Luulen koko ajan että hallitsen sen koko jutun, mutta kun jään yksin, en olekaan enää ihan varma asiasta, kun oudot ajatukset hiipivät mieleen; kun hän lähtee ovesta käymään jossain ja ilmoittaa myöhemmin jäävänsä kaljalle.. senhän arvasin..hän ei tajua kuinka herkkä vasta synnyttänyt nainen on, vaikk näki omin silmin kun hyökkäsin humalaisen äitini kimppuun ja tappelimme kuin kukot, se oli hirveätä, kumpikin sai trauman ja kaikki kärisvät, sukuvierailu meni pieleen kerta kaikkiaan. Kaikki odotus/synnytksen jälkeisen väsymykseni syytä, mutta minua ei ajatella ja huomioida, ei voida olla mielikseni selvin päin ja nätisti, arvostelematta ja komentamatta..tai jättämättä yksin kotiin murehtimaan aivan kuin koti ei olisikaan se maailman paras paikka silloin, kun vauva on vihdoin syntynyt. Otin ammattiavun selkäni taakse varmuuden vuoksi, koska en voi luottaa kotiväen tukeen ja oikeassa nähtävästi olenkin. joudun turvautumaan tähän tukeen, koska jokin mättää kun isän on jäätävä kauniina ehtoona kaljalle, kun kerrankin olisi ollut aikaa olla yhdessä, kiireettä, kokonainen kaunis päivä.
Synnytys on kova paikka fyysisesti ja psyykkisesti monille naisille, luulisin että jokaiselle enemmän tai vähemmän. Miksi kaikki eivät ympärillä silti huomioi sitä ja tekevät kaiken itsekkäästi kuten ennenkin?
Synnytys on kova paikka fyysisesti ja psyykkisesti monille naisille, luulisin että jokaiselle enemmän tai vähemmän. Miksi kaikki eivät ympärillä silti huomioi sitä ja tekevät kaiken itsekkäästi kuten ennenkin?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.