Lyhyesti sanottuna kaikki lähti lapsuudestani, perheoloista jne. Tuo kaikki on muovannut paljonkin persoonallisuuttani.. mutta nyt parin vuoden jälkeen, kun tämä suurin ongelmani, isosiskoni, muutti pois, on kaikki ne muistot alkaneet tuoda itseään esille.
Muistan moniamonia asioita, jotka ovat tapahtuneet monta vuotta sitten, niin kuin eilisen. Muistan ne kaikki tapahtumat, paikat ja sanat - voin elää kaiken ikään kuin uudestaan. Alan olla kohta täysin hukassa: onko tuo enää tervettä, voinko joskus unohtaa tuon kaiken?
Mitä tehdä kun suurin osa muistoista koostuu pelkistä pahoista asioista?
Juuri noiden asioiden takia lapsuuteni oli lähinnä pelkkää itkua ja porua. Ja juuri kun luulee pääsevänsä kaikesta eroon, alkaa olla muistojensa vanki(?).
En jaksaisi enää kovin montaa yöllistä tuntia viettää ajatellen pakonomaisesti menneitä asioita, kuin loppumattomalta nauhalta. Onko asialle mitään tehtävissä, vai pitääkö antaa ajan hoitaa tehtävänsä?
Muistan moniamonia asioita, jotka ovat tapahtuneet monta vuotta sitten, niin kuin eilisen. Muistan ne kaikki tapahtumat, paikat ja sanat - voin elää kaiken ikään kuin uudestaan. Alan olla kohta täysin hukassa: onko tuo enää tervettä, voinko joskus unohtaa tuon kaiken?
Mitä tehdä kun suurin osa muistoista koostuu pelkistä pahoista asioista?
Juuri noiden asioiden takia lapsuuteni oli lähinnä pelkkää itkua ja porua. Ja juuri kun luulee pääsevänsä kaikesta eroon, alkaa olla muistojensa vanki(?).
En jaksaisi enää kovin montaa yöllistä tuntia viettää ajatellen pakonomaisesti menneitä asioita, kuin loppumattomalta nauhalta. Onko asialle mitään tehtävissä, vai pitääkö antaa ajan hoitaa tehtävänsä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
hei,
Mä ymmärrän täysin mistä puhut! Niitä ei voi vaan jättää selän taakse ja unohtaa niitä lapsuus ajan painajaisia. Ne pitää käsitellä, vuoden ajan itkin itseni uneen ja oli todella ahdistunut niistä asioista mut nyt kun olen puhunut ammatti ihmisten kanssa, se on auttanut todella paljon. En tiedä minkä ikäinen olet mutta voisin suositella esim. nuorten kriisipistettä. sieltä saa nopeasti tukea. Kaikkea hyvää sinulle=)
Minulla on ollut kausia, jolloin olen pakonomaisesti ajatellut lapsuuttani tai menneitä ihmissuhteitani. Erityisesti iltaisin ja öisin, kun olisi pitänyt nukkua.
Jos vaivasi ei ole jatkunut hirveän kauaa, niin sanoisin, että käsittelet nyt kovia kokemuksiasi ja ajan kanssa pääset eroon muistoistasi ja ne lakkaavat häiritsemästä sinua.
Jos muistelu alkaa rasittaa, niin voi olla hyvä hakea ammattiapua.
Itsekin paljon kärsineenä ymmärrän sinua ja tiedän suunnilleen miltä sinusta tuntuu. Minä olin koulu kiusattu ja tietysti muistot vaivaavat minua vieläkin.
Ensinnäkin, älä mieti mielessäsi: "kuinka minun käy jos tämä ei lopukaan?" sillä tällä tavoin sinä tietämättäsi annat pahoille muistoille uutta henkeä. Älä siis murehdi sillä murehtimisesta ei ole sinulle hyötyä. Äläkä pelkää, sillä pelko kasvattaa lisää pelkoa ja tällöin pelon tarkoitus kääntyy nurinpäin(se ei enää suojelekaan ihmistä vaan tekee vain elämästä hankalampaa).
Muistan vielä kuinka minulla oli ehkä vähän sairaalloinenkin taipumus ajatella/muistella jotain epämiellyttäviä asioita, yhdenkin muiston kanssa(joka sitäpaitsi oli täysin mitätön) kamppailin varmaan kuukausia ja pelkäsin ettei se koskaan lähde pois. Tänä päivänä minua ennemminkin huvittaa se kuinka niin herkästi takerruin johonkin järkyttävään(monen mielestä ei edes olisi järkyttävä) asiaan.
Mutta koska kaikki nuo ovat kadonneet, olen oppinut olemaan stressaamatta itseäni sillä "että jos muistot eivät katoakaan", ja kun nykyään tiedän ettei mikään muisto kiusaa ikuisesti tuntuu elämä paljon helpommalta ja muistot eivät enää kiusaakaan samalla tavalla kuin silloin.
Hanki apua, itsekseen ei ole hyvä puhua asioista. niin minäkin olen tehnyt.
Ja vielä, avaa elämässäsi uusia ovia! Ettet jää siihen huoneeseen missä nyt olet, eli koe mahdollisimman paljon uusia asioita. Jopa pahat asiat saattavat auttaa, huomaat ettei lapsuutesi ole ainut muistelemisen arvoinen asia, ikään kuin pahat muistot tappelisivat siitä ketä niistä ansaitsee eniten aikaa mutta lopulta ne kaatavat toinen toisensa.
No, nämä tietysti omia ajatuksiani mutta siitä olen varma ettei kannata murehtia! hyvää jatkoa sinulle...
kiitoksia kaikille vastanneille. :)
Ja tuosta ammattiavusta, niin kuin joku taisi ehdottaakin. En tiedä oikein.. kynnys on ainakin kovin korkea. En pidä oikein miellyttävänä puhua tällaisista asioista jonkun vieraan ihmisen kanssa. Tosin se saattaisi myös olla jonkinnäköinen oikopolku tässä, mutta kyllä tästä varmaan pidemmän kaavankin kautta selviää. :)
Hei, älä suotta arkaile ammattiapua! Se on usein parempi kuin joku asioihin oman mielikuvansa kautta suhtautuva lähimmäinen. Ammattilainen voi parhaimmillaan auttaa sua työstämään noita sun juttuja, sinä itse kuitenkin olet oman elämäsi päähenkilö! Kaikki tapahtuu sun ehdoillas!
Omasta kokemuksestani voin vain sanoa, että kenellekään muulle en ole tiettyjä asioita voinut kertoa kuin "tuntemattomalle" siis ulkopuoliselle ammattilaiselle. Ja joka kerta, kun olen pystynyt jostain kipeestä jutusta puhumaa, ne jutut ovat ikään kuin kutistuneet helpommin hallittaviksi.
Mietipä vielä tota ammattiapua!
on kohtalotoverisi..kylmä totuus mutta niitten kanssa elettävä..voimia sinulle!=)*HYMY
sulla on liikaa aikaa märehtiä menneitä "epäoikeudenmukaisuuksia".saiko isosisko enemmän karkkia vai mitä tapahtui?
tee raskasta ruumiillista työtä koko päivä ja juokse senjälkeen metsässä tunti ,pari ja mene saunaan.sillon ei kulu yölliset tunnit turhaan jauhamiseen ja suurenteluun
Mistäs sä voit tietää mitä pahaa "sellaisen" sisko on tehny. Tuskin mistään karkeista on ollu kysymys.
Tiedän kokemuksesta että siskotkin pystyvät "tuhoamaan aika hyvin lapsuuden" ja aiheuttamaan "traumoja" ja muuta paskaa.
Mä kelaan usein iltasin kun pitäis yrittää nukkuu kaikkia asioita mitä on tapahtunu. Mä muistan myös lauseita ulkoo ja niiden äänen sävyt. On tosi kivaa et ku rupee miettii asioita niin "herää kunnolla" ja sit kestää kauan ennenkuin nukahtaa.
"Ruumiillinen" työ ei muuten mulla ainakaan auta kokonaan. Kärsittyäni eka koulusta kaheksan tuntii mä menin harkkoihin minkä jälkeen mä kävin juoksemassa ja saatoin tehä viel joitain vatsiksii ja punnerruksii yms. juoksemisen jälkeen himassa. Senkin jälkeen kaikki paskat muistot saatto pyörii mielessä.
Mut eipä haittaa nyt niin paljoo kun on kesä, ku ei tarvi herätä aikasin.
..niin että ????? on kyllä aivan oikeassa tuossa kirjoituksessaan. Juu, eikä kyse ollut mistään karkeista tai vastaavasta.
Eikä toi ruumiillinen työ oikein auta, koska kuitenkin yöllä on liikaa aikaa ajatella asioita, huolimatta siitä kuinka väsynyt on.
Kesänjatkot ja jaksamista muutenkin ?????:lle. :)
kirjaimellisesti aivan kaiken?
Täällä näyttäisi olevan vastaajia/neuvojia joka junaan, joten tiedä sitten mitä pitäisi ottaa kirjaimellisesti ja mitä ei. Ehkäpä siksi kannattaisi jättää tollaset hehe, vastaan ihan vitsillä -jutut pois? :)
railin vastaus ollut mitenkään vastaan-ihan-vitsillä-juttu.
Te vain takerruitte viestin sivuväittämään niin kuin ette olisi itse asiaa lukeneetkaan.
Ilmeisesti haluat saada ja lukea vain "oikeita" vastauksia(sinulle sopivia) ja jatkaa itsesäälissä elämistä.
tottakai ihmiset haluavat lukea mielellään niitä itselleen sopivia vastauksia?? jos railin vastaus ei ollu nimimerkki sellaisen mielestä ns. oikea vastaus nii mikäs siinä? en näe mitään ongelmaa...
kai hän itse tietää helpottaako railin antamat vinkit.
joo, ei muuta...
en näe paljon järkeä kirjoitella tänne jos haluu vain yhden vastauksen ja sekin on oma
Eikös Ben Furman ole kirjoittanut tuosta aiheesta kirjassaan "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus"? Olisiko siitä ensiapua, jos lukaisisit sen?