itsestäsi. Pidät itseäsi kovin pyöreänä ja kankeana ja kiinnität siihen kohtuuttoman paljon huomiota. Sinussa on paljon muitakin piirteitä ja ominaisuuksia, tämä sumu-asia vain estää sinua mäkemästä näitä hyviä ominaisuuksiasi. Toivoisit ehkä taikuria poistamaan ongelmasi, mutta hän ei tule sitä tekemään, ennenkuin itse löydät ikkunan eli uuden näkökulman asiaan. Toimisto tässätapauksessa kenties mielesi toimisto onkin toisenlainen kuin olet tottunut näkemään siinä onkin jotain valkoista ja tilavaa (siis jotain erittäin hyvää).

Äänestä
  • Olipa positiivinen tulkinta. Noin se taitaa juuri olla, että kiinnitän painoon liikaa huomiota ja en edes tiedä, mitä hyvää minussa on. Kiitos tulkinnastasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tupsis kirjoitti:

Meillä töissä oli taikuri pitämässä jonkinlaista seminaaria kaikille ja otti jokaisen sitten yksitellen ja ruksasi listasta nimen, kun oli jonkin taikatempun/osallistuja näyttänyt. Se ei ehtinyt vielä tehdä mulle taikatemppua, mutta olin tyhjässä huoneessa sen kanssa kahdestaan ja se oli täynnä sumua, siinä oli vähän hankala nähdä. Näin nimeni kuitenkin listassa ja taikuri ruksasi sen. Mulla oli päällä itämaiset vaatteet ja kävin ensin sulkemassa toisessa kerroksessa ikkunan, että sumua ei olisi tullut niin paljon, siinä oli ahdas kohta, josta en meinannut mahtua kulkemaan (kun olen paksu), mutta sovin juuri ja juuri ja suljin ikkunan. Muistan, että kuljin ihmeen ketterästi kiloista huolimatta ja toimisto ei ollu sellainen kuin todellisuudessa, vaan tyhjä ja valkoinen.

Voisko joku tään palstan hyvistä tulkitsijoista ystävällisesti kertoa, mitä uni tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu