On varmasti totta että paniikkihäiriön syntyyn vaikuttaa perinnöllisyys, mahdolliset lapsuusiän traumat ja oma luonne unohtamatta elämän tapoja. ja laukaisevana tekijänä on jokin lähellä oleva elämän muutos, läheisen menetys tai jatkuva stressi. omalla kohdallani nään nyt tuon yhteyden selkeästi, kun vihdoin olen itselleni myöntänyt sairastavani tätä tautia. Jo pienenä jouduin huostaanotetuksi vanhempien alkoholismin takia ja muutaman vuoden päästä menetin useamman erittäin tärkeän ihmisen. Lapsuus vaihtui nuoruuteen ja olin erittäin pikku vanha kantamaan vastuuta ja kapinoimaan...halusin pärjätä omillani. Kun sitten opiskelut läheni viimeisiä ja oli muutto omaan kotiin niin silloin kaikki tuo paine laukaisi ensimmäisen kohtauksen ja sillä tiellä ollaan. Kaikki ystäväni ja sukulaiseni turvautuvat minuun ja kyselevät neuvoa ja puhuvat aina kuinka vahva ja määrätietoinen olen...näin annan ihmisten ymmärtää etteivät he huomaa tätä heikkouttani. Monet ystäväni myös aina huomauttavat luonteestani joka pyrkii aina täydellisyyteen ja asetan itselleni erittäin suuria vaatimuksia, joka on varmasti vaikuttanut sairauden kehittymiseen. Ja paheeni on myös kantaa kaikkia maailman murheita, kuin ne olisi omiani, vaikka tiedän etten minä eikä edes suuri joukko ihmisiä pysty moisiin asioihin vaikuttamaan saatikka parantamaan. Elämän tavat olen viimeisen kuukauden aikana muuttanut pohjalla käytyäni niin että lopetin tupakan polton 13 vuoden jälkeen ja vaihdoin kahvin kofeiinittomaan. Lisäksi aloitin E-Epan ja karnosiinin ja näillä eväillä nyt kuukauden jälkeen jatkuva stressi ja ahdistus tila on helpottanut ja varsinaisia kohtauksia ei ole tullut. Välillä Hiipii pelko mieleen,että mitäs jos kohtaus tulee mutta ei oo onneksi tullut. Nyt olen menossa keskustelemaan asiasta ja luulen että ilman terapiaa ja lääkitystä en tästä omin avuin kokonaan selviä, mutta olen ylpeä jo itsestäni että olen paranemiseni eteen tehnyt jo sen minkä kykenen. Haluaisin normaalin elämän, sillä tämä rajoittaa aika paljon elämää kun on vuosien varrella ruvennut välttämään paikkoja ja tilanteita joissa kohtauksia on tullut...pikku hiljaa ympyrä on supistunut ja nyt todella ymmärrän tilanteeni ja haluan muutosta. Olen erittäin sosiaalinen muuten ja se harmittaa etenkin kun usein työpaikoilla on tullut kahvi ehdotuksia ja joka kerta olen joutunut jokaiselle keksimään jonkin tekosyyn. Olisiko kokemuksia lääkkeistä, mitkä on aittanut hyvin ja tauti on pysynyt oireettomana. Olisi kiva taas päästä matkustamaan linja-autollakin, käydä kaupassa yksin ja istua kavereitten kanssa kahvilla eikä aina alkoholin merkeissä=) Voimia kaikille kohtalo tovereille !!! Jos haluaa pientä piristustä ja positiivisuus ruisketta arjen keskelle niin suosittelen käymään osoitteessa www.positiivarit.fi itselläni tämä maksuton ajtusten aamiainen on saanut heti aamusta paremmalle mielelle;)
RiskiRyhmä
Toivoako On?!
4354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaiken maailman murheita minäkin kannoin ja murehdin. Olen aina ollut hiukan erilainen kuin muut ja tullut sen vuoksi tyrkityksi ja syrjityksi. Perheessä oli alkoholismia. Yritin tavoitella täydellisyyttä ilman kenenkään muun apua ehkä todistaakseni jotain itselleni ja muille.
Sitten tuli pitkittynyt stressi ja kaikki repesi. Paniikkikohtaukset iskivät rajusti.
Olisin varmaan ollut narun jatkeena jos ei kohdalleni olisi osunut muutamaa kannustajaa.
Joskus muutama sana tai hyväksyvä katse voi pelastaa jonkun ihmisen.
Minusta ei onneksi tullut kyynistä. Entistä aremmaksi olen tullut, mutta halu auttaa muita ei ole kadonnut. Onneksi.
Hyvää jatkoa sinullekkin! Toivoa ei saa koskaan menettää. Pimeän yön jälkeen tulee aina aamu. Yö vaan voi joskus tuntua pitkältä.
Juuri tästä itsellänikin on ollut alun perin kyse, kun niin monet kerrat kuulin epäilyjä ja yleistämistä, joten pienestä pitäen päätin että mä näytän kaikille epäilijöille ja yritin liikaa. kaiken piti olla täydellistä ettei kukaan voisi esim. työstä sanoa että voisit tehdä paremminkin ja sitten rupesin ottamaan kaikkien huolia kantaakseni ja yritin auttaa kaikkia unohtaen kokonaan itseni ja oman hyvinvointini. Vieläkin olen hyväntekijä monessakin mittasuhteessa ja ystäväni ovat tervetulleita vaikka keskellä yötä jos on huolia mutta olen yrittänyt kuitenkin rajoittaa sillä tiedän etten pysty parantamaan koko maailmaa enkä edes yhtä ellen hoida ensin itseäni kuntoon ja rupea kuuntelemaan kehoni ääniä tarkemmin! Odotan innolla uutta elämää nyt kun olen tarttunut kiinni härkää sarvista. Ehkä saan jotenkin käännettyä tämänkin vielä elämässäni vahvuudeksi...Mikä ei tapa, vahvistaa!
Moi,
Kirjoituksesi kuulosti niin samalta kuin minullakin. Taustani on erilainen, mutta tuo taakan kantaminen koko maailman murheista on ollut elämänmittaine projekti. Palikat on alkanut loksahtaa paikoilleen mitä tulee oman paniikkihäiriön syntytekijöihin. Pannaria on ollut jo 10 vuotta ja välillä parempia, välillä huonompia kausia. Nyt olen taas uuden rajapyykin ylittänyt ja odotan mihin tie vie. Katsotaan josko tästä pääsisi joskus kokonaan eroon, vai onko tämä elämän mittainen taakka. Optimistina uskon, että pääsen tästä eroon ystävien, lääketieteen ja oman itseni tuntemisen ja arvostamisen kautaa.
kuulla tarinasi je vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia, nyt kun vihdoin olen olen tämän asian myöntänyt itselleni ja läheisilleni, mutta en viitsi laittaa kyseisiä tietoja tänne, kun ei tiedä mitä kaikkea sitä rupee sit sähköposteihin tulemaan...ihana et jaksoit lukea!=)