Pullojukka

Onko kenelläkään pullojukkaa? Olen haaveillut kasvista jo pitkään, mutta epäilen että se ei viihtyisi nykyisessä asunnossani koska valoa ei ole kovin paljon. Kertokaa omia kokemuksia kasvista: Onko helppo hoitaa/pitää hengissä? Millaista erityishoitoa vaatii?
4698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on ollut useampiakin pullojukkia. Se on suhteellisen helppo kasvi, viihtyy valossa, joten suosittelen pitämään ikkunalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Mullan annetaan kuivahtaa kasteluiden välillä, mutta liiassa kuivuudessa lehtien kärket ruskettuvat. Kasvi on melko hidaskasvuinen. Itse olen tätä joskus kasvattanut siemenstäkin. Itää helposti, mutta kuten jo mainittu, hyvin hidaskasvuinen.

Äänestä

Kyllä pullojukka vaatii todella valoisan paikan säillyttääkseen lehtien kauniin kaartuvan kasvutavan. Omasta kokemuksesta tämän tiedän, sillä minulla oli hieman nurkassa ikkunapöydällä ja pikkuhiljaa alkoi lehdet "roikkua", eli melko heti rungosta lähtiessään taipuivat alaspäin, siirsin keskemmälle ikkunaa jolloin uusi kasvualkoi taas kaartua kauniisti. Siis ei mitään muita muutoksia olosuhteissa kuin lisääntynyt valo.

Äänestä

Ostin keväällä Bauhausista pikkuisen pullo-Jukan taimen. Kesäkuulla siirsin sen muoviruukkuineen kasvimaan kupeeseen. Se on kokenut, paahteen ja kylmyyden ja kaatosateet ja myrskyt. Uutta lehteä pukkaa ja näyttää voivan tosihyvin.
Saa nähdä miten sitten käy kun se onkin pakko ottaa sisälle.

Ulkokasvi parhaammasta päästä kesäisin.

Äänestä
  • Minullakin on jukka ja se viihtyy oikein hyvin valoisassa paikassaan. (Nyt on pakko vähän niuhottaa: Jukka ei kuulu palmuihin,eikä siis ole jukkapalmu, vaikka sitä sellaiseksi usein virheellisesti kutsutaankin. ;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mari kirjoitti:

Onko kenelläkään pullojukkaa? Olen haaveillut kasvista jo pitkään, mutta epäilen että se ei viihtyisi nykyisessä asunnossani koska valoa ei ole kovin paljon. Kertokaa omia kokemuksia kasvista: Onko helppo hoitaa/pitää hengissä? Millaista erityishoitoa vaatii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu