Mistä irtisanotulle tietoa

uustyötön

Hei, voisitteko ystävällisesti kertoa, minne minun kannatta ottaa yhteyttä, kun minut tänään irtisanottiin. En ole osannut varautua asiaan ja nyt olen hyvin hämmentynyt.

Työttömyyskassa ja työvoimatoimisto ovat varmaan ensimmäiset paikat, joihin pitää ilmoittautua.

Tiedän, että etuuksia ei saa, ellei osaa niitä vaatia. Työsuhteeni on kestänyt yli 10 vuotta, joten luulen saavani puoli vuotta lomaa ajatella ja suunnitella tulevia.

Vielä en ole jaksanut otta selvää asioista.
Työnantajakin saattaa yrittää pihistellä velvotteistaan, ellen osaa pitää varaani.

Haluaisiko joku ystävällisesti opastaa minua.
Olen hetkellisesti ihan pallo hukassa.

Onneksi aurinko paistaa.

Kiitos etukäteen Työtön lomalainen

8

635

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suti

      Ihan ekaksi oma ammattiliitto (johon luonnollisesti kuulut) - sieltä neuvovat myös näissä irtissanomisaika- yms. asioissa. Sitten työnvälitystoimisto. Ei niitä sen kummempia paikkoja ole.

      Sitten tietty jos on velkaa, pyrit saamaan pankin kanssa aikaan jonkin inhimillisen sopimuksen.

      Verotoimisto - alentavat prosenttia.

      Lisää tärkeää tietoa:
      http://www.suomi.fi/suomi/tyo_ja_yrittaminen/tyottomyys_ja_tyottomyysturva/

      • päin!!!!!

        Heti ja välittömästi työkkäriin että on työtön työnhakija. Ammattiliitto maksaa työkkärin ilmoituksen perusteella korvauksia!!!!!!!!!!!!!!!


        Tuolta asiatiedot:

        http://www.mol.fi

        Nyrkkisääntö kaikissa asioissa on että kukaan ei sinua neuvo vaan kaikki pitää itse otttaa selville. Sekä työkkärissä että liitossa.


    • irtisanotulle

      Jos irtisanomisesi johtuu sinusta, niin sulla on 8 viikon karenssi,

      • Uustyötön

        Voi kiitos teille kaikille hyville ihmisille.
        Luulen, että moni muukin hyötyy näistä tiedoista.

        Ellei tarvitse mennä töihin, voinko käyttää irtisanomisajan miten haluan?

        Mistä saan selvää, saanko lähes 6-kymppisenä ja yli 10-vuotisen työsuhteen jälkeen, jonkin erikoislisän ansiosidonnaiseen? Muistan joskus lukeneeni jotain sellaista. En tietysti toivo, että joutuisin jäämään pitkäksi aikaa työttömäksi.

        Keneltä saan tietoa siitä, miten mahdolliset tulevat tosi pienet tulot vaikuttaisivat lopulliseen eläkkeeseni. Välillä sanotaan, että eläke putoaa olemattomaksi, jos tekee pilkkapalkalla töitä. Minusta mielekkään työn tekeminen olisi hyvä vaihtoehto, vaikkei siitä paljon palkkaa saisikaan. Epäilen, etten ehkä pääse ihan omaa ammattitaitoani vastaaviin tehtäviin. Kuka antaisi uusia haasteellisia tehtäviä eläkeikää lähestyvälle - vaikea uskoa sellaisen lottovoiton mahdollisuuteen.

        Kiitokset kaikille vastaajille.

        Edelleenkin pallo hukassa


      • Palkkatyössä???
        Uustyötön kirjoitti:

        Voi kiitos teille kaikille hyville ihmisille.
        Luulen, että moni muukin hyötyy näistä tiedoista.

        Ellei tarvitse mennä töihin, voinko käyttää irtisanomisajan miten haluan?

        Mistä saan selvää, saanko lähes 6-kymppisenä ja yli 10-vuotisen työsuhteen jälkeen, jonkin erikoislisän ansiosidonnaiseen? Muistan joskus lukeneeni jotain sellaista. En tietysti toivo, että joutuisin jäämään pitkäksi aikaa työttömäksi.

        Keneltä saan tietoa siitä, miten mahdolliset tulevat tosi pienet tulot vaikuttaisivat lopulliseen eläkkeeseni. Välillä sanotaan, että eläke putoaa olemattomaksi, jos tekee pilkkapalkalla töitä. Minusta mielekkään työn tekeminen olisi hyvä vaihtoehto, vaikkei siitä paljon palkkaa saisikaan. Epäilen, etten ehkä pääse ihan omaa ammattitaitoani vastaaviin tehtäviin. Kuka antaisi uusia haasteellisia tehtäviä eläkeikää lähestyvälle - vaikea uskoa sellaisen lottovoiton mahdollisuuteen.

        Kiitokset kaikille vastaajille.

        Edelleenkin pallo hukassa

        Viipymättä eroraha hakemus, neuvovat työkkärissä olet oikeutettu koska työsuhde yli 10 v


    • Remmari

      ...kertoa, mitä sinun pitää tehdä. Ensimmäinen asia on tietysti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Se pitää tehdä mahdollisimman pian. Se on edellytys monelle edulle. Ammattiliitto tai työttömyyskassa on toinen, johon pitää heti ottaa yhteys.

      JA SITTEN: Ansioluettelon viimeisteleminen sellaiseksi, että se on sisällöltään ja ulkoasultaan hyvä. -> Työpaikkojejn etsiminen MOLista, Oikotiletä, Monsterista ja muilta nettisivustoilta. Lehtien työpaikkailmoitusten lukeminen. Kymmenien, toistan KYMMENIEN hakemusten lähettäminen.

      Et sano, millä alalla olet, mutta nykyisin työttömyys ei ole mikään haitta työpaikkaa etsittäessä, 50 vuoden ikä ei ole liian korkea!

      Työvoimatoimistot järjestävät kursseja, joilla kerrotaan, miten työpaikkoja nykyään haetaan, ja joilla hakupaperit pannaan kuntoon. Tarkoitan sitä, että nykyaikana hakemusten kirjoittamista opetetaan oppilaitoksissa, ja ja lähes kaikilla on nykyisin hyviä hakemuksia. Pitää olla myös itsellä hyvin tehdyt hakupaperit. Muista, että hakemuksen lukija ei tiedä sinusta mitään muuta kuin sen, mitä kerrot. Siksi paperien pitää olla hyvin tehtyjä.

      Loppuvuosi jouluun asti on aikaa, jolloin etsitään paljon työntekijöitä. Toinen huippukausi on kevättalvi ja kevät juhannukseen asti.

      • nainen

        Tuli äskettäin voimaan uusi systeemi tuon työttömäksi joutumisen suhteen. Se koskee sinuakin koska olet ollut saman työnantajan palveluksessa noinkin kauan. Työaikana sinulla on mahdollisuus hakea uutta työtä olikohan se 5-20 pv täydellä palkalla. Kurssit kuuluvat myös asiaan. Silloin saat parempaa työt.pv.rahaa määräajan. Sinulla on oletettavasti kuuden kuukauden irtisanomisaika ilman työvelvoitetta. Minulla aikanaan oli sama aika. Silloin sai tehdä mitä lystäsi. Mutta tuon puolen vuoden aikana, et ole työtön työnhakija, vaan työnhakija. Ekana työttömyyspäivänä on mentävä heti työtodistuksen kanssa työkkäriin muuten tulee karenssi. Kunhan saa palkkatodistuksen niin se lähetetään ammattiliittoon. Voithan tietysti olla yhteydessä liittoon jo aikaisemmin, mutta yleensä ne ei ennen palkkatodistusta ja muita liitteitä eväänsä retkauta.
        Kaikki ansiotulo vaikuttaa nykyään tulevaan eläkkeeseen kartuttavasti.


    • Onneksi meidän ikäluokallamme ei ole vaaraa pudota peruspäivärahalle. Jonkinlaista elämää on mahdollista ylläpitää vaikkei uutta työtä löytyisi.

      Toivotan sinulle hyvää jatkoa ja uusia ideoita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe